Tykistö

yläkulmilla (30-46

Yläkulma on yli 45 astetta.

mitkä tykit suomessa pl. K9 ovat MRSI kykyisiä (3+laukausta 15 sek.)?

Ihan noilla spekseillä ei varmaan mikään. Kahden laukauksen MRSI on todennäköisesti mahdollinen, itse tullut kokeiltua raskaalla ja olikohan kahden vai jopa kolmen laukaukse MRSI onnistuu kun hetken treenaa eikä se nyt ihan sekunnilleen välttämättä ole kiinni.
 
@Einomies1

1. Ainoastaan 130 TK on varustettu sähköisellä laukaisulla
2. Yläkulmille ampuminen tarkoittaa yli 45 asteen kulmaa ja putki kai yleensä lasketaan varotoimenpiteenä eikä välttämättä suoraan teknisistä syistä. Toki kranaatin massa on melkoisen paljon suurempi 70 korolla kuin 30. Sähköisesti suunnatulla aseella korotuksen muuttaminen ei ole merkittävä ongelma kun taas käsin veivattaessa tulinopeus jää murto-osaan.
3. Kyllähän kaikilla tykeillä ampuu vaikka yksinkin, mutta PZH2000 kranaatin lataus mahdollistaa tulitoiminnan pienemmällä miehistöllä kuin muilla tykeillä. En usko että K9 onnistuu järkevästi, koska kranaatit vaativat latauksessa toimenpiteitä
4. Ei mitkään. Käsin suunnatulla tykillä MRSI eli useampi kranaatti samaan aikaan maalissa ei onnistu ilman merkittäviä etukäteisvalmisteluja. 155 K 98 sekä 83 pystyy varmaan kyllä ampumaan sen 3 laukausta ainakin hyvin lähelle 15 sekuntiin, mutta se ei ole vielä MRSI ammuntaa
 
Osaa, mutta itsesuojeluvaisto estää, täällä on liian paljon Pv:ien apinanleipäpuun alaoksien asukkeja tornareita levittämässä;)
 
Osaa, mutta itsesuojeluvaisto estää, täällä on liian paljon Pv:ien apinanleipäpuun alaoksien asukkeja tornareita levittämässä;)
Mitä sitä salaamaan, sinä tiedät syyn ja minä tiedän syyn joten voidaan se julkaista :)
 
Viimeksi muokattu:
Miksi K9:n pitäisi kyetä toimimaan kahdella miehellä?
Ei miksikään, kunhan kysyin. Unohdin sen kuljettajan.
Yläkulma on yli 45 astetta.
Ok.
1. Ainoastaan 130 TK on varustettu sähköisellä laukaisulla
2. Yläkulmille ampuminen tarkoittaa yli 45 asteen kulmaa ja putki kai yleensä lasketaan varotoimenpiteenä eikä välttämättä suoraan teknisistä syistä. Toki kranaatin massa on melkoisen paljon suurempi 70 korolla kuin 30. Sähköisesti suunnatulla aseella korotuksen muuttaminen ei ole merkittävä ongelma kun taas käsin veivattaessa tulinopeus jää murto-osaan.
3. Kyllähän kaikilla tykeillä ampuu vaikka yksinkin, mutta PZH2000 kranaatin lataus mahdollistaa tulitoiminnan pienemmällä miehistöllä kuin muilla tykeillä. En usko että K9 onnistuu järkevästi, koska kranaatit vaativat latauksessa toimenpiteitä
4. Ei mitkään. Käsin suunnatulla tykillä MRSI eli useampi kranaatti samaan aikaan maalissa ei onnistu ilman merkittäviä etukäteisvalmisteluja. 155 K 98 sekä 83 pystyy varmaan kyllä ampumaan sen 3 laukausta ainakin hyvin lähelle 15 sekuntiin, mutta se ei ole vielä MRSI ammuntaa

Ok. Eli onko K98 osalta kyse nyt siitä ryöpystä vai ei? Eli tykillä voi ampua 3 laukausta mutta ne eivät lennä eri rataa ballistisesti ja iskeydy sekunnin sisään kohteeseen?
 
Ok. Eli onko K98 osalta kyse nyt siitä ryöpystä vai ei? Eli tykillä voi ampua 3 laukausta mutta ne eivät lennä eri rataa ballistisesti ja iskeydy sekunnin sisään kohteeseen?

Ryöppy on tulimuoto, jossa ammutaan kolme kertaa, joko mahdollisimman nopeaan tahtiin tulenavauksesta tai eri lentoradoille eli MRSI niillä aseilla, joilla se on mahdollista. Ryöppy on tulimuoto siinä missä isku tai kerrat.
 
Mulla on ollu käsitys, ettei meillä enää ole muinaisia tulimuotoja, vaan nykyään puhutaan ainakin virallisesti tulilajeista. Joista ryöppy on itse asiassa ainoa sotoien jälkeen käyttöön tullut joskus 1980 -paikkeilla.
 
Mitenkäs sarja, puolisarja ja neljännessarja, tulivatko jo 1944 Nebelwerferien myötä vai vasta sodan jälkeen? Mutta nepä eivät koskekaan putkitykistöä.

Vielä 2015 puhuttiin tulimuodoista ainakin tulenjohdon puolella.
 
60km kantama 52cal tykistä.

Maksimikantamalla 50% kranaateista osuu 240m leveään ja 540m pitkään laatikkoon, joten ohjautuva sytkä on aika "must" tuon kanssa.

Räjähteen määrä jää varsin pieneksi, mutta koska tuo ei nähtävästi käytä luonnollista sirpaloitumista, niin se varmaankin kompensoi etenkin kun käytössä on ohjautuva sytytin.
 
Mulla on ollu käsitys, ettei meillä enää ole muinaisia tulimuotoja, vaan nykyään puhutaan ainakin virallisesti tulilajeista. Joista ryöppy on itse asiassa ainoa sotoien jälkeen käyttöön tullut joskus 1980 -paikkeilla.

Oman käsitykseni ja lähimuistini mukaan ryöppy on tullut vasta uusimmassa tulenjohdon oppaassa käyttöön.
 
http://www.janes.com/article/75594/assegai-aims-to-squeeze-more-reach-out-of-nato-howitzers

A 70 km-range version of the Assegai 155 mm artillery projectile, fully compatible with NATO-standard extended-range ordnance systems, is in its concept study phase within the German-South African company Rheinmetall Denel Munition (RDM).

This level of performance was demonstrated as far back as 2006 by the then Denel Naschem with the M9703 hybrid base-bleed/rocket-assisted Velocity Enhanced Artillery Projectile (VLAP) version of its Extended-Range Full-Bore (ERFB) 155 mm artillery projectile. In that instance the ERFB VLAP projectile was fired from Denel’s G6-52L self-propelled howitzer fitted with a Losvoor 52-calibre/25-litre tube and using a charge comprising six M64A1 propellant modules to give it a muzzle velocity of 1,015 m/s. However, neither the 48 kg M9703 projectile; its associated charge system; nor the Losvoor ordnance system (which is no longer being marketed by Denel), are compliant with NATO’s Joint Ballistics Memorandum of Understanding (JBMOU). The latter constrains projectile weight to 43.5 kg and chamber volume to 23 litres.

The established Assegai JBMOU-compliant 155 mm projectile family does already include two VLAP variants: the M2005 high-explosive (HE) projectile filled with 4.3 kg of TNT/HNS and featuring natural fragmentation, and the M0256 IHE-PFF version with press-filled PBX4 insensitive explosive and pre-formed fragments (PFF). In a standard atmosphere both can be fired to 41 km out of a 39-calibre/18-litre tube (muzzle velocity [m/v] 827 m/s), and to 54 km out of a 52-calibre/23-litre tube (m/v 950 m/s), respectively using JBMOU-compliant five-module and six-module charges.

The new Assegai VLAP projectile, informally designated VLAP 70, is planned to be fired using a newly developed unitary top charge. This will exploit the Assegai’s in-built permissible individual maximum pressure margin (PIMP 450MPa) and will be specifically matched to the 23-litre chamber volume of the JBMOU 155mm/52-calibre ordnance system.
 
Mitenkäs sarja, puolisarja ja neljännessarja, tulivatko jo 1944 Nebelwerferien myötä vai vasta sodan jälkeen? Mutta nepä eivät koskekaan putkitykistöä.Vielä 2015 puhuttiin tulimuodoista ainakin tulenjohdon puolella.
Oman käsitykseni ja lähimuistini mukaan ryöppy on tullut vasta uusimmassa tulenjohdon oppaassa käyttöön.
Ite olin paikalla tykistön kesäleirillä elokuussa 1978, jolloin ryöppyammuntaa kokeiltiin ekan kerran. Sitä en enää muista otettiinko tämä tulimuoto mukaan v 1989 ohjesääntöön mutta kyllä niitä ainakin ammuttiin 1980 -luvulla. MRSI taas tuli meillä ajankohtaiseksi, kun vuosituhannen lopussa kokeiltiin panssarihaupitseja, joissa tämä ominaisuus oli. Tehtaiden ukkojen naamat venähtivät, kun kävi ilmi, että se pitää oikeasti kovilla ampumalla todentaa... Paremman nimityksen puuttuessa on sana ryöppy nyt löytänyt tiensä ohjesääntöihin kuvaamaan tätä MRSI:tä. Käsitteen merkitys on siis vuosikymmenten kuluessa muuttunut.

Raketinheittimistölle ei 1940 -luvulla ilmeisesti kukaan kehittänyt mitään tulimuotojen suomalaisia nimiä vaan käytössä olivat saksalaisten ohjesääntöjen vaihtelevat kotimaiset vastikkeet. Tämä Nebelwerfer -Yksikkö harjoitteli Niinisalossa ja ampui kovillakin, mutta rintamalle sitä ei koskaan lähetetty.
 
Kiitos, tämä menee lukuun :)

Tuo saisi mennä kaikkien asiasta kiinnostuneiden lukuun. Tuon kirjan sisällöstä saadaan täällä monta lukupiiriä aikaan.

Luettu. Todella timangia tavaraa suomalaisen tykistön historiasta ja nykypäivästä (lisättynä parilla pohdinnalla tulevaisuutta ajatellen) kiinnostuneille.

Itse patteritasoisen koulutuksen saaneena ns. "isompi kuva" aukesi todella hyvin. Samoin, historian ystävänä sotiemme taisteluiden kuvauksia lukee nyt aivan uudella ymmärryksellä, mitä tulee tykistön osuuteen niissä. Ja olihan sillä osuus.

Erittäin vahva lukusuositus :salut:

Muoks: lisäsinpä linkin allekirjoitukseeni. Innolla odotan kirjasarjan muita julkaisuja :solthum:
 
Upeaa, että luit!! :solthum::salut::D

Tuliko mieleen tai huomasitko jotain mielenkiintoista, jota et ollut tiennyt tai jota voisi ehkä soveltaa nykyaikaan osittain? Ehkä tänne saadaan kerrankin kunnon keskustelua aikaan.
 
Back
Top