Tykistö

Varmasti juuri näin. 122PSH on tosiaan jo nyt 50-prosenttisesti sillä joukolla joka käyttää MT-LB:tä eli kahdella moottoroidulla tst-osastolla. Kyseiset kokoonpanot poistunevat kokonaisuudessaan jossain vaiheessa 20-lukua ja silloin on panssarihaupitsienkin taru lopussa.

Noin 2030 olisi oma veikkaus että ne poistuvat SA vahvuudesta, ellei sitten K9 hankintoja toteuteta riittävässä laajuudessa.
 
Enemmänkin tuo nivoutuu yhteen kahden moottoroidun tst-osaston elinkaaren kanssa. Niille ei K9-hankintoja ihan heti tehdä ja jossain vaiheessa 20-lukua siirtyy koko pumppu todennäköisesti luiskaan. Aika näyttää tarkat vuosiluvut.
 
Britit käytti 80-luvulla häirintälähettimiä IED uhkaa vastaan. Britit on myös julkisesti ilmoittaneet, että nillä on käytössä häirintärinkkoja.

Talibanien ns. "icom chatter" on ihan keskeinen varoitusmerkki tulevasta hyökkäyksestä. Taistelun aikana se tarjoaa myös tietoa vihollisen aikomuksista ja taistelun yleisestä kulusta heidän näkökulmastaan. Häirinnän aloittaminen pitää varmaan tarkkaan miettiä, koska häirinnän aloittaminen myös kertoo vastapuolelle, että heidän liikenteensä on huomattu. Vuoristoisessa maassa häirintä on käytännössä aina line-of-sight hommaa. Taisteluajoneuvossa voidaan puskea häirintää antenni punaisena, mutta harjanteen toisella puolella icom-kuso kulkee ongelmitta. Häirintälähettimen voi toki asentaa droneen, mutta aivan pieni lähetin ei häirintään kelpaa ja laitteen on oltava kooltaan vähän suurempi kuin sellainen ilmaan heitettävä. Kustannukset alkavat myös karata käsistä ja erikoishenkilökunnan määrä kasvaa myös.

Mitä on noita kuvia katsellut, niin amerikkalaisten hummereiden antennien määrä näyttää vain lisääntyvän. Häirittävien järjestelmien määrä näyttää vain lisääntyvän kun joskus 2005 mietittiin lähinnä ied-häirintää on nykyään ainakin ajoittain tarpeen häiritä myös drone järjestelmiä, sotilasradioita, siviiliradioita ja matkapuhelimia.
 
Miten se elinkaari poikkeaa mekanisoitujen tst-osastojen elinkaaresta?
Niiden kaikkien orgaaniseen epäsuoraan ne sopivat kuin nenä päähän.
Moukari elää ihan erilaisessa ekologisessa lokerossakin sodankäynnin maailmassa.
Sen vertailu 122PSH kalustoon on minusta aika turhaa ja jopa epäreilua, yksinkertaista sekä toimivaa asejärjestelmää kohtaan.
 
Mekanisoituja tst-osastoja on varaa päivittää. Leo-2A6 ja BMP-2M ovat jo tuloillaan. Nuo tst-osastot myös saavat nähtävästi ensimmäisenä K9-patteristot. Lisäksi tarvitaan vielä uusia siltapanssareita ja varmaan muutakin oheishärpäkettä. On epätodennäköistä että olennaisesti heppoisempiin moottoroituihin tst-osastoihin laitettaisiin samanlaisia lisäpanoksia. Eli noiden kahden joukkotyypin elinkaaret poikkeavat toisistaan todennäköisesti hyvinkin paljon.
 
Britit käytti 80-luvulla häirintälähettimiä IED uhkaa vastaan. Britit on myös julkisesti ilmoittaneet, että nillä on käytössä häirintärinkkoja.

Talibanien ns. "icom chatter" on ihan keskeinen varoitusmerkki tulevasta hyökkäyksestä. Taistelun aikana se tarjoaa myös tietoa vihollisen aikomuksista ja taistelun yleisestä kulusta heidän näkökulmastaan. Häirinnän aloittaminen pitää varmaan tarkkaan miettiä, koska häirinnän aloittaminen myös kertoo vastapuolelle, että heidän liikenteensä on huomattu. Vuoristoisessa maassa häirintä on käytännössä aina line-of-sight hommaa. Taisteluajoneuvossa voidaan puskea häirintää antenni punaisena, mutta harjanteen toisella puolella icom-kuso kulkee ongelmitta. Häirintälähettimen voi toki asentaa droneen, mutta aivan pieni lähetin ei häirintään kelpaa ja laitteen on oltava kooltaan vähän suurempi kuin sellainen ilmaan heitettävä. Kustannukset alkavat myös karata käsistä ja erikoishenkilökunnan määrä kasvaa myös.

Mitä on noita kuvia katsellut, niin amerikkalaisten hummereiden antennien määrä näyttää vain lisääntyvän. Häirittävien järjestelmien määrä näyttää vain lisääntyvän kun joskus 2005 mietittiin lähinnä ied-häirintää on nykyään ainakin ajoittain tarpeen häiritä myös drone järjestelmiä, sotilasradioita, siviiliradioita ja matkapuhelimia.

Siksi onkin hienoa että vaikka Suomessa ollaan maailman kärkeä ELSO ja SIGINT aloilla täällä panostetaan perinteisiin järjestelmiin ja taktiikoihin kuten taistelulähettien käyttämiseen.
 
Mekanisoituja tst-osastoja on varaa päivittää. Leo-2A6 ja BMP-2M ovat jo tuloillaan. Nuo tst-osastot myös saavat nähtävästi ensimmäisenä K9-patteristot. Lisäksi tarvitaan vielä uusia siltapanssareita ja varmaan muutakin oheishärpäkettä. On epätodennäköistä että olennaisesti heppoisempiin moottoroituihin tst-osastoihin laitettaisiin samanlaisia lisäpanoksia. Eli noiden kahden joukkotyypin elinkaaret poikkeavat toisistaan todennäköisesti hyvinkin paljon.

En näe kyllä eroa itse.
 
Nähtiinhän se jo Vietnamissa. Ei ole mahdollista voittaa maa joka käy sitkeää sissisotaa.

Kyllä se mahdollista on, mutta siihen ei aina ole poliittista tahtoa. Muistelen sellaisesta, että Ho Chi Minh oli valmis neuvotteluihin TET -hyökkäyksen epäonnistuttua, mutta sitten oli vielä katsonut mitä jenkkien uutisissa sanottiin ja saanut siitä toivoa.

Britit taas voittivat sissiarmeijan Malesiassa.
 
Ho Chi Minh itse oli valmis neuvotteluihin useassakin raossa, mutta P-Vietnamin politbyro ei missään vaiheessa, ja jatkoi järkähtämättömästi sotaa tilanteessa kuin tilanteessa (Tet-epäonnistuminen, Hanoin pommitukset, ...)
 
Siellä ei puuttunut poliittista tahtoa.

Siellä riitti myös ihmisiä, jos puolustus romahtaisi olisi suotavaa siirtää siviiliväestöä esimerkiksi Ruotsiin.
Lähtökohtaisesti Suomella ei ole varaa hävitä taistelukentällä vaan voittaa jolloin poliittinen ratkaisu on mahdollinen.
 
Te kun tiijätte paremmin.

Onko etäläkorealaisilla tarjolla MRLS- järjestelmään sopivia tykistöohjuksia
 
Viimeksi muokattu:
Te kun tiijätte paremmin.

Onko etäläkoewalaisilla tarjolla MRLS- järjestelmään sopivia tykistöohjuksia

Yhdysvalloista tulee pian uusi ATACMS:n korvaaja.
DeepStrike ohjuksella on virallinen kantama juuri alle INF sopimuksen 500km, eli melkein puolet lisää kantamaa, tuplasti isompi taistelukärki, pienempi, halvempi ja voi ehkä jopa toimia merimaaleihin.

Näin siis myyntipuheet.
 
Mitä tuossa ei mainita, niin payload ei varmana tule olemaan vain unitary, oli se sitten prefragmented tai läpäisevä. Jonkinlaista sirotetta tulee varmasti.
 
Yhdysvalloista tulee pian uusi ATACMS:n korvaaja.
DeepStrike ohjuksella on virallinen kantama juuri alle INF sopimuksen 500km, eli melkein puolet lisää kantamaa, tuplasti isompi taistelukärki, pienempi, halvempi ja voi ehkä jopa toimia merimaaleihin.

Näin siis myyntipuheet.

Menisikö pienemmällä vouhutuksella täällä hyväksyntään, jos olisi Etelä-Korean tehtailta
 
Menihän se edellinenkin läpi, ei vain ostettu.
Noita pitää tosiaan saada heti kun mahdollista, olisi kiva kuulla mikä niiden todellinen kantama voisi teoriassa olla.

Kotimaan narisijathan itki että USA:n teknoarmeijanhyökkäysasevirttään.

Nyt olisi asevelvollisuusarneijalle tehtyä
 
Back
Top