Silloin 1800-luvulla se varmaan olikin ihan validi perustelu. Sittemmin ajat ovat jonkin verran muuttuneet ja selitykset käyneet kömpelömmiksi.NRA kylläkin alunperin perustettiin parantamaan reservin/asevelvollisten ampumataitoa ja asekäsittelyä.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Silloin 1800-luvulla se varmaan olikin ihan validi perustelu. Sittemmin ajat ovat jonkin verran muuttuneet ja selitykset käyneet kömpelömmiksi.NRA kylläkin alunperin perustettiin parantamaan reservin/asevelvollisten ampumataitoa ja asekäsittelyä.
No ei ainakaan seurueet niin paljon ammuskelis ja rötöstelis. Olisivat kunniallisissa töissä tai heitä ei enää olisi.Millä tavalla hitlerin voitto olisi luonut paremmat olosuhteet ja kenelle?
Itse väitän, että tuossa väitetyssä aseistautumisessa tyranneja vastaan oli ihan vissi perä, mutta Trumpin ei katsota täyttävän tätä, eikä etenkään niin, että epäamerikkalaisena pidetyn (ääri)vasemmiston haluttaisiin aseistautuvan, siksi nyt asiasta ollaan hissun kissun.NRA on ollut niin hiljaa, että korviin sattuu. Vuosikymmenet olemme kuulleet, että aseistautuminen on tärkeää, jotta demokratiaa voidaan kaikissa oloissa puolustaa. Nyt armeija on kaduilla ja koko valtiota ohjastetaan vauhdilla kohti fasistista diktatuuria.
Missä piileksivät NRA ja ties mitkä militiat sun muut demokratian uljaat airueet? Ne joiden olemassaolon oikeutuksena on esitetty juuri tällaisen kehityksen vastustus.
Alan epäillä ettei taustalla olekaan patrioottisuus, vaan tuliaseiden eroottissävytteinen houkutus. Ei tullut yllätyksenä.
Hyvin todennäköisesti näin. Tyranni ei sinällään ole ongelma kunhan tämä vaikuttaa olevan ns oma mies.Itse väitän, että tuossa väitetyssä aseistautumisessa tyranneja vastaan oli ihan vissi perä, mutta Trumpin ei katsota täyttävän tätä, eikä etenkään niin, että epäamerikkalaisena pidetyn (ääri)vasemmiston haluttaisiin aseistautuvan, siksi nyt asiasta ollaan hissun kissun.
Ja juuri sitä varten toinen lisäys on olemassaHyvin todennäköisesti näin. Tyranni ei sinällään ole ongelma kunhan tämä vaikuttaa olevan ns oma mies.
Tuo on toisaalta se perinteinen konsti jolla diktatuurin saa ajettua sisään. Puolet kuvittelee alkuun että tämän täytyy olla hyvä juttu, kun vassareitakin hatuttaa. Kun totuus aikanaan valkenee onkin jo myöhäistä.
Ok. Olen ymmärtänyt että sen ajatuksena olisi turvata demokratia. Ajatuksena onkin siis se, että vallankaappaajien joukossa tyhjän arvan saaneet voivat yrittää korvata kaappaajien enemmistön asettaman tyrannin omalla tyrannillaan. Vai?Ja juuri sitä varten toinen lisäys on olemassa
Ok. Olen ymmärtänyt että sen ajatuksena olisi turvata demokratia. Ajatuksena onkin siis se, että vallankaappaajien joukossa tyhjän arvan saaneet voivat yrittää korvata kaappaajien enemmistön asettaman tyrannin omalla tyrannillaan. Vai?
Sitten kävikin niin, että tarkoitus hävisi. Jäljelle jäivät aseet ja ylväs tarina jolla niitä perustellaan. Kun todellisuus on lähes päivittäisiä joukkoampumisia, niin todellisuus ei ole kaunis.Perustuslain 2. lisäys syntyi 15. joulukuuta 1791 yhtenä kymmenestä ensimmäisestä Yhdysvaltain perustuslain lisäyksestä, jotka tunnetaan yhteisnimellä Bill of Rights.
Sanamuoto on aika tarkalleen tämä: "Hyvin säänneltyä kansalliskaartia (militia) tarvitaan vapaan valtion turvallisuuden takaamiseksi, eikä kansan oikeutta pitää ja kantaa aseita saa rajoittaa."
Muotoilu on tunnetusti vanhahtava, mikä on aiheuttanut paljon keskustelua myös Yhdysvalloissa itsessään, etenkin siitä, viittaako "militia" yksilöihin vai valtion järjestämiin joukkoihin, ja kuinka paljon yksilön oikeuksia se suojaa aseiden omistamisen suhteen. Korkein oikeus linjasi vuonna 2008, että lisäyksen nojalla jokaisella kansalaisella on oikeus kantaa asetta kotinsa puolustamiseksi riippumatta siitä, kuuluuko henkilö asevoimiin.
Ei silloin demokratian suojelua mietitty vaan sitä, että uudisasukkaat voisivat suojella itseään intiaaneilta ja rosvoilta. Yhdysvalloilla ei myöskään ollut pysyvää valtion ylläpitämää armeijaa vielä. Sen sijaan militiat eli kansalaisten muodostamat aseelliset joukot olivat tärkein puolustusmuoto. Turva koostui tavallisista kansalaisista, jotka omistivat omat aseensa. Ajatus toki oli, että vapaa kansa puolustaa itse itseään.
Eräs tyranniarmeija oli tuoreessa muistissa eli brittiarmeija, joka pyrki estämään aseet siirtomaiden asukkailta ja riisumaan aseista.
Tietenkin perustuslain laatijat halusivat varmistaa myös, että osavaltiot voivat ylläpitää omia miliisejään riippumatta liittovaltiosta. Tämä liittyy osavaltioiden pelkoon, että liittovaltio ottaisi liikaa valtaa itselleen.
Mikään ei muutu niin hitaasti kuin kulttuuri.Sitten kävikin niin, että tarkoitus hävisi. Jäljelle jäivät aseet ja ylväs tarina jolla niitä perustellaan. Kun todellisuus on lähes päivittäisiä joukkoampumisia, niin todellisuus ei ole kaunis.
Suomalaisen on paikalla hyvän aikaa asuneenakin täysin mahdoton ymmärtää etenkin maaseudun asukkien joukossa jylläävää asefetissiä.
Mitään ihmeellistä siinä ei tietysti ole kun toimintamalliin on kasvettu ties kuinka monen sukupolven ajan.
Meilläkin voitaisiin periaatteessa ajatella samanmoista lisäystä alkuperäisessä tarkoituksessaan, kun on noita kulttuurejakin tullut lisääMikään ei muutu niin hitaasti kuin kulttuuri.
Kyllä, ne eivät myöskään muutu, kun ei vaadita muuttumaan, vaan tuetaan monikulttuurisuutta. Moskeijassa kuuluu moikuna. Ei oikeuksia naisille. Te siellä ja me täällä.Meilläkin voitaisiin periaatteessa ajatella samanmoista lisäystä alkuperäisessä tarkoituksessaan, kun on noita kulttuurejakin tullut lisää
Siellä ei vissiin huudeta jiihaa, niinkuin rapakon takana vaan jotain sinne päinKyllä, ne eivät myöskään muutu. Moskeijassa kuuluu moikuna.

Ei silloin demokratian suojelua mietitty vaan sitä, että uudisasukkaat voisivat suojella itseään intiaaneilta ja rosvoilta. Yhdysvalloilla ei myöskään ollut pysyvää valtion ylläpitämää armeijaa vielä. Sen sijaan militiat eli kansalaisten muodostamat aseelliset joukot olivat tärkein puolustusmuoto. Turva koostui tavallisista kansalaisista, jotka omistivat omat aseensa. Ajatus toki oli, että vapaa kansa puolustaa itse itseään.
Eräs tyranniarmeija oli tuoreessa muistissa eli brittiarmeija, joka pyrki estämään aseet siirtomaiden asukkailta ja riisumaan aseista.

Tämä on ainoa viesti, minkä teen vastauksena sinulle. Haluan aina perustella, miksi en kommentoi jonkun viestejä ollenkaan.Eräs tyranniarmeija on tulossa Portlandiin nyt.
Mitäpä vapaa kansa tekee Portlandissa nyt..?
Katso liite: 125427
Tämä on ainoa viesti, minkä teen vastauksena sinulle. Haluan aina perustella, miksi en kommentoi jonkun viestejä ollenkaan.
Sinulla on propagandaote, joka toiminee terapiana itsellesi, mutta minä keskustelen muin tyylein. Molemmissa tavoissa on oma arvonsa (ja vaikutus maailman rataan aika mitätön).
Asiaa voi tutkiakin ja palstalaiset tarvitsevat myös tietoa.
Portlandilaiset eivät pidä sotilaiden tulosta sinne eivätkä pidä lainkaan keskusvallan (Trumpin) tällaisista toimista. Siksikin siellä osoitetaan mieltä.
Kansalliskaartia käytettiin Little Rockissa 1957, Los Angelesissa 1965, Detroitissa 1967, Chicagossa 1968, Washington DC:ssa 1968, Los Angelesissa 1970, Ohiossa 1970...
Kennedy, joka on tuossa meemissäsi, käytti jopa usein kansalliskaartia, erityisesti rotuerottelun lopettamiseen. Esimerkiksi Missisippissä 1962 ja Alabamassa 1963. Moni varmaan muistaa fiktiivisen Forrest Gumpin Alabaman yliopiston edessä nostamassa Vivian Malonen kirjat kansalliskaartin silmien alla.
Kansalliskaarti oli järjestystehtävissä Los Angelesissa 1992, Fergusonissa 2014 ja 2015 Baltimoressa. Tammikuussa 2021 kansalliskaartien joukkoja lähetettiin pääkaupunkiin suojelemaan kongressirakennusta sekä muita tärkeitä rakennuksia Trumpin yllyttämiltä hörhöiltä.
Verisimmät mellakat, jolloin kansalliskaarti joutui myös ampumaan, taisivat olla Lyndon B. Johnsonin aikana. Demokraattipresidentti oli hän, mutta hän ei kertaakaan federalisoinut omaan käyttöönsä. Mustien mellakat vain lähtivät ihan käpälästä ja osavaltio pyysi. Kuolleita 77 ja loukkaantuneita 2000. Nixonin aikana kansalliskaarti ampui neljä opiskelijaa, mutta hänkään ei kutsunut kansalliskaartia vaan kuvernööri Rhodes.
Osavaltio yleensäkin on kansalliskaartin käskijä, ellei liittovaltio federalisoi sitä. Eisenhower, Kennedy ja Trump ovat siis poikkeuksia.
Vastaan asiallisesti tämän yhden kerran.
Tuo on parodiatili.