Honcho
SMLNKO M/83
Minä varmaan olen vielä kiinni WWI;ssä jossa ammuttiin tulivalmisteluita päiväkausia.
Svejkhän ei WW1:ssä tainnut päästä / joutua koskaan edes rintamalle saakka
Svejkhän ei WW1:ssä tainnut päästä / joutua koskaan edes rintamalle saakka
Miksi niitä kaikkia 9 komp pitäisi valmistautua tukemaan jatkuvasti? Yleensähän kuitenkin joku niistä toimii pataljoonan reservinä. Eli patl on 1-2 komp jotka on sidottuna varsinaiseen taisteluun.
kimmo.j
Respected Leader
Ei se silti paljolta kuulosta, en kuitenkaan väitä olevani expertti, kunhan ihmettelen.
Onhan sodan kitka myös tykistön rasitteena.
Tasajako ei ole taktiikkaa. Vai miten se olikaan?
proileri
Kenraali
Jep jep, kranuja tietenkin pantataan siihen asti, kunnes on riittävän tärkeitä maaleja ammuttavana. Ammustäydennyskin kestää hetken, eikä ole aina 100% varmaa. Lisäksi tykkejä kannattaa pitää tiedustelulta piilossa, muuten joutuu jatkuvasti vaihtamaan asemaa, ja siinäkin menee oma aikansa.
Eli muotoilisin että epäsuoraa on aina valmiudessa, mutta kun arvioidaan tarkkaan että milloin kannattaa ampua, niin voidaan sitten tärkeämpään maaliin pistää enemmän kranaattia.
Toisaalta ei saisi käydä niinkään että tj-komentaja tms. istuu jossain kranaattilaatikon päällä katsomassa johtamislaitteeltaan tilannekuvaa siitä kuinka torjunta pettää ja valtakunnan puolustus romahtaa kun amitsuunia säästeltiin vielä tärkeämpiä maaleja varten. Vaikea laji ja ennen kaikkea epäkiitollinen homma. Mut jälkeenpäinhän se sitten selviää miten meni.
John Hilly
Ylipäällikkö
Näin ei-kenttätykistömiehenä kysyisin, eikö turha tulenavaus ole suurin virhe, mitä voidaan tehdä.
Tuliasemat paljastuvat ja silloin tulee vastatykistötulta päälle, että morkoolit soi.
Eikö nyrkkisääntö ole: tulenavaus -> asemanvaihto?
Tuliasemat paljastuvat ja silloin tulee vastatykistötulta päälle, että morkoolit soi.
Eikö nyrkkisääntö ole: tulenavaus -> asemanvaihto?
Tuntematta moderneja kenttätykistön toimintatapoja, epäilisin, että samoista tuliasemista ei kovin kauaa ammuta, ellei ole pakko. Eli mikäli puna-armeijaa ammutaan, vaihdetaan ammunnan jälkeen tuliasemaa, koska tuliasemat altistuvat vastatoiminnalle. Aika kova hinta yöunien häirinnästä. Tosin, jos vaihtoasemia on kylliksi, niin miksei.
Sehän se vasta häirintää olisikin, kun ammutaan yhdellä putkella, tai jopa hajautetulla patterilla ja saadaan vähintään patteriston terveiset takaisin! Tuota jatkaa läpi yön, niin voipi olla ammukset harvassa seuraavaa päivää varten.
Svejkhän ei WW1:ssä tainnut päästä / joutua koskaan edes rintamalle saakka
Kovasti oli menossa, mutta auteur-piru meni kuolemaan ennen sankaritekoja.
kertakenttään
Ylipäällikkö
Hajauttamisen ideana on, että vastatykistötutkaoperaattorin LCD-näyttö hohkaa hoosiannaa koko taivaan täydeltä ja sit pohditaan, että mikäs näistä on tärkein maali. Alueellinen tykistö kun ei ole mikään vikkelin liikkeissään, se joutuu turvautumaan ihan hajauttamiseen ja linnoittamiseen. Tutkalla kuitenkin on jonkin verran hajontaa eli maalinosoitus on ainakin länsimaisittain liian epätarkka GPS-aseille. Sitten ammutaan tyhmää kranaattia ja toivotaan, että hajonta peittää maalin alleen. Vihollinen kyllä hoksaa milloin ampuu 122 ja milloin 155 millinen, joten jälkimmäisellä harrastaisin ahkeraan tuliasemien vaihto vaikka siinä aikaa meneekin. Liikkuva tykistö kyllä väistää ihan perustaistelumenetelmänä.
Tätä ei tainnut olla vielä täällä?
Jane's, Foss, lyhyt kuvaus.
Onko jokaisessa vaunussa lähtönopeustutka?
Jane's, Foss, lyhyt kuvaus.
Onko jokaisessa vaunussa lähtönopeustutka?
Meilläkin on samoin K98 pstoissa. ja arvattavasti tulee olemaan K9:ssa.
John Hilly
Ylipäällikkö
Pakkohan niissä on olla. Muutoin se ei pystysisi ampumaan kolmen laukauksen sarjaa, jotka räjähtävät maalissa yhtä aikaa..
Onko tämä juttu ollut jo täällä? Suomalaisen kirjoittama juttu, joka kannattaa lukea.
K9 Thunder – Release the Hounds
On July 11, 2016 By Corporal Frisk In Finland
That is, to the best of my OSINT-knowledge, the number of artillery pieces currently active in the Finnish army.
Ever since World War II, artillery has played a key role in the Finnish take on warfare. The reasons are many, but include having fought the Winter War with preciously little artillery support, the brilliant General of the Artillery (and Mannerheim Knight) Nenonen and his trajectory calculations making what artillery Finland had very effective, having been on the receiving end of the Red Army’s massed artillery strikes in 1944, and a lack of ground attack aircraft for battlefield interdiction. Artillery has also been seen as extremely cost-effective, and has a very long lifespan (thereby reducing life-cycle cost). A measure of the importance placed on artillery during the post-war years was the fact that Finland not only bought the widely-spread 2S1 Gvozdika 122 mm self-propelled howitzer, of which around 72 still serve under the 122 PSH 1974 moniker, but was also one of the few export customers for the more powerful 2S5 Giatsint-S 152 mm long-range self-propelled gun. All 18 pieces of this impressive (but poorly protected) vehicle have now been retired.
The venerable 2S1 ‘Gvozdika’, mainstay of the current Finnish SPG-fleet. Source: Teemu Maki/Wikimedia Commons
Apart from these two self-propelled vehicles the Finnish artillery relies on mass amounts of traditional towed pieces. The most important artillery piece based purely on numbers is the old (or rather, antiquated) 122 mm D-30 2A18 (122 H-63) Soviet light howitzer, of which just under 500 still remain in service, a number of ex-Finnish howitzers having been shipped to Estonia where they provide an important part of the 1. Jalaväebrigaad’s indirect fire support. For a heavier punch, the 152 mm 2A36 (152 K 89) heavy gun and the legendary 130 mm M-46 (130 K 54) of Khe Sanh fame are available. The final pieces are the Tampella-designed (now Patria) 155 K 83-97 and 155 K 98, the later being the first towed piece with a 52-calibre barrel length to enter service in Europe.
The target area during an artillery bombardment by 130 mm M-46’s, footage from Finnish Army Vaikuttamisharjoitus 2013 (literally “Impact Exercise 2013″) Edit: Correct designation is ‘Joint Fires Exercise 2013′.
While getting hit by a 40 kg howitzer shell still hurts as much as it did in 1946, development on the battlefield has not stopped, and a quick look at the Finnish artillery park shows that it is headed for massavanheneminen, a Finnish word which means “many things reaching obsolescence at the same time”. The gap left by the old 122 mm D-30 is largely being covered by advances in heavy mortar technology, and the indigenous 155 mm guns still have useful years left (despite a troubled beginning), but the 2S1 as well as towed 130 and 152 mm guns needs to be replaced.
This isn’t something new, and the Finnish Army held trials with a number of modern SPG’s already back in the early years of the millennium, with the German PzH 2000 reportedly coming out victorious. Budgetary constraints however pushed the acquisition back ‘past 2006’, and the process was restarted with the issuing of a request for information last year. My personal bet was that the PzH 2000 would have come out on top (unless the Army would have thrown a curveball and decided to go for wheels in the name of better operational mobility) The PzH 2000 have bagged an impressive amount of export orders in addition to having proved its worth in Afghanistan.
However, early July the Ministry of Defence released a surprise statement saying they were in negotiations with the Republic of (South) Korea over the acquisition of used K9 Thunder SPG’s. The exact details are still unconfirmed as the negotiations are ongoing, but according to an interview in Finnish tabloid Iltalethi ‘tens’ of guns will be bought for ‘around 100 million [euro] or slightly more’. Notable is also the fact that the original press release says that the deal ‘partially covers artillery becoming obsolete in the 2020-2030 time span’, indicating that further buys, either of more K9’s, another SPG, or some other weapons system, are likely.
A Korean K9 Thunder being resupplied by a K10 Ammunition Resupply Vehicle. Source: Republic of Korea Armed Forces/Wikimedia Commons
The K9 Thunder might not be as widely seen in Europe as the PzH 2000, but it isn’t a complete stranger to our part of the world either. Turkey has placed a major order on a slightly modified version under the local name T-155 Fırtına, and the chassis was used to salvage the troubled Polish AHS Krab SPG-programme. Perhaps more importantly, the K9 Thunder has been evaluated for the Norwegian new artillery programme, with Finnish (and Danish) observers having attended the trials in Norway.
K9 Thunder during trials in a very snowy Norway earlier this year. Source: Mogens Rasmus Mogensen
The K9 Thunder is pretty much everything you would expect from a modern SPG. The gun is of 52 calibre length, and sports an automatic loader. This allows MRSI (multiple rounds, simultaneous impact), in other words a single artillery piece can fire off a salvo of shells at different angles and with different charges (giving them different speeds), making them all hit the same spot at the same time. This is a key component in allowing the K9 to make shoot and scoot surprise attacks. A battery of vehicles drives into firing position, fires off a number of shells which impact on the unprepared enemy position all at the same time, and then drive away before counter-battery fire hits their position. Interestingly, the K9 Thunder beat the Russian 2S19 Msta-S in an Indian tender, with the K9 now being on track to enter local license production.
A K10 Ammunition Resupply Vehicle. The K10 is based on the same vehicle as the K9. Source: Defense Citizens Network/Wikimedia Commons
To maintain such a high rate of fire, the vehicle is supported by a dedicated loading vehicle, the K10 Ammunition Resupply Vehicle, which connects a munitions transporter to a loading port on the K9, and then feeds ammunition into the SPG at up to 12 shells per minute, until all 104 shells have been transferred. Presumably a number of K10’s would also be bought to support our K9’s.
A dramatic picture of a K9 Thunder preparing for the counter strike during the bombardment of Yeonpyeong. Source: Republic of Korea Armed Forces/Wikimedia Commons
The K9 Thunder has seen combat in the Bombardment of Yeonpyeong, in which a total of 80 shells were fired at North Korean installations in retaliation of a North Korean artillery bombardment. The bombardment was not a particularly glamorous combat debut, as of six Thunders returning from an exercise in the area, two were damaged by the initial shells and unable to return fire, with a third getting a dud shell stuck in the breech, leaving the other three to conduct the retaliatory bombardment. As the vehicles had been on a live-firing exercise, their stocks of shells were also running low, and as no K10 was available, new 155 mm shells had to be carried by hand through the North Korean bombardment to the K9’s, something which severely limited the rate of fire. In addition, the North Korean artillery was placed in emplacements dug into the cliffs, and as such extremely well protected.
…and when discussing the nickname thirty years from now, remember where you heard it first
.@SalmuSami Sure, but then again the conscripts will probably name it Ukkosen Musti anyway
— Corporal Frisk (@CorporalFrisk) July 1, 2016
https://corporalfrisk.com/2016/07/11/k9-thunder-a-korean-dog-with-bite/
Lähtönopeustutka ei ole mikään välttämättömyys MRSI ammunnassa. Kaikki on oikeastaan määritetty jo ennen ensimmäistäkään laukausta. Enkä tiedä pystyykö mikään järjestelmä reaaliajassa hyödyntämään tutkan tietoja (laiva/it-tykit sitten erikseen).
kertakenttään
Ylipäällikkö
Mikäs ihmeen kysymys tää on? M109 varmaan ainoa oikea vastaus.
Mahdollisesti tyydyttäisiin M198 haupitseihin.
Miksi ei 109 SP?