Trump -psykoosi

Trump on klassinen "bullshitter". Häntä ei kiinnosta mikä totuus on, hän tekee itselleen sopivan totuuden. Tällainen ominaisuus ei ole kovin toivottava valtionpäämiehellä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Bullshit

Sen takia Suomessa A. Stubb sai aika äkkiä lähdön, kun alkoi eri arvioiden ja perustelujen sijaan valehtelemaan asioista. Oma puolue ei katsonut hyvällä haisevaa kakkaa eduskunnan lattialla mitä suolti. Gonzales hieroo jo salsaa käsiin, että pääsis rusinat rasauttaan ja tirristä nykäseen.

Republikaaneista vain pari on osoittanut titaanista selkärankaa, muut ovat yhtä hauraita kuin juustonaksun koko olemus.
 
En pyri vaikuttamaan mielipiteisiin mutta sanon saman mitä sanoin aijemmin, kannattaa lukea muitakin lehtiä kuin näitä mitä täällä on kiihkeimmin siteerattu ja omat aivotkin kannatta ottaa pois narikasta ja alkaa käyttää niitä, osahan ei aivojaan ole siellä narikassa edes säilyttänyt vaan ovat olleet kokoajan hyötykäytössä.
kun olet asiantuntija, voisit analysoida trumpetin lehdistötilaisuuden ;)
 
Eihän Kolmas Maailmansota välttämättä ole ydinsota.

Joskus historiankirjoittajat saattavat kertoa, että Ukrainan konflikti oli jo kolmannen ms:n alku? Missä oli alku ja mihin tulee loppu....sen tulqitsevat jälkeentulevaiset...emme me. Eihän edellisetkään ms:t olleet julistuksenomaisia maailmansotia. Ne alkoivat ja loppuivat....voidaan sitten arvioida milloin alkoi?

Ihmiskunnan historia on valitettavasti sellainen, että rauha on vain sotien välinen kausi. :(
 
Nyt trumpin mehikoteeman kunniaksi vois laittaa biisin taustalle ja korkata ihan paikallista mallasjuomaa

image37.jpg

Koitan nostaa tuopin korkeammalle muuria kuin trump yltää sen pienten kätösin rakentamaan. Cucarachat pysähtyy, kun seinään sen jälkeen ;)

Trump on vielä katkera edellisestä oikeudenkäynnistään... rahalla ne suhteetkin korjaantuu vai mitä? Vaikka uusia diilejähän ei pitänyt tehdä eihän?

https://www.washingtonpost.com/news...t-no-special-favors-for-the-president-either/
https://en.wikipedia.org/wiki/Trump_Ocean_Resort_Baja_Mexico
 
Joskus historiankirjoittajat saattavat kertoa, että Ukrainan konflikti oli jo kolmannen ms:n alku? Missä oli alku ja mihin tulee loppu....sen tulqitsevat jälkeentulevaiset...emme me. Eihän edellisetkään ms:t olleet julistuksenomaisia maailmansotia. Ne alkoivat ja loppuivat....voidaan sitten arvioida milloin alkoi?

Ihmiskunnan historia on valitettavasti sellainen, että rauha on vain sotien välinen kausi. :(

1fd4d9e740e159b10cf8e29683e2bd6f.jpg

Vakavasti puhuen...maailma on kääntynyt todella nopeasti todella huolestuttavaan suuntaan.

Niin kauan kun Mattis on puikoissa en ole kovin huolissani, mutta jos ja pahoin pelkään kun Trump alkaa sooloilemaan näissäkin asioissa, niin sitten ollaan pulassa ja jos Kiinakin alkaa heräilemään...niin se alkaa sitten olemaan siinä...

atomic-bomb-clown-246.jpg

Supertietokoneelta kysyttäessä syttyykö kolmas maailmansota seuraavan 15 vuoden aikana, vastaus kuului: kyllä.

https://en.wikipedia.org/wiki/TOP500
 
Viimeksi muokattu:
– Hän on aikanaan asioinut Suomessa ja lähetti kunnioittavan tervehdyksen Suomen Puolustusvoimille.

Hän näkee sen olevan aika kova tekijä...

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005093104.html

Tuosta jutusta syntyy tietty mielikuva.

Oliko se sovittu tapaaminen vai Niinistö änkesi hartioilla Mattisin luokse? Kertoi tiukasti tuijottaen mikä on Suomen tilanne ja toiveet. Hieno veto, mutta kertoo Suomen tilanteen kansainvälisessä yhteisössä.
 
Onhan se vähän säälittävää...kun ollaan niin pieniä, rumia ja maailman reunalla :D Mutta jos minulta kysytään, niin tämä on parasta mitä Sauli on ikinä tehnyt...

munchen_etu170217TL_ul.jpg

Voittaa ihan leikiten kiekkopelit Vladimirin kanssa.

1429099.jpg
 
Tuosta jutusta syntyy tietty mielikuva.

Oliko se sovittu tapaaminen vai Niinistö änkesi hartioilla Mattisin luokse? Kertoi tiukasti tuijottaen mikä on Suomen tilanne ja toiveet. Hieno veto, mutta kertoo Suomen tilanteen kansainvälisessä yhteisössä.

Oleellisin sisältö jutussa mielestäni on tämä:
Niinistö puhui Mattisille myös Suomen ja Venäjän suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Presidentille jäi Mattisista ja hänen kannoistaan hyvin selkeä kuva.

– Kaikki mitä hän sanoi oli sellaista, että sitä voi tervehtiä ihan tyytyväisenä.

Niinistön mukaan näköpiirissä ei ole mitään sellaista, mikä muuttaisi oleellisesti Suomen ja Yhdysvaltojen suhteita. Hän viittasi presidentti Donald Trumpin kanssa käymäänsä puhelinkeskusteluun ja muistutti, että se käytiin hyvin lämpimissä tunnelmissa.

Suomi on pieni maa, tietysti aloite on monesti tehtävä itse.
 
Sen kun ratkaisevat omia ongelmia, ne ovat heidän. Nyt on tärkeintä että USA:lla on pressa joka puristaa botoksirotan Puden m***t oikein kunnolla. Eli Piontkovskyi sanoin: meille on tärkein tämä kuiva jäämä Venäjän ulkopoliittisella kentällä. Ei mikään perezagruzka, liennytys, ei mitään diileja, eikä vaikutuksen alueiden jakoa, ei sanktioiden lievennystä, eikä mitään antihitlerimaista koaliitiota - mitään näistä Kremlin haluikkuksista ei tulee toteuttumaan.
Trump on niin kompromentoinnut itseään putinofiilisellä potaskan puhumisella (ennen 17.1) ja putiniriippuvaisilla lähipiirillä ("putingate" on vasta alkamassa Washingtonissa), että jokainen askel vastavaan suuntaan tulee tarkoittamaan sille poliittista kuolemaa. Kremlin äänekkällä innostuksella Trumpin voitosta on myls suuri rooli.

Putin vielä kerran vahvisti, ettei ole sattuma kun lopetti uransa majurina (vaikka hänet irttisanottukin everstiluutnanttina eläkkeellä: tälläinen oli standartti neuvosto käytäntö - antaa ennen hyvästelyä ylimääräinen tähti).
Asymmetrinen reaktio Асимметричная реакция venäläisten diplomaattien karkoituksesta vain puoli tuntia Lavrovin dramaattisen lausunnon jälkeen резкого заявления Сергея Лаврова paljasti nahkoineen luineen yhden arvoikkaimista arvokkaan agentin Flynnin. Ja pilkkallinen kymmenen minuttinen stand-up глумливый десятиминутный стендап Путина о Трампе maailman parhaista venäläisistä prostituoiduista hautasi lopullisesti syntyvän vahvan miesten välisen ystävyyden kahden alfaurosten välillä. 17.1 jälkeen Trump äkkiselviytyi, hän lopetti riemukkaita huutamisia: "Putin taas kehunut minua!"
http://www.svoboda.org/a/28313352.html
 
Suomenkuvalehti:
Finland isn’t as worried as it should be
Lissu Moulton
BLOGIT KIRJEITÄ TRUMPILLE 17.2.2017 21:28

So, the Finnish government published a policy report on defense issues on Thursday. It’s like 37 pages long and it uses some pretty big words, so you probably won’t want to read the whole thing. So here’s the “for dummies” version.

Various members of the government keep playing this down, but the report clearly says that the biggest threat to Finland’s security is.… Can you guess? Ok, I’ll give you a hint: He’s 64 years-old and loves plastic surgery. No, Donald… it’s not Mickey Rourke. OK, one more hint: You’re closer to him than you are to your proctologist. Ding, ding, ding! You got it.

So Putin is the problem. And these are the answers:

– Boosting Finland’s Defense Forces from 230,000 to 280,000 with gung ho (and gun ho, I guess) volunteers looking to kick some serious ass.

– Buying new gear, including those discounted fighter planes I mentioned in my last letter.

– Strengthening defense cooperation with Sweden. Ok, cool, as long as there’s no hockey involved that should work. Both parties support things like joint training and sharing information and snus, but it’s unclear whether Sweden would actually have our backs if and when the shit really hits the fan. But whatever… I know you’re not interested in details like that, so let’s just move on.

To NATO.

The report talks about how NATO is dedicated to defending the territory of its members and how it’s boosting its military readiness in the Baltics and elsewhere. Uh-huh.

It also says that Russia wants to challenge NATO’s ability to defend that territory should a military crisis flare up. Yeah, that’s a problem.

But there’s actually a much bigger problem than that.

The Finnish government’s policy report on defense issues doesn’t say ONE SINGLE WORD about the biggest threat today not only to peace and security in the US but the whole world: YOU!!! I mean, seriously, WTF guys?!?

Yes, Russia is a threat. But it’s an even bigger f***ing threat that president of the United States is essentially Russia’s bitch.

You’ve said that NATO is “obsolete”. And everyone can see that you value enemies more than friends. NATO is worried. And they should be. We’re not even in NATO and we SHOULD be worried, too.

On Friday president Sauli Niinistö met with US secretary of defense James Mattis. Niinistö said they talked about Finland’s relationship with Russia. And that Mattis assured him that Europe has nothing to worry about, especially when it comes to NATO.

LOL… yeah… sure.

It’s like Helen Keller once said: “The only thing worse than being blind is having sight but no vision.”

”Love,”

Lissu

https://suomenkuvalehti.fi/kirjeita...rried-as-it-should-be/?shared=28-828bd376-500
 
Sen kun ratkaisevat omia ongelmia, ne ovat heidän. Nyt on tärkeintä että USA:lla on pressa joka puristaa botoksirotan Puden m***t oikein kunnolla. Eli Piontkovskyi sanoin: meille on tärkein tämä kuiva jäämä Venäjän ulkopoliittisella kentällä. Ei mikään perezagruzka, liennytys, ei mitään diileja, eikä vaikutuksen alueiden jakoa, ei sanktioiden lievennystä, eikä mitään antihitlerimaista koaliitiota - mitään näistä Kremlin haluikkuksista ei tulee toteuttumaan.
Trump on niin kompromentoinnut itseään putinofiilisellä potaskan puhumisella (ennen 17.1) ja putiniriippuvaisilla lähipiirillä ("putingate" on vasta alkamassa Washingtonissa), että jokainen askel vastavaan suuntaan tulee tarkoittamaan sille poliittista kuolemaa. Kremlin äänekkällä innostuksella Trumpin voitosta on myls suuri rooli.

Putin vielä kerran vahvisti, ettei ole sattuma kun lopetti uransa majurina (vaikka hänet irttisanottukin everstiluutnanttina eläkkeellä: tälläinen oli standartti neuvosto käytäntö - antaa ennen hyvästelyä ylimääräinen tähti).
Asymmetrinen reaktio Асимметричная реакция venäläisten diplomaattien karkoituksesta vain puoli tuntia Lavrovin dramaattisen lausunnon jälkeen резкого заявления Сергея Лаврова paljasti nahkoineen luineen yhden arvoikkaimista arvokkaan agentin Flynnin. Ja pilkkallinen kymmenen minuttinen stand-up глумливый десятиминутный стендап Путина о Трампе maailman parhaista venäläisistä prostituoiduista hautasi lopullisesti syntyvän vahvan miesten välisen ystävyyden kahden alfaurosten välillä. 17.1 jälkeen Trump äkkiselviytyi, hän lopetti riemukkaita huutamisia: "Putin taas kehunut minua!"
http://www.svoboda.org/a/28313352.html

Nykytilanne ei vaan taida olla Trumpin oman tahdon mukainen. Viimeisessä lehdistötilaisuudessaan presidentti valitteli, että hänen suunnitelmansa kohentaa suhteita Moskovaan on pilattu:

The “fake news” reports that his staffers had been in frequent contact with Russian intelligence agents during and after the presidential campaign could have poisoned his plan to improve relations with Moscow — a development that he claimed could lead to a nuclear war.

http://www.pressreader.com/usa/new-york-post/20170217/281479276174501
 
Suomenkuvalehti:

Trumpia ei mainittu Suomen turvallisuusselonteossa, vaikka hän on uhka koko maailmalle ja Suomi lisää puolustukseen 50 000 vapaaehtoista pyssyhullua kiilusilmää. Sellainen pakina.
Väsynyttä ja yllätyksetöntä kirjoittelua. Parempaa odotellessa.
 
Median edustajat ottavat Trumpin "fake news"-kommenteista nokkiinsa. Ehkä "fake news" on monin paikoin liioiteltu sanamuoto. Mutta aika mielenkiintoista "laatujournalismia" on taas ollut ilmoilla. Taitaa mennä niin, että Trump ja media nokittelevat toisiaan, nostaen panoksia (tai oikeastaan alentaen niitä, etsien askel askeleelta alhaisempaa tasoa).
  • President Trump reportedly forced Chris Christie to eat meatloaf
    • Pulitzer-palkintoa pukkaa?
  • Susan Rice Calls Donald Trump’s Black Caucus Remarks ‘Offensive’
    • Tummaihoinen toimittaja kysyi Trumpilta, aikooko hän kutsua "CBC:n" mukaan kantakaupunkien kehitystyöhön. Trumpilla ei ollut mitään hajuakaan, mikä CBC on, ja kun toimittaja selvensi sen tarkoittavan "Congress Black Caucusta" (eli jotain kongressin mustien ryhmittymää), Trump sanoi sen kuulostavan hyvältä ja ehdotti, josko toimittaja voisi toimia välikontaktina yhteisen kokouksen sopimiseksi. Uutisessa tämä tulkittiin merkiksi rasistisesta ajattelusta, että mustat ovat toiseutta edustava ryhmä, jossa "kaikki mustat tuntevat toisensa".
  • Trump haluaa 100 000 kansalliskaartilaista laittomien maahanmuuttajien perään
    • Tämä oikeastaan jo täyttänee "fake newsin" määritelmän. Kyseinen memo, jos se nyt sitten on aito, ilmentää olevansa DHS:n (Department of Homeland Security) sisäinen memo, joka on DHS:n johtajan John Kellyn eikä Trumpin käsialaa (esimerkiksi tuon kansalliskaartilaisten käytön osalta). Jokseenkin jokainen asianomainen taho (DHS, valkoinen talo, osavaltioiden edustajat) on jo ehtinyt todeta, ettei tuollaista suunnitelmaa 100000 kansalliskaartilaisen käytöstä ole suunnitelmissa toteuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Taitaa mennä niin, että Trump ja media nokittelevat toisiaan, nostaen panoksia (tai oikeastaan alentaen niitä, etsien askel askeleelta alhaisempaa tasoa).
Sopivasti tämän kirjoittamisen aikana Trump heitti taas vastapalloa median suuntaan. Ja sitten valtamedian vuoroa odotellessa. Popcorn-kauppiaat hieronevat käsiään tyytyväisinä, on tämä vääntö sen verran hauskaa sivustaseurattavaa :D.
 
Back
Top