Kiinan ja Yhdysvaltain jännitteet tulivat jäädäkseen – Pandemia voi kiristää suurvaltakilpailua
Kultaranta-keskusteluissa pohditaan tänään maailman tilaa. Ennustuksia on nyt vaikea tehdä, varoittavat asiantuntijat Stephen Kotkin ja François Heisbourg.
Kultaranta
24.5.2020 klo 09.04
Kiinan presidentti Xi Jinping otti vastaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Pekingissä 9. marraskuuta 2017.How Hwee Young / EPA
Heikki Heiskanen
– Kriisi perustuukin juuri siihen, että vanha on kuolemassa, mutta uusi ei voi syntyä: tänä välikautena esiintyy mitä vaihtelevimpia sairaalloisia ilmiöitä,
kirjoitti(siirryt toiseen palveluun)italialainen marxisti Antonio Gramsci vuonna 1930.
Nykyinen maailmantila ei liene yhtä mustanpuhuva kuin 1930-luvulla, mutta jonkinlaisia murroskauden oireita kansainvälisessä politiikassa on ollut näkyvillä jo kauan.
Näihin tunnelmiin iski tänä vuonna koronaviruspandemian aiheuttama šokki.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi tänään
Kultaranta-keskustelujapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa. Keskusteluja voi seurata TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 18.15 alkaen.
Haastattelimme kahta kansainvälisen politiikan asiantuntijaa, jotka osallistuivat tämänpäiväisiä keskusteluja pohjustaneeseen työryhmään viime viikon torstaina.
Princetonin yliopiston historian ja kansainvälisten suhteiden professori Stephen Kotkin arvioi, että pandemia nostaa esiin sekä yhteistyötä että jännitteitä. Yhteistyöhön ajaa valtioiden oma etu.
– Mikään maa ei ole turvassa, ellei kaikilla ole hoitoja ja rokotteita. Olet haavoittuvainen ja väestösi on haavoittuvainen, jos muissa maissa pandemia jatkuu, Kotkin muistuttaa.
– Samaan aikaan geopoliittiset jännitteet kasvavat. Jotkin johtajat ja maat käyttävät pandemiaa syyttääkseen muita tai saadakseen etua. Myös se tulee jatkumaan.
– Pandemia kiihdyttää trendejä, jotka olivat jo alkaneet näkyä, arvioi ranskalainen ulkopolitiikan asiantuntija, professori François Heisbourg.
Hän on Pariisissa toimivan Fondation pour la Recherche Stratégiquenerityisasiantuntija ja Lontoossa toimivan IISS-tutkimuslaitoksen vanhempi neuvonantaja.
Heisbourg katsoo, että pandemian laukaisema talouden taantuma tuskin helpottaa kansainvälisiä suhteita.
– Työttömyys, taloudelliset vaikeudet, sosiaaliset vaikeudet, voimistuneet epätasa-arvoisuudet eivät yleensä tuo esiin ihmisluonnon parhaita puolia, Heisbourg sanoo.
– Yhteiskunnista tapaa tulla brutaalimpia, kovempia ulkosuhteidensa hoidossa sellaisissa oloissa.
Ennustamisen vaikeus
Molemmat asiantuntijat varoittavat ennenaikaisista johtopäätöksistä pandemian seurauksista.
Lieneekö sattumaa, että esiin nousee lokakuu 1929?
– Tiettyssä määrin olemme kuin ihmisiä, jotka vuoden 1929 lopulla yrittäisivät arvata, millaiset vuoden 1929 Wall Streetin romahduksen geopoliittiset seuraukset olisivat vuonna 1939, François Heisbourg sanoo.
Heisbourg sanoo, että aineistoa ennustamiseen ei vielä ole riittävästi.
Arvostettu brittilehti The Economist on kirjoittanut
90 prosentin taloudesta(siirryt toiseen palveluun). Ajatuksena on, että koronaviruksen vastaisten toimien takia maiden kansantuote jää 90 prosenttiin potentiaalistaan.
– Mitä 90 prosentin talous tuottaa ulkopoliittisesti? Miten ihmiset katsovat suhdettaan maailmaan? Sitä emme tiedä, Heisbourg pohtii.
Stephen Kotkin puolestaan muistuttaa Britannian Berliinin suurlähettiläästä, joka julkaisi muistelmansa vuosina 1929–1931 ja arvioi tuolloin, että Adolf Hitler on lopussa poliitikkona ja vaipuu unholaan.
Esimerkki vuosista 1929 ja 1939 on kylmäävä, mutta Kotkin ja Heisbourg haluavat ennen kaikkea varoittaa liian suurisuuntaisista ennusteista pandemian seurauksista.
– Jos katsoo sataa geopolitiikan huippuasiantuntijaa, kaikki he ennustavat merkittäviä muutoksia. Mutta kaikki he ennustavat erilaisia merkittäviä muutoksia. Monet heistä ennustavat muutoksia, joita he itse ajavat, Kotkin sanoo.
Hän kehottaa nöyryyteen arvioissa.
– Geopoliittisia jännitteitä on ollut aina, niitä oli ennen pandemiaa, niitä on pandemian jälkeen, ne eivät koskaan mene pois.
Suurvaltanokittelu repii YK-järjestöjä
Yksi trendi, jota pandemia saattaa jopa kärjistää, on Kiinan ja Yhdysvaltain vastakkainasettelu.
Kahden supervallan kasvava kilpailu värittää maailmanpolitiikkaa lähiaikoina ja mahdollisesti pitkälle tulevaisuuteen.
– Yhdysvaltain ja Kiinan etujen ja arvojen yhteentörmäys on tullut jäädäkseen. Se ei tarkoita, että sen täytyy johtaa sotaan tai muihin tuhoisan konfliktin muotoihin, Stephen Kotkin sanoo.
Jännite on näkynyt pandemiankin keskellä esimerkiksi riitelyssä Maailman terveysjärjestön WHO:n asemasta. Yhdysvallat on syyttänyt järjestön puolustelleen Kiinaa, josta pandemia lähti liikkeelle. Presidentti Donald Trump on uhannut maansa lopettavan järjestön rahoittamisen pysyvästi.
François Heisbourg pitää Trumpin kielteistä suhtautumista WHO:n kaltaisiin kansainvälisiin järjestöihin tragediana. Trump on valmis heittämään pois järjestöjä, joita luotiin sotienvälisen ajan virheistä saatujen oppien pohjalta ja Yhdysvaltain innoittamina.
– Kiinalaiset ovat paljon viisaampia ja ovelampia. He ovat kolonisoineet kansainvälisiä järjestöjä, Heisbourg sanoo.
– Vaihtelevalla menestyksellä, koska he vasta opettelevat, miten ollaan supervalta.
Stephen Kotkin ei usko, että meneillään olisi toisen maailmansodan jälkeen pystytettyjen kansainvälisten instituutioiden purkautuminen.
– Meillä ei ole globaalia hallintoa. Se on pyrintö, jota ei koskaan nähdä. Mutta meillä on globaalia asioiden hoitoa, oli kyse sitten terveydestä, pakolaisista, rikoksista tai työvoimasta, Kotkin sanoo.
– Kansainvälinen rikostuomioistuin, Kansainvälinen työjärjestö, Maailman terveysjärjestö, nämä ovat tärkeitä yhteistyöelimiä, eivätkä ne katoa mihinkään, vaikka en usko syyttelyn vähenevän.
Hän arvelee, että kritiikki voi jopa kohentaa WHO:n toimintaa.
Kiina hampaankolossa
Yhdysvallat saa kiittää Kiina-ongelmasta myös itseään, professori Kotkin muistuttaa. Kiinan yhteiskunnan dynaamisuus on maan nousun takana, mutta Yhdysvallat tuki sitä matkan varrella.
Vuonna 1972 presidentti Richard Nixon vieraili Kiinassa. Jyrkkänä kommunismin vastustajana tunnettu Nixon hallintoineen teki ulkopoliittisen käännöksen, jossa Yhdysvallat lämmitti välejään Kiinaan Neuvostoliittoa vastaan.
Meneillään oli merkittävä siirtymä kylmän sodan voimatasapainossa, sillä lämmittämällä suhteitaan Kiinaan Yhdysvallat sai ajettua kiilan kahden suurimman kommunistivallan Neuvostoliiton ja Kiinan suhteisiin. Samalla sai alkunsa Kiinan avautuminen maailmantalouteen.Everett Collection / Shutterstock / All Over Press
Kylmän sodan jälkeen Yhdysvallat jatkoi Kiinan nousua tukevaa politiikkaa. Ajatuksena oli, että rikastuessaan Kiina muuttuisi enemmän länsimaiden kaltaiseksi politiikaltaan ja oikeusjärjestelmältään.
– Tietenkin tämä oli väärä ajatus, epäonnistunut olettamus, illuusio. Kiina ei muuttanut politiikkaansa, kun se kehittyi taloudellisesti. Päinvastoin kommunistipuolue vain vahvisti keskitettyä valtamonopoliaan, Kotkin sanoo.
– Nyt Yhdysvallat on vihainen, koska Kiina ei muuta itseään poliittisesti ja oikeudellisesti. Se on yhteentörmäyksen perusta.
Kotkin kiittää Trumpia ja hänen hallintoaan siitä, että nämä ovat muuttaneet Yhdysvalloissa tapaa, jolla Kiinasta keskustellaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump otti vastaan Coloradon ja Pohjois-Dakotan osavaltioiden kuvernöörit Valkoisessa talossa 13. toukokuuta.Shutterstock / Rex Features / All Over Press
Hänen mielestään niin republikaani- kuin demokraattipresidentit ennen Trumpia olivat noudattaneet ylenpalttisen sallivaa Kiina-linjaa.
– Presidentti Trump on auttanut muuttamaan keskustelua ja tehnyt amerikkalaiset aiempaa tietoisemmiksi kilpailusta Kiinan kanssa.
Toisaalta Kotkin arvostelee, että Trumpin hallinto ei ole panostanut yhtälailla neuvotteluihin Kiinan kanssa.
Hän nostaa esimerkiksi tavan, jolla presidentti Ronald Reagan hoiti suhteita Neuvostoliittoon.
– Reaganin ylivertaisuus nykyiseen hallintoon verrattuna on, että hän ymmärsi, että neuvottelujen on oltava yhtä hyviä kuin painostuksen.
Neuvostoliiton kommunistipuolueen pääsihteeri Mihail Gorbatšov ja Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan allekirjoittivat Washingtonissa keskimatkan ohjukset kieltävän INF-sopimuksen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti lokakuussa 2018, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta, koska katsoo Venäjän rikkovan sitä. Seuraavana vuonna maat virallistivat vetäytymisensä sopimuksesta.Everett Collection / Shutterstock / Rex Features / All Over Press
François Heisbourg katsoo, että Kiinan suhteen Washingtonissa vallitsee harvinainen puoluerajat ylittävä konsensus.
Hän arvioi, että Yhdysvaltain Kiina-politiikka ei muutu, vaikka maan presidentti vaihtuisi ensi marraskuun vaaleissa.
– Se on mahdollisesti organisoidumpi ja systemaattisempi kuin se sekasortoinen tapa, jolla Trump tapaa toimia, Heisbourg sanoo.
Tuotantoketjuista nousi huoli
Toisaalta pandemia voi kiihdyttää kehityskulkuja, jotka iskevät Kiinan vientivetoiseen talousihmeeseen.
Pandemiakriisi kiinnittää huomiota maailmanlaajuisten toimitusketjujen haavoittuvuuteen.
Tämä voi johtaa siihen, että tuotantoa palautetaan jälleen paikallisemmaksi.
– Mikään järkevä monikansallinen yhtiö, oli se sitten intialainen, eurooppalainen tai amerikkalainen, ei ota sitä riskiä, että se sijoittaa elintärkeitä osia arvoketjustaan Kiinaan tulevaisuudessa, François Heisbourg sanoo.
– Se on ohi. Ei sen takia, että amerikkalaiset, intialaiset tai eurooppalaiset olisivat kiinalaisvastaisia, vaan yksinkertaisesti siksi, että Kiina on mitä on. Kiina on maa, jolla on kommunistihallitus, joka pitää taloutta viime kädessä strategiansa välineenä.
Tulevaisuudessa tämä voi merkitä sitä, että Kiina ei enää kykene nauttimaan 6–7 prosentin vuosittaisesta kasvusta. Se taas merkitsee työttömyyttä ja sosiaalisia vaikeuksia maassa, jossa ei ole eurooppalaistyylistä sosiaalista turvaverkkoa.
– Tämä Kiina on jossain määrin nälkäinen Kiina ja mahdollisesti vihainen Kiina, Heisbourg luonnehtii.
Kommunistipuolue pitää kiinni vallasta
Stephen Kotkin katsoo, että Kiinan vallanpitäjät ovat jumissa kommunistisen puolueen monopoliaseman kanssa.
– Kiina on yhä kommunistihallinto, vaikka ideologiasta on tullut ontto. Mitä se merkitsee? Ei voi olla puoliksi kommunisti kuten ei voi olla puoliksi raskaana. Kommunismi on kaikki tai ei mitään, Kotkin sanoo.
Kiinan johtaja Deng Xiaoping tapasi Yhdysvaltain presidentin Jimmy Carterin Washingtonissa tammikuussa 1979. Dengin kaudella aloitettiin talousuudistukset, jotka tekivät Kiinasta yhden maailman nopeimmin kasvavista talouksista.American Photo Archive / Alamy / All Over Press
Kommunistipuolueen asema on ristiriidassa talouden liberalisoinnin kanssa. Niinpä vallanpitäjät väliin avaavat ja väliin sulkevat taloutta. He pelkäävät politiikan liberalisointia, koska he muistavat, kuinka Mihail Gorbatšovin uudistukset johtivat Neuvostoliiton hajoamiseen.
– Kiinan kommunistipuolue tuntee tämän historian, tutkii sitä ja presidentti Xi Jinping viittaa siihen hyvin usein julkisesti puhumattakaan siitä, miten he keskustelevat siitä kulissien takana, Kotkin sanoo.
– He siis tietävät, että eivät voi avautua poliittisesti, mutta he tietävät myös, että jäykkä ja korruptoitunut järjestelmä on mädäntyvä ja pysähtynyt.
Kiinan presidentti Xi Jinping.Ju Peng / imago images / Xinhua / All Over Press
Kotkin sanoo, että globaalisti kommunistihallinnon sijaan on kehittynyt yleensä jonkinlainen jyrkän kansallismielinen ja autoritaarinen oikeistopopulismi.
–Sellainen hallinto on nyt Venäjällä. Sellaisia hallintoja on monissa muissa Neuvostoliiton seuraajavaltioissa. Sellaisia nousee nyt Puolassa, Unkarissa. Näimme sen ensi kertaa Miloševićin ja Tudjmanin hallinnoissa Jugoslavian hajotessa.
Tämä malli kelpaisi Kiinan kommunistijohdolle mutta sekasorron vaihe pelottaa.
– He eivät tiedä, miten he avautuisivat ja pääsivät irti kommunistisesta monopolista vakaampaan autoritaariseen hallintoon menemättä Gorbatšovin aikaisen liberalisoinnin aiheuttaman kaaoksen ja mahdollisen romahduksen kautta.
Vaarana on, että tässä umpikujassa vallanpitäjät nojaavat jyrkän kansallismieliseen retoriikkaan sisäpolitiikassa ja aggressioon ulkopolitiikassa.
– Tämä ei ole missään mielessä ennustus, Kotkin korostaa.
Ensisijaisesti huolenaihe olisi Taiwan, joka on Kiinan ja Yhdysvaltain jännitteiden polttopiste Itä-Aasiassa.
Kenen joukoissa seisot?
Kiinan ja Yhdysvaltain kasvavat jännitteet pakottavat muita maita valitsemaan puolensa.
– Useimmat maat eivät ole halunneet tehdä valintaa Yhdysvaltain ja Kiinan välillä, ne haluaisivat olla kumppaneita molempien kanssa. Valinnan välttämisestä on tulossa mahdotonta, Stephen Kotkin sanoo.
Toisaalta valintatilanteessa on mahdollista luovia.
Kotkin muistuttaa, miten Suomi hoiti ulkopolitiikkaansa kylmän sodan aikaan, kun maita vaadittiin kallistumaan joko Yhdysvaltain johtaman länsiblokin tai Neuvostoliiton johtaman itäblokin puoleen.
Kiinan ja Yhdysvaltain asettamassa valintatilanteessa on samoja piirteitä.
– Se antaa paljon mahdollisuuksia keskisuurille ja pienille valloille toimijuuteen, kun ne navigoivat Kiinan ja Yhdysvaltain blokkien välisen vaikea valinnan kanssa, Kotkin sanoo.
François Heisbourg katsoo, että Yhdysvaltain keskittyminen Kiinaan on ollut selvää vuodesta 2010, jolloin Barack Obama piti käänne Aasiaan -puheensa. Tämä merkitsee uudenlaista Euroopan ja Yhdysvaltain suhdetta.
– Amerikkalaiset tekevät valintansa Euroopan puolustuksesta sen perusteella, auttaako vai haittaako Eurooppa amerikkalaisia etuja Intian-Tyynenmeren alueella, Heisbourg arvioi.
Hänen mielestään haaste ei ole ylitsepääsemätön.
– Se voidaan hallita, varsinkin jos meillä kohtuullisen toimintakykyinen Yhdysvaltain presidentti ja hallinto. Uskon, että Trump on monin tavoin poikkeama siinä tavassa, miten hän hahmottaa ja harjoittaa johtajuuttaan.
Venäjän ja Kiinan epätasainen kumppanuus
Venäjä on viime vuosina lähentynyt Kiinaa, kun sen suhteet länteen ovat Krimin miehityksen ja Itä-Ukrainan sodan hyydyttämät.
Kumppanit ovat erittäin epätasa-arvoiset: Kiinalla on paljon suurempi väestö, talous ja puolustusbudjetti.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on puhunut parempien suhteiden luomisesta Venäjään.
– Presidenttini vaikuttaa uskovan, että jos Eurooppa lähestyisi Venäjää eri tavalla, Venäjä luopuisi suhteestaan Kiinaa. Mielestäni hän on väärässä, François Heisbourg sanoo.
Venäjän ja Kiinan laivastot osallistuivat yhteisharjoitukseen Välimerellä toukokuussa 2015.Xiong Libing / imago / Xinhua / All Over Press
Hän katsoo, että Kiinalla ja Venäjällä on hyvät syyt strategiseen kumppanuuteen: Venäjä rauhoittaa hyvin pitkän maarajansa Kiinan kanssa, kun taas Kiina saa jonkinlaiset takeet siitä, että Venäjä ei tee Kiinan-vastaista liittoa Yhdysvaltain kanssa.
Toinen tekijä on, että Kiina pyrkii rakentamaan Yhdysvaltain mallin mukaisia asevoimia. Teknologista osaamista Kiinalla on, mutta siltä puuttuu kokemusta globaaleista voimannäytön operaatioista.
Venäjä jakaa Kiinalle tätä kokemusta laajoissa sotaharjoituksissa. Nyt on nähty jo Kiinan ja Venäjän yhteisiä lentopartioita Japanin ja Etelä-Korean ilmapuolustusvyöhykkeiden tuntumassa.
Viime vuoden heinäkuussa Etelä-Korea ja Japani syyttivät Venäjän ja Kiinan lentokoneiden loukanneen niiden ilmatilaa. Etelä-Korean hävittäjät ampuivat tilanteessa varoituslaukauksia.
Venäläinen merisotilas osallistui ampumakilpailuun Venäjän ja Kiinan yhteisten laivastoharjoitusten aikana Qingdaossa Shandongin provinssissa huhtikuussa 2019.Li Ziheng / imago images / Xinhua / All Over Press
Raaka-aineviejä tarvitsisi teknologiaa
Stephen Kotkin katsoo, että Venäjälle lähentyminen Kiinaan on pidemmän päälle umpikuja. Raaka-aineiden vientiin nojaavana valtiona Venäjä tarvitsee ulkomailta tuotavaa teknologiaa.
– Raaka-aineita vievät maat ovat riippuvaisia teknologian siirrosta ja suorista ulkomaisista sijoituksista. Ne eivät tuota itse riittävästi teknologiaa tarpeisiinsa, Kotkin selittää.
– Kiina-suhde tuntuu antavan Venäjälle liikkumavaraa mutta se auttaa Kiinan nousua Venäjän kustannuksella eikä se tuota teknologian siirtoa, jota Venäjä sai Saksasta tai muilta EU:n jäseniltä.
Historian saatossa venäläiset ovat reagoineet teknologisen kuilun levenemiseen yleensä siten, että he ovat ryhtyneet sisäisesti uudistuksiin ja ulkoisesti alkaneet lähentyä länttä, Kotkin kertoo.
– Olemme odottaneet tätä jonkin aikaa. Ei näytä, että se tapahtuu nykyisen presidentti Putinin hallinnon aikana, mutta sen täytyy tapahtua jossain vaiheessa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin laski kukkia tuntemattoman sotilaan haudalle Kremlin muurin juurella 9. toukokuuta. Venäjällä juhlittiin pandemian toisen maailmansodan päättymisen voitonpäivää poikkeuksellisen vähäeleisesti. Voitonpäivällä on suuri merkitys nyky-Venäjän kansalliselle identiteetille.Alexei Druzhinin / Sputnik / EPA
Putinin hallinto on pitänyt vaihtoehdot kurissa
Pandemian on epäilty horjuttavan Putinin asemaa. François Heisbourg muistuttaa, että samanlaisia pääkirjoituksia kirjoitettiin Kiinan presidentistä Xi Jinpingistä tammi–helmikuussa.
– Nyt tuskin kolme kuukautta myöhemmin samoissa medioissa on pääkirjoituksia siitä, kuinka Kiinalla menee lujaa ja länsi on isoissa vaikeuksissa, Heisbourg sanoo.
Myös Stephen Kotkin huomauttaa, että Venäjän talouden ja Putinin hallinnon romahdusta on ennustettu moneen kertaan.
– Avain presidentti Putinin kaltaisen hallinnon ymmärtämiseen on sen kyky tukahduttaa vaihtoehdot. Vaihtoehtojen tukahduttaminen on ollut hyvin menestyksekästä Venäjällä, Kotkin sanoo.
Tämä koskee julkisia mielenosoituksia, mutta vähintäänkin yhtä keskeistä on hallitsevan eliitin sisäisen rakoilun estäminen.
– Näillä hallinnoilla on yleensä suurimmat vaikeudet sisältäpäin, tyytymättömistä eliitin jäsenistä, jotka pelkäävät suuntaa, johon maa on menossa, tai jotka ovat kunnianhimoisia ja uskovat, että kykenisivät itse parempaan, Kotkin sanoo.
Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili koronaviruspotilaita hoitavassa sairaalassa Kommunarkan asutuskeskuksessa Moskovassa 24. maaliskuuta.Alexei Druzhinin / Sputnik / Kremlin pool / EPA
Toisaalta Venäjän romahduksen ennustajat ovat jättäneet huomiotta sen, että Venäjä kykenee hoitamaan joitakin asioita varsin hyvin.
Venäjän valtiovarainministeriö ja keskuspankki ovat pitäneet huolta makrotalouden vakaudesta ja keränneet valuuttavarantoja puskureita pahan päivän varalle.
– Venäjän kyky kestää öljynhintojen šokki on ollut vaikuttava, Kotkin sanoo.
Hän kehottaakin kiinnittämään huomiota enemmän faktoihin kuin toiveisiin Putinin hallinnon pikaisesta kaatumisesta.
Umpikujia ja tiilimuureja
Reaalisosialismin kaatumisen jälkeisellä 1990-luvulla eläteltiin toiveita liberaalin demokratian lopullisesta voitosta,
"historian lopusta" kuten yhdysvaltalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama sitä luonnehti.
Vuonna 2020 toiveet tuntuvat kaukaisilta. Meneillään tuntuu olevan pikemminkin uusi suurvaltakilvoittelun kausi.
– Monet globaalit trendit ovat ajautuneet umpikujaan, ikään kuin törmänneet tiilimuuriin, professori Stephen Kotkin sanoo.
Kotkin luettelee esimerkkejä: Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherinlanseeraama talouspoliittinen linja, Kiinan kommunistipuolueen aloittamat markkinatalousuudistukset, Iranin islamilaisesta vallankumouksesta alkanut poliittisen islamin nousu. Nämä kehityskulut saivat alkunsa 1970-luvun lopulla.
Kaikki nämä olivat aikanaan tietynlaisia läpimurtoja. Nyt moni näistä kehityskuluista tuntuu törmänneen omiin ristiriitoihinsa.
– Tarvitsemme uusia ratkaisuja, ja niiden ratkaisujen pitää tulla sisältä, ei ulkoa. Kukaan ei muuta Kiinaa ulkoapäin. Kiinan pitää hoitaa omat ristiriitansa ja kysymyksensä tai ne tulehtuvat. Sama koskee Venäjää, EU:ta, Lähi-itää, Yhdysvaltoja, Kotkin sanoo.
– Me olemme kaikki kytköksissä toisiimme, olemme kaikki keskinäisriippuvaisia, mutta meidän kaikkien pitää katsoa itseemme ja syyttää muita vähemmän.
Yle näyttää Kultaranta-keskustelut suorana TV1:ssä ja Areenassa sunnuntaina 24. toukokuuta kello 18.15 alkaen.
www.hs.fi
ls24.fi
www.is.fi
www.presidentti.fi
yle.fi
