Ruotsi on yhteiskuntana saavuttamassa romahtamispisteen lähitulevaisuudessa, se ei pysty sulauttamaan eikä elättämään maahan tullutta väestöä joten sen varaan ei voi suuresti ripustautua.
Turvallisuuspoliittinen ympäristö elää
- Viestiketjun aloittaja Vonka
- Aloitus PVM
Ruotsi on yhteiskuntana saavuttamassa romahtamispisteen lähitulevaisuudessa, se ei pysty sulauttamaan eikä elättämään maahan tullutta väestöä joten sen varaan ei voi suuresti ripustautua.
Hanski
Ylipäällikkö
Kaikki valtiot romahtavat joskus. Ruotsi sattuu olemaan edelleenkin yksi maailman vakaimmista valtioista, joten sen romahdusta saatetaan joutua odottamaan hetki. Sinällään ei ole tarvetta eikä mieltä ripustautua kenenkään apuun
Erikoisjoukot yms. ovat niitä joiden käytön mahdollisuus on olemassa aina ja kaikkialla.
No voin sanoa yhden sanan...Ahvenanmaa.
Niin no, sekään ei ole yllätys kenellekään. Isompi yllätys olisi jos ruotsalaiset poliitikot uskaltaisivat aktivoida moiset suunnitelmat.
Tämä nyt on sitten puolispekulaatiota.
Prikaati Lappiin ja pataljoona + erikoisjoukkoja Affenanmaalle.
Jos iso kisa alkaa, niin kaikki lasketaan.
Tämä nyt on sitten puolispekulaatiota.
Prikaati Lappiin ja pataljoona + erikoisjoukkoja Affenanmaalle.
Jos iso kisa alkaa, niin kaikki lasketaan.
Kieltämättä olisi ihan kätevää, jos meidän ei tarvitsisi miehittää ahvenanmaata, vaan varata ne joukot johonkin muuhun. Voisi kutsua noita ruotsalaisia rauhanturvaajiksi joilla turvataan affenanmaan demilitarisoitu asema.
Panssari Salama
Respected Leader
Lukusuositus TP Niinistöltä. Hyvin kirjoitettu artikkeli, komppaan.
Verkkouutiset:
Pohjoismaat voivat yhdessä Viron, Latvian ja Liettuan kanssa europarlamentaarikko Gunnar Hökmarkin mukaan nousta johtavaksi demokratiaa ja avointa markkinataloutta puolustavaksi ryhmittymäksi Euroopassa – kenties jopa globaalissa mittakaavassa
Näin siis lausuihe Hörkmanni.
No, ompa tavoite ainakin asetettu riittävän kunnianhimoisesti. Ei nyt vedä vertoja vielä Suomen asettamille ilmastotavoitteille, mutta läheltä siippaa.
Vakavasti ottaen: mihin tosiolevaan taustalla olevaan näkemykseen perustuu tällainen julkinen pohdinta? Osaan vain arvailla. Kannattaa lukea Hörkmannin koko lausunta.
Näin siis lausuihe Hörkmanni.
No, ompa tavoite ainakin asetettu riittävän kunnianhimoisesti. Ei nyt vedä vertoja vielä Suomen asettamille ilmastotavoitteille, mutta läheltä siippaa.
Vakavasti ottaen: mihin tosiolevaan taustalla olevaan näkemykseen perustuu tällainen julkinen pohdinta? Osaan vain arvailla. Kannattaa lukea Hörkmannin koko lausunta.
Ja Ruotsista puneenollen, pientä vertailua kuinka kolmessa vuosikymmenessä heidän puolustusvoimansa ovat muuttuneet.
Esim. ilmavoimien kohdalla tuo tukikohtapataljoonien määrä on suorastaan romahtanut. Jos yhdellä pataljoonalla pyöritetään yhtä maantietukikohtaa, niin se tarkottaisi 30 maantietukikohtaa, jossa kussakin olisi kymmenisen hävittäjää.
Ja maa - ja merivoimat ovat romahtaneet täysin niin että minimi on kilometrin verran ylöspäin.
Esim. ilmavoimien kohdalla tuo tukikohtapataljoonien määrä on suorastaan romahtanut. Jos yhdellä pataljoonalla pyöritetään yhtä maantietukikohtaa, niin se tarkottaisi 30 maantietukikohtaa, jossa kussakin olisi kymmenisen hävittäjää.
Ja maa - ja merivoimat ovat romahtaneet täysin niin että minimi on kilometrin verran ylöspäin.
Ymmärränkö oikein, että ruotsalaisilla ei ole ollut juurikaan tykistöä, jos siis rannikkotykistöä ei lasketa mukaan? Jota sitten on ollut ihan kelvollinen määrä.
Ymmärrät. Juuri siksi he mainostavat jatkuvasti, miten se heidän tykkinsä kulkee Volvolla. Näin kukaan ei tajua kysyä, eikö teillä tosiaan sitten mitään muuta ole.
Valtioiden rajat ovat herkkiä alueita – Suomessa se tiedetään erityisen hyvin
Varusmies rajajääkärikomppanian harjoituksissa Onttolassa Pohjois-Karjalassa. Kuva: Jarno Artika
Suomella ja Venäjällä on 1 343 kilometriä yhteistä rajaa. Tällä hetkellä Suomen ja Venäjän raja on elävä ja hengittävä, vaikka välillä hieman hankala ja yllätyksellinen.
Toisin oli Neuvostoliiton ja rautaesiripun aikaan.
1980-luvulla saattoi Vaalimaalle johtavan tien laidasta silloin tällöin poimia kyrillisin kirjaimin painettuja Raamattuja, jotka salakuljettaja oli viskonut sinne jo ennen rajaa. Vodkaturistit kulkivat Leningradiin, ja jotkut palasivat putkareissun merkkinä pää paljaaksi ajeltuna.
Ennen Venäjän vallankumousta ja Suomen itsenäistymistä itäinen ja eteläinen Suomi olivat luonnostaan osa Pietarin talousaluetta. Suomesta lähdettiin Pietariin voita myymään, piikomaan ja opiskelemaan. Neuvostoliiton kaaduttua Pietari on saanut takaisin sitä maailmanmetropolin hehkua, joka nostaa sen ansaitsemalleen paikalle Pariisin, Lontoon ja New Yorkin rinnalle.
Rautaesiripun romahtamisen jälkeen rajan merkitys on ehtinyt muuttua jo monta kertaa. 1990-luvulla pelättiin massamuuttoa rajan yli. 2000-luvulla hullaannuttiin venäläisturisteista ja kärsittiin rekkajonoista. Jonot kertoivat öljytuloilla kovaa vauhtia vaurastuvasta Venäjästä, joka hamusi kiivaasti kulutustavaroita. Odotetun viisumivapauden piti edelleen kasvattaa kanssakäymistä.
Sisäministeriön selvityksessä alkuvuodelta 2013 lausutaan, että rajanylityspaikkojen kehittämishankkeet pitäisi käynnistää pikaisesti, jotta ne saadaan toteutettua pääosin ennen viisumivapautta.
Krimin miehitys vuonna 2014 murskasi mahdollisuudet viisumivapauteen. Venäjälle määrätyt pakotteet ja Venäjän vastapakotteet muuttivat myös tilannetta. Suomen vientiin on erityisesti koskenut se, että Venäjä kielsi vastatoimenaan lähes kaiken ruuan tuonnin lännestä. Samaan aikaan tapahtunut öljyn hinnan lasku vei suuren osan Venäjän ja venäläisten ostovoimasta.
Valtioiden rajat ovat osa niiden tuntumassa asuvien arkea. Mitä vähemmän valtioilla on tarvetta säädellä kanssakäymistään, sitä matalampi raja on. Pohjoismainen passivapaus oli aikoinaan iso juttu, mutta vapaan rajanylityksen Schengen-alue EU:ssa ja euron käyttöönotto madalsivat rajoja myös Euroopassa.
Suomen ja Venäjän raja on Schengen-raja. Kun rajan on ylittänyt länteen päin, voi liikkua vapaasti suuressa osassa Eurooppaa.
Ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus unionin alueella on pitkän ja monimutkaisen prosessin tulos. Nyt, kun Britannia on eroamassa EU:sta, tämän työn valtavuus ja vaikuttavuus on tullut hyvin näkyville.
Moni britti äänesti Brexitiä saadakseen korkeammat rajat, ja nyt niitä tosiaan nousee. Paradoksaalisesti Brexitin on isolta osin pysäyttänyt se, että Pohjois-Irlannin ja Irlannin välinen raja halutaan pitää mahdollisimman matalana.
Suomen itsenäisyyspäivänä toistuu kysymys siitä, mitä itsenäisyys kellekin merkitsee.
Kliseemuotoinen vastaus on, että itsenäisinä saamme päättää itse omista asioistamme. Itsenäisyyspäivänä myös muistellaan niitä uhrauksia, joita tarvittiin Suomen rajojen puolustamiseen.
Brittien EU-kansanäänestyksessä eroa kannattavan puolen iskulauseena oli kehotus ottaa päätösvalta takaisin omiin käsiin: ”Take back control!” Suomessakin perussuomalaiset ovat kampanjoineet samansisältöisillä teemoilla. Mahdollisimman suljetut rajat esitetään turvallisuuden lähteenä ja itsenäisyyden merkkinä. Kyse on eräänlaisesta valtiollisesta ”oma tupa, oma lupa” -ajattelusta, jota esiintyy nyt kaikkialla maailmassa
Kansallisvaltioiden roolin korostaminen on selvä vastaisku rajoja madaltaneelle globalisaatiolle. Rajojen olemus on poliittisen keskustelun ydinkysymyksiä kaikkialla maailmassa.
Raja erilaisine sääntöineen ja herkkyyksineen on erinomainen paikka harjoittaa hybridivaikuttamista.
Suomalaisille vaikutustavat ovat tulleet tutuksi vuosien varrella – tosin usein on mahdotonta sanoa, milloin hankaluudet ovat vain venäläisen byrokratian aiheuttamia ja milloin jotain muuta.
Itärajaamme valvoo ennen kaikkea Venäjä. Pohjoisen rajanylityspaikkoihin saapuneet turvapaikanhakijat talvella 2015-2016 olivat muistutus tästä
Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan on järkkymätön toimintatapa ollut se, että Suomen rajalle pääsevät itäpuolelta vain sellaiset ihmiset, joilla on tarpeelliset matkustusasiakirjat.
Nyt Venäjän rajan yli Suomen puolelle päästettiin ihmisiä hakemaan turvapaikkaa. Päästäkseen rajan yli heidän oli pitänyt käydä Venäjän puolella hakemassa karkotuspäätös tuomioistuimesta. Näin varmistettiin, ettei Suomi voi palauttaa heitä saman tien takaisin.
Operaatio oli malliesimerkki presidentti Vladimir Putinin Venäjän toimintatavasta. Siinä hyödynnettiin jotain olemassa olevaa voimaa, tässä tapauksessa ihmisten halua päästä EU:n alueelle.
Turvapaikanhakijoiden kuljetukset ja majoitus olivat järjestäytynyttä. Rajanylitys tapahtui Venäjän rajavartioston suopean suhtautumisen turvin
Venäjän puolella rajavalvonnan varmistukset ovat moninkertaiset Suomen puoleen verrattuna. Kuukausia jatkuneen, näkyvän liikkeen oli tapahduttava viranomaisten suojeluksessa. Se taas edellytti käytännössä korkeimman poliittisen johdon hyväksyntää.
Tapahtumien seurauksena presidentti Sauli Niinistömatkusti Moskovaan, jossa Putin lupasi, että ihmisten tulo pohjoisten raja-asemien kautta loppuu.
Niin se loppuikin. Muodollisena eleenä solmittiin Suomen ja Venäjän väliaikainen rajasopimus, jonka puolen vuoden voimassaolon aikana Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkoja saivat käyttää vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset.
Valko-Venäjän kansalaiset olivat mukana Venäjän tahdosta. Asiaa perusteltiin Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitolla.
Presidentti Niinistö totesi 2017 Dagens Nyheterinhaastattelussa, että päästäessään turvapaikanhakijat rajan yli Norjaan ja Suomeen Venäjä lähetti viestin. Hän ei avannut, mikä se oli, mutta tapahtumissa voisi nähdä vaikka sellaisen viestin, että halukkaita tulijoita löytyy ja rajan voi tarpeen tullen avata.
Valtioiden historia esitetään paljolti myös rajojen historiana. Sodat ja vallankumoukset johtavat rajamuutoksiin, jotka usein johtavat uusiin sotiin.
Tälläkin hetkellä maailmassa käynnissä olevissa konflikteissa useimmissa on jollain tasolla kysymys rajasta, sen sijainnista tai sen olemisesta tai olemattomuudesta. Palestiina, Kashmir, Krim, Kosovo, Etelä-Kiinan meri ja monet muut konfliktit ovat ainakin nimellisesti nimenomaan rajakiistoja
Suomeen on pystytetty lukuisia muistomerkkejä eri rauhansopimusten vetämien rajojen muistoksi. Pähkinäsaaren rauhaa 1323 seurasivat Täyssinän, Stolbovan, Uudenkaupungin, Turun ja Haminan rauhat.
Itsenäisen Suomen alkuvaihe oli täynnä dramatiikka rajojen suhteen. Ensin saatiin aikaiseksi Tarton rauha, joka piirsi itärajamme.
Seuraava kiista koski Ahvenanmaata, jota Ruotsi havitteli omakseen. Kansainliitto ratkaisi asian Suomen eduksi vuonna 1921, mutta niiltä ajoilta on voimassa edelleen Ahvenanmaan erityisasema.
Muistamme hyvin sortovuodet, Mainilan laukaukset, sotakorvaukset, valvontakomission ja suomettumisen. Pidämme niitä tärkeinä opetuksina, joiden pohjalta hahmotamme maailmaa tänäkin päivänä.
Samalla unohdamme, miten suomalaiset aktivistit tekivät terrori-iskuja Pietariin, kävivät heimosotia Karjalassa ja miten Suomi antoi brittiläisten asevoimien toimia alueeltaan bolsevikkien hallitsemaa Pietaria vastaan. Senkin yritämme unohtaa, että Suomi hyökkäsi natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoon.
Venäjän herkkyys läntisten asevoimien suhteen nousee muun muassa juuri näistä tapahtumista.
Perin inhimillinen suhtautumistapa on, että oman valtion historia on tärkeää, muiden vain tarinoita vanhoista ajoista ja tapahtumista.
Venäjä on imperiumi, mikä tarkoittaa, että sen alueella asuu paljon eri kansoja ja että sen rajat ovat aina olleet liikkeessä.
Aikanaan Venäjän imperiumi laajeni ensin Aasian suuntaan. Sen jälkeen se löi Ruotsin ja Puolan, Ottomaanien valtakunnan ja Preussin, saaden hallintaansa myös Suomen. Ensimmäisen maailmansodan ja bolsevikkivallankumouksen seurauksena imperiumi pieneni. Sitten se kasvoi taas toisessa maailmansodassa ja sen jälkimainingeissa.
Kylmän sodan suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli maailman toinen napa. Neuvostoliiton romahdus pienensi jälleen imperiumia. Nyt Putinin Venäjä pyrkii nousemaan pelätyksi ja kunnioitetuksi maailmanvallaksi.
Kun Neuvostoliitto hajosi, tilalle syntyi reilusti toistakymmentä valtiota. Hajoamisesta seuranneita rajakiistoja käydään vieläkin useassa paikassa.
Kiistat ovat Venäjälle myös tapa pitää etupiirikseen katsomansa maat tiukassa otteessa. Ukrainaa vastaan Venäjä käy näännytyssotaa itäisen Ukrainan alueella. Georgiassa Venäjän joukot, jotka sanovat toimivansa rauhanturvaajina, ovat kirjaimellisesti siirtäneet rajatolppia.
Venäläisissä puheenvuoroissa nousee aina välillä esiin uhka lännen hyökkäyksestä.
Uhan mielikuvituksellisuuden voi todeta varsin helposti. Sota edellyttäisi demokratioissa kansan vahvaa tukea. On vaikea kuvitella, millä keinoin länsieurooppalaiset saataisiin uskomaan tällaisen sodan tarpeellisuuteen. Jos kuvitellaan, että poliittinen tuki olisikin sodalle saatu, tarvittaisiin vielä jättimäiseen tehtävään vaadittavaa sotilasvoimaa.
Länsimaiden tämänhetkinen sotilaallinen voima ei siihen riittäisi. Nykyaikaisissa asevoimissa suorituskyvyn määrällinen ja laadullinen kasvattaminen nopeasti on mahdotonta. Riittävän hyökkäyskyvyn saavuttaminen vaatisi vuosien, jopa vuosikymmenen työn. Missään ei kuitenkaan ole ollut näkyvissä hyökkäyksen edellyttämää sotilaallista valmistelua.
Vaikka sekä poliittinen että sotilaallinen valmius olisivat olemassa, viimeinen este olisivat Venäjän ydinaseet. Venäjä on ilmoittanut olevansa halukas ja valmis käyttämään taktisia ydinaseita turvatakseen rajojaan.
Tämä kaikki ei tarkoita, etteikö sota voisi syttyä. Maailmanhistoria on täynnä sotia, joita kukaan ei varsinaisesti halunnut.
Rajojen olemusta muuttavat myös erilaiset sopimukset ja liittoutumat. YYA-sopimuksen mukaan Suomi oli velvoitettu puolustamaan rajojaan, jos ”Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta” suuntautuisi hyökkäys Suomen kautta Neuvostoliittoon, ”tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa”.
YYA-sopimus teki Suomesta eräänlaisen ei-kenenkään-alueen. Tällöin Suomi kuitenkin toimi osana Neuvostoliiton puolustusta, koska sulki tehokkaasti 1 300 kilometriä maan länsirajaa. Nyt Venäjä vastustaa kiivaasti Suomen Nato-jäsenyyttä juuri saman 1 300 kilometrin takia.
Kun suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa mainitaan Suomen ja Venäjän rajan pituus, viestitään sillä, että näin pitkää rajaa on käytännössä mahdoton puolustaa. Siksi se olisi turvattava niin, ettei Venäjä kokisi pienintäkään uhkaa Suomen puolelta.
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmassa on katsottu tarpeelliseksi mainita, ettei Suomi salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Tämä sinällään jo YYA-ajalta kantautuva määrittely sisältää nykyisessä tilanteessa myös sen ulottuvuuden, että Suomi ilmoittaa käytännössä suojaavansa Baltiaa ja Pohjoismaita.
Pitkä Venäjän-vastainen raja yhdistettynä Suomen vahvaan puolustuskykyyn tekee Suomesta haluttavan liittolaisen lännen silmissä. Varsinkin, kun maamme rajojen äärellä on kolme strategisesti keskeistä aluetta: Murmansk, Pietari ja Kaliningrad.
Konfliktitilanteessa Suomi sitoisi valtavan määrän Venäjän voimavaroja. Toisaalta Suomen ja Ruotsin hyvin syvä puolustusyhteistyö on myös merkittävä asia.
Suomen sotilaallisessa kyvyssä ei ole kyse vain raudasta, jota sitäkin on erityisesti tykistön puolella poikkeuksellisen paljon. Kyse on myös yleiselle asevelvollisuudelle perustuvasta suuresta reservistä ja ennen kaikkea kansalaisten vahvasta halusta puolustaa maataan. Suomi on maanpuolustustahtoa mitatessa aina kärkimaita Euroopassa.
Suomella on lisäksi se etu, että Nato-maiden kansalaisten keskuudessa Suomen auttaminen nauttii suhteellisen suurta suosiota.
YouGov-tutkimuslaitoksen alkuvuodesta tekemässä kyselytutkimuksessa noin puolet länsieurooppalaisten maiden kansalaisista oli halukas tukemaan Suomea, jos Venäjä hyökkää. Luvut olivat korkeammat kuin monen Nato-maan kohdalla.
Mukana kyselyssä oli myös Yhdysvallat. Siellä kansalaisten tuki Suomen auttamiselle oli tasan puolet. Viisitoista prosenttia vastusti.
Raja on ja pysyy. Siihen, millainen se on valtioiden välillä, ei tavallinen ihminen juuri pysty vaikuttamaan. Siihen millainen se on ihmisten välillä, voi jokainen vaikuttaa.
Valtioiden tasolla raja voi olla monta asiaa, mutta arjen tasolla se on melkeinpä aina ennen kaikkea mahdollisuus. Kukin voi tehdä omalta osaltaan rajasta hieman matalamman elämällä arjessa luontevasti sen yli.
Lokakuun alussa siitä voi tulla taas helpompaa. Venäjä on lupaillut, että suomalaiset voisivat tuolloin alkaa hakea viisumia Pietariin ja Leningradin alueelle verkon kautta helposti ja ilmaiseksi.
Kirjoittaja on turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut tietokirjailija, bloggari ja kolumnisti.
www.savonsanomat.fi
Varusmies rajajääkärikomppanian harjoituksissa Onttolassa Pohjois-Karjalassa. Kuva: Jarno ArtikaSuomella ja Venäjällä on 1 343 kilometriä yhteistä rajaa. Tällä hetkellä Suomen ja Venäjän raja on elävä ja hengittävä, vaikka välillä hieman hankala ja yllätyksellinen.
Toisin oli Neuvostoliiton ja rautaesiripun aikaan.
1980-luvulla saattoi Vaalimaalle johtavan tien laidasta silloin tällöin poimia kyrillisin kirjaimin painettuja Raamattuja, jotka salakuljettaja oli viskonut sinne jo ennen rajaa. Vodkaturistit kulkivat Leningradiin, ja jotkut palasivat putkareissun merkkinä pää paljaaksi ajeltuna.
Ennen Venäjän vallankumousta ja Suomen itsenäistymistä itäinen ja eteläinen Suomi olivat luonnostaan osa Pietarin talousaluetta. Suomesta lähdettiin Pietariin voita myymään, piikomaan ja opiskelemaan. Neuvostoliiton kaaduttua Pietari on saanut takaisin sitä maailmanmetropolin hehkua, joka nostaa sen ansaitsemalleen paikalle Pariisin, Lontoon ja New Yorkin rinnalle.
Rautaesiripun romahtamisen jälkeen rajan merkitys on ehtinyt muuttua jo monta kertaa. 1990-luvulla pelättiin massamuuttoa rajan yli. 2000-luvulla hullaannuttiin venäläisturisteista ja kärsittiin rekkajonoista. Jonot kertoivat öljytuloilla kovaa vauhtia vaurastuvasta Venäjästä, joka hamusi kiivaasti kulutustavaroita. Odotetun viisumivapauden piti edelleen kasvattaa kanssakäymistä.
Sisäministeriön selvityksessä alkuvuodelta 2013 lausutaan, että rajanylityspaikkojen kehittämishankkeet pitäisi käynnistää pikaisesti, jotta ne saadaan toteutettua pääosin ennen viisumivapautta.
Krimin miehitys vuonna 2014 murskasi mahdollisuudet viisumivapauteen. Venäjälle määrätyt pakotteet ja Venäjän vastapakotteet muuttivat myös tilannetta. Suomen vientiin on erityisesti koskenut se, että Venäjä kielsi vastatoimenaan lähes kaiken ruuan tuonnin lännestä. Samaan aikaan tapahtunut öljyn hinnan lasku vei suuren osan Venäjän ja venäläisten ostovoimasta.
Valtioiden rajat ovat osa niiden tuntumassa asuvien arkea. Mitä vähemmän valtioilla on tarvetta säädellä kanssakäymistään, sitä matalampi raja on. Pohjoismainen passivapaus oli aikoinaan iso juttu, mutta vapaan rajanylityksen Schengen-alue EU:ssa ja euron käyttöönotto madalsivat rajoja myös Euroopassa.
Suomen ja Venäjän raja on Schengen-raja. Kun rajan on ylittänyt länteen päin, voi liikkua vapaasti suuressa osassa Eurooppaa.
Ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus unionin alueella on pitkän ja monimutkaisen prosessin tulos. Nyt, kun Britannia on eroamassa EU:sta, tämän työn valtavuus ja vaikuttavuus on tullut hyvin näkyville.
Moni britti äänesti Brexitiä saadakseen korkeammat rajat, ja nyt niitä tosiaan nousee. Paradoksaalisesti Brexitin on isolta osin pysäyttänyt se, että Pohjois-Irlannin ja Irlannin välinen raja halutaan pitää mahdollisimman matalana.
Suomen itsenäisyyspäivänä toistuu kysymys siitä, mitä itsenäisyys kellekin merkitsee.
Kliseemuotoinen vastaus on, että itsenäisinä saamme päättää itse omista asioistamme. Itsenäisyyspäivänä myös muistellaan niitä uhrauksia, joita tarvittiin Suomen rajojen puolustamiseen.
Brittien EU-kansanäänestyksessä eroa kannattavan puolen iskulauseena oli kehotus ottaa päätösvalta takaisin omiin käsiin: ”Take back control!” Suomessakin perussuomalaiset ovat kampanjoineet samansisältöisillä teemoilla. Mahdollisimman suljetut rajat esitetään turvallisuuden lähteenä ja itsenäisyyden merkkinä. Kyse on eräänlaisesta valtiollisesta ”oma tupa, oma lupa” -ajattelusta, jota esiintyy nyt kaikkialla maailmassa
Kansallisvaltioiden roolin korostaminen on selvä vastaisku rajoja madaltaneelle globalisaatiolle. Rajojen olemus on poliittisen keskustelun ydinkysymyksiä kaikkialla maailmassa.
Raja erilaisine sääntöineen ja herkkyyksineen on erinomainen paikka harjoittaa hybridivaikuttamista.
Suomalaisille vaikutustavat ovat tulleet tutuksi vuosien varrella – tosin usein on mahdotonta sanoa, milloin hankaluudet ovat vain venäläisen byrokratian aiheuttamia ja milloin jotain muuta.
Itärajaamme valvoo ennen kaikkea Venäjä. Pohjoisen rajanylityspaikkoihin saapuneet turvapaikanhakijat talvella 2015-2016 olivat muistutus tästä
Koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan on järkkymätön toimintatapa ollut se, että Suomen rajalle pääsevät itäpuolelta vain sellaiset ihmiset, joilla on tarpeelliset matkustusasiakirjat.
Nyt Venäjän rajan yli Suomen puolelle päästettiin ihmisiä hakemaan turvapaikkaa. Päästäkseen rajan yli heidän oli pitänyt käydä Venäjän puolella hakemassa karkotuspäätös tuomioistuimesta. Näin varmistettiin, ettei Suomi voi palauttaa heitä saman tien takaisin.
Operaatio oli malliesimerkki presidentti Vladimir Putinin Venäjän toimintatavasta. Siinä hyödynnettiin jotain olemassa olevaa voimaa, tässä tapauksessa ihmisten halua päästä EU:n alueelle.
Turvapaikanhakijoiden kuljetukset ja majoitus olivat järjestäytynyttä. Rajanylitys tapahtui Venäjän rajavartioston suopean suhtautumisen turvin
Venäjän puolella rajavalvonnan varmistukset ovat moninkertaiset Suomen puoleen verrattuna. Kuukausia jatkuneen, näkyvän liikkeen oli tapahduttava viranomaisten suojeluksessa. Se taas edellytti käytännössä korkeimman poliittisen johdon hyväksyntää.
Tapahtumien seurauksena presidentti Sauli Niinistömatkusti Moskovaan, jossa Putin lupasi, että ihmisten tulo pohjoisten raja-asemien kautta loppuu.
Niin se loppuikin. Muodollisena eleenä solmittiin Suomen ja Venäjän väliaikainen rajasopimus, jonka puolen vuoden voimassaolon aikana Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkoja saivat käyttää vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset.
Valko-Venäjän kansalaiset olivat mukana Venäjän tahdosta. Asiaa perusteltiin Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitolla.
Presidentti Niinistö totesi 2017 Dagens Nyheterinhaastattelussa, että päästäessään turvapaikanhakijat rajan yli Norjaan ja Suomeen Venäjä lähetti viestin. Hän ei avannut, mikä se oli, mutta tapahtumissa voisi nähdä vaikka sellaisen viestin, että halukkaita tulijoita löytyy ja rajan voi tarpeen tullen avata.
Valtioiden historia esitetään paljolti myös rajojen historiana. Sodat ja vallankumoukset johtavat rajamuutoksiin, jotka usein johtavat uusiin sotiin.
Tälläkin hetkellä maailmassa käynnissä olevissa konflikteissa useimmissa on jollain tasolla kysymys rajasta, sen sijainnista tai sen olemisesta tai olemattomuudesta. Palestiina, Kashmir, Krim, Kosovo, Etelä-Kiinan meri ja monet muut konfliktit ovat ainakin nimellisesti nimenomaan rajakiistoja
Suomeen on pystytetty lukuisia muistomerkkejä eri rauhansopimusten vetämien rajojen muistoksi. Pähkinäsaaren rauhaa 1323 seurasivat Täyssinän, Stolbovan, Uudenkaupungin, Turun ja Haminan rauhat.
Itsenäisen Suomen alkuvaihe oli täynnä dramatiikka rajojen suhteen. Ensin saatiin aikaiseksi Tarton rauha, joka piirsi itärajamme.
Seuraava kiista koski Ahvenanmaata, jota Ruotsi havitteli omakseen. Kansainliitto ratkaisi asian Suomen eduksi vuonna 1921, mutta niiltä ajoilta on voimassa edelleen Ahvenanmaan erityisasema.
Muistamme hyvin sortovuodet, Mainilan laukaukset, sotakorvaukset, valvontakomission ja suomettumisen. Pidämme niitä tärkeinä opetuksina, joiden pohjalta hahmotamme maailmaa tänäkin päivänä.
Samalla unohdamme, miten suomalaiset aktivistit tekivät terrori-iskuja Pietariin, kävivät heimosotia Karjalassa ja miten Suomi antoi brittiläisten asevoimien toimia alueeltaan bolsevikkien hallitsemaa Pietaria vastaan. Senkin yritämme unohtaa, että Suomi hyökkäsi natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoon.
Venäjän herkkyys läntisten asevoimien suhteen nousee muun muassa juuri näistä tapahtumista.
Perin inhimillinen suhtautumistapa on, että oman valtion historia on tärkeää, muiden vain tarinoita vanhoista ajoista ja tapahtumista.
Venäjä on imperiumi, mikä tarkoittaa, että sen alueella asuu paljon eri kansoja ja että sen rajat ovat aina olleet liikkeessä.
Aikanaan Venäjän imperiumi laajeni ensin Aasian suuntaan. Sen jälkeen se löi Ruotsin ja Puolan, Ottomaanien valtakunnan ja Preussin, saaden hallintaansa myös Suomen. Ensimmäisen maailmansodan ja bolsevikkivallankumouksen seurauksena imperiumi pieneni. Sitten se kasvoi taas toisessa maailmansodassa ja sen jälkimainingeissa.
Kylmän sodan suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli maailman toinen napa. Neuvostoliiton romahdus pienensi jälleen imperiumia. Nyt Putinin Venäjä pyrkii nousemaan pelätyksi ja kunnioitetuksi maailmanvallaksi.
Kun Neuvostoliitto hajosi, tilalle syntyi reilusti toistakymmentä valtiota. Hajoamisesta seuranneita rajakiistoja käydään vieläkin useassa paikassa.
Kiistat ovat Venäjälle myös tapa pitää etupiirikseen katsomansa maat tiukassa otteessa. Ukrainaa vastaan Venäjä käy näännytyssotaa itäisen Ukrainan alueella. Georgiassa Venäjän joukot, jotka sanovat toimivansa rauhanturvaajina, ovat kirjaimellisesti siirtäneet rajatolppia.
Venäläisissä puheenvuoroissa nousee aina välillä esiin uhka lännen hyökkäyksestä.
Uhan mielikuvituksellisuuden voi todeta varsin helposti. Sota edellyttäisi demokratioissa kansan vahvaa tukea. On vaikea kuvitella, millä keinoin länsieurooppalaiset saataisiin uskomaan tällaisen sodan tarpeellisuuteen. Jos kuvitellaan, että poliittinen tuki olisikin sodalle saatu, tarvittaisiin vielä jättimäiseen tehtävään vaadittavaa sotilasvoimaa.
Länsimaiden tämänhetkinen sotilaallinen voima ei siihen riittäisi. Nykyaikaisissa asevoimissa suorituskyvyn määrällinen ja laadullinen kasvattaminen nopeasti on mahdotonta. Riittävän hyökkäyskyvyn saavuttaminen vaatisi vuosien, jopa vuosikymmenen työn. Missään ei kuitenkaan ole ollut näkyvissä hyökkäyksen edellyttämää sotilaallista valmistelua.
Vaikka sekä poliittinen että sotilaallinen valmius olisivat olemassa, viimeinen este olisivat Venäjän ydinaseet. Venäjä on ilmoittanut olevansa halukas ja valmis käyttämään taktisia ydinaseita turvatakseen rajojaan.
Tämä kaikki ei tarkoita, etteikö sota voisi syttyä. Maailmanhistoria on täynnä sotia, joita kukaan ei varsinaisesti halunnut.
Rajojen olemusta muuttavat myös erilaiset sopimukset ja liittoutumat. YYA-sopimuksen mukaan Suomi oli velvoitettu puolustamaan rajojaan, jos ”Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta” suuntautuisi hyökkäys Suomen kautta Neuvostoliittoon, ”tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa”.
YYA-sopimus teki Suomesta eräänlaisen ei-kenenkään-alueen. Tällöin Suomi kuitenkin toimi osana Neuvostoliiton puolustusta, koska sulki tehokkaasti 1 300 kilometriä maan länsirajaa. Nyt Venäjä vastustaa kiivaasti Suomen Nato-jäsenyyttä juuri saman 1 300 kilometrin takia.
Kun suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa mainitaan Suomen ja Venäjän rajan pituus, viestitään sillä, että näin pitkää rajaa on käytännössä mahdoton puolustaa. Siksi se olisi turvattava niin, ettei Venäjä kokisi pienintäkään uhkaa Suomen puolelta.
Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelmassa on katsottu tarpeelliseksi mainita, ettei Suomi salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Tämä sinällään jo YYA-ajalta kantautuva määrittely sisältää nykyisessä tilanteessa myös sen ulottuvuuden, että Suomi ilmoittaa käytännössä suojaavansa Baltiaa ja Pohjoismaita.
Pitkä Venäjän-vastainen raja yhdistettynä Suomen vahvaan puolustuskykyyn tekee Suomesta haluttavan liittolaisen lännen silmissä. Varsinkin, kun maamme rajojen äärellä on kolme strategisesti keskeistä aluetta: Murmansk, Pietari ja Kaliningrad.
Konfliktitilanteessa Suomi sitoisi valtavan määrän Venäjän voimavaroja. Toisaalta Suomen ja Ruotsin hyvin syvä puolustusyhteistyö on myös merkittävä asia.
Suomen sotilaallisessa kyvyssä ei ole kyse vain raudasta, jota sitäkin on erityisesti tykistön puolella poikkeuksellisen paljon. Kyse on myös yleiselle asevelvollisuudelle perustuvasta suuresta reservistä ja ennen kaikkea kansalaisten vahvasta halusta puolustaa maataan. Suomi on maanpuolustustahtoa mitatessa aina kärkimaita Euroopassa.
Suomella on lisäksi se etu, että Nato-maiden kansalaisten keskuudessa Suomen auttaminen nauttii suhteellisen suurta suosiota.
YouGov-tutkimuslaitoksen alkuvuodesta tekemässä kyselytutkimuksessa noin puolet länsieurooppalaisten maiden kansalaisista oli halukas tukemaan Suomea, jos Venäjä hyökkää. Luvut olivat korkeammat kuin monen Nato-maan kohdalla.
Mukana kyselyssä oli myös Yhdysvallat. Siellä kansalaisten tuki Suomen auttamiselle oli tasan puolet. Viisitoista prosenttia vastusti.
Raja on ja pysyy. Siihen, millainen se on valtioiden välillä, ei tavallinen ihminen juuri pysty vaikuttamaan. Siihen millainen se on ihmisten välillä, voi jokainen vaikuttaa.
Valtioiden tasolla raja voi olla monta asiaa, mutta arjen tasolla se on melkeinpä aina ennen kaikkea mahdollisuus. Kukin voi tehdä omalta osaltaan rajasta hieman matalamman elämällä arjessa luontevasti sen yli.
Lokakuun alussa siitä voi tulla taas helpompaa. Venäjä on lupaillut, että suomalaiset voisivat tuolloin alkaa hakea viisumia Pietariin ja Leningradin alueelle verkon kautta helposti ja ilmaiseksi.
Kirjoittaja on turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut tietokirjailija, bloggari ja kolumnisti.
Valtioiden rajat ovat herkkiä alueita – Suomessa se tiedetään erityisen hyvin
Suomella ja Venäjällä on 1 343 kilometriä yhteistä rajaa. Tällä hetkellä Suomen ja Venäjän raja on elävä ja hengittävä, vaikka välillä hieman hankala ja...
www.savonsanomat.fi
Pääosin hyvä kirjoitus jossa kuitenkin kummastelin kirjoittajan tätä ylle lainattua ajatusta. Liekö hän koskaan käynyt Pariisissa tai NY:ssa vai onko takana jokin kunnioitus venäläisyyttä kohtaan jota itse en jaa tai tunnista.
Tämähän on kuin erään mepin kirjoittama toteamus..
"Venäläisissä puheenvuoroissa nousee aina välillä esiin uhka lännen hyökkäyksestä.
Uhan mielikuvituksellisuuden voi todeta varsin helposti. Sota edellyttäisi demokratioissa kansan vahvaa tukea. On vaikea kuvitella, millä keinoin länsieurooppalaiset saataisiin uskomaan tällaisen sodan tarpeellisuuteen. Jos kuvitellaan, että poliittinen tuki olisikin sodalle saatu, tarvittaisiin vielä jättimäiseen tehtävään vaadittavaa sotilasvoimaa.
Länsimaiden tämänhetkinen sotilaallinen voima ei siihen riittäisi. Nykyaikaisissa asevoimissa suorituskyvyn määrällinen ja laadullinen kasvattaminen nopeasti on mahdotonta. Riittävän hyökkäyskyvyn saavuttaminen vaatisi vuosien, jopa vuosikymmenen työn. Missään ei kuitenkaan ole ollut näkyvissä hyökkäyksen edellyttämää sotilaallista valmistelua.
Vaikka sekä poliittinen että sotilaallinen valmius olisivat olemassa, viimeinen este olisivat Venäjän ydinaseet. Venäjä on ilmoittanut olevansa halukas ja valmis käyttämään taktisia ydinaseita turvatakseen rajojaan.
Tämä kaikki ei tarkoita, etteikö sota voisi syttyä. Maailmanhistoria on täynnä sotia, joita kukaan ei varsinaisesti halunnut."
John Hilly
Ylipäällikkö
Amerikkalaisarvio: Tämä on Suomen puolustuksen heikkous | Verkkouutiset
Kirjoittajien mukaan muilla on paljon opittavaa Suomelta, mutta heikkouskin löytyy.
www.verkkouutiset.fi
Rauhantekijä
Greatest Leader
Kyllä meillä on v-mäinen naapuri. Ei kai niiden tarvitse yhtään ihmetellä jos täällä ollaan varpaillaan ….. hieman pelätäänkin …... ja varustaudutaan siihen jos ne eräänä on tulossa rajan yli.
Vaikuttaa kyllä heidän toimintansa sellaiselta, että ovatkin tulossa.
www.is.fi
.
Vaikuttaa kyllä heidän toimintansa sellaiselta, että ovatkin tulossa.
Kommentti: Niinistö muuttui valeuutiseksi
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai kokea Ukrainassa omakohtaisesti, kuinka venäläinen valeuutinen syntyy ja leviää, erikoistoimittaja Arja Paananen kirjoittaa Kiovasta.
www.is.fi
Rauhantekijä
Greatest Leader
Mielestäni Suomen presidentti saisi antaa selkeämmän lausunnon tällaisesta virheuutisesta. Nyt vaan mumistaan jotain suomalaiselle lehdistölle ja sitä ei kukaan lue ulkomailla.
Muiden maiden tekemät väännökset jäävät elämään, koska Suomi ei niihin reagoi.
Pistä Niinistö nootti sinne Ukrainaan tollasesta.
.
Muiden maiden tekemät väännökset jäävät elämään, koska Suomi ei niihin reagoi.
Pistä Niinistö nootti sinne Ukrainaan tollasesta.
.
ESS:
Minä en käsitä miksi Venäjältä sallitaan mm tämä laittamatta lainkaan kampoihin.
Minä en käsitä miksi Venäjältä sallitaan mm tämä laittamatta lainkaan kampoihin.