Tykistö

Siinä oli aika kordiitinhajuinen muurahaispesä - työläiset jonossa :)

Nyt täytyy sitten ottaa huomioon, että tuossa on todennäköisesti kyseessä suurempi patteristo. Voi sitten pohtia onko kyseinen tykki edes heidän sodan ajan tykkinsä. Tuollaista miesmäärää kun ei jokaisesta patteristosta todellakaan löydy. Jos tykkiryhmät ovat pieniä, niin tekemistä on pienemmälle porukalle enemmän. Esimerkiksi itse en koskaan varusmiespalveluksen aikana odottanut kranaatti kädessä tuollaisessa jonossa, hyvä kun muutama äijä saatiin siihen hommaan.
 
Näyttäisi olevan RUKin ampumaleiriltä, ei siis joukkotuotettavan SA-joukon. Voisiko sillä olla jotain merkitystä?
 
Voi hyvinkin. Kenties siellä on harjoiteltu muutamilla tykeillä ja sen takia tykkiryhmät ovat suurempia. Ei joukkotuotanto tarkoita sitä, että koulutettaisiin täysi patteristo jokaisessa saapumiserässä. Lisäksi RUK:in heput eivät tykeillä tule tekemään juuri mitään, kun ovat RUK:in suorittaneet. AUK:in käyneet hoitavat pitkälti tykkihommat, joissakin tapauksissa sitten tykkimiehet.
 
122H63 tykillä toimiessa tykkiryhmä koostui tykinjohtajasta, suuntaajasta, lataajasta, asettajasta, panostajasta sekä ammusmiehistä 1 ja 2. Lisäksi käsittääkseni kuski on mukana ryhmässä eli saataisiin 7+1.

Eri tykkimallailla taisi sitten olla hieman eri miehistökoostumus.
 
Nyt täytyy sitten ottaa huomioon, että tuossa on todennäköisesti kyseessä suurempi patteristo. Voi sitten pohtia onko kyseinen tykki edes heidän sodan ajan tykkinsä. Tuollaista miesmäärää kun ei jokaisesta patteristosta todellakaan löydy. Jos tykkiryhmät ovat pieniä, niin tekemistä on pienemmälle porukalle enemmän. Esimerkiksi itse en koskaan varusmiespalveluksen aikana odottanut kranaatti kädessä tuollaisessa jonossa, hyvä kun muutama äijä saatiin siihen hommaan.

No, näin täysin asiaa tuntemattoman silmään tuossa kyllä näyttikin olevan "aika yliresursoitu tilanne".
 
Voi hyvinkin. Kenties siellä on harjoiteltu muutamilla tykeillä ja sen takia tykkiryhmät ovat suurempia. Ei joukkotuotanto tarkoita sitä, että koulutettaisiin täysi patteristo jokaisessa saapumiserässä. Lisäksi RUK:in heput eivät tykeillä tule tekemään juuri mitään, kun ovat RUK:in suorittaneet. AUK:in käyneet hoitavat pitkälti tykkihommat, joissakin tapauksissa sitten tykkimiehet.

Eipä taideta lähtökohtaisesti joukkotuottaa hirveästi täysiä pattereita per saapumiserä. Pointtini oli se nyt, että videossa nähtävä tilanne oli epänormaali, eli RUKin ampumaleiriltä.
 
Toinen asiantuntija kerkesikin jo vastata

Jep, sellainen huomio vielä videosta että kun tarkemmin katsoo niin on vähän liiankin monta kaveria hoitamassa hommaa. Homma sujuisi samalla tavalla myös vaikka pari miestä otettaisiin tuosta letkasta pois. Näyttävät kyllä hoitavan homman ihan hyvin ja tykillä ammutaan suurinpiirtein niin nopeasti kuin sillä vain voi (olihan tuolla pieni kömmähdys matkassa).

Edit: Tai itseasiassa tuon kartussin syöttöhäiriön ei pitäisi kyllä koskaan olla noin vaikea hoidettava. En oikein tajua mitä miehet siinä puuhasivat. Jos ei lukko mene kunnolla kiinni niin sitten vain ukko uudestaan voimalla kiinni (olettaen tietysti ettei ole kiinni liian huonosti kierretystä sytyttimestä, jolloin koko kartussia pois pesästä eikä missään nimessä runnoa lukkoa) :)
 
Homma sujuisi samalla tavalla myös vaikka pari miestä otettaisiin tuosta letkasta pois.

Homma sujuisi samalla tavalla, vaikka suurin osa miehistöstä otettaisiin tuosta pois. Ei sujuva toiminta ammunnoissa vaadi kuin viisi miestä: tykinjohtaja, suuntaaja, lataaja ja pari ammusmiestä. Tuohon jos saa pari jätkää lisää, niin sujuu vielä todennäköisesti paremmin, mutta on sitä pienemmälläkin porukalla ammuttu. Sitten on jo todella kova kiire. Kyllähän sitä tykillä ampuu vaikka yksinään, kunhan se on ampumakunnossa, mutta kuinka nopeasti onkin toinen asia.
 
Mitähän siinä oikein tapahtui? Kranaatti oli jo putkessa ja näytti että panoskin oli laitettu ja sitten viellä kaverit jotain ryki siinä.
 
Selitin (editoin) tuohon ylempään viestiini, varsin selkeä tilanne, mutta se hoidettiin kyllä hämmästyttävän hitaasti :)

Homma sujuisi samalla tavalla, vaikka suurin osa miehistöstä otettaisiin tuosta pois. Ei sujuva toiminta ammunnoissa vaadi kuin viisi miestä: tykinjohtaja, suuntaaja, lataaja ja pari ammusmiestä. Tuohon jos saa pari jätkää lisää, niin sujuu vielä todennäköisesti paremmin, mutta on sitä pienemmälläkin porukalla ammuttu. Sitten on jo todella kova kiire. Kyllähän sitä tykillä ampuu vaikka yksinään, kunhan se on ampumakunnossa, mutta kuinka nopeasti onkin toinen asia.

Juuh, kyllä kyllä. Ei tuossa ylimääräiset miehet ole kuin tiellä jos ammukset on valmisteltu ja valmiina. Turhaa siinä jonottavat ammusten kanssa.
 
122H63 tykillä toimiessa tykkiryhmä koostui tykinjohtajasta, suuntaajasta, lataajasta, asettajasta, panostajasta sekä ammusmiehistä 1 ja 2. Lisäksi käsittääkseni kuski on mukana ryhmässä eli saataisiin 7+1.

Eri tykkimallailla taisi sitten olla hieman eri miehistökoostumus.

Tuollainen se on kevyessä patteristossa, jos kuski lasketaan mukaan. Muuten se on 1+7.

Eli kumpi se nyt on 1+7 vai 1+8? Kuski mukaanluettuna.
 
Virallisesti 1+8, koska kuski on osa tykkiryhmää. Onko siitä kuskista sitten mitään käytännön hyötyä tykillä, kun ei ole siihen toimintaan varusmiespalveluksessa todennäköisesti koulutusta saanut? Jotkut kuskit toki vapaaehtoisesti osallistuvat tuohon toimintaan tai sitten heidät pakotetaan osallistumaan siihen, mutta valtaosa kuskeista käyttää varusmiespalveluksessa sen ajan muuhun kuin tykillä olemiseen.
 
Viimeksi muokattu:
onko patteristo sama kuin tykistöpataljoona? (artillery battalion US/UK)

Liian laiska googlettamaan :p

muistaakseni jossain tietokonepelissä niin tykistön patteri oli sama kuin 4x1 tykkiä,

Joo, vastaa englannin kielen pataljoonaa. Ja joissakin maissa patteri on nelitykkinen. Meillä yleensä kuusi. Voi tietenkin muuttua joskus. Ja on muuttunut aikaisemminkin.
 
Virallisesti 1+8, koska kuski on osa tykkiryhmää. Onko siitä kuskista sitten mitään käytännön hyötyä tykillä, kun ei ole siihen toimintaan varusmiespalveluksessa todennäköisesti koulutusta saanut? Jotkut kuskit toki vapaaehtoisesti osallistuvat tuohon toimintaan tai sitten heidät pakotetaan osallistumaan siihen, mutta valtaosa kuskeista käyttää varusmiespalveluksessa sen ajan muuhun kuin tykillä olemiseen.

Tuliasematoiminnan oppiminen ei kuskilta kauaa vie. Omalla armeija-ajalla meillä oli ainakin särmä kuski joka oli osa miehistyöä tulitoiminnan aikana kuten kuka tahansa varsinaisesta miehistöstä. Millä muuten saat tuon 1+8. Ellei muistini nyt ihan petä niin tosiaan ne roolit on:

Tykinjohtaja, suuntaaja, lataaja, asettaja, panostaja, ammusmies 1 ja ammusmies 2. Lisäksi kuski joka voidaan laskea osaksi, eli saadaan 1+7=8.
 
Millä muuten saat tuon 1+8. Ellei muistini nyt ihan petä niin tosiaan ne roolit on:

Tykinjohtaja, suuntaaja, lataaja, asettaja, panostaja, ammusmies 1 ja ammusmies 2. Lisäksi kuski joka voidaan laskea osaksi, eli saadaan 1+7=8.

Joo, aivan laskin tykinjohtajan tuohon sarjaan mukaan, tosiaan 1+7 siis, korjaan virheeni. Nuo roolitkin pätevät vain tietyn aikaa. Oikeastihan roolit ovat pitkälti tykinjohtaja, suuntaaja, lataaja ja loput ovat ammusmiehiä ammuntojen aikana.
 
Pakko kysyä kun en tiedä eroa, mikä ero on panostajalla ja lataajalla? Mikä on asettajan tehtävä?
 
Lataaja lataa kranaatin putkeen. Panostaja on käytännössä vastuuhenkilö panosten suhteen, kun ammutaan erilaisia panoksia. Virallinen tehtävä panostajalle taitaa olla panoksen valmistaminen, mutta todellisuudessa yleensä koko tykkiryhmä osallistuu panosten valmistamiseen, koska se vie paljon aikaa. Asettaja asettaa kollimaattorin yhteistyössä suuntaajan kanssa. Ei siis kovinkaan merkittävä tehtävä. Asettajan rooli on siis erittäin minimaalinen.
 
Back
Top