Trump -psykoosi

"Mikä lieneekin Tero Kuittinen" hourii YLE:llä ”Tietää taloustaantumaa ja vaikuttaa kostolta

Kumpikohan on pahempi asia:
- tekee tai edes näyttää siltä että tehdään kaikki mahdollnen
- istutaan peukalo perseessä pompotellen päätöksiä poliitikkojen ja vätysten välillä

Uliskaa nyt ihan perkeleesti siitä Trumpista. Tekee suuria ilmastotekoja - todella kunnianhimoisia. Ukko on täynnä kunnianhimoa ja haluaa tulla valituksi seuraavissakin vaaleissa.
 
Viimeksi muokattu:
Trump aloitti tiedotustilaisuuden toteamalla Euroopan olevan epidemiakeskuksen, näinhän WHO tänään totesti. Jätti näppärästi kertomatta, että (näkemäni uutisen mukaan) yksikään todennettu tapaus jenkeissä ei ole lähtöisin Euroopasta.

Seuraavaksi Trump kehui miten nopeast FDA on hyväksymässä uutta testiä. Jätti näpprästi kertomatta, että WHO tarjosi heille testiä jo kuukausia sitten. No, mitäpä pienistä. Kertoi, että kohta heillä on 5 miljoonaa testiä, mutta arvioi, että hänen mielestään niin montaa testiä ei tarvita.

Rivien välissä mutinaa, miten Obaman vanhat säännöt estivät heitä toimimasta.

Sitten joukko puhujia, viranomaisia ja yrityksiä, toista tusinaa. Kättelee jokaisen :facepalm:

Kysymyssessiossa haukkuu sikainfluenssaprosessin: total failior, total failior. Trumpin hallinto puolestaan tekevät kaiken heti, kaiken tehokkaasti, koska "koronavirus on erilainen".

Luojan kiitos meillä TP Niinistö ja PM Marin, eikä Trump ja Pence.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top