Tulisiko liittovaltio tehdä jo nyt?

Repa

Alikersantti
Suomi ei pärjää yksin, Suomessa on vain 5miljoonaa ihmistä. Se määrä ei riitä kotimarkkinoihin tai tieteen ja teknologian kehittämiseen. Suomen on kuuluttava johonkin isompaan poppooseen.

Valtaosa suomalaisista toisaalta kannattaa massiivista maahanmuuttoa väestöräjähdysalueilta Suomeen, mikä tekee suomalaisista vähemmistön jossain aikavälissä. Jos Suomen kansalla tai poliitikoilla ei ole halua säilyttää Suomea nykyisellään, miksi taistella vastaan? Emmekö voisi vain myöntää että halua Suomen säilyttämiseen nykyisellään ei ole ja antaa vaikka Eun huolehtia Suomesta? KAnsallisvaltioiden elinaikahan ei ole usein edes pariasataa vuotta. Miksi Suomi olisi poikkeus? Jos vain ajettaisiin liittovaltio.

Liittovaltion muodostamisesta seuraisi
-Jokainen voisi valita asuinpaikkansa vapaasti EUssa
-vapaus lisääntyisi
-Yhteinen armeija. suomalaiset miehet voisivat valita rahallista korvausta vastaan EUn armeijaan liittymisen eikä asevelvollisuutta luonnollisesti enää olisi
-Suomi ei olisi vain pikkupelaaja vaan osa isompaa kokonaisuutta
-jne.

Tätä mieltä on Saksan äänenkantajat: https://yle.fi/uutiset/3-9966702
Saksan demarijohtaja: EU:sta liittovaltio 2025 mennessä, vastustelijat ulos EU:sta

Liittovaltio olisi todennäköisesti vasemmistolainen, laajaa julkista taloutta kannattava. Perustettiinhan EU demokratian ja welfare staten ja hyvinvointivaltion puolustajaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Ihan pikkuisen menee toistoksi. Ensin oltiin lakkauttamassa suomea ja nyt toista kautta...

Ei tämä oikein ota tulta alleen. Kokeile vielä vaikka aloittamalla "Me ollaan hävitty tää peli..." ehkä joku jaksaa..
 
se edellinen oli provo, mutta tämä on vakava. En minä oikein näe, miten Suomi voisi selvitä yksin ja en oikein näe EUlle vaihtoehtoa ellei Itä-Eurooppa tee omaa valtioliittoa mitä tuskin on tulossa. Ja häviöstä puheenollon, kyllä Ukraina varmaankin hävisi sen pelin ollessaan liittoutumaton.
 
Viimeksi muokattu:
Euvostoliitto on perkeleestä...

Suomi ei pärjää yksin, Suomessa on vain 5miljoonaa ihmistä. Se määrä ei riitä kotimarkkinoihin tai tieteen ja teknologian kehittämiseen. Suomen on kuuluttava johonkin isompaan poppooseen.

Vaivaiset sata vuotta Suomi on pärjännyt itsenäisenä, miksi tämä olisi muuttunut?

"1. tammikuuta 2012 Euroopan unionin väestö oli noin 502,4 miljoonaa ihmistä."
Meitä suomalaisia on runsas prosentti EU:n väestöstä, minkälainen vaikutusvalta meillä on?
 
Euvostoliitto on perkeleestä...

Vaivaiset sata vuotta Suomi on pärjännyt itsenäisenä, miksi tämä olisi muuttunut?

"1. tammikuuta 2012 Euroopan unionin väestö oli noin 502,4 miljoonaa ihmistä."
Meitä suomalaisia on runsas prosentti EU:n väestöstä, minkälainen vaikutusvalta meillä on?
Suomi tarvitsee EUn sisämarkkinoita tuotteilleen. Lisäksi liitto on paras puolustus aseellista riskiä vastaan.
 
Sanoisin, että idea yhteisestä armeijasta on meille huono - koska jos asioista päättää joku esikunta Brysselissä, Suomi on paljon enemmässä määrin vain uhrattavaa strategista syvyyttä, verrattuna kotimaiseen päätöksentekoon, jossa joudutaan arvottamaan valtakunnan tärkeiden alueiden puolustamista eri näkökulmasta.
Ja olisin hyvin skeptinen tuollaisen liittovaltion sotaväen tehokkuudesta. Tuskin se olisi isompi kuin USA:lla - ja se tarkoittaa sitä, että EU:n sotilaallinen kyky etenkin alueidensa puolustamisessa saattaisi heiketä entisestään. Kun muutenkin katsoo, miten pahasti rappiolle Saksa on armeijansa päästänyt, ei sekään herätä yhtään luottamusta.
 
En sano muuta kuin sen, että Suomi pärjää yksin jos se päättää pärjätä yksin. Jos tahtoa ja sisua ei löydy niin liittovaltio on pienin murheista joskin hyvin todennäköinen. Liittovaltiossa Suomesta ei tulisi mitään onnelaa vaan pohjoinen resevaatti jonka missio ja tehtävä olisi aikalailla sama mitä Australialla oli aikoinaan briteille. Sinänsä uskon kiertokulkuun sekä siihen, että historialla on ikävä tapa toistaa itseään. Johtuu varmaankin siitä, että ihmisen perusluonne ei ole viimeisen 2000 vuoden aikana muuttunut sitten pätkääkään. Joka onkin sitten oma aiheensa ja juttunsa.
 
Ihan ensimmäiseksi pitäisi korjata pahimmat jo olemassa olevat ongelmat ja vasta sitten miettiä liittovaltiota.
Sitäpaitsi mielestäni konfederaatio riittäisi toistaiseksi.

Edit: Ja oikeasti liittovaltioon siinä vaiheessa kun ei olla edes Natoon lähdössä?
 
Ero taitaa olla siinä, että nato käsittääkseni vaatii sitä, että kansa haluaa sitä mutta EU ei tarvitse kansanhyväksyntää.
 
Väärin sanoa, etteikö EU tarvitsisi kansan hyväksyntää.

EU:sta voi erota, jos kansa niin haluaa ja demokratiassa sellainen päätös kyllä syntyy, jos on syntyäkseen. Näin on kuulemma tapahtunutkin. Toiseksi edustuksellinen demokratia tarkoittaa kansan ääntä. EU itsestään ei mitään maata jäseneksi riistä, eikä pidä siellä väkisin.

NATO:sta kukaan ei ole halunnut erota. Miksiköhän?
 
Edustuksellinen demokratia voi olla myös rikki ja aika usein se onkin silloin kun henkilö esim. ei äänestä jostain syystä tai jos äänet ovat ns. ostettavissa. Eli mitä suurempi vaalikakku niin sen todennäköisempi läpimeno. Demokratia vaatisi toimiakseen kansalaiskeskutelua huomattavasti laajemmin mitä nykyisemmin ja toisaalta se vaatisi, että aika paljon useampi haluaisi vaikuttaa asioihin. Tämä siis on henkilökohtainen mielipide.

EU ei tarvitse kansanhyväksyntää eikä siitä erota kovinkaan helposti. Britit ovat hyvä esimerkki. Suomen kohdalla homma olisi vielä hankalampi ja ennen kaikkea kalliimpi. Ihmisiä voi hohtaa myös pelolla kuten paljon tehdäänkin. Julisteettihan perussuomalaisistakin, että maailma suurin piirteinromahtaa jos äänestää persuja.

Nato on hyvin erilainen mitä EU. Nato on valtioiden välinen puolustusliitto. Siinä ei ole samankaltaisia rakenteita kuin EU:ssa. Se miksi nato "haluaa" että kansa on sen kannalla on varmaankin se syy, että jos 5 artiklaa joudutaan käyttämään niin olisi mielenkiintoinen tilanne että se on voimassa vaikka vastaanottava kansa ei sitä halua.
 
Yksityiselle ihmiselle on loppuviimeksi aivan samantekevää ollaanko nykyisessä EU:ssa tai ehkä tulevaisuudessa liittovaltiossa. Kouluissa pitää opiskella ja töissä käydä jos meinaa säilyttää kohtuullisen elintason itsellään ja perheellään. Toki niin pitää tehdä myös EU:n ulkopuolella.

Itse arvostan EU:n tarjoamaa helppoa mahdollisuutta muuttaa/liikkua maasta toiseen. Vähän niin kuin jenkeissä on Florida ja California jonne pohjoisten osavaltioiden väestöä muuttaa ainakin talvikaudeksi ympärivuotiseen lämpöön..Toisaalta jos liittovaltio toisi mukanaan keskimäärin saman tasoisen verotuksen koko alueelle se olisi suomalaisten kannalta erityisen toivottavaa.
 
Hupaisaa keskustelua tietyiltä osin. Minua jaksaa aina vain ihmetyttää se, että on oikeasti olemassa ilmeisesti oikeita ihmisiä, jotka jossain määrin uskovat EU:n Liittovaltion olevan jotain hörhöjen höpötystä. Mihinkähän se työ Vanhasen, Orpon, Niinistöjen, Stubbin, Kataisen, jne julkikommareista puhumattakaan on koko ajan tähdännyt?

Edelleen aika koomista ovat horinat vapaasta liikkuvuudesta. Voi hyvänen aika sentään. Ainakin itse olen matkustanut sadoissa ja työskennellyt useissa maailman maissa ilman Liittovaltiota, Floridan lämpöä jo ennen Shengeniä tai Eurokommareiden utopiaa ilman mitään ongelmaa. Sveitsin on siis pakko olla Impivaaralainen kehitysmaa?

Suomen johtavien poliitikkojen motiiveista muiden kuin Sipilän motiivin ymmärrän toki erittäin hyvin. Raha. Katainen ja Stubb ovat palkkiovirkansa saaneet, mutta tämä lestahöperö ihmetyttää kovin. Kai sen taustalla on pakko olla jotain sellaisia Jeesus-juttuja, jotka eivät minulle avaudu.

Jos taas ajatellaan Suomen ja suomalaisten osaa Liittovaltiossa, niin kai se nyt on tullut jo tyhmemmällekin selväksi? Toimia siis somali- ja susireservaattina ja kaivosalueena sekä etenkin maksaa. Pankkiunionin kautta ensimmäisenä. Valtavia luottotappiota Välimeren mafiabisneksistä (suurin Italia) taseissaan kantavat Saksan ja Ranskan suuret rahoituslaitokset tarvitsevat tarpeeksi hölmön ja hyväuskoisen maksajan. Saksa on sen löytänyt, eikä historiassa tarvitse kauaksi mennä, että löytää vastaavuudet. Niin luhistumisen partaalla ollut keisari-Saksa ja mielisairas entinen kommunistikin saivat mitä typerimmän liittolaisen. Luojan kiitos Suomella oli muutakin kuin omaa etujaan ajavia poliitikkoja 1930-40-luvuilla, joiden johdolla vastaavat virheet vältettiin. Ei taida olla ihan sattumaa, että fiksuimmat Euroopan kansat, eli Itävalta, Sveitsi, Tanska, UK, Norja ja Ruotsi väistävät tämän mielisairaan hankkeen.

Milloin muuten Suomen suurimman puolueen, eli Kokoomuksen Orpo julistaa seuraavien vaalien kärkihankkeekseen Euroopan liittovaltion? Mitäpä luulisitte? Saavatko suomalaiset äänestää asiasta rehellisesti vai eivät? Vastauksia taitaa olla kaksi, joista vain toinen on oikein.
 
olet aivan oikeassa. Mutta kuten sanottua, Suomi on niin pieni että se ei oikein omalla väestömäärällään voi pärjätä itse. Kärjistäen voisi sanoa että Suomen mahdollisuudet ovat EU, Venäjä tai joku uusi teoreettinen hybridivaltio jonka muodostaisivat joko pohjoismaat tai Itä-Eurooppa. ITä-Euroopan unionia ei taida olla tulossa ja Venäjäänkään ei ole monella halua. Itsenäisistä valtioita tuommoinen Japani sadalla mijoonalla jo voisi pärjätä, Puola neljälläkymmenellä miljoonalla tuskin.

Suomen tilanne liittovaltiossa olisi suunnilleen tuo mitä sanoit, mutta muita mahdollisuuksia ei oikein ole. Jos Euroopan natiiviväestö on päättänyt että korvataan väestö somaleilla ja muilla, niin pahapa sitä on vastustaa. Jos niin halutaan, niin mitäpä sitä estelemään? Pitää vain sopeutua ja mukauttaa omat päätökset sen mukaan.
 
Jos ehkä jotain voisi kommentoida ihan historian opetusten näkökulmasta. Muutamia vastaavia hankkeita on Euroopassa nähty ja ylivoimaisesti onnistunein niistä on tietysti Rooma. Kreikasta valunut luonnontieteellinen osaaminen ja etenkin ylivertaiseksi hiottu sotilasmahti piti tuolloisen Liittovaltion kasassa uskomattoman pitkään. Myöhemmät yritykset niin Kaarle Suuren, Napoleonin, Stalinin kuin Hitlerinkin toimesta luhistuivat aika nopeasti.

Olisiko kaukaa haettu ajatus, että Euroopan nousu teknologisesti ja luonnontieteelliseksi suurvallaksi olisi peruja lahjakkaiden ihmisten muodostamien kansallisvaltioiden välisestä kilpailusta? Kommenttisi kansakunnan koosta on minusta aika outo. Luulisin vaikkapa nyt Kroatian tai Sveitsin pysyvän aika saatanan kaukana näiden liittovaltiohomppeleiden suunnitelmista. Molemmat ovat aika pieniä kansoja verrattuna vaikkapa Puolaan.

Ja kyllä, olet oikeassa siinä, että varautua pitää. Suomen nykyisessä henkisessä ilmapiirissä ei voi mitään muuta kuin nyökytellä idioottien mukana. Jokainen vähänkään toisinajatteleva teurastetaan julkisesti aivan Nliiton perinteiden mukaan. Jokainen. Mutta aina voi miettiä asioita pitemmälle vaikkapa oman jälkikasvun mahdollisuuksien turvaamiseksi. Keinoja vielä onneksi on olemassa.
 
Tuolla kysyttiin, paljonko Suomella olisi päätösvaltaa prosentin väestöosuudellaan. Niin, pääkaupunkiseudulla on reilu miljoona asukasta, paljonko meillä 230000 tamperelaisella on äänivaltaa? Entä jos olisin jäänyt lapsuuteni Jämsään (kuntaliitosten jäljiltä 23000 asukasta)? Kysytäänpä kokeeksi toisin päin. Paljonkos arvaatte noilla jämsäläisillä sitten olevan osaamista valtakunnan asioihin? Niinpä. Siksi hallinnossa on portaat. Niin ne olisivat liittovaltiossakin.
 
Hieman erikoinen pointti ainakin jossain suhteessa. Käsittääkseni kaikki jämsäläiset ovat suomalaisia? Omaavat siis yhteisen kulttuuriperinteen, uskonnon, samat kokemukset, puhuvat samaa harvinaista kieltä ja muodostavat nykyisin niin tavattoman vihatun impivaaralaisen kansallisvaltion näiltä osin yhdessä vaikkapa inarilaisen riekonpyytäjän ja helsinkiläisen pankkiirin kanssa. Nämä kaikki voivat - ainakin nimellisesti etenkin tuo alkuperäinen viesti huomioiden - äänestää vaaleissa sellaisia ihmisiä, joiden he uskovat ajavan noiden ihmisryhmien summattuja etuja.

Eiköhän tässä ole se jokin pointti, vai onko mielestäsi? Vaikkapa minua ei kavioeläimen sukupuolielimen vertaa kiinnosta jonkin sisialialaisen huumeparonin tekemät rahoituspetokset, mutta jämsäläisen maitotilallisen pärjääminen kiinnostaa. Onkohan asia nyt tarpeeksi selkokielisesti kerrottu? Toivoisin ainakin sitä, koska ilman tätä kiistämättä sisäänpäin käpertynyttä näkökulmaa ei asiasta kai kannattane edes vaihtaa ajatuksia.

Hyvä käytännön esimerkki on mielestäni myös taannoinen eurohomppeleiden kiistely metsien käytöstä. Siinä pientä esimakua liittovaltiosta.
 
Tietävät ison paperitehtaan vaikutuksista pikkukaupungin yhteiskuntaan. Eivät tiedä mitään suurten kaupunkien raideliikenneongelmista.
Mutta näinhän sen kuuluukin olla. Siksi on porrastettu hallinto.
 
Back
Top