Tykistö

Näin kertoi julkisesti veli @veeteetee n kollega panssariseminaarisssa 2014. Patrian koeammunta liittyi Egyptin sittemmin peruuntuneisiin panssarihaupitsikauppoihin. Tarkkaan ottaen ei väite pisimmästä ampumamatkasta kuitenkaan pidä paikkaansa. Hangon motista jäi sotasaaliiksemme kolme kpl 305 mm rautatietykkiä, jotka kunnostettiin vaivoja säästämättä. Kun oli valmista v 1943 piti ampua ns kalustolaukaukset suurimmalla panoksella ja korotuskulmalla. Taulukon mukainen kantama tällöin juhlalliset 50 km. Myös rauhanajan ammunnoissa tarvittiin 50 km vaara-aluetta, kun oli käytössä tykkiveneiden 120 mm Bofors -tykit. Eihän ne kantanu kuin puolet matkasta, mutta lisää aluetta tuli laskennallisesti kimmokevaarasta. Tämän vuosituhannenn veneiiljät ei enää kuunnellu Yleisradiota ja vaaratiedotteet jäi siten kuulematta. Aluetta oli helppo valvoa tutkalla ja ammunnoissa oli usein pitkiä taukoja, kun huviveneitä piti käydä välillä hätistelemässä.

Oikeassa on @Herman30 siinä, ettei kranaatti fysiikan lakien mukaan voi suistua radaltaan lentoradan keskeltä. Varomääräykset sallivat tällaisen ammunnan kuitenkin ainoastaan poikkeustapauksessa, kuten ylempänä kirjoittelin. Tosin ne uusittiin pari vuotta sitten, kun kajaanilaiset onnistuivat Rovalla ampumaan koko 3:n tykin jaoksella 1,5 km pieleen tj -paikan viereen. Uusia määräyksiä en ole nähnyt.

Ihan mielenkiinnosta lähdin kattomaan noita 305:sia netistä. Rautatie versiot luovutettiin n-liitton sodan jälkeen, mutta näistä linnakkeiden tykeistä löysin tälläisen.

Max. range:
- Örö single gun mount:
32 km (before renovation) / 36 km (after renovation) (**)

- Dual turret (***):
41 - 42 km

- Ristiniemi single turret:
? km

- Isosaari single turret:
over 50 km

Ammunition weight:
355 - 470 kg (HE & APHE), 453 kg (SAPHE)

ammunition types:
HE, SAPHE, APHE, practice
Country of origin:Russia

305_52O_5.jpg

"Isosaari turrets remained apparently operational until 1970's with its guns shooting their last shots in year 1971
and maintenance continuing until late 1970's. West turret of Isosaari coastal fort was dismantled in summer of 1982 and sold as scrap metal, while the east turret has survived as a museum item to this day"

http://www.jaegerplatoon.net/COASTAL_ARTILLERY3.htm

Olisko tuolla isosaaren tykillä ammuttu sodan jälkeen yli 40km? Ja onko lähde edes hyvä?
 
Nuo tornikanuunat näkyvät hyvin Google Earthistä. Niin käytöstä poistuneet kuin edelleen käytössä olevat 130-millisetkin. Örön ja Isosaaren 305mm tornit poikkeavat toisistaan ulkoisesti. Ja sitten on tietysti Kuivasaaren kaksoistorni.
 
Olisko tuolla isosaaren tykillä ammuttu sodan jälkeen yli 40km? Ja onko lähde edes hyvä?

Kaikissa näissä 305 mm tykeissä oli sama putki ja samanlainen panos. Eroavaisuudet kantamissa johtuvat suurimmasta mahdollisesta korotuskulmasta. Kaksoistykillä se on 29 astetta ja yksitykkisellä 38. Lähteenä Ove Enqvistin Suomen rannikkotykit 2014. Siten JaegerPlatoonon -sivuston maininta Isosaaren 50 km kantamasta lienee virhe. Ainakin oletan näin ilman tietoa mihin luku perustuisi. Hangon rautatietykin kantama 50 km saavutettiin vähän yli 45 asteen korotuskulmalla. Korjaustyöstä siihen sisältyvine ammuntoinen kirjoitti laajan raportin töitä johtanut teknikkoupseeri. Se on kiinnostuneiden luettavissa Kansallisarkistossa.
 
Tuolla jagerplatoon sivulla väitettiin myös näin

Elevation:

- Örö single gun mount:
- 0 degrees, + 29 degrees

- Dual turret:
- 1.5 degrees, + 38 degrees

- Ristiniemi single turret:
- ? degrees, + ? degrees

- Isosaari single turret:
- ? degrees, + 52 degrees

"Isosaari gun turrets were the last evolutionary step in Finnish development gun turrets for 305/52 O coastal guns. They were much more lightly armoured than earlier Mäkiluoto & Kuivasaari turrets, but at the same time made possible higher maximum elevation of about 52 degrees, allowing guns to achieve maximum range of over 50 kilometers"

Sivun lopussa on lähteetkin mainittu(suomalaisia), mutta niitä on paljon. Niistä ei pysty päätteleen mistä juuri tuo väite on peräisin.

Päätin vielä pikkasen kaivaa nettiä.

81 vuoden rannikon puolustaja lehti http://www.rannikonpuolustaja.fi/archive/1981_1.pdf

DI, insinöörimajuri evp Herman Paqvalenin vuonna 1945 laaditun esitelmän toinen osa kertoo Isosaaren linnakkeen järeiden tornien rakentamisesta vuosina 1940—44.

Isosaaren järeiden tornien rakentaminen vuosina 1940—1944

"Erikoisuutena työn suorituksen yhteydessä mainittakoon tornien kuularadan sorvaus paikan päällä. Työtä varten 011 tykin monttuun rakennettava betoninen alusta, johon tykin lavettipyörä laskettiin kuulalaakerikehyksen varaan. Terä kiinnitettiin lavettipöydän reunaan alarengasta sorvattaessa ja tukirenkaaseen ylärengasta sorvattaessa. Sorvaus suoritettiin pyörittä- 14 Isosaaren linnakkeen Länsitorni kuvattuna 1970-luvun alussa. mällä lavettipöytää siihen asennetulla sähkövintturilla. Tärkeimmistä rakenteellisista eroista Kuivasaaren ja Mäkiluodon vanhojen kaksoistykkitornien ja Isosaaren yksitykkisten tornien välillä mainittakoon perusrummun rakenne. Sen tilalle oli käytetty rakenteeltaan kevyempi ja ainetta säästävä perusrengas. Panssarointi oli huomattavasti kevennetty. Ainoastaan etupanssari oli 8 " muut olivat 2 " . Hissikoneisto oli irroitettu koroituskoneistosta tullen tällä tavoin varmemmaksi. Max. korotusta oli nostettu 45°. Erikoista vaivaa ja hankaluutta tuotti panssarien hankinta. Sopimus saatiin lopulta aikaan Oy. Karhulan kanssa, joka monien muutosten ja neuvottelujen jälkeen suostui valmistamaan ne"
 
Siinäpä se kaivattu lähde oli. Esitelmästä v 1945 ehkä ei ollu kysymys, vaan ins maj Paqvalen laati samanlaisen selostuksen, kun ins kapt Björklundkin Hangon osalta. Tykin rakenne mahdollisti siis saman kantaman 50 km, kun Hangon rautatietykeillä. Kalustolaukaukset jäivät ampumatta, kun eivät ehtineet saada töitä valmiiksi, ennenkuin raskaat tykit piti purkaa Valvontakomission vaatimuksesta. Järeitä tykkejä ruvettiin uudelleen asentamaan vuonna 1960. Ove Enqvist kirjoittaa Isosaaren osalta tykkihommissa välttämättömistä kalustolaukauksista seuraavasti:

"Kesäkuun alussa 1961 saatiin tykit ampumakuntoon ja 6.6. ammuttiin oikealla tykillä kalustolaukaus. Ongelmien takia loput ammunnasta piti siirtää myöhempään ajankohtaan."

Ja lopettaa aiheen siihen! Hyvä arvaus on, ettei kalustolaukauksia myöhemminkään ammuttu, vaan kovapanosammunnoissa tyydyttiin puolipanokseen. Panoksia oli ainoastaan kaksi eli täyspanos muodostui kahdesta puolipanoksesta. Voimme siis hyvällä syyllä olettaa, että Patrialla on hallussaan tykkien ampumaetäisyyden SE 43 km rauhan aikana.

Rannikkotykistömaailma on maamme Teksas...Eli kaikki on suurta... ruuvitkin!
Oheisena pieni yksityiskohta Isosaaren 305 mm tykistä. Kämmen tosin ei ole aikuisen vaan kuuluu 12 -vuotiaalle tulevalle tykkimiehelle.

IMG_2561 – Kopio.JPG
 
Olinko viikonloppuna huomaavinani että PV olisi ostanut ihan tykistön a-tarvikkeita kotimaasta?
 
Hehee. Tanskalaiset etsivät kuumeisesti käytettyä maailmalta - myös MLRS :D:D:D
Kellään ei vain tunnu olevan ylimääräistä. Ei Leoja, CV:tä...
http://nytkampfly.dk/archives/9844

Myydäänkö ajoharjoitteluromut triplahinnalla takaisin?

(Tässä aiempi maaliskuulta, jossa oppositio kysyy aiheellisesti hankkivatko Caesar-telatykkejä oikeaan tarpeeseen - po. panssaroitua, kuten korvattavat jos Venäjää eikä primitiivejä varten. https://www.dr.dk/nyheder/politik/k...-artilleri-til-millioner-ikke-optimalt-haeren )
 
Viimeksi muokattu:

Aivan käsittämätöntä lyhytnäköistä idiotismia rampauttaa oma puolustus malliin Hollanti. Kelpaa toki meille, mutta tuntuu olevan Europpassa monella ns. kakka housussa nyt.
 
Hehee. Tanskalaiset etsivät kuumeisesti käytettyä maailmalta - myös MLRS :D:D:D
Kellään ei vain tunnu olevan ylimääräistä. Ei Leoja, CV:tä...
http://nytkampfly.dk/archives/9844

Myydäänkö ajoharjoitteluromut triplahinnalla takaisin?

(Tässä aiempi maaliskuulta, jossa oppositio kysyy aiheellisesti hankkivatko Caesar-telatykkejä oikeaan tarpeeseen - po. panssaroitua, kuten korvattavat jos Venäjää eikä primitiivejä varten. https://www.dr.dk/nyheder/politik/k...-artilleri-til-millioner-ikke-optimalt-haeren )

Voisi varmaan myydä 3-6 MLRS vaunua takaisin vaikkapa samaan hintaan mitä me maksoimme, ei ole syytä alkaa kiskomaan. Samalla voitaisiin kai kehuskella K9:n ominaisuuksia. Jos Tanska tilaa niitä sopivaan aikaan, niin siitä saattaa saada määräalennusta meillekin. Tosin saattaa olla, että käytetyille ei saa määräalennusta.
 
Hehee. Tanskalaiset etsivät kuumeisesti käytettyä maailmalta - myös MLRS :D:D:D
Kellään ei vain tunnu olevan ylimääräistä. Ei Leoja, CV:tä...
http://nytkampfly.dk/archives/9844

Myydäänkö ajoharjoitteluromut triplahinnalla takaisin?

(Tässä aiempi maaliskuulta, jossa oppositio kysyy aiheellisesti hankkivatko Caesar-telatykkejä oikeaan tarpeeseen - po. panssaroitua, kuten korvattavat jos Venäjää eikä primitiivejä varten. https://www.dr.dk/nyheder/politik/k...-artilleri-til-millioner-ikke-optimalt-haeren )
Muistuttaa kovasti tilannetta ennen toista maailmansotaa, tuo edullisen mutta kurantin kaluston kiven alla oleminen...
 
Samalla voitaisiin kai kehuskella K9:n ominaisuuksia. Jos Tanska tilaa niitä sopivaan aikaan, niin siitä saattaa saada määräalennusta meillekin. Tosin saattaa olla, että käytetyille ei saa määräalennusta.

Myöhäistä, koska Tanska on jo tehnyt kaupat CAESARista. Menevät kansainvälisiin tehtäviin, kotimaan puolustukseen olisi varmaan tullut K9:a. Liittoutunut valtiohan puolustaa itseään melkein paremmin, kun lähtee jenkkien mukaan eri sotanäyttämöille. Siis verrattuna siihen, että rakentaa valmiutta ainoastaan kotimaahan.
 
Tanskan tapauksessa tuskin kannattaakaan olettaa sodan yltävän heille asti, ellei kyseessä ole jokin kapinan tapainen tilanne.
 
Back
Top