Tykistö

Sehän se on kaikkein edullisin hankinta kun ei osta mitään vaan hämmentää vain pakan uuteen asentoon. Ja tulivoiman lisäys oli tietenkin hirmuinen.
Saadaanhan se paikallisesti näyttämään hyvältä. Vähennetään joukkoja ja tehdään siirtoja sekä uusia kokoonpanoja. Prikaatin tulivoima voi äkkiä moninkertaistua ;) Jätetään vain kertomatta, että jossain muualla se vähenee.

Se täytyy sanoa, että PV on poliitikkojen hienolla avustuksella oppinut tilastoinnin jalon taidon sekä komeita taikatemppuja. Saadaan asiat näyttämään suorastaan erinomaiselta.
 
Eikö Ukrainan kokemusten perusteella olla vaarallisella tiellä kun tykistöaseemme on hiipumassa harvojen herkuksi?
Jos sillä aiheutetaan 90% tappioista, eikö se olisi mitä parhain lanniste sen arvon tuntevalle itänaapurille?

500 miljoonaa tykistöaseeseen olisi paljon. Hävittäjäkaupoissa se on yksi kone plus elinkaaren ylläpito.
Herrat! Ehkä rouvat... Pahaa pelkään, että tykistön kanssa tullaan tekemään seuraavanlainen "taikatemppu". Vähennetään tykistöä reilusti koska sitä ja sen a-tarvikkeita ei ole varaa hankkia, ei varsinkaan nyt kun on tulossa pari muuta hankintaa koko luokkaa luxus ja valtava. Rahaa ei siis ole eikä tule. Tykistön tehtäviä tultaneen siirtämään *pärinää* yllätys yllätys ilmavoimille! Yllättyikö joku? Ilmavoimille hankitaan ilmasta maahan aseistusta vähän lisää jotta niitä voidaan esitellä koneeseen kiinnitettynä ja ehkä käydä laukomassa jossain kolmannessa maassa. Kansalle homma myydään entistä tehokkaampana tappion aiheuttajana joka suorastaan räjäyttää iivanan kivikauteen. Samalla esitellään raflaavia videoita jenkkien pommituksista afgoissa ja jossain muussa maassa. Todellisuudessa ei ilmavoimat voi korvata milloinkaan tykistöä ei suomen resursseilla. Sitä ei toki tarvitse kertoa kenellekään.
 
Aika epäuskottavaa kun samalla uusi taistelutapa nojaa epäsuoraan tappioiden aiheuttajana ihan virallisestikin. Mitään en tykistöstä tiedä mutta perusjärjellä pidempikantamainen, tarkempi ja tulivoimaisempi järjestelmä toki voi korvata useamman kevyemmän tykin?
 
HX:stä ammuttu ohjus ei riitä kauheasti tuottamaan sirpaleita leikkaamaan hyökkääjän lihaa
 
Aika epäuskottavaa kun samalla uusi taistelutapa nojaa epäsuoraan tappioiden aiheuttajana ihan virallisestikin. Mitään en tykistöstä tiedä mutta perusjärjellä pidempikantamainen, tarkempi ja tulivoimaisempi järjestelmä toki voi korvata useamman kevyemmän tykin?
Määrät on supistumassa kymmenesosaan kun kaikki alle 155:t poistuu. K98:a on 50 ja telatykkejä tulee noin 20. Niin pidempikantamaista, tarkempaa ja tulivoimaisempaa ei ole olemassakaan, että tuollaista siirtymää korvaisi.
 
Unohdat 155 K 83(-97):t! Niitä on kuitenkin se 100+, ainakin paperilla.
 
Aika epäuskottavaa kun samalla uusi taistelutapa nojaa epäsuoraan tappioiden aiheuttajana ihan virallisestikin. Mitään en tykistöstä tiedä mutta perusjärjellä pidempikantamainen, tarkempi ja tulivoimaisempi järjestelmä toki voi korvata useamman kevyemmän tykin?

Periaatteessa asia on juuri näin kuin kirjoitat, kuten itsekin osoitin aiemmalla 122 PSH 74 vs. PzH 2000 laskelmalla (löytyy tästä ketjusta, alle viikon vanhan kirjoitus).

On kuitenkin eräs rahoitukseksikin kutsuttu ongelma. 122 H 63 määristä on taitettu peistä tällä foorumilla, mutta konsensuksen mukaan tykkimäärä on ~200. Jos ajatellaan vedettävän 122 mm kaluston korvaamista uusilla aseilla, niin ampumatarvike mukaanluettuna se on minimissäänkin 200-300 miljoonan euron hanke. Jos ei mennä halvinta reittiä (vedettävä KRH tai ylijäämä 155 mm vedettävä tykistö), niin tuon summan päälle voi lisätä 200-400 miljoonaa euroa (200 miljoonalla eurolla saisi varmaankin karkesti 70 kpl halpoja pyöräalustaisia tykkejä tai käytettyjä mutta moderneja panssarihaupitseja, 400 miljoonalla eurolla saman verran tai hieman vähemmän uusia panssarihaupitseja riippuen mallista). Kaiken kaikkiaan siis 200-600 miljoonan euron hanke kyseessä.

Periaatteessa tuo summa ei ole mitenkään posketon, kun puhutaan niinkin tärkeästä aselajista kuin tykistö. Käytettiinhän Stingereihinkin ~100 miljoonaa euroa, ja se oli vain pieni, suhteellisen tehottoman ilmatorjunta-aseen hankinta ilmapuolustuksen kokonaisuudessa. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jos MTA2020 maksetaan normaalibudjetista ja/tai HX-hankekin vähintään osittain, niin esim. 200 miljoonan euron tykistöhanke on varmasti maksimi, ja sillä ei hankita kuin perinteisiä raskaita kranaatinheittimiä tai vedettävää ylijäämätykistöä ammuksineen. Tarvitsijoita löytyy paljon muualtakin, mm. liikkeenedistämiskalusto ja ilmatorjunta.
 
Kyllähän se väistämättä tarkoittaa heikennystä suorituskykyyn jos poistetaan x määrä kalustoa ja korvataan se y määrällä koska rahoitus ei riitä koko suorituskyvyn korvaamiseen. Toki itsestään liikkuva on alueella jossa on niin tehokkaampi tekijä kuin se vedettävä mutta se ei paljoa auta siellä mistä sitä kalustoa poistettiin mutta mitään ei tullut tilalle. Vielä ei kuitenkaan ole teleporttausta kehitetty eikä se oikein jakautumaankaan pysty niin, että voisi olla samaan aikaan kahdessa tai useammassa paikassa. Kuten sanottu tykistö on se jolla vihollinen voitetaan ja se on varmasti tärkein yksittäinen asejärjestelmä joka maavoimien taistelua tukee.
 
Keskustelua on kyllä putkitykistön hankinnoista ja korvaamisesta, mutta miten on 122 RAKH ajateltu korvata. RAKHPTRIn sarja vastaa suunnilleen raskaan patteriston kahta iskua. Poistuvia 122H patteristoja on toistakymmentä ja 122RAKH pattereita kuusi. Länsimaissa raketinheittimet ovat nykyään lähinnä superkalliita savimajantappajia eivätkä panssaripataljoonan hyökkäysryhmityksen murskaajia. Näkisin kolme vaihtoehtoa: Israel, Puola ja Brasilia. LAR-160, Langusta vai mikä vesieläin sen nimi olikaan ja Astros. Edut Larissa olisi puolustusyhteistyö siltä suunnalta, miinus raketin tuottajamaat??, Langustassa tuttu ja turvallinen 122mm raketti ja tuotetaan lähellä, Astros ihan uusi ja outo.
 
http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...mi-hieroo-tykistokauppoja-etela-korean-kanssa

1.7.2016 13:03
Suomi hieroo tykistökauppoja Etelä-Korean kanssa
  • Karjalainen

Suomen Puolustusministeriö - Maavoimien tykistökaluston uusiminen etenee

Suomen puolustushallinto on aloittanut valtioiden väliset neuvottelut Etelä-Korean kanssa käytettyjen tykistöjärjestelmien hankkimisesta.

Hankinnan tavoitteena on mahdollistaa operatiivisten joukkojen tukeminen kauaskantoisella ja hyvän maasto- ja tieliikkuvuuden omaavalla tykistökalustolla. Hankinnalla korvataan osittain 2020-2030-luvuilla vanhenevaa tykistökalustoa

Puolustusvoimat on selvittänyt kansainvälisiltä markkinoilta uusien 155 mm:n ajoneuvo- ja tela-alustaisten tykistöjärjestelmien saatavuus- ja hintatietoja. Lisäksi on selvitetty mahdollisuutta hankkia hyväkuntoisia 155 mm:n ajoneuvo- tai tela-alustaisia tykistöjärjestelmiä käytettyinä

Etelä-Korean hallitukselta käytettynä saatavissa oleva K9 Thunder -tykistöjärjestelmä sopii varusmieskoulutukseen ja sillä tavoitellaan Suomen asevelvollisuusarmeijalle sopivaa suorituskykyä kustannustehokkaasti. K9 Thunder on tela-alustainen 155 mm:n panssarihaupitsi, joka on valmistettu Etelä-Koreassa. Sen ampumaetäisyys on yli 40 kilometriä.
 
Hurraa!! Toivoa on sittenkin olemassa. Toivottavasti saadaan nyt riittävästi halpaan hintaan. Vapaan maailmat saatanat eivät houkutelleet Pientä Suomea katteettomilla lupauksillaan ostamaan panssarihauppareita vaan aito kommunistinmurskaaja voitti valinnan.
 
Ja ei kun soittelemaan.

Tiedotteet

01.07.2016 12:50 http://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=7898
Maavoimien tykistökaluston uusiminen etenee

Puolustushallinto on aloittanut valtioiden väliset neuvottelut Etelä-Korean kanssa käytettyjen tykistöjärjestelmien hankkimisesta.

Hankinnan tavoitteena on mahdollistaa operatiivisten joukkojen tukeminen kauaskantoisella ja hyvän maasto- ja tieliikkuvuuden omaavalla tykistökalustolla. Hankinnalla korvataan osittain 2020-2030 -luvuilla vanhenevaa tykistökalustoa.

Puolustusvoimat on selvittänyt kansainvälisiltä markkinoilta uusien 155 mm:n ajoneuvo- ja tela-alustaisten tykistöjärjestelmien saatavuus- ja hintatietoja. Lisäksi on selvitetty mahdollisuutta hankkia hyväkuntoisia 155 mm:n ajoneuvo- tai tela-alustaisia tykistöjärjestelmiä käytettyinä.

Etelä-Korean hallitukselta käytettynä saatavissa oleva K9 Thunder -tykistöjärjestelmä sopii varusmieskoulutukseen ja sillä tavoitellaan Suomen asevelvollisuusarmeijalle sopivaa suorituskykyä kustannustehokkaasti.

K9 Thunder on tela-alustainen 155 mm:n panssarihaupitsi, joka on valmistettu Etelä-Koreassa. Sen ampumaetäisyys on yli 40 kilometriä.

Asian valmistelu ja siihen liittyvät hankintaneuvottelut ovat kesken, joten hankintaan liittyvistä yksityiskohdista ei tiedoteta.

Lisätietoja hankinnasta antaa puolustusministeriössä hallitusneuvos Jouko Tuloisela puh. 0295 140 412.

Lisätietoja hankinnasta ja teknisistä yksityiskohdista antaa Maavoimien esikunnassa tykistön tarkastaja, eversti Pasi Pasivirta, puh. 0299 800 (vaihde).
 
Ei ole totta! K9! Enpä olisi ikinä uskonut... no, onneksi ei sentään Zuzana.

Täytyy kyllä ihmetellä yksityiskohtia: miten on mahdollista, että Etelä-Korealla on myydä panssarihaupitseja, jotka ovat käytettyjä? K9 on kuitenkin ollut palveluksessa vasta vuosituhannen vaihteen tienoilta, ja maa varautuu sotimaan ihan aikuisten oikeasti. No, ehkä siinä on tavoitteena sitouttaa asiakas, jotta Suomi ostaisi myöhemmin lisää tehdasuusia. Ja onhan sekin mahdollista, että meidän tykit ovat niitä, joilla on oikeasti kuritettu kommunisteja. :uzi:
 
Miksi ei Hollannin Pzh2000-vaunuja? Varmaan eivät enää halunneet myydä, kun me jo putsattiin niiden 2a6-varastot :cool:

Montako K9-vaunua tulee? Jos ei oo tietoa, niin sivistyneet veikkaukset pöytään. Pitää varmaan K10-latausvaunua myös tilata. Kuinka montaa K9:ää yksi K10 palvelee?

mihin joukkoihin nämä menevät? Mek.tst.os? Minne sieltä vapautuva kalusto menee?
 
Ei ole totta! K9! Enpä olisi ikinä uskonut... no, onneksi ei sentään Zuzana.

Täytyy kyllä ihmetellä yksityiskohtia: miten on mahdollista, että Etelä-Korealla on myydä panssarihaupitseja, jotka ovat käytettyjä? K9 on kuitenkin ollut palveluksessa vasta vuosituhannen vaihteen tienoilta, ja maa varautuu sotimaan ihan aikuisten oikeasti. No, ehkä siinä on tavoitteena sitouttaa asiakas, jotta Suomi ostaisi myöhemmin lisää tehdasuusia. Ja onhan sekin mahdollista, että meidän tykit ovat niitä, joilla on oikeasti kuritettu kommunisteja. :uzi:

Eikös heillä ole niitä itelläänkin varastoissa joku 1200 kpl? Ei sellasesta määrästä tunnu missään jos tänne myy jonkun 24-30 kpl.
 
Ensivaikutelma tästä on varsin positiivinen. Vain käytettynä Puolustusvoimilla on mahdollisuus ostaa riittävän laadukkaiden panssahaupitsien lisäksi myös riittävä määrä kyseisiä panssarihaupitseja. Etelä-Koreassa suunnitellut panssarihaupitsit on myös suunniteltu todellisia sotatoimia varten asevelvollisuusarmeijan käyttöön ilmaan mitään läntisissä nykyvehkeissä monesti olevia ylisuunniteltuja hienoja teknisiä krumeluureja, jotka tuovat 5 %:ia lisää suorituskykyä, mutta nostavat hintaa sen 95 %:ia.

Ylipäätään Etelä-Korea on muutenkin sellainen maa, jonka kanssa Suomen kannattaisi tiivistää puolustusteknologista yhteistyötä, kehittävät siellä nykyisellään monia varsin kiinnostavia asejärjestelmiä, joissa hinta ja suorituskyky tuntuvat kohtaavan oikealla tavalla. Etelä-Korea lla ei myöskään ole mitään lähtökohtaista itäkalustoallergiaa, vaan kehittävät ratkaisuja myös itäkaluston pohjalta silloin kun kyseinen itäkalusto on selkeästi läntisiä verrokejaan parempaa...
 
Sais olla gps paukkuja kanssa. No parempi tämäkin kuin vallan ilman.

Eli musta hevonen voittamassa? Hienoa, näin tilaajan näkökulmasta.
Etelä-Korea ei tosiaan ole maailmanrauhaan käpertynyt länsimaa, vaan tosisotaan valmistautunut, joten epäilemättä laatukamaa tulossa.
Ja huomioisin sen, että tämä vaihtoehto mahdollistaa ilmeisesti raudan rantautumisen Pohjolaan nopealla aikataululla. Käytettyjä plaanilla ja tuotantolinjat virkeinä.
 
No eipä tässä muuta kuin THUNDER! (ei ole vaikea arvata, mikä biisi soi varusmiehillä K9-koulutuksessa).

Valinta ei ollut yllättävä muuten kuin, että Korea myy käytettyjä. Saksa ja Hollanti lienevät laittaneen liinoja kireämmälle, ja se heijastuu hinnassa ja/tai saatavuudessa. Uusia PzH2000:sia olisi saatu naurettavan vähän. Ehkä nyt saadaan jonkinlaista määrää, ja tietty on myöhemmin mahdollisuus hankkia uusiakin.

Myyntimäärillä mitaten K9 on huomattavasti menestyneempi kuin PzH2000. Tämä näkyy myös siinä, että K9:ää kehitetään aktiivisesti, esim. robotisoitu torni on työn alla.

Central to this new design is a projectile-and-charge loading system that is fully automatic, and will be retrofitted to RoKA's K9 Thunder 155 mm/52 calibre self-propelled howitzer (SPH), currently in service.

The concept under consideration by DAPA will have a number of automated SPHs, or robotic turrets. The automated SPHs will be outfitted with two-man crews that would most likely be needed during major position changes, but unnecessary during fire missions. The turrets would be networked to a manned fire direction centre vehicle (FDCV). This direction center vehicle will, in turn, be networked to a radar powered by a counter-battery, or some other target acquisition system, be it airborne or ground.
linkki
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top