En oikein jaksa uskoa tuohon, koska Yhdysvaltain markkinat ovat edelleen valtavat ja talous kilpailukykyinen. Eiköhän pääkonttoreissa vaan odotella että Trumpin hulluttelu aikanaan päättyy ja maahan valitaan jälleen pätevä presidentti. Vaalirahoituksessa tuo varmasti näkyy.Tuli tässä burritoa pureskellessa yht'äkkiä mieleen että kun tässä on amerikkalaisten isojen firmojen isot pamput äimistelleet sankoin joukoin tuota Trumpin päätöstä päästösopimuksesta irtaantumista. Tähän kun lisätään vielä noin kaksi kuukautta vanha uutinen siitä kuinka hra Trump suuressa viisaudessaan rajoitti ulkomaisen työvoiman viisumeiden myöntämistä (tästä asiastahan kanssa älähdettiin piilaaksosta), niin päästäänkin sellaiseen mielenkiintoiseen ja täysin hypoteettiseen skenaarioon että mitäpä jos jonkin suuryhtiön johtoryhmässä olisi tullut kuppi täyteen ja päättäisivätkin pakata kimpsut ja kampsut sekä muuttaisivat mielenosoitusmielessä pääkonttorinsa vaikkapa Eurooppaan? Voisihan se olla "päästömielessä" tehty valmistuksenkin siirtäminen.
Tiedän ettei ole ihan mikään yksinkertaisin ja realistisin juttu, mutta yksikin tuollainen siirto olisi kyllä tynnyrillinen jääkylmää vettä Trumpin niskaan.
USA:n 25 vuotta jatkunut hegemonia saattaa sen sijaan päättyä Trumpin kauteen, mikäli ukkoa ei laiteta kesken kauden viralta. USA:n kylmän sodan jälkeinen ylivoimainen valta-asema on perustunut paitsi maan taloudelliseen ja sotilaalliseen voimaan, myös liittosuhteisiin maailman muiden voimakkaiden valtioiden kanssa. Yksinkertaisuuttaan Trump kuvittelee tulevansa vahvemmaksi vittuilemalla ystävilleen.
Jo W.Bush ja Obama saivat huomata Amerikan mahdilla olevan rajat, ja Trumpin aikakausi saattaa hyvinkin jäädä historiaan aikana jolloin USA:n globaali hegemonia vaihtui asemaksi muiden suurvaltojen joukossa.