Narrikuninkaan toinen kausi Yhdysvaltojen presidenttinä muodostaa samalla historianfilosofisen testin.
Tolstoin väittämän mukaan toiminnan vapaus on historiassa kääntäen verrannollinen henkilön valta-asemaan. Kadunmies voi tehdä mitä huvittaa mutta valtiojohtaja ei voi sooloilla. Hänen on tehtävä se mitä historian voimavektorit määräävät, muuten hän suistuu sijoiltaan.
Tätä reunaehtoa Donald Trump ei hyväksy. Suureellisten puheidensa säestämänä hän aikoo muokata maailmanjärjestystä ja historiaa kuten Napoleon, jonka voitoista ja tappioista Tolstoi keksi teoriansa.
Trumpin avatessa suunsa kukaan ei tiedä, heilahtaako nyt pilkallinen narrinsauva vai vastuullinen valtikka. Anarkistinen puherekisterien vaihto on tarkoituksenmukaista. Yhdistämällä narrin ja kuninkaan roolit Trump luo itselleen pelivaraa.
Kun presidentin sanojen epäselvä status pitää kaikki varuillaan, Trump pääsee irti. Hämmennyksen keskellä hän laukoo kiekon maaliin ja uskoo olevansa historiaa viekkaampi.
Mutta voiko kukaan paeta välttämättömyyksien painetta ja voittaa pelin maailmaa vastaan? Nietzsche minussa nyökkää, Tolstoi epäilee.
Kansainvälisessä politiikassa Trump survoo likaisia maaleja eikä murehdi sivuvaikutuksia. Waterlooksi voi tulla kauppapolitiikka, kun liikemiestaustainen presidentti luottaa liikaa vaistoihinsa. Rauhaan pakottaminen Ukrainassa ja Lähi-idässä sujunee paremmin. Niistä saa isot pisteet historian tulostaululle.
Eurooppa ei pidä realismista
Euroopassa narrikuninkaan ronskit otteet herättävät paheksuntaa. Voimapolitiikan sijasta vanha manner on tottunut pitämään moraalisaarnoja. Turvallisuudessa on luotettu isoveli Amerikkaan ja sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen, jota ei koskaan ole ollut olemassakaan. Sitä kyllä yritettiin sotien välisenä aikana Kansainliitossa ja toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneissä Kansakunnissa, mutta suuret leijonat sen kuin sotivat pienten hiirten vikistessä säännöistä.
Kaksi maailmansotaa sytyttänyt Eurooppa on nyt uuden reaalipolitiikan edessä eikä se pidä roolistaan varustelun takamatkan kiinniottajana. Ranska, Saksa, Itävalta-Unkari, Britannia ja jopa Portugali olivat joskus suurvaltoja, mutta enää sellaisia ei tule Euroopasta muuta kuin Elysee-palatsin korskeiden eleiden tasolla. Traumaattinen historia ja poliittiset rakenteet estävät keskitetyn Euroopan. Brysselistä ei koskaan tule vallantahtoista johtajaa, joka pelaisi pokeria korkein panoksin Kiinan ja Yhdysvaltojen johtajien kanssa Venäjän muristessa jaloissa.
Länsivaltojen liitto on kuitenkin vain yhtä vahva kuin Yhdysvallat ja Eurooppa yhdessä. Aikamme kohtalonkysymys koskee niiden välistä ohipuhumisen draamaa. Eivätkö Euroopan vanha ja uusi manner enää käsitä tai edes hyväksy toistensa tapaa olla vapaita?
Amerikan suunnasta näen kolme väärinymmärrystä, joihin Eurooppa lankeaa kuin tragedian sankari, joka yrittää välttää oraakkelin ennustuksen ja juuri siksi sen toteuttaa.
Demokratia
Donald Trumpin vaalivoitto, Amerikka ensin ajattelu ja MAGA-liike on Euroopassa tulkittu uhkaksi demokratialle. Vasemmistoliberaali media maalaa kauhukuvia oligarkkien harvainvallasta ja vallan kolmijaon päättymisestä. Tämä on ensimmäinen ja ehkä kohtalokkain väärinymmärrys. Republikaaninen puolue ja Trumpia kannattava väestön enemmistö nimittäin katsoo edustavansa amerikkalaisen demokratian pelastusta.
Trump itse sanoi puheessaan kongressille ”Hallintoni ottaa vallan vastuuttomalta byrokratialta ja me elvytämme todellisen demokratian Amerikkaan”. Tarkoituksena on ”kuivattaa suo” ja samalla karsia budjetista 10-15 prosenttia, koska liittovaltion korkomenot nousevat jo samalle tasolle kuin puolustusmenot. Tähän tarvitaan tekninen avustaja Elon Musk.
Kun Trumpin hallinto lunastaa vaalilupauksensa, supistaa liittovaltion byrokratiaa ja säästää veronmaksajien rahoja esimerkiksi ulkomaan avusta, se nimenomaan tulkitaan hänen kannattajiensa keskuudessa kansanvallan vahvistamiseksi. Valtio tottelee kansaa eikä päinvastoin.
Amerikkalainen kansanvalta ei syntynyt ylhäältä käsin, vaan itsenäisten yksilöiden oikeuksista puolustaa omaisuuttaan ja vapauttaan. Osavaltioiden enemmistön perustuslaeissa kansalle taataan oikeus ryhtyä vallankumoukseen, jos hallinto kääntyy kansaa vastaan. Vahva aseenkanto-oikeus on myös kansavallan turva.
Alkuperäisen Amerikan vaistoissa kansan yläpuolelle asettuva valtio on pahin uhka yksilöiden vapaudelle ja kansanvallalle, joten miten ihmeessä kansan enemmistön mandaatilla liittovaltiota supistava presidentin hallinto voisi olla uhka demokratialle?
Tiede
Toinen valtaisa väärinymmärrys nousee tavasta tulkita ”Trumpin populismi” uhkaksi tieteelliselle maailmankuvalle. Amerikan konservatiivit voittivat kulttuurisodan, yleinen aborttioikeus kumottiin, binäärinen sukupuolikäsite palautettiin, positiivinen diskriminaatio lakkautettiin, DEI-ohjelmat purettiin, transnaisten kilpailu naisten sarjoissa kiellettiin.
Puheessaan kongressille Trump sanoi: ”Maamme ei ole enää woke, terveen järjen voitto on yleinen ja peruuttamaton”. Mielipidemittausten mukaan valtaenemmistö Trumpin puhetta seuranneista television katsojista suhtautui siihen myönteisesti. Vastavallankumous on tapahtunut.
Tolkun amerikkalaisten mielestä tiede on heidän puolellaan ja vasemmiston ideologiset opit tieteen vastaisia. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä. Biologiassahan elämä kiistattomasti alkaa hedelmöittymisestä, sukupuolia on kaksi eikä kenestäkään tule kyvykkäämpää laskemalla rimaa. Esimerkiksi gender-teoria, intersektionaalinen feminismi, positiivinen diskriminaatio tai critical race theory ovat radikaaliälymystön poliittisia rakennelmia, eivätkä ne kestä tieteellistä ja loogista kritiikkiä.
Edistyksellinen vasemmisto marssitti koko demokraattipuolueen tiedostuksen suohon. Nyt sen pitäisi itse nostaa itsensä hiuksista ylös.
Gender-opin kanssa on vaikeaa. Valtaenemmistö myös demokraattipuolueen kannattajista pitää epäilyttävänä transnaisten oikeutta urheilla naisten sarjoissa. Silti puoluetoverit paheksuivat tai vaikenivat Gavin Newsomin sanottua, että käytäntö on syvästi epäreilu.
Kriittisestä rotuopista luopuminen lienee helpompaa. Esimerkiksi käsite ”people of colour” on poistumassa demokraattipuolueen sanakirjasta. Kumma juttu, sorretuiksi määritellyt ihmiset eivät pitäneet siitä, että heitä nimitellään rasistisesti.
Tolkun ihmiset voittivat Amerikassa mutta kulttuurisota jatkuu kaikkialla länsimaissa. Tämä on varmaa siksi, että vasemmistolainen utopismi ja varsinkin feminismi tuottavat yhä uusia hullutuksia terveen järjen oikaistavaksi.
Kotimaiseksi esimerkiksi sopii Lapin yliopiston professori Anu Valtosen tutkimus ”nukkuvaan naisruumiiseen kietoutuneista biologis-kulttuurisista erityispiirteistä eettis-poliittisen vastarinnan mahdollisuutena”. Naistutkijan omaa nukkumisen arkikokemusta erittelevä käsitepuuro valuu kattilasta kuin Krista Kiurun puheet.
Mandaatti
Kolmas väärinymmärrys paljastui, kun varapresidentti J.D. Vance piti puheen Münchenin turvallisuuskonferenssissa.
Eurooppalaiset poliitikot närkästyivät puheesta ja jättivät huomiotta sen tärkeimmän viestin, joka koski demokratian huolestuttavaa tilaa vanhalla mantereella.
Vancen mukaan Euroopan pahin uhka on sisäinen, koska kansalaisten äänet eivät ole tasa-arvoisia. Ne, jotka äänestävät vääriä puolueita, jäävät vaille heille kuuluvaa vaikutusvaltaa. Tuloksena on heikko mandaatti, jonka seurauksena myös poliittinen johtajuus on heikkoa eikä kykene vastaamaan läntistä sivilisaatiota esimerkiksi laittoman maahanmuuton kautta uhkaaviin haasteisiin.
Vain hieman kärjistäen, Yhdysvaltojen nykyhallinnosta katsoen Euroopassa on kehitetty ohjatun demokratian malli, jossa osa äänistä mitätöidään tuomitsemalle ne väärinajattelijoiden oppositioksi. Käytännössä malli estää oikeistolaisen politiikan historiallisen aloitteen ja pitää vasemmiston niskan päällä. Oikeistokonservatiivisia puolueita pidetään paitsiossa, vaikka ne saisivat viidenneksen äänistä. Onneksi Suomessa tämä epädemokraattinen malli on hylätty.
Vance esitteli myös tapauksia, joissa sananvapautta ja mielenosoitusvapautta on Euroopassa rajoitettu silloin kun sitä ovat halunneet käyttää liian oikeistokonservatiiviset henkilöt tai tahot. Ja tällaisen maanosan edustajat sitten alkavat saarnata Yhdysvalloista demokratian rappiomaana.
Nähdäkseni Vancella oli valtavan tärkeä viesti Euroopalle ja se torjuttiin täysin.
Vanha manner aloitti liberaalin demokratian kehittämisen hieman nuoren jälkeen. Ranskassa vallankumous kaappasi keskusvallan edistyksellisten käyttöön. Tästä on jäänyt paha jälki kansanvallan traditioon. Euroopassa vapaus kasvaa valtiossa ja kansaa ohjataan ”demokraattisiin arvoihin” ylhäältä alas. Amerikasta katsoen tällainen ohjaus on autoritääristä.
Yksilön vapautta suojaavien oikeuksien maksimaalinen hyväksikäyttö taloudessa, politiikassa ja kulttuurissa on tehnyt Yhdysvalloista ainutlaatuisen dynaamisen yhteiskunnan, jonka innovaatioista koko maailma hyötyy. Erityisesti sananvapaus on pyhä asia.
Vanha manner ei voi muuttua uuden kaltaiseksi, mutta valtiokeskeinen ohjattu demokratia ei saa Euroopassa kehittyä vapauksia rajoittavaksi niin pitkälle, että osa kansasta kokee itsensä toisen luokan kansalaisiksi mielipiteidensä vuoksi. Tasavallassa jokaisen ääni on samanarvoinen. Siinä on länsimaisen kansanvallan kova ydin.
Oikeistokonservatiivinen uudistaja saa vasemmiston tolaltaan
Liberaalin demokratian ideana on sallia toisistaan poikkeavat ja vastakkaiset näkemykset, jotka kilpailevat äänestäjien suosiosta. Taloudessa idea toteutuu markkinoilla. Kun moninaiset kyvykkyydet pääsevät loistamaan, se on voittoisa tapa ottaa tehot irti luonnonvalinnan luomasta geenikirjosta. Tästä vapausperiaatteesta nousee niin Euroopan kuin Amerikan kukoistus.
Vanhan ja uuden mantereen riitojen selityksenä mediassa on Donald Trump. Häntä koskeva tarina kertoo hirviöstä tai hullusta, joka on sekoittanut vanhan hyvän järjestyksen. Erityisen vastenmielistä on, että hän edustaa vanhoja hyviä arvoja.
Kyvykkäät oikeistokonservatiiviset uudistajat kuten Margaret Thatcher ja Ronald Reagan saavat vasemmistoälymystön pois tolaltaan. Punavihreät pitävät maailman pelastamista etuoikeutenaan. Ei saa tuolla tavoin kaapata radikaalien taikasauvaa ja heiluttaa sitä perinteisellä tyylillä. Kun Trump lisää tähän vielä surrealistisen narrikuninkaan vapauden, tiedostavalla vasemmistolla menee sormi suuhun.
Konservatiivisen kärkipoliitikon persoonasta edistyksellinen lehdistö löytää aina jotakin typerää, jotakin iljettävää ja jotakin oikein pahaa. Kun vihaobjekti on luotu, sitä koskeva diskurssi elää omaa elämäänsä.
Trumpin hallintoa voi arvioida myös tyynesti. Euroopan ja Amerikan välille revennyt väärinymmärryksen kuilu on jäsentenvälinen. Politiikan tosiasialliset vaikutukset paljastuvat sanaharkan takaa.
Supervalta ei tingi asemastaan
Donald Trumpin hallintoa on kuvattu suunnanmuuttajaksi. Joidenkin mielestä amerikkalaisen ekseptionalismin idea on kuopattu ja maa kääntyy sisäänpäin ajamaan maailmalla vain omia etujaan puhtaalla voimapolitiikalla muiden valtojen rinnalla.
Minusta tulkinta on väärä. Voimien ja vastavoimien laki kansainvälisessä politiikassa johtaa siihen, että Trumpin kaudella Yhdysvallat kasvattaa vaikutustaan painostamalla liittolaisiaan kasvamaan vahvemmiksi. Tästä on kysymys Amerikan ja Euroopan turvallisuusdraamassa. Ajatus että Amerikka hylkäisi Euroopan on järjetön. Miksi supervalta Yhdysvallat luopuisi asemastaan läntisen maailman johtajana?
Perusjännite maailmanvaltojen välisessä kamppailussa pysyy samana, Washington ja Bryssel vastaan Peking ja Moskova.
Yhdysvaltojen ja Euroopan arvopohja on yhtenäinen, aivan kuten Vance puheessaan sanoi, eikä siteitä voi katkaista. Presidentti Trumpin sukujuuret ovat Saksassa, varapresidentti Vancen Skotlannissa ja Irlannissa. Perhepiirissä tässä nyt otellaan.
Trump haluaa Euroopalta tekoja, ei moraaliposeerausta ja suuria puheita. Puolustusmenot ja asevoimat alkavat vihdoin kasvaa, kun sotaväen töitä ei enää voi prinsessamaisesti ulkoistaa Yhdysvalloille. Lopputuloksena läntisestä liittoumasta tulee entistä vahvempi.
Se on tietysti hyväksi meille kaikille.