Trump -psykoosi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ak.tied
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Trumpilla on nyt eri sävy puheissa:
Yhdysvallat asettaa Intialle 25 prosentin tullimaksun 1. elokuuta alkaen, ilmoitti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump 30. heinäkuuta Truth Social -alustalla (RBC:n raportti). Trumpin mukaan Yhdysvalloilla on Intian kanssa valtava kauppavaje, ja lisäksi Intia on perinteisesti hankkinut valtaosan asekalustostaan Venäjältä sekä on Kiinan ohella yksi Venäjän energialähteiden suurimmista ostajista. Hänen mukaansa Intialle on luvassa paitsi tullimaksu myös "sakko kaikesta edellä mainitusta", ja Trump kommentoi, että Intia ja Venäjä voivat yhdessä vetää taloutensa kohti pohjaa.

Kyseessä on Yhdysvaltojen suunnittelema niin sanottu sekundaarinen tullimaksu, jonka suuruus olisi 100 tai jopa 500 prosenttia (tarkka summa ei ole vielä selvä) niille maille, jotka ostavat venäläisiä hiilivetyjä. Lisäksi Trump ilmoitti 29. heinäkuuta, että hän lyhentää konfliktin Ukrainan rauhanprosessin määräajan 10 päivään aiemman 50 päivän sijaan, minkä jälkeen tullimaksut otetaan käyttöön.

Telegram-kanava UNIAN välitti Donald Trumpin sanat, joissa hän toteaa, että Dmitri Medvedev "astuu hyvin vaaralliselle alueelle uhkaamalla sodalla". "Välittäkää Medvedeville, epäonnistuneelle Venäjän entiselle presidentille, joka yhä kuvittelee olevansa presidentti, että hänen kannattaa varoa sanojaan", Trump kirjoitti Truth Social -alustalla. Huomattakoon, että ennen tullien määräajan umpeutumista Yhdysvallat solmi useita kauppasopimuksia, erityisesti EU:n kanssa: perustauluksi eurooppalaisille tuotteille asetettiin 15 % uhkaavan 30 % sijaan, ja lisäksi Bryssel sitoutui ostamaan energiavaroja Washingtonista Venäjän sijaan.
 
Trumpilta viimeisin kuittaus Dimalle: käskenyt parit veneet vartioimaan ettei tehdä mitään tuhmaa.

Edit. Juu ihan itse kävin pikkukätösin tuon bongaamassa joten ei ole feikki.
 

Liitteet

  • IMG_7683.webp
    IMG_7683.webp
    149.6 KB · Luettu: 74
Kun ei talouden tilastot näytä hyville, niin dump pistää tilastokeskuksen pomon pihalle:
https://edition.cnn.com/2025/08/01/business/trump-job-report-number-fire

Tälläkertaa työllisyystilastot ei näytä riittävän hyville niin viestintuoja sai sitten kenkää.
Joo tämä alkaa saamaan todella huolestuttavia piirteitä. Tämä samalla konkreettisesti tekojen kautta todistaa tahallisen ja tuottamuksellisen manipuloinnin. Kun ei luvut sovi tahdottuun narratiiviin, laitetaan sellainen sätkynukke heilumaan joka heiluu kapellimestarin tahtiin.

Ihan avoimesti ollaan menossa kohti kolmatta maailmaa monissa arvokysymyksissä.

Tämä ei kyllä ihan sukkana mene republikaanienkaan kurkkuun pidemmän päälle, soraääniä on jo tästä ja monista vastaavista kuulunut.
 
Asetelma on selvä. Eurooppa ottaa kuivana kaiken pöristimeensä, kun iivana paukuttaa porttia. Vieläkö tämä väitteeni ansaitsee kommunistihaukut?

Maailmassa on muutamia pysyviä totuuksia ja yksi pysyvimmistä on se, että sotilaallinen munattomuus tulee kalliiksi.

Kiinteistömoguli auraa maanosaa kakkoseen. Tylsä virkamies ev. Lut. Res. aidan toisella puolen pelaa selviytymispeliä.

Olisko jotain pielessä? Kertoo ainakin sen, mihin olemme maanosana itsemme jouduttaneet. Oikeastaan mitään ei ole hoidettu oikein. Pisnis ja rahanteko ovat toimineet baalina ja muu on jätetty pirun haltuun.
 
Back
Top