Tykistö

Ja voisihan sijoittaa myös yhden jonnekin Porkkalan niemeen, kallion sisälle louhittuun luolaan. Ampuma-aukot itäänpäin. Suojaisi Helsingin edustan ja merialueen aina Porvoon tasolle asti.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Minä olen kyllä sitä mieltä, että tuollainen kiinteästi sijoitettu systeemi on tänä päivänä viho viimeinen ratkaisu Suomen tarpeisiin.

Ei meinaan ole kauhean kustannustehokasta, jos yhtä tykkiä suojaamaan pitää ostaa hirveät puolustusjärjestelmät, koska raidetykin tulinopeus (10 laukausta minuutissa) on riittämätön suurvaltavihollisen saturaatiohyökkäyksiä vastaan. Tuollaisessa kallion sisään sijoitetussa ratkaisussakin pitää pystyä suojaamaan ainakin se suuaukko kunnolla, eli jokin erillinen puolustusratkaisu tarvitaan lisäksi (esimerkiksi Oerlikon Skyguard tai vastaava).

Jos saisi liikkuvan raidetykin kohtuuhinnalla, niin sellaista voisi harkita. Uskon kuitenkin teknologian olevan nyt ja lähitulevaisuudessa liian kallista meille. Palataan asiaan 30 vuoden kuluttua.
 
RAUTATIETYKKI!!!
 
Finland to select new SP artillery system

Christopher F Foss, London - IHS Jane's Defence Weekly

26 May 2016

1133934_-_main.jpg

The future Finnish 155 mm/52 calibre SP artillery system will enable a number of older artillery systems to be replaced including this Russian 122 mm D-30 howitzer that has the local designation of the H 63. Source: IHS/Peter Felstead

Finland will select a new 155 mm/52 calibre self-propelled howitzer (SPH) in the very near future, according to the Director of Artillery at the Finnish Army Command.

Colonel Pasi Pasivirta said both tracked and wheeled SPHs have recently been evaluated by Finland and one will soon be selected, although type and numbers have not been released.

"There is not time for product development," Col Pasivirta said at the IQPC Future Artillery Conference in London.

The country is looking for an off-the-shelf solution that can be fully supported in Finland, which has a well-established artillery logistical base.

If all goes to plan, first deliveries of the new SP artillery system will be made in 2018 to allow conscripts to start training in 2019. This should allow for an initial operating capability in 2020 and full operating capability in 2025.

The purchase of a new SP will enable the Finnish Defence Forces (FDF) to phase out of service a number of its older Russian-designed artillery systems. These include the 122 mm 2S1 (PzH 74) and 152 mm 2S5 SPH, and the towed 122 mm D-30 and 130 mm M-46 artillery pieces. The 122 mm RM-70 122 mm (40-round) artillery rocket system will also be phased out of service. Most of these Soviet-designed systems were purchased used from the East German Army.

Finland also deploys a large number of Patria 155 mm towed artillery systems including 54 of the latest Patria 155 mm 155 GH 52 APU (Auxiliary Power Unit). These are currently the longest-range artillery system used by Finland and are planned to be kept in service.
 
Näitä tarpeita tulee nyt joka sektorilta.
Mielenkiinnolla seurataan mitä hankitaan. Harmi kun slobo valtiot veti Suomen nenän edestä kuranttia käytettyä kalustoa Hollannista.
 
Korvataan muutama sata tykkiä muutamalla kymmenellä. Uskotellaan itselle ja nöyrille alamaisille, että teho ja suoritus kyky säilyy samana ollen siis kymmenen kertainen :) Koko maatahan tässä ollaan puolustamassa :D
 
Tuli muuten mieleen nyt, kun PVn sivuilla on ne suunnilleen kalustomäärät niin laskemalla yhteen kaikki tykit mitkä lukee wikipediassa, jonka lähteenä on ollut -16 AEMI vai GEMI ilmoitus, saa määräksi... 804 ja PVn sivuilla lukee 800. Case closed.
 
Tuo luku kaiketi sisältää raskaat heittimet. Eli n. 500 tykkiä ja 300 heitintä. Kuulostaa järkevälle.
 
Ei vaan kenttätykit. Eikö se oli aika yksiselitteisesti firman sivuillakin. Ei raketinheittimiä, ei kranaatinheittimiä vaan kenttätykit. -16 pitää paikkansa eikä sitä voi väärin tulkita.
 
Miksi juuri 2016 pitäisi paikkansa? Koska se sopii sinun maailmankatsomukseesi? Kovasti ovat ristiriitaisia joten annetaan ajan näyttää. Ehkä jostain saadaan lisäosviittaa.
 
Ehkä siksi, että 1) se on uusin 2) toinen lähde varmistaa asian. Joko kyseessä on pitkän linjan kusetus tai asiakirja pitää paikkansa.

Maailmankatsomukseeni ei liity tykit.

Voisin heittää vastapallon, että mihin 500 ja 300 perustuu?
 
Ehkä siksi, että 1) se on uusin 2) toinen lähde varmistaa asian. Joko kyseessä on pitkän linjan kusetus tai asiakirja pitää paikkansa.

Maailmankatsomukseeni ei liity tykit.

Jos vuonna 2016 ilmoitetaan kalustoa jota ei kahtena edellisenä vuonna ollut edes olemassa niin osalla meistä soi hälytyskellot. Löytyy enemmän kuin kaksi asiakirjaa jotka osoittavat 2016 luvut yksiselitteisesti vääriksi ( mahdottomiksi ). Eli ei ihan vielä huudella ikiaikaisen ja lopullisen totuuden valon laskeutuneen yllemme vaan jatketaan tilanteen tarkkailua. Kyllä se totuuskin vielä joskus selviää :p
 
Mielenkiintoista, 2018 tulossa jo ekat tykit. Eli varmaan tänä vuonna melkein pakko olla valinnan selvillä, vähän jännäkakkaa pukkaa housuun, saa nähdä joutuuko pettymään....
 
Tuskin joutuu pettymään, suhtaudun kaikkiin ostoksiin positiivisesti. Saataisiinko vihdoin PzH 2000 Suomeen?
 
Itse odotan mielenkiinnolla sitä millä suhteella vedettävää kalustoa korvataan.
 
Back
Top