Tykistö

En usko tuohon laisinkaan, koska PV:n omat kommentit ovat pääosin olleet päinvastaisia. Esim. he ovat omien sanojensa mukaan päässeet paikan päälle valkkaamaan parhaassa kunnossa olevia yksilöitä.
Voidaanhan ne maanantai kappaleet laittaa riviin ja sanoa että valitkaa niistä ja valitusoikeutta ei tietysti ole kun on saanut itse valita haluamansa yksilöt. Millähän perusteella ne yksilöt valitaan? Saako tehdä koeajoja vai meneekö lähinnä renkaita potkimalla? Korean armeijalla voi tietysti olla kiusaus päästä ongelmavaunuista eroon mutta toisaalta maineen menetys ei ainakaan lisäisi ostohaluja jatkohankintoihin.
 
En epäile. Vaikka tuo jättääkin ilkikurisesti mahdollisuuden siihen että olisi valittu vähiten mätä mädistä :D Mutta jos MLRS hankintaan peilataan niin olihan niissä laitettavaa, eivät ole olleet missään paraatikäytössä lähtömaissaan. Joten miksei K9:tkin voisi olla alustaltaan tai moottoriltaan hieman väljähköjä. Ne hommat toisaalta eivät ole kovin kalliita kunhan aseosat pelittää.

Käytettyjähän sieltä oltiin ostamassa, joten huoltoa ihan varmasti tarvittiin, mutta telakalusto tarvitsee muutenkin enemmän huoltoa joten siihen epäilemättä oltiin varauduttu. Sinällään tämä saattaa jopa olla positiivista, kun heti alkuun saadaan kokemusta kaluston huollosta kun ei työskennellä uuden kaluston kanssa. Samalla saadaan myös kuva siitä, miten hyvin kalusto kestää varastoimista.
 
Noniin. Asiasta puhutaan aika omituiseen tyyliin, ihan kuin PV olisi käyny ostamassa käytettyjä autoja paikalliselta kierolta mannelta, joka on totaalisen pahassa rahapulassa sekä on maalannut kaikki ruostekohdat piiloon, väärentänyt huoltokirjan, ruuvannut kilometrejä mittaristosta pienempään suuntaan. Suomi kävi ostamassa käytettyjä laitteita, josta sai valita mieluisammat. Kauppa tehtiin kuitenkin sellaisten osapuolten kanssa, joilla ei ole intressissä säästää tai kusettaa toista ihan vaan muutanan millin takia. Valtiolliset toimijat harrastavat pitkäjänteistä toimintaa, jos asiaskas on ollut tyytyväinen hinta laatusuhteeseen ja kauppa syntynyt, silloin hinta on ollut oikea saadusta tavarasta. Jos haukkuu Etelä-Koreaa heidän tavasta hoitaa kauppakäyntiä, niin samalla sitä haukkuu myös suomen hankintaprosessia kun kauppa kerran syntyi. Ja onko tuosta PV epäpätevyydestä kauhiasti todisteita tullut ajansaatossa esille, että PV ei osaa tehdä hankintoja?
 
Viimeksi muokattu:

Mitä nyt pidetään epäpätevyytenä ja osaamattomuutena? Kaikki hankinnat voi osoittaa uskomattomiksi menestystarinoiksi, kun keskittyy vain positiivisiin puoliin.

Yllätyksiä sen sijaan lienee tullut aina välillä. Äkkiseltään tulee mieleen kiinalaiset rynkyt, joissa oli jotakin vikaa (nallipiikkitkö niistä vaihdettiin?), Grobit (valmistajan irtisanoutuminen tuotetuesta ja sitten tämä sekä tämä) sekä hitosti myöhässä ollut NH90.

Tietysti nuokin voi kääntää mahtaviksi menetystarinoiksi. Saatiin halvalla pulttilukkokiväärien ja konepistoolien tilalle rynkyt, jotka tarvitsivat vain pienen modifikaation ollakseen käyttökelpoisia. Ilmavoimillekin löytyi jotakin lennettävää Vinkojen tilalle, mitä nyt ylläpito on vähän odotettua hankalampaa ja kalliimpaa. Myös komposiitti-tekno-NH90:t olivat oikea valinta geriatrisen Black Hawkin sijaan - ei se myöhästyminen haitannut, koska sotaa ei koskaan tullut.
 
Noniin. Asiasta puhutaan aika omituiseen tyyliin, ihan kuin PV olisi käyny ostamassa käytettyjä autoja paikalliselta kierolta mannelta, joka on totaalisen pahassa rahapulassa sekä on maalannut kaikki ruostekohdat piiloon, väärentänyt huoltokirjan, ruuvannut kilometrejä mittaristosta pienempään suuntaan. Suomi kävi ostamassa käytettyjä laitteita, josta sai valita mieluisammat. Kauppa tehtiin kuitenkin sellaisten osapuolten kanssa, joilla ei ole intressissä säästää tai kusettaa toista ihan vaan muutanan millin takia. Valtiolliset toimijat harrastavat pitkäjänteistä toimintaa, jos asiaskas on ollut tyytyväinen hinta laatusuhteeseen ja kauppa syntynyt, silloin hinta on ollut oikea saadusta tavarasta.
Näin voisi luulla, maailmalta löytyy kuitenkin tapauksia missä ystävällismieliseltä valtiolta on ostettu käytettyä sotakalustoa joka on ollut luvattua heikommassa hapessa...muutama lentotukialus tulee heti mieleen. Eli ei se aina niin sanottua ole.
 
Mitä nyt pidetään epäpätevyytenä ja osaamattomuutena? Kaikki hankinnat voi osoittaa uskomattomiksi menestystarinoiksi, kun keskittyy vain positiivisiin puoliin.

Yllätyksiä sen sijaan lienee tullut aina välillä. Äkkiseltään tulee mieleen kiinalaiset rynkyt, joissa oli jotakin vikaa (nallipiikkitkö niistä vaihdettiin?), Grobit (valmistajan irtisanoutuminen tuotetuesta ja sitten tämä sekä tämä) sekä hitosti myöhässä ollut NH90.

Tietysti nuokin voi kääntää mahtaviksi menetystarinoiksi. Saatiin halvalla pulttilukkokiväärien ja konepistoolien tilalle rynkyt, jotka tarvitsivat vain pienen modifikaation ollakseen käyttökelpoisia. Ilmavoimillekin löytyi jotakin lennettävää Vinkojen tilalle, mitä nyt ylläpito on vähän odotettua hankalampaa ja kalliimpaa. Myös komposiitti-tekno-NH90:t olivat oikea valinta geriatrisen Black Hawkin sijaan - ei se myöhästyminen haitannut, koska sotaa ei koskaan tullut.
Toisaalta asia saattaa olla "yllätys" vain amatööreille.
Voihan se olla, että kiinarynkkyjen modifiointi tarve oli tiedossa. NH90:n kaltainen myöhästyminen voi tapahtua missä tahansa kaupassa ja sitä varten sopimuksissa on sakko pykälät.

Ongelma on, että media ja me emme tiedä mikä on moka ja mikä harkittu hankinta. PV:n tapa kehua kaikki museo ikäiset romutkin meidän erikoisolosuhteisa parhaiksi laitteiksi saa ihmiset epäluuloiseksi.
 
Kiinarynkystä en osaa sanoa, mutta hankintoihin liittyy aina myös riskianalyysi. Moni toteutunut murhe on meillä kyllä tunnistettu jo etukäteen, mutta niiden toteutuminen jää tietysti aina nähtäväksi.

NH oli hankkeena sekamelska tekniikkaa ja politiikkaa. Painopiste taisi lopulta olla jälkimmäisessä, eikä se tiedä hyvää lopputuleman kannalta. Siis sotilaalliselta näkökannalta. Erinomainen kopterihan sieltä lopulta saatiin, mutta hieman vaatimattomampi, joskin täysin riittävä suorituskyky olisi voitu saada kymmenen vuotta nopeammin ja puolet halvemmalla.
 
Toisaalta asia saattaa olla "yllätys" vain amatööreille.
Voihan se olla, että kiinarynkkyjen modifiointi tarve oli tiedossa. NH90:n kaltainen myöhästyminen voi tapahtua missä tahansa kaupassa ja sitä varten sopimuksissa on sakko pykälät.

Ongelma on, että media ja me emme tiedä mikä on moka ja mikä harkittu hankinta. PV:n tapa kehua kaikki museo ikäiset romutkin meidän erikoisolosuhteisa parhaiksi laitteiksi saa ihmiset epäluuloiseksi.

Kuulemma rynkkyjen hinta moninkertaistui muutostyön myötä. Kuulostaa siltä, että asia tuli yllätyksenä.

Otanpa nyt vain kantaa tähän Norincojen hankintaan, niin se ei ollut missään mielessä hyvä hankinta. Ensinnäkään kiväärit eivät olleet kovin laadukkaita vs. DDR:n jäämistöstä hankitut MPi-KM:t ja MPi-KMS-72:t, ja se, että niiden lukkoihin piti tehdä muokkaukset nallipiikkien jousten vuoksi, teki todellisista kustannuksista moninkertaiset, kun jokainen kivääri piti muokata, koeampua ja varastoida uudelleen.

Olisi ollut halvempaa tehdä RK 56 TP:n sijaan lisäostoksia rynnäkkökivääreistä DDR:n jäämistöstä tai jopa ostaa suoraan Venäjältä tai Ukrainasta Neukkulan pitkäaikaisvarastoituja AKM:iä.

Hyvä hankinta sen sijaan olivat nuo itäsaksalaiset rynnäkkökiväärit, jotka olivat paljon laadukkaampia kuin Norincot. Samoin hyvä hankinta oli valtavat patruunamäärät DDR:n jäämistöstä.

NH90:n kaltainen myöhästyminen taas ei voi tapahtua missä hyvänsä kaupassa. NH90-hankinnassa otettiin tietoinen riski ostamalla puolivalmista kalustoa, josta ei ollut mitään kenttäkokemusta. Riski realisoitui.

Grobeista taas löytyi "piilevä vika". Ehkä hankinta oli hyvä siitä huolimatta, mutta selkeästikään se ei vastannut odotuksia, kun modernisoinnin hintalappu lähemmäs kolminkertaistui. Aiemmin postaamani linkin takaa:

Koneet maksoivat 6,6 miljoonaa euroa ja niiden modifioimisen ilmavoimien edellyttämään tasoon arvioitiin tuolloin maksavan suunnilleen saman verran.

Nyt kaikki 28 konetta ovat Suomessa. Patria tekee muutos- ja korjaustöitä, joiden hintalappu tosin on ilmavoimien suunnittelupäällikön, everstiluutnantti Saku Joukaksen mukaan nyt noin 17,5 miljoonaa euroa.

Summa on yli kaksinkertainen alkuperäiseen arvioon verrattuna. Kallistuminen johtui muun muassa ohjaamon muutostöiden aikana huomatuista rakenteiden korjaustarpeista.
 
Kuulemma rynkkyjen hinta moninkertaistui muutostyön myötä. Kuulostaa siltä, että asia tuli yllätyksenä.

NH90:n kaltainen myöhästyminen taas ei voi tapahtua missä hyvänsä kaupassa. NH90-hankinnassa otettiin tietoinen riski ostamalla puolivalmista kalustoa, josta ei ollut mitään kenttäkokemusta. Riski realisoitui.

Grobeista taas löytyi "piilevä vika". Ehkä hankinta oli hyvä siitä huolimatta, mutta selkeästikään se ei vastannut odotuksia, kun modernisoinnin hintalappu lähemmäs kolminkertaistui. Aiemmin postaamani linkin takaa:
Kuulema, niinpä mutulla mennään. Tämä on juuri pointtini.

Samalla kun riski realisoitui, realisoituivat sopimussakot.
Tietoinen riski on joskus hyvä asia. En osaa arvioida oliko tässä tapauksessa.

Grobeista en tiedä mitään ja saatat hyvinkin olla oikeassa.
 
Voidaanhan ne maanantai kappaleet laittaa riviin ja sanoa että valitkaa niistä ja valitusoikeutta ei tietysti ole kun on saanut itse valita haluamansa yksilöt. Millähän perusteella ne yksilöt valitaan? Saako tehdä koeajoja vai meneekö lähinnä renkaita potkimalla? Korean armeijalla voi tietysti olla kiusaus päästä ongelmavaunuista eroon mutta toisaalta maineen menetys ei ainakaan lisäisi ostohaluja jatkohankintoihin.

Ilmeisesti meidän K9:llä on ajettu suunnilleen kymmenesosa niiden elinkaaresta ennen kuin ne siirrettiin meille.

Suomeen ostetaan Etelä-Koreasta 48 käytettyä panssarihaupitsia. Niillä on ajettu keskimäärin 3 000–4 000 kilometriä. Tela-alustan kestävyys on kymmeniä tuhansia kilometrejä. Tykkien putkien käyttöiästä on jäljellä 90 prosenttia. Järjestelmän arvioidaankin olevan Puolustusvoimissa käytössä ainakin vuoteen 2050 asti.

Eli ilmeisesti palstalla puheet täysin loppuun ajetusta paskasta ovat asiasta tietämättömien diletanttien paskapuhetta.
 
Kuulemma rynkkyjen hinta moninkertaistui muutostyön myötä. Kuulostaa siltä, että asia tuli yllätyksenä.

NH90:n kaltainen myöhästyminen taas ei voi tapahtua missä hyvänsä kaupassa. NH90-hankinnassa otettiin tietoinen riski ostamalla puolivalmista kalustoa, josta ei ollut mitään kenttäkokemusta. Riski realisoitui.

Grobeista taas löytyi "piilevä vika". Ehkä hankinta oli hyvä siitä huolimatta, mutta selkeästikään se ei vastannut odotuksia, kun modernisoinnin hintalappu lähemmäs kolminkertaistui. Aiemmin postaamani linkin takaa:

Grob on firmana 250 hengen putka ja patrialla on toista tuhatta ihmistä töissä. Eiköhän siellä ole mietitty mitä ollaan tekemässä.
 
Ilmeisesti meidän K9:llä on ajettu suunnilleen kymmenesosa niiden elinkaaresta ennen kuin ne siirrettiin meille.

Eli ilmeisesti palstalla puheet täysin loppuun ajetusta paskasta ovat asiasta tietämättömien diletanttien paskapuhetta.
Voi olla, mutta tutustu ihmeessä korealaisten telakkateollisuuden historiaan suomessa jos haluat referenssejä kauppakulttuurista. Ei nuo paljon kiinalaisille häviä totuuden veistämisessä.

edit: siitä. Tätä jos voisitte pasteta aina kun joku kertoo loppuunajetuista tykeistä niin tornihuhu alkaa kuolemaan.

1618153016556.png
 
Viimeksi muokattu:
Ja miksi korealaiset kusettaisivat meitä, kun meillä on K9-optiokin. Myymällä hyvää tavaraa voivat saada option kaupattua meille. Myymällä paskaa varmistaisivat sen, että eivät saa toista 48 satsia myytyä meille. Joten kauppapoliittisesti olisi ääliömäistä tuhota mahdollisuus toiseen samanlaiseen kauppaan.
 
Onko K9:stä tihkunut käyttökokemuksia puskaradion kautta esim tuotteen laadun suhteen? Kannattaako valveutuneen ressun lobata netissä lisäostosten puolesta?

(Telatykkejä tarvittaisiin, mutta onko kokemusten perusteella tulevaisuuden alusta juuri k9 on kysymykseni ydin)

Joku täällä kirjoitteli, että olisivat pääosin loppuunajettuja. Liekö sitten totta.

Tällä foorumilla on kyllä jännä suhtautuminen huhupuheisiin, joku suorastaan kysyy niitä ja sitten niistä vatvotaan viestikaupalla. Huhupuheilla ei ole ilman faktoja ja lähteitä suurempaa arvoa kenellekään.

En ole moderaattori mutta huhupuheet voisi olla jossain omassa paskanjauhanta-ketjussa niin etteivät sotke asiallisempia ketjuja. Ajatellaan vaikka yllä olevaa väitettä. Jos K9:t olisi pääosin loppuunajettuja (kohtuu fiasko hankinta) niin mikä salaliitto tarvittaisiin ettei niistä ole tihkunut tietoa julkisuuteen? Kyllä NH90-ongelmista ja Pohjanmaa-luokan viivästymisestä uutisia on tihkunut.
 
Samoin esimerkiksi Susi-maastokuorma-autoista. Tuohon liittyi kyllä aika poikkeuksellinen julkisuusoperaatio.

Kiinarynkkyjen murheet on Pv:n toimesta julkistettu. En jaksa uskoa tuon olleen iso ongelma kun kiväärit olisi joka tapauksessa huoltopurettu. Iskurin virittäminen samassa yhteydessä ei varmaan ole mikään avaruusteknologinen suoritus vaikka 100.000 toistoa tietysti kerryttää työaikaa jonniin verran. Grobien tilannekin on kerrottu julki ja siinä on varmasti yllätytty.

Terve epäilys on silti Pv:n kohdalla paikallaan. Siellä ei (ymmärrettävästi) toimita aina faktat ja julkisuus edellä. Alkeiskoulukoneen murheista on helpompi kertoa kaikki ulos kuin vaikka ykköskalustosta.
 
Tällä foorumilla on kyllä jännä suhtautuminen huhupuheisiin, joku suorastaan kysyy niitä ja sitten niistä vatvotaan viestikaupalla. Huhupuheilla ei ole ilman faktoja ja lähteitä suurempaa arvoa kenellekään.

En ole moderaattori mutta huhupuheet voisi olla jossain omassa paskanjauhanta-ketjussa niin etteivät sotke asiallisempia ketjuja. Ajatellaan vaikka yllä olevaa väitettä. Jos K9:t olisi pääosin loppuunajettuja (kohtuu fiasko hankinta) niin mikä salaliitto tarvittaisiin ettei niistä ole tihkunut tietoa julkisuuteen? Kyllä NH90-ongelmista ja Pohjanmaa-luokan viivästymisestä uutisia on tihkunut.

Ne eivät ole loppuunajettuja kuten reserviläinen kertoo. Laitteen laatu (esim BMP2 vs CV90) on varmaan vielä ilmassa.

1618162796339.png
 
Tällä foorumilla on kyllä jännä suhtautuminen huhupuheisiin, joku suorastaan kysyy niitä ja sitten niistä vatvotaan viestikaupalla. Huhupuheilla ei ole ilman faktoja ja lähteitä suurempaa arvoa kenellekään.

En ole moderaattori mutta huhupuheet voisi olla jossain omassa paskanjauhanta-ketjussa niin etteivät sotke asiallisempia ketjuja. Ajatellaan vaikka yllä olevaa väitettä. Jos K9:t olisi pääosin loppuunajettuja (kohtuu fiasko hankinta) niin mikä salaliitto tarvittaisiin ettei niistä ole tihkunut tietoa julkisuuteen? Kyllä NH90-ongelmista ja Pohjanmaa-luokan viivästymisestä uutisia on tihkunut.
NH ja Pohjanmaa hankkeet ovat mediaseksikkäitä uudishankkeita. Maavoimien käytetyt korealaiset haupitsit omaavat pienemmän kiinnostavuuden. Ehkä tässä syytä
 
Kiina-rykkyihin vaihdettiin ainakin kaasumännän jousi. Lieneekö olleet heikkotekoisia alunperin, tiedä häntä. Jos suomi-Jorma menee pv:n puolesta tarkastamaan asetta ja toteaa että toimii, ei se tarkoita että niillä kaikilla 100 000 kappaleella koeammutaan. Ehkä koekappaleessa kesti jouset paremmin, ehka ei.

Pointti on että suuria määriä ostettaessa toisen valmiusvarastosta ei tule varmasti samoja takuita kuin hankkimalla tavara suoraan tehtaan linjalta. Hintakin on sitten toinen ja se pitää ymmärtää.

NH-90 kauppa on sitten toimittajan sössimää shittiä ja siitä on todennäköisesti saatu kompensaatiota hinnassa tms. Muuten on bad deal. Hankinta oli riski, koska tuote on uusi ja sitä koetettiin saada edullisemmin pohjoismaiden yhteisostolla (jossa kaikki koneet oli kuitenkin varusteltu erilailla). Tiedä sitten tuliko halvemmaksi vai ei....
 
En tiedä kaasumännän jousesta, mutta kotimaisten nallien kerrottiin olevan liian kovakuorisia että kiinarynkyn iskuri purisi niihin tarpeeksi.
 
An extended-range version of the Army's Guided Multiple Rocket Launch System flew more than 135 kilometers in a March 25 test, Lockheed Martin announced. "This is going to be a significant improvement for the Army," Gaylia Campbell, vice president of precision fires at Lockheed Martin Missiles and Fire Control, told Inside Defense in an interview the day before the test about the upgraded system. The Extended Range GMLRS is designed to fly up to 150 km, more than double the
 
Back
Top