Tuntematon sotilas filmataan taas.

Kolmas osa katsottu.

Kokonaisuus huomioiden edelleen sarja on nousujohtoinen, ja tähän sarjaan tarinan laajentaminen sopii oikein mainiosti, vaikka samalla se - ainakin hetkittäin - muuttuu entistä enemmän Rokka-keskeiseksi, mutta onneksi muidenkin henkilöiden persoonaa on kyetty syventämään pienin sanoin ja teoin ynnä ilmein. Toisinaan pienin hyvinkin yksinkertaisin teoin ja sanoin on mahdollista muodostaa henkilöön lisää persoonallisuutta, ei aina tarvitse mennä syvällisen pohdinnan kautta. Pienet teot ja tavat synnyttävät tätä, myhäily, kiroaminen, kuinka nostaa kupin huulille etc.

Syystä tai toisesta tunnen itseni todella vaivaantuneeksi katsoessani Tuntemattomassa sotilaassa Marskin syntymäpäivän kännäämistä, tai oikeastaan sama pätee lähes kaikkiin elokuviin ja sarjoihin. Selvistäpäin toisen tai toisten kännäämisen katseleminen on vaivaannuttavaa, ja kun näyteltynä se näyttää lähes aina ylinäytellyltä. Tulee halu kelata kohtausten ohi. No, ehkäpä tämä johtuu yksinomaa siitä, että sitä on eräässä elämänvaiheessa saanut olla osallisena näissä "toimituksissa" liiankin kanssa, ne harvemmin olivat mukavia kokemuksia.

Ja loppuun.

Lahtinen ja konekivääri - mies näytti oikeasti väsyneeltä, siltä, että on valvottu ja kahlattu lumessa ja oltu viluissaan. Ei mitään hollywood-väsymystä "nukuin kahdeksan tuntia ja sitten meikkiä naamaan".
Tuo ryyppäyskohtaus kuvattiin niinkin realistisesti, että näyttelijät olivat oikeasti ympäripäissään. Ihme, ettei siinä ole muita lipsahduksia kuin se "Eero". 'Hietanen' muuten kertoi ensi-illan jälkeen kysyneensä kavereilta, että "Siis oksensinko mää silloin tosiaan?" :)
 
Tuo ryyppäyskohtaus kuvattiin niinkin realistisesti, että näyttelijät olivat oikeasti ympäripäissään. Ihme, ettei siinä ole muita lipsahduksia kuin se "Eero". 'Hietanen' muuten kertoi ensi-illan jälkeen kysyneensä kavereilta, että "Siis oksensinko mää silloin tosiaan?" :)

Yhtä kaikki, perin vaivaannuttavaa katsoa toisten kännäämistä kun on itse selvinpäin. Toisaalta, ei sitä viitsi aina viinaa vetää kun leffoja katselee, joten "nautitaan" jatkossakin näistä vaivaannuttavista hetkistä.
 
Upseerien kännääminen oli hiukan hauskempaa, silleen nättejä siivuja ottaen ja saksalaisia lauluja hoilaten. Silleen se pitää hoitaa eikä räkäkännissä kiljua vetää, nätisti pitää osata olla.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Jusseista vielä. Ikitie voitti parhaan elokuvan palkinnon. Aihe on karu ja varmasti elokuvan arvoinen, ja hienoa että sellainen on tehty. Onko kukaan nähnyt elokuvan, kommentteja?

Sain vihdoin katsottua.

Elokuvana hyvä, oliko Jussin arvoinen niin on jo vaikeampi kysymys(Tuntematon on hyvä ja suuri elokuva, ehkä nämä oli hieman eri sarjassa)

Näyttelijä suorituksista Kallonen, Hannu-Pekka Björkman oli aivan suvereeni syvän pahan esittäjänä.

Elokuvassa pääosan Jussi Ketolan tarina on jäätävä kaikessa kauheudessaan ja epäoikeudenmukaisuudessaan.

Toisaalta Stalinin kutsun kuulleiden jenkkilästä tulleiden toiveikkuus, uuden rakentaminen ja into. Ilmianto ja kyttäysjärjestelmän olemassa olon ja sen kanssa eläminen oli hyvin saatu vangittua.

Suosittelen katsomaan
 
Nyt tuli katsottua tämä TV-versio. Mielipiteeni, että kyseessä on ehdottomasti paras Tuntemattoman filmatisointi koskaan vain vahvistui. Tämä on ihan saatanan kova.
Mielestäni tämä TV- versio on parempi kuin mitä itse leffa on. TV versiossa jotenkin pääsin tapahtumien ja henkilöiden sisälle paremmin. Täytyy ostaa TV-versiosta DVDt kunhan ne tulee keväällä myyntiin.
 
Neljäs jakso kohdasta 4,5. Ovatkos ne ukot polun vieressä juutalaisia?

Ovat. Mutta yksikkö on väärä:

Suomen armeijassa palveli sotien aikana yhteensä 267 juutalaista, joukossa myös muutamia lottia. Rintamalla armeija ei tehnyt eroa juutalaisten ja kristittyjen välille. Toisin oli vielä 1930-luvulla.

– Ennen sotaa juutalaisten oli vaikea edetä upseeriksi. Moni lähetettiin maitojunalla kotiin ilman selityksiä. Samoin kristilliseen Lotta-järjestöön ei juutalaisilla ollut asiaa, Simon kertoo.

Sodassa kaikkien panosta kuitenkin tarvittiin ja juutalaisia toimi muun muassa lääkintäupseereina. Yhtä joukko-osastoa, Karjalan kannaksella taistellutta JR 24:tä, jopa kutsuttiin juutalaisrykmentiksi.

Juuri JR 24 pystytti rintamalle telttasynagogan.

– He pyysivät sille luvan Päämajasta ja saivat käyttöönsä upseeriteltan. Jumalanpalveluksissa kävi 10–15 miestä. Se oli tärkeä henkireikä, jossa saattoi tavata kavereita ja jutella asioista.
https://yle.fi/uutiset/3-9864223

Ällistyttävää ja historian ironiaa on, että juutalaisten täydellistä tuhoamista kaikin voimin suorittanut Natsi-Saksa myönsi kolmelle juutalaiselle rautaristit. Nuo kolme olivat suomalaisia: yksi heistä oli lääkintämajuri Leo Skurnik, toinen kapteeni Salomon Klass ja kolmas lottana palvellut Dina Poljakoff. Kaikki kieltäytyivät ottamasta rautaristiä vastaan.
 
Et ole! Perun puheeni väärästä yksiköstä, näyttää siellä olleen Syvärilläkin kenttäsyngoga:

13-3-9864323.jpg


https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=3220
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: PSS
Siteraan itseäni tuolta Kirjat-ketjusta:
Louhimiehen versio on visuaalisesti vaikuttava ja näyttelijätyö aika mukiinmenevää, toinen Aku eli Hirviniemi on Hietasena ihan loistava, samoin alikersantti Lahtisen näyttelijä. Vanhalaa näyttelevä Hannes Suominen tekee täydellisen roolityön ja lisäksi tässä Tuntemattoman versiossa on selvempää se, että Vanhala on myös kelpo sotilas, jolla Lammio uskoo joukkueenjohdon Kannaksella -44.

Louhimies on muuten lukenut Sotaromaanin ennen Tuntemattoman tekoa, sillä ainakin sarjassa on mukana repliikkejä, jotka Tuntemattomasta sotilaasta on sensuroitu. Pari huomiota sarjasta mainittuun Sotaromaaniin verrattuna ; Joensuun poika sotamies Rahikainen on Louhimiehen versiossa niljakas hyväksikäyttäjä, jonka hahmosta puuttuu se mahtava savokarjalainen humorismi, vaikka näyttelijä on hyvä. Mutta mitähän ois mahtant esikuvana ollut sotamies Kauko Rummukainen miettinyt nähdessään itsensä valkokankaalla..

Miinusta pateettisesta kotirintamakuvauksesta ja päälle liimatusta erotiikasta, joka taitaa olla Louhimiehen bravuuri. Näin upseerismiehen silmään kerrassaan anteeksiantamattomia on asiavirheet; kuten pienen joen ylittäminen marssilla syksyllä -41 napaa/rintakehää myöten kahlaten tai jatkuva sateessa notkuminen ilman sadeviittoja. Umpimärissä varusteissa olis oikea sotiminen loppunut aika lyhyeen. Noinkohan oli autenttiset sadeviitat kiven alla:

1787880731.jpg
 
Pikainen sivukysymys, onko tuo varsikranaatti paine vai sirpalevaikutteinen?
Tuossa näyttää olevan yksi sirpalemunakranaatti keskellä.
 
Sanoisin, että mielestäni painevaikutteinen kasapanospienokainen, eli ohuen peltikuoren kuoren sisällä TNT:tä, ontossa varressa sytytin..
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Näin upseerismiehen silmään kerrassaan anteeksiantamattomia on asiavirheet; kuten pienen joen ylittäminen marssilla syksyllä -41 napaa/rintakehää myöten kahlaten tai jatkuva sateessa notkuminen ilman sadeviittoja. Umpimärissä varusteissa olis oikea sotiminen loppunut aika lyhyeen. Noinkohan oli autenttiset sadeviitat kiven alla:

1787880731.jpg

Olen ollut siinä käsityksessä, että jakovarustukseen ei kuulunut vuosina 1939-1944 sadevaatteita.

Eikä tuokaan vartiomiehen päällä oleva riepu miltään sadeviitalta näytä, vaan parmminkin joltain telttakankaan kappaleelta.

Mitä se touhu onkaan ollut korvessa ilman kunnollisia varusteita!

86239_r500.jpg


Puolustusvoimien kuvateksti.

Vaatteita kuivataan nuotiolla sateen jälkeen. Kun vaatteet oli kuivattu, jatkettiin hyökkäystä eteenpäin
Pajari-Salokylä-Huiskunniemi 1941.08.04
 
Back
Top