Turussa useita puukotuksia ja laukauksia

SPR: Turvapaikanhakijoita uhkailtu Turun joukkopuukotuksen jälkeen - poliisit eivät tunnista ilmiötä
SPR:n mukaan uhkailu on ollut huutelua, ja sitä on tapahtunut etupäässä Varsinais-Suomessa.

Turvapaikanhakijoita on uhkailtu Suomessa viime viikonloppuna Turussa tapahtuneen joukkopuukotuksen jälkeen, kertoo Suomen Punainen Risti.

SPR:n mukaan uhkailu on ollut huutelua, ja sitä on tapahtunut etupäässä Varsinais-Suomessa. Tapausten tarkkaa määrää ei osattu SPR:stä arvioida.

Lounais-Suomen poliisi ei kuitenkaan tunnista uhkailuilmiötä. Myös muut STT:n tavoittamat poliisit Helsingistä, Lounais-Suomesta ja Länsi-Uudeltamaalta kertovat viikon sujuneen suhteellisen rauhallisesti.

STT
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708232200345892_u0.shtml
 
Tässä tiivistelmä:


Lopuksi

Täytyy kuitenkin myöntää, että hesari hiukan haparoi tässä jutussa. Kaasuisku oli unohdettu mainita.

Tuo somalitytön epäilty pahoinpitely on kyllä perseestä, vanhempi suomalaismies huudellut ja lopulta lyönyt myöhään lauantai-iltana eli varmaan tuhannen päissään. Tyttölapsia nyt sotkea yhtään mihinkään. Mutta... jos tutkimatta jokainen huutelu, pienikin nujakka ja mielensä pahoittaminen nostetaan valtakunnalliseksi uutiseksi ja toitotetaan "koston kierrettä" niin se kyllä vääristää todellisuutta pahasti, eikä tee mitään muuta kuin lisää vastakkainasettelua.
 
Eeron painotukset linkin kautta..
Analyysi: Turun iskun varjolla ajetaan nyt politiikkaa, jonka vaikutuksista terrorismin estämiseen ei ole takeita

Turun iskusta ei ole viikkoakaan, mutta poliitikot ovat jo kiirehtimässä perustuslakimuutoksia ja perustamassa palautuskeskuksia. Osa ehdotuksista nielisi toteutuessaan valtavasti rahaa. Olennaisempi kysymys on, olisivatko ne Turun kaltaista iskua edes estäneet, kirjoittaa Eero Mäntymaa.
https://yle.fi/uutiset/3-9792987?origin=rss
 
Turun puukotusten tutkinnanjohtaja: On mahdollista, että kiinniottoja tulee vielä lisää

On mahdollista, että Turun puukotustapauksen tiimoilta tehdään edelleen lisää kiinniottoja, tutkinnanjohtaja Crista Granroth kertoo.

Poliisi otti aamupäivällä Turussa kiinni kaksi uutta henkilöä viime perjantaisiin puukotuksiin liittyen. Miehiä epäillään terroristisen teon valmistelusta.

Heidän lisäkseen teosta epäiltynä on vangittu neljä muuta.

Pääepäiltyä epäillään kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä. Muita kolmea epäillään osallisuudesta tekoihin. Rikosnimikkeet ovat kaikilla vangituilla samat.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth keskusrikospoliisista arvioi MTV Uutisille, että kiinniottoja voi tulla vielä lisää.

– Voi hyvinkin olla, että tapaukseen liittyy muitakin. Sitä yritämme tässä selvitellä, että onko näin, vai onko kaikki nyt tässä. Hyvin laaja-alaisesti on vielä töitä edessä, Granroth sanoo.
Poliisi vaitonainen yksityiskohdista

Muuten Granroth pysyttelee vaitonaisena poliisitutkinnan viimeisimmistä käänteistä. Hän ei esimerkiksi kommentoi tänään kiinniotettujen henkilöiden yhteyttä päätekijään tai osuutta tapahtumiin.

Myöskään eilen vangitun pääepäillyn motiivista Granrothilla ei ole paljoa sanottavaa.

– Sen avaaminen on turhaa. Siitä tulee vain väärinkäsityksiä, jos tässä vaiheessa alkaa näitä miettimään.

Jatkossa poliisi pyrkii Granrothin mukaan muun muassa varmistumaan tänään kiinniotettujen epäiltyjen henkilöllisyyksistä ja heidän mahdollisesta osallisuudesta tapahtumiin.

Miesten kansallisuudesta ei ole varmuutta, sillä he ovat antaneet siitä viranomaisille ristiriitaista tietoa. Suomessa miehet ovat ilmoittaneet olevansa algerialaisia, Ruotsissa he ovat kertoneet viranomaisille olevansa Marokosta.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/ar...niottoja-tulee-viela-lisaa/6546926#gs.JrBJCQk
 
Idiotismi ei välttämättä katso ihonväriä. Liittyy enemmän koulutukseen ja aivokemiaan.
 
Kysymys asiasta tietäville: tekeekö mitään 40cm kumipampulla Turun kaltaisessa tilanteessa jos ei ole koulutusta takana?
 
Nerg: Poliisilla on ollut ongelmia seuloa saamiaan vihjetietoja

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg näkee Suomen turvallisuusviranomaisten yhteistyössä paljon hyvää, mutta edelleen tietoa myös hukkuu viranomaisten välille.

Sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin mukaan suojelupoliisilla, keskusrikospoliisilla ja Helsingin poliisilaitokselle sijoitetulla vihapuheyksiköllä on ollut ongelmia seuloa saamiaan vihjeitä ja vinkkejä rikosepäilyistä ja turvallisuusuhista.

Nerg myöntää, ettei puukotuksista vangitun marokkolaismiehen tapaus ole ensimmäinen kerta, kun poliisi on saanut epäillystä asiallisia vihjeitä, mutta poliisi ei ole puuttunut asiaan. Resurssien kohdentamisessa vihjeiden käsittelyyn tai vihjeiden analysoinnissa jokin on pettänyt.

Esimerkiksi Helsingin heinäkuisessa yliajotapauksessakin murhista epäillystä miehestä oli ilmoitettu poliisille useita kertoja etukäteen.

– Tapaukset ovat herättäneet kysymyksen, onko painopiste ollut riittävä, että vihjeet pystytään myös seulomaan. Nyt voimme sanoa, ettei se ole ollut riittävä. Toimintaa joudutaan muuttamaan.

Poliisiyksiköillä on käytössään nykyään vihjesähköpostit, vihjepuhelinnumerot ja osalla yksiköistä myös erilaisia nettilomakkeita tai nettisivuilla olevia valmiita viestien lähetysmahdollisuuksia. Esimerkiksi keskusrikospoliisilla ja suojelupoliisilla on omat vinkkiyhteystietonsa kansalaisille.

– Poliisille tulee vihjeitä erittäin paljon nettivinkin kautta, sähköpostilla ja muuten. Kun poliisi perusti uuden vihapuheyksikön, vihjeiden tulo myös sille räjähti käsiin.

– Vihjeiden seulonta vaatii resursseja, Nerg sanoo.

KRP:lle jo 1800 vihjettä turvapaikanhakijoita

Marokkolaismiehestä oli usea muu turvapaikanhakija ilmoittanut vastaanottokeskuksen johdolle, joka välitti poikkeuksellisen vakavina pitämänsä tiedot paikallispoliisille jo noin seitsemän kuukautta sitten. Lounais-Suomen poliisilaitos välitti tiedot suojelupoliisille.

Sen jälkeen asia ei edennyt eikä kukaan edes kertaakaan kysynyt vastaanottokeskukselta tai vihjetiedon alkuperäisiltä lähteiltä tietoja asiasta.

Jos suojelupoliisi ei katsonut asian voivan liittyä terrorismiepäilyihin, keskusrikospoliisi olisi voinut tutkia väitteet esimerkiksi väärästä henkilöllisyydestä tai huumerikoksista.

– Myös viranomaisten välisessä keskustelussa on parannettavaa. Vihjeiden analysointia on arvioitava ja parannettava ja käytävä läpi, onko tieto aina välitetty kaikille relevanteille toimijoille, Nerg sanoo.

Suomen viranomaisilla on yleensä ottaen matalat rajat välittää tietoja toisilleen. Lisäksi esimerkiksi erilaisille turvallisuusuhille on puuttumiskeinonsa eli toimivaltuuksia ja osaamista löytyy.

Keskusrikospoliisissa on esimerkiksi tupa-toiminto, joka seuraa turvapaikanhakijoihin liittyviä rikoksia, hälytyksiä ja riskikäyttäytymistä. Sillä on oikeus pitää tilannekuvaa hyvin matalalla kynnyksellä eli kirjata esimerkiksi ilmiöitä, joissa turvapaikanhakijoita kohtaan tehdään ilkivaltaa, tai vinkkejä turvapaikanhakijoiden joukossa olevista riskihenkilöistä.

 KRP:n tupa-toiminto on vajaan vuoden aikana saanut lähes 1 800 vinkkiä eli määrä on todella iso. Ongelma on, että vinkit ovat hyvin erilaatuisia. Osa niistä on niin yleisiä, että niiden selvittäminen tarkemmin voi törmätä poliisin tutkinnan resursseihin.

Sisäministeriö haluaa viilata toiminnot kuntoon

Hyvää Suomen tilanteessa on se, ettei mikään laki nykyään estä poliisia kokoamasta tilannekuvaa ja seulomasta riskihenkilöitä, jos vain resurssit riittävät ja toimintaan löytyy entistä parempia toimintatapoja.

Nergin mukaan Suomessa tilannekuvan ylläpitämiseen on pyydetty mukaan myös jo Maahanmuuttovirasto.

– Maahanmuuttovirasto saa välittää tietoa poliisille yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvistä asioista. Heidän henkilöstöään on ollut myös suojelupoliisin ja KRP:n koulutuksissa saamassa lisää tietoa.

Nerg pitää mahdollisena, että poliisi jossain vaiheessa neuvoisi julkisuudessa myös kansalaisia, minkälaatuisia ja miten täsmällisiä vinkkejä poliisi haluaa. Neuvonta voisi karsia turhia ilmoituksia pois joukosta ja vapauttaa resurssien poliisin toimialaan kuuluvien asioiden käsittelyyn.

– Suomella on ollut aikaa oppia ja valmistautua, kun näimme millainen isku Ruotsissa tapahtui. Ennalta estäminen eteen on tehty jo monta asiaa, mutta kaikki rakenteet pitää tsekata ja täsmentää paremmiksi.
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...1032342?pwbi=789f7529fc4811de5021943f864e7875
 
Kysymys asiasta tietäville: tekeekö mitään 40cm kumipampulla Turun kaltaisessa tilanteessa jos ei ole koulutusta takana?

Pamputtaminen ei ole erikoisalaani, mutta sen tiedän, että vesi virtaa aina vähimmän vastuksen suuntaan ;)
 
Palautuskeskuksille ei ole Poliisihallituksen mielestä edelleenkään tarvetta

Hallituspuolueista on annettu tukea ajatukselle, että palautuskeskuksia mietittäisiin uudelleen.
....

Viimeksi suunnitelmat kariutuivat

Palautuskeskusten perustaminen nousi keskusteluun vuonna 2015, kun turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi voimakkaasti. Ylijohtaja Jorma Vuorio sisäministeriöstä kertoo, että kokonaisuuden pohtiminen annettiin tuolloin kriisijohtoryhmälle, johon kuului monia eri toimijoita.

Vuoden 2015 joulukuussa hallitus linjasi, että palautuskeskuksia perustetaan. Viime vuoden aikana keskusten perustamista suunniteltiin, mutta asia ei edennyt käytäntöön asti.

Vuorion mukaan kriisijohtoryhmä päätyi lopulta siihen, että palautuskeskuksista ei ole sellaista lisäarvoa, että niitä kannattaisi perustaa.

- Pakkopalautettavien kerääminen samaan paikkaan saattaisi muodostaa tietyllä tavalla turvallisuusongelmia, jotka pitäisi pystyä myös ratkaisemaan, Vuorio sanoi STT:lle keskiviikkona.

Tämän vuoden tammikuussa sisäministeriö kertoikin, että palautuskeskusten ei katsottu olevan paras vaihtoehto. Tviitissään ministeriö listasi syiksi turvallisuuden, toiminnallisuuden ja taloudellisuuden.
Jos muu ei auta, otetaan säilöön

Nykyisin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voidaan pitää vastaanottoyksikössä, josta he pääsevät liikkumaan, tai suljetussa säilöönottoyksikössä. Näiden välimuodolle ei poliisitarkastaja Poutasen mukaan ole tarvetta.

- Ainoa tehokkaaksi katsottu turvaamistoimi pakenemisen ja pakoilemisen estämiseksi on meidän toimintamme kannalta säilöönotto.

Poutanen korostaa, että valtaosa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksista tapahtuu ilman säilöönottoa. Säilöönottoon ryhdytään vain, jos muut turvaamistoimet eivät riitä.

Muina toimina kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voidaan velvoittaa ilmoittautumaan säännöllisesti esimerkiksi poliisille tai asumaan tietyssä paikassa.
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201708232200346121_u0.shtml
 
Saattaa se ainakin muuttaa hyökkääjän mielipidettä uhrin valinnassa,ja kait nyt jokainen osaa huitaista jos on kättä pidempää,koulutusta olen saanut sen mitä JV kurssilla nyt normisti annetaan,eli ei kauhean paljon,mutta niinkuin aiemmin olen kirjuuttanut niin ota vaikka sateenvarjo mukana kuljetettavaksi,auttaa asiaa jälkipyykissä kun ei ole pamppua vaan sattenkeppi jonka olet ottanut mukaan sateen varalta eikä astaloa toisen vahingoittamista varten.
 
Miksi kiinniotettuja on näin paljon?

Haiskahtaa, että iskun ei ollut tarkoitus jäädä ainoaksi, kun näin paljon osallisia tai sitten siitä oli tarkoitus tulla laajempi.

Tai sitten muut ovat olleet lähinnä tietoisia ja tukeneet ja yllyttäneet kaveria. Breivik kuitenkin näytti, minkälainen isku on mahdollista toteuttaa yksin ilman ulkopuolista suunnitteluapua. Ei tämäkään isku tarvinut mitään 8 ihmisen terroristisolua. Asia on hämmentävä.
 
Kysymys asiasta tietäville: tekeekö mitään 40cm kumipampulla Turun kaltaisessa tilanteessa jos ei ole koulutusta takana?
Tekee. Mutta ota huomioon että kaveri juoksee täysillä suoraan päin yhden tai mahdollisesti kahden veitsen kanssa. Voi olla painavampi kuin sinä, voi tulla alamäkeen, voi olla pimeää, liukasta yms. Lyö yläviistosta päähän, voit joutua ottamaan osumaa mutta jos osut ohimoon se hyytyy siihen, jos osut silmään niin sitä parempi, nenäluuhun niin parin sekunnin päästä se ei näe kummallakaan silmällä mitään. Käy metsässä harjoittelemassa, etsi sopiva puu ja juokse itse sitä päin ja täräytä pilkkaan. Toista noin 10000 kertaa niin homma alkaa kulkea o_O. Juokse 10 toiston välein itse puuta päin niin tiedät miltä tuntuu kun joku juoksee pahki (mutta et tiedä miltä tuntuu kun se alkaa sohimaan kaupantekijäisiksi).
(osta Virosta laillista EU-pippurikaasua kaksi purkkia, treenaa metsässä yhdellä pilkkaan - naamaan ja kaulaan, ja kanna toista... ja poista se helvetin muovivarmistin siitä jota kannat :))
 
Kysymys asiasta tietäville: tekeekö mitään 40cm kumipampulla Turun kaltaisessa tilanteessa jos ei ole koulutusta takana?

Lempipatukkani,koska sillä mätkäisee lempikohteeseen tappamatta, eli käkättimeen. Verta tulee kaatamalla,ja kaveri on pelistä pois. Kumipamppu on sopiva tuohon pärstäosastoon. Ei ole niin ilkeä kuin taskulamppu.
 
ota vaikka sateenvarjo mukana kuljetettavaksi,auttaa asiaa jälkipyykissä
Tämä saattaisi olla varteenotettava: https://varuste.net/Euroschirm+Birdiepal+Outdoor+-vaellussateenvarjo?_tu=32897

12724929.jpg
 
Marokko - terrorismin juurilla...

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/08/22/marokko-terrorismin-juurilla

Turun puukottaja vietti lapsuutensa Casablancassa. Kaupunki oli myös tuhoisan terrori-iskun näyttämönä vuonna 2003.

Itsemurhaterroristien iskujen sarja surmasi tuolloin Casablancassa 45 ihmistä, joukossa 12 terroristia. Itsensä räjäyttäneet jihadistit olivat tuolloin Afganistanin sodasta palanneita marokkolaisia. Myöhemmin marokkolainen yhteys on löydetty muun muassa vuoden 2004 Madridin junapommi-iskuista, joissa kuoli 191 ihmistä, ja ainakin Nizzan, Pariisin ja Belgian terrori-iskuista. Yhdysvaltalaisen tiedusteluyhtiö Stratforin mukaan suurin osa Isisin vierastaistelijoista on marokkolaisia.

Myös Barcelonan terrori-iskun ja monien muiden Euroopassa viime vuosina tapahtuneiden terrori-iskujen tekijöinä on marokkolaisia.
 
Vastaanottokeskuksessa töitä tehnyt tutkija: "Ymmärrän, että pää leviää – menneisyys on hirveä eikä tulevaisuudessa näy mitään"

Itä-Suomen yliopiston tutkija vertaa ideaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita varten perustettavista palautuskeskuksista housuun virtsaamiseen. Pirjo Pöllänen muistuttaa myös, että elämänpiiri vastaanottokeskuksissa on hyvin kapea ja ajatukset pyörivät tulevan turvapaikkapäätöksen ja kotimaahan jääneiden läheisten ympärillä.

Turun joukkopuukotuksen jälkeen julkisuudessa on esitetty erilaisia keinoja siihen, miten vastaavanlaiset teot saataisiin tulevaisuudessa estettyä Suomessa. Terroriteosta epäillään 18-vuotiasta marokkolaismiestä, joka oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja asunut vastaanottokeskuksessa.

Yhtenä ideana on esitetty niin sanottuja palautuskeskuksia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille, joissa valvonta olisi vastaanottokeskusta tiukempaa. Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kommentoi tänään palautuskeskuksista olevan todennäköisesti hyötyä.

Vastaanottokeskuksien arkea kartoittanut ja turvapaikanhakijoita haastattelut tutkija Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopistosta on täysin eri mieltä. Hän yrittäisi estää riskejä kehittämällä turvapaikanhakuprosessia ja vastaanottokeskusten arkea.

– Onkohan väärin sanoa, että minä ymmärrän, että vastaanottokeskuksissa voi kuuppa levitä tai käyttäytyminen voi olla irrationaalista, Pöllänen kysyy.

– Elämänpiiri on kapea, sillä heillä ei ole minkäänlaista jäsenyyttä suomalaiseen yhteiskuntaan. Tekemistä on äärimmäisen vähän ja voi kysyä, onko tekeminen oikeasti mielekästä. Ajatukset pyörivät kahdessa ajatuksessa: voi, kun saisi positiivisen päätöksen ja mitä kotimaassani asuville läheisille kuuluu.

"Tulevaisuudessa ei näy mitään"

Pöllänen nostaa esiin useita seikkoja, jotka ovat hänen mielestään ongelmallisia vastaanottokeskuksiin saapuvien turvapaikanhakijoiden näkökulmasta.

– Terveet, työikäiset ihmiset tungetaan pieniin säilöihin ilman mitään tietoa tulevaisuudesta. Kun menneisyys on hirveä, eikä tulevaisuudessa näy mitään, niin ymmärrän, että pää leviää.

– Osa ihmisistä joutuu olemaan samoissa tai vierekkäisissä huoneissa samojen ihmisten kanssa, jota he ovat kotimaastaan paenneet. Tilanne olisi sama, jos 500 suomalaista toimittajaa tai tutkijaa laitettaisiin näihin olosuhteisiin, niin jollain ei vain elinvoima riitä selviämään. Jotkut käpertyvät masennuksessa itseensä, mutta tapoja käsitellä asiaa on monia.
Kolme ratkaisuehdotusta ongelmaan

Pölläsellä on kolme ratkaisuehdotusta ongelmaan. Ensinnäkin turvapaikanhakuprosessia olisi nopeutettava ja turvapaikkahaastatteluissa pitäisi aina on läsnäolotulkkaus hakijan äidinkielellä.

Yksin Suomeen saapuneisiin miehiin olisi kohdistettava erityishuomiota, myötäelämistä ja ajanvietetoimintaa. Lisäksi vielä 18-vuotiaita turvapaikanhakijoita ei saisi siirtää asumaan suurempiin yksiköihin aikuisten kanssa, vaan nuorien turvapaikanhakijoiden pitäisi saada asua pienemmissä alaikäisten yksiköissä.

Tämä vaatii luonnollisesti lisää rahaa. Sitä Pöllänen ammentaisi, tavalla tai toisella, verorahoista.

– Se, miten nykyinen veroista koottava "potti" jaetaan, on poliittinen valintakysymys: miten paljon kulutamme yritystukiin ja kuinka paljon sosiaalipolitiikkaan ja yhteiskunnan marginaalissa elävien tulonsiirtoihin ja hyvinvointipalveluihin. Jos haluamme säilyttää yhteiskuntarauhan, niin meidän on puututtava niihin ongelmiin, joista rauhattomuus yhteiskunnissa kumpuaa, hän kirjoittaa blogissaan.

Mutta miten Pölläsen keinoilla ehkäistäisiin Suomeen jo valmiiksi radikalisoituneina tulleiden mahdollisia iskuaikeita?

– En ole terrorismin tai psykologian asiantuntija. Mutta kyllähän me kaikki tiedämme, että uudet vaikutteet tai positiiviset kokemukset voivat melkein kenen tahansa pään käännyttää. Harvat asiat ovat meihin niin juurtuneita.

Ajatusta palautuskeskuksista tutkija kammoksuu.

– Terrorismin kannalta se lämmittää yhtä pitkään kuin pissisi pakkasella housuun. Kyllä pää saattaa levitä jo ennen ensimmäistä (turvapaikka) päätöstä, Pöllänen sanoo.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/ar...tulevaisuudessa-nay-mitaan/6546824#gs.RXXceDk
 
Tutkimatta jättäminen

Turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkimatta, jos

1) hakija on saapunut turvallisesta turvapaikkamaasta, jossa hän olisi voinut saada turvapaikan tai oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella ja jonne hänet voidaan palauttaa,

Jaa, kumpaa uskoisi, tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, vai Maanpuolustus netin moderaattori baikalia?

Valitettavasti taidan kallistua baikalin puoleen.
 
No, ei nyt sekoiteta asiantuntijoita viranomaisiin. Johan Bäckmankin on "asiantuntija", samoin Markut Kivinen ja K:Dangaspuro...

Kuubalainen karvanaama on taas ihan oikeilla jäljillä.

cuba-havana-cigars-old-women-bosses-glamazons-blog.jpg


Media hihhuloi, asiantuntijat rappaavat ja poliitikot räppäävät, mutta viranomaiset pitävät turpansa kiinni. Tiedotustilaisuuksia on joitakin pidetty ja niiden sanoman voi tiivistää näin...

Tässä vaiheessa en voi tutkinnallisista syistä johtuen vastata tähän kysymykseen.

Niin se vaan menee, että kun muut hutkivat ja vasta sitten tutkivat niin suomalainen viranomainen toimii juuri päinvastoin.
 
Back
Top