Avaatko kysymystä vähän.
TheRomanRuler
Kapteeni
Oletan että puhutaan tykistön vastineesta kiina/itäblokin AK:lle, eli jotain millä aseistettaisiin isompi reservi varsinaisen pääjoukon eli ~300 000 porukan ulkopuolelle.
Siellä on 600 000 sotilasta ilman selkeää tykistötukea, eikä tule ikinä hyvää saamaan kenties kevyitä heittimiä lukuunottamatta.
Huhta
Greatest Leader
203 mm on hankala käsiteltävä miesvoimin. Tulinopeus jäisi alhaiseksi ilman automaattilaturia.
Ja jos pääasia oli kantama eikä kranaatin koko, niin saahan sitä ampumatarvikekehityksellä myös 155 mm tykistöstä. Eikös meillä jo ole Moukareille yli 40 km lentäviä kuulia? Rakettiavusteisella Nammo suunnittelee pääsevänsä 85 kilometriin ja ramjet-kranaatilla reippaasti yli 100 kilometrin.
The range revolution - Nammo
www.nammo.com
Tuskimpa. Tykkien määrä kai pitäisi olla noissa ilmoituksissa vaikka niissä pieniä muuttujia on ollutkin vuosien varrella.
Eiköhän reservi sijoitettujen tehtävä ole paikata vahvuudesta poistuvia taikka rotaatiota. Omia yksiköitä näistä ei luultavasti perusteta. Ainakaan mitään ns taisteluun heitettäviä jotka tarvisivat tykistöä. Auto kuskit yms on sitten eri asia.
KymJP2K
Kenraali
Talvisodassa oli suurimmillaan 450k aseissa. Jatkosodassa sotivat osat oli 150000 henkeä. Montako telatykkiä satamavahdit tarvitsevat?
PEMM
Majuri
Ellei sitten jotkut ystävällismieliset maat toimita kaikkea muuta tarvittavaa kalustoa näille lisäksi perustettaville joukoille.
Huhta
Greatest Leader
Vaikka toimittaisivat, niin ei se juuri auttaisi. Koska ei kai ne ei koskaan kerranneet viisikymppiset lihavat ressut muutu sotilasjoukoksi pelkällä varustamisella?
Jos tuosta sijoittamattomasta reservistä halutaan perustaa lisää joukkoja, niin materiaaliavun ohella pitäisi saada myös sotilasneuvonantajia kirimään kiinni 30 vuoden kertausharjoittamattomuus ja tukemaan reservinupseereja komppanianpäällikön ja pataljoonankomentajan tehtävissä.
PEMM
Majuri
No kai sinne jokin määrä ihan suhteellisen nuoriakin sisältyy ja pätevää eläkelöitynyttä henkilöstöä, jota voi käyttää koulutuksen? Tuollaisia lisäjoukkoja perustettaessa puhuttaisiin tietenkin pitkästä sodasta (mallia Ukraina), jolloin pidempikin koulutusaika olisi hyväksyttävissä.
Pitkässä sodassa olisi varmasti myös mahdollista sekoittaa henkilöstöä kokeneista yksiköistä näihin perustettaviin joukkoihin (ja päinvastoin), jolloin nämä kokeneemmat toimisivat neuvonantajina ja kouluttajina.
Aika moni niistä huonokuntoisista on nyt hoitanut itseään kuntoon ja varmasti sodan syttyessä vielä suurempi joukko saa motivaatiota.
Noh, tämä nyt oli tällainen heitto vaan. En usko, että ihan noin avokätistä apua tulee. Ennemminkin saattavat tuoda kaluston joukkoineen, kun natossa ollaan.
Jos ruvetaan 122H-kalustoon putkia uusimaan, niin mulla olisi tosi villi ehdotus...
Tehdään ne uudet putket 155mm väljyyteen! Nimittäin viime vuosituhannen viimeisellä vuosikymmenellä D-30:n valmistaja kehitti D-30:n alustalle 152mm version 2A61 ja siitä vielä 155mm vientiversion M-389 - nimekkeellä. Toki tuolta valmistajalta ostaminen on nyt mahdotonta, mutta mm. rekyylikoneiston tarvitsemat muutokset pitäisi olla mahdollista ratkaista myös kotimaisin voimin. Ehkä nuo alkuperäiset piirustuksetkin voisi löytyä jotain kautta kaverin kirjahyllystä nyt kun piireissä ollaan...
Villit ehdotukset olisi paras laittaa suoraan Iltavapaat-osioon, joka on tehty sellaisia (vast) varten. Täällä asiallisella puolella ne laskee keskustelun tasoa eikä houkuttele osallistumaan . Onneksi ilmiö on vähentynyt siitä, mitä se oli vajaat 10 v sitten.
Jäsen @ERAkko jo tarkastelikin asiaa fysiikan lakien perusteella, joka on ainoa terve lähtökohta tykkisuunnitteluun. Kun Neuvostolitto romahti, jäi Venäjälle valtava sotateollisuus, jonka tuotteita ei enää tarvittu eikä siviilituotantoon siirtyminen onnistunut esimerkiksi sodanjälkeisen Suomen tapaan. Jotain oli kuitenkin yritettävä, joten venäläisfirmat ilmaantuivat yksi toisensa jälkeen länsimaiden asenäyttelyihin. Tykeistä oli konseptit länsimaisissa kalibereissa ja jonkinlaiset havainnekappaleetkin. Myynti- ja tuotantostrategia oli yksinkertainen: Ruvetaan sitten miettimään tarkemmin, jos joku ostajaehdokas kiinnostuu tuotteestamma.
Järeät yli 155 mm tykit ja heittimet poistuivat länsimaiden kalustoista jo ennen kun "tappaja" lennokkien ampiaisparvet tulivat taistelulukenttien uudeksi valtiaaksi. Ne on tarkoitettu linnoitettujen puolustusasemien murtamiseen ja eduksi olisi, jos hyökkääjällä on ilmaherruus. Liian hitaita ampumaan ja mahdottomia suojata nykyajan uusilta ilmasta tulevilta uhilta.
Olihan meilläkin ollut tällaisia järjestelmiä kokeilu- ja protoasteella useampiakin ite kehitettynä. Kun talvisodan mottien tuhoamiseen ei riittänyt tykistöä, alkoi vähäisillä resursseillamme suunnittelutyö, jota Nenonen kutsui "köyhän miehen Stukaksi". Kun valmista tuli, ei ollut enää motteja joita tuhota, vaan valmistauduttiin suursodan loppuratkaisuihin. Ne oli vain puolustusta, joten Tampellan 300 mm kranaatinheitin jäi protoksi.
Tampellassa ei lannistuttu, vaan uusi kehitelmä laitettiin tulille. Se tunnettiin myöhemmin nimellä 160 KRH 58, jota esiteltiin sekä jalkaväelle että tykistölle. Paha kyllä idänkauppa aseilla oli juuri alkamassa ja neukuillakin oli 160 mm järeä heitinmalli. Suurtuotannon ansiosta hinta oli ainoastaan murto-osa Tampellan pienen sarjan yksikköhinnasta. Niinpä sekä jv että kt totesivat lausunnoissaan: "Meidän puolella tälle ei ole tarvetta, mutta varmaan jalkaväki/tykistö (yliviivaa tarpeeton) löytää käyttöä.
Laitan mukaan kotiarkistosta löytyneen PE:n Aseosaston muistion vuodelta 1960. Siinä on käsitelty tykistön ja järeiden heittimien ominaisuuksia sekä silloisia hintoja. Jos jaksaa niihin paneutua, löytää paljon aineksia keskusteluun.
Liitteet
Viimeksi muokattu:
Ei vittu, miksi ei viiskyppinen ressu sinulle kelpaa? Jokainen on kuitenkin saanut sotilaskoulutuksen ja tietää tehtävänsä.
Sotilasneuvonantajia? Kuullostaa ryssältä.
Ylimatruusi
Kapteeni
Täällä on ajausta, että Organisaation johtamista ei voi kouluttaa muualla kuin PVssä. Mites muut kuten harrastukset tai työelämä? Ne kertaamattomat reservinupseerit 70v asti ovat kykeneväisiä hoitamaan., useita tehtäviä.
Jos hoidat logistiikkaa tai vartioit risteystä alla mainittu sopii jopa paremmin kuin innokas nuori ja sporttinen.
Ylipainoinenkin reserviläinen on ihan riittävä kuten Ukraina on osoittanut ja ikääkin voi olla +70v. Siinä oma liikkuminen on vähäisempää mutta kyllä samaan maaliin osuu ja toinen vielä tärkeämpi: menetys on pienempi paha armeijalle.
Viimeksi muokattu:
Huhta
Greatest Leader
Kalusto ja menetelmät ovat muuttuneet samalla kun taidot ja keho ovat ruostuneet. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.
Monien teknisten aselajien oppi on yksinkertaisesti vanhentunut. 30 vuotta sitten BUK:lle tai T-72:lle saatu koulutus on epärelevanttia, kun kalusto on porissut Stenan padassa jo aikaa sitten. Yksinkertaisemmat tehtävät taas yleensä painottavat fyysistä suorituskykyä. Mutta viisikymppisen kehossa on tyypillisesti jo yhtä sun toista kulumaa. Huonot elintavat näkyvät diabeteksena, uniapneana ja muina sotilaalle sopimattomina sairauksina. Fyysinen työ hankaline työasentoineen on kuluttanut välilevyt ja nivelet. Hämäränäkö heikkenee kaikilta. Kognitiivinen suoriutuminen ja reaktiokyky alkavat heiketä.
Kaikki kunnia vanhemmille ikäluokille, mutta eivätköhän he ole hoitaneet oman osuutensa aiempina vuosina ja vuosikymmeninä. Meno on Volkssturm, jos viisikymppisiä joudutaan käskemään palvelukseen. (Pl. yli-innokkaat vapaaehtoiset maanpuolustajat ja ex-skapparit, mutta he muodostavatkin viisikymppisten "erikoisjoukon".)
Kun suhteuttaa PV:n henkilöstömäärää SA-vahvuuteen, niin huomaa, että ammattilaisia ei riitä joka oksalle nykyiselläänkään. Jos joukkojen määrä kasvatetaan merkittävästi, ammattimainen upseeristo venyy entistä ohuemmalle. Se ei käytännössä ole mahdollista, joukkoja pitää aina johtaa.
Ja vaikka kaikkivoipaiset ihmiset ovatkin tyypillisesti käyneet RUK:n, niin RUK ei tee taistelijasta kaikkivoipaista. Se on suunnattu enemmän käytännön tehtäviin kuin komentokorsutehtäviin. Mutta komentokorsutehtävätkin pitäisi hoitaa, varsinkin jos SA-vahvuus yllättäen tuplautuu, ja silloin olisi hyvä olla asiasta muutakin käsitystä kuin että "jos ette tiedä mitä tehdä niin hyökkätkää ja jos ette tiedä mistä niin koukatkaa oikealta". Jos ei ole, niin silloin hyvä johtaja kuuntelee sitä tyyppiä joka lausuu: "Sir, may I suggest..."
J0h1F
Ylipäällikkö
Täytyy nyt tähän kyllä sen verran argumentoida vastaan, että 2S7:n kehitys aloitettiin Hruštšovin viimeisinä vuosina sen jälkeen, kun hän oli tappanut Stalinin >400 mm tykkiprojektit ja tykistön kehitys oli suunnattu järkevämmille urille. 2S7:n konsepti luotiin 60-luvun viimeisinä vuosina ja tarkemmat speksit 70-luvun alussa, sarjatuotannon käynnistyessä 1975, ja modernisointikin ehti lopullisiin speksauksiinsa jo ennen Neuvostoliiton hajoamista. Käyttötarkoituksena ei ollut missään vaiheessa vientimarkkinat eikä myöskään linnoitettujen asemien tuhoaminen konventionaalisin asein, vaan Puna-armeijan oma operatiivinen tulenkäyttö pienten taktisten ydinaseiden lavettina sekä komentopaikkojen, viestiasemien ym. tuhoaminen pitkiltä ampumaetäisyyksiltä konventionaalisilla ampumatarvikkeilla, ja tästä syystä jo speksauksessa minimikantamaksi oli asetettu 35 km (niin, perusampumatarvikkeen kantama 37,4 km ja rakettiavusteisen 55,5 km). Eli siis (ydinaseita lukuunottamatta) hyvinkin pitkälti juuri sitä, mihin meillä on mm. RSRAKH ajateltu. Raskas 240 mm kranaatinheitin 2S4 Tjulpan oli se linnoitettujen asemien tuhoamiseen tarkoitettu, verrattain lyhytkantamainen ase (joka vertautuisi 160 KRH:iin).
2S7:n kehityksessä ei myöskään päädytty tuumamittaiseen kaliiperiin vientisyistä, vaan sen takia, että Neuvostoliitolla oli 203 mm pitkien putkien valmistamiseen työstövälineet ja kyseistä kaliiperia oli jo tsaarinajan peruina ollut käytössä. Alkuperäisissä konsepteissa olisi ollut 210 mm tykki (ja sen kilpailijoina kaksi erilaista 180 mm tykkiä), mutta 210 mm:stä päädyttiin 203 mm:iin tuotannollisista syistä.
Neuvostoliitto ei myöskään vienyt 2S7:ää kuin Varsovan liiton liittolaisilleen (Puolaan ja Tšekkoslovakiaan) ennen romahdustaan; Venäjä toki sitten kauppasi sitä onnistuneesti useampaankin maahan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja se on nähnyt käyttöä kaikissa merkittävissä kähinöissä entisen Neuvostoliiton alueella juuri operatiivisessa pidemmän kantaman tulenkäytössä.
Ainakin venäläisten kirjoitusten mukaan myös 2S7:n tarkoitus oli vaihtaa tuliasemia muutaman laukauksen jälkeen, juuri ilmauhan välttämiseksi (niitä pidettiin ydinaselavetteina korkean prioriteetin maaleina viholliselle). Venäläiset ovat siis väittäneet, että latausavustimen ansiosta (jolla noukitaan kranaatteja rungon päällä oleviin laatikoihin ja niistä sitten latasimelle) saadaan 2 kranaattia ilmaan ennen kuin ensimmäinen on osunut maaliinsa, ja tämän pitäisi riittää tulitehtävällä. Asemaanajo kestää venäläisten väitteiden mukaan 5-6 minuuttia ja asemista lähtö 3-5 minuuttia. Toki moderneihin länsimaisiin panssarihaupitseihin verrattuna tämä on paljon.
2S7 on ollut hyvin vähän Ukrainan julkaisemilla droonivideoilla, Oryxin listalla on vain 18 tuhottua 2S7:ää, 2 vaurioitunutta ja 1 sotasaaliiksi saatu. Siihen nähden kuinka paljon varastoituja 2S7:iä ja erityisesti putkia varastoiduilta laveteilta on poistettu pitkäaikaisvarastoinnista, on kyseessä ehkä jopa selviytymiskykyisin Venäjän tykeistä (tämä pitäisi laskeskella, ellei @Antares ole sitä jo ehtinyt tekemään). Ukrainalla oli myös 2S7:ää 99 kappaletta käytössä ennen 24.2.2022, ja niistä vain 4 on tuhoutunut, 4 vaurioitunut ja 2 jäänyt sotasaaliiksi (joista toinen oli vaurioitunut). Käytössä olleeseen kokonaismäärään nähden tässäkin tappiot ovat selkeästi vähäisemmät kuin esim. 155 mm panssarihaupitseilla (tosin varmasti ammuttujen laukaustenkin määrä tai edes ammuttu ammustonnisto huomattavasti vähäisempi myös, ja voi olla, että osa on jouduttu purkamaan varaosiksi).
Tällä hetkellä Ukrainan itseliikkuvalle tykistölle suurin uhka taitaa olla Lancet, jonka lentonopeus on enintään 110 km/h ja äärikantama n. 40 km (eli kantaa 2S7:n perusampumatarvikkeen äärikantamalle 37,4 km). Kuitenkin tarvitaan jatkuva, kuvan välittämiseen riittävä radioyhteys, ja lentoaika 2S7:n äärikantamalle olisi noin 20 minuuttia, toki realistisemmilla perusampumatarvikkeen ampumaetäisyyksillä lyhyempi. Välissä myös ehtii olla aika monta muuta maalia, eli Lancetin lentäjälle olisi pitänyt eritoten antaa käskyksi juuri 2S7:n tuhoaminen välittämättä muista maaleista.
--
Länsimaisista aseistahan 2S7:ään vertautuu tykeistä 175 mm M107 ennemminkin kuin 203 mm M110, joista edellinen on pitkäputkinen, pitkän kantaman tulenkäyttöön ja jälkimmäinen lyhytputkinen (maksimikantama 25 km). USA korvasi molemmat juuri M270:llä, joka kykenee täyttämään kummankin roolin ja USA:n käytännössä rajattomien, maasodankäynniltä suojassa olevien resurssien vallitessa rakettien tuottaminen ei ole ongelma raaka-aineiden, tuotanto-osaamisen eikä kulutuksen tai hankittavan ja varastoitavan ampumatarvikemäärän näkökulmasta. Suomella ei kuitenkaan ole omalla mantereellaan kyseenalaistamattoman maailman suurimman talous- ja teollisuusmahdin ja sotilasmahdin ylellisyyttä osanaan, ei edes NATO:n jäsenenä. Meidän ampumatarviketarpeemme kilpailisi olemassaolevista varastoista ja uudesta amerikkalaisesta tuotannosta muiden NATO-maiden ja USA:n oman tarpeen rinnalla.
Sen sijaan esimerkiksi Israel jatkoi M107:n käyttöä pitkään juuri pitkän kantaman operatiiviseen tulenkäyttöön (ja toisaalta M110:aa linnoitettujen asemien ja kaupunkisodankäynnissä rakennusten moukarointiin vain lyhyemmän aikaa). Israelin käyttötarkoitusten ja määrien tarkastelu on sikäli mielekästä, että Israelin olosuhteet noiden käytölle olivat selvästi erilaiset kuin USA:lla ja NATO:n Keski-Euroopan-joukoilla ja muistuttivat monelta tarpeeltaan kylmän sodan aikana Suomen tarpeita määrällisesti ylivoimaisen vihollisen torjunnassa pitkälti omin voimin (pienen, resurssiköyhän maan rajallinen tuotantokapasiteetti jne.), ja Israel hankkikin nimenomaan M107:ää yli 200 kappaletta, mutta M110:aa vain kaksi patteristoa. Israelilla on M107 yhäkin pitkäaikaisvarastoituna, sen sijaan M110 on museoissa ja poistettiin jo yli 30 vuotta sitten.
2S7:n tai M107:n tyyppisten tykkien käyttötarkoitus ei siis ole alkuunkaan sama kuin 160 KRH:lla (tai 2S4:llä tai M110:lla), vaan pikemminkin samantyyppinen kuin RSRAKH:lla. Tietysti nyttemmin RSRAKH on GMLRS:n ansiosta saanut paljon aiempaa pidemmän kantaman ja lisäksi se on lyhyen kantaman kvasiballististen ohjusten (ATACMS, PrSM) lavetti.
Toki erittäin pitkän kantaman järeä tykistö on osaltaan varsin niche 155 mm kalustoon verrattuna, ja vielä entistä enemmän sitä 155 mm L/52 tykkien ja tarkkuusampumatarvikkeiden vuoksi, siinä missä RSRAKH ei ole jäänyt yhtä pieneen lokeroon aiempaa huomattavasti pidemmälle kantavien rakettiensa ansiosta. Kuitenkin 203 mm kranaatti on rakettia selkeästi halvempi ja helpompi tehdä, ja teholtaan huomattavasti 155 mm kranaattia suurempi. Siksi perustelinkin tuota juuri kulutussodan ja pienen maan tuotannollisten näkökohtien näkökulmasta (samoista joista tuossa 160 KRH:kin katsottiin perustelluksi, mutta jonka käyttötarkoitus olisi ollut vielä paljon pienempi niche kuin 203 mm pitkän kantaman tykkien).
@Old Boy ymmärrän kyllä, että 203 mm/vast. järeä pitkän kantaman tykki jäisi tehossaan ja käytettävyydessään RSRAKH:sta, ja että meillä ei ole ollut tapana hankkia – tai etenkään laittaa rahaa kehitysprojektiin – sellaista kalustoa, joka jää aikalaisestaan verrokista (RSRAKH) näiltä osin jälkeen, vaan kun on hankittu jotain, on se joko ollut valmiiksi hyvin edullista käytettyä tai sitten parhaimmistoa. Argumenttini kuitenkin koski sitä, että 203 mm pitkän kantaman tykistö olisi Ukrainan sodan mukaisessa kulutussodassa huomattavasti arvokkaampi resurssi kuin mitä se on ollut siinä ajatuksessa jotakuinkin rajatusta, riittävät tappiot aiheuttamalla päättyvästä konfliktista (tai sen ehkäisystä), johon puolustussuunnittelumme on perustunut.
Niin, eihän 100 kg kranaattia käsin juuri nostella. Ei edes Neuvostoliiton ideoissa 60-70-luvun vaihteessa.203 mm on hankala käsiteltävä miesvoimin. Tulinopeus jäisi alhaiseksi ilman automaattilaturia.
Ja jos pääasia oli kantama eikä kranaatin koko, niin saahan sitä ampumatarvikekehityksellä myös 155 mm tykistöstä. Eikös meillä jo ole Moukareille yli 40 km lentäviä kuulia? Rakettiavusteisella Nammo suunnittelee pääsevänsä 85 kilometriin ja ramjet-kranaatilla reippaasti yli 100 kilometrin.
The range revolution - Nammo
Tuon Nammon Ramjet-kranaatin kohdalla sitten taas voi tarkastella sen hintaa vs. tehoa ja kykyä tuottaa niitä mitenkään merkittäviä määriä. Siinä on väistämättäkin normaalia 155 mm kranaattia pienempi r-ainetäyttö, ja mikä olisi kyky tuottaa tuollaisia kulutussotaan?
203 mm pitkän kantaman tykistön suurin puoltaja on juuri ampumatarvikkeen hinta suhteessa sen tulivoimaan jos kulutussota on merkittävä uhkakuva, ja huomattavasti lyhyen kantaman järeää tykistöä tai järeitä heittimiä laajemmat käyttötarkoitukset.
Viimeksi muokattu:
Huhta
Greatest Leader
No, pelkästään 85 km rakettiavusteinen 155 mm kranaatti olisi jo GMLRS:n kantaman huudeilla. Sellainen lie massatuotettavissa, vaikka minun on vaikea nähdä, miksei ramjetiakin voisi massatuottaa. Ramjet on kuitenkin hyvin vanha, mekaaninen keksintö. Kyse ei ole mikrosiruista, kyse on konepajatuotteesta.
Mielestäni suurempi kysymys on, mitä itua on ampua ~100 kilometrin päähän ohjaamattomia kranaatteja. Oli ne sitten 203 mm tai 155 mm. Eli joko korjaavan sytyttimen pitää olla halpa ja pitkäikäinen suhteessa laukausyhdistelmiin, jotta sytyttimet voidaan ostaa jo syvän rauhan tilassa varastoon, tai sitten meidän pitää ryhtyä Taiwaniksi ja pumpata miljardeja kotimaisen elektroniikkateollisuuden käynnistämiseen.
J0h1F
Ylipäällikkö
Jos verrataan nykyisistä hyllytuotteista 155 mm kranaatin PGK-sytytintä (n. 10 000 USD) ja GMLRS-rakettia (n. 220 000 USD jonkun lähteen mukaan ja ER-GMLRS meille 660 000 USD vuonna 2022), niin ainakin 155 mm kranaatti PGK:lla on selkeästi kustannustehokkaampi, jos maali ei vaadi GMLRS:ää. GMLRS on toki huomattavasti vielä tehokkaampi kuin GLSDB (tai 203 mm kranaatti).
Anonyymi
Kersantti
Mietippä nyt ihan rehellisesti keskiverto 50v reserviläisen terveyttä ja kuntoa ja kysy sitten uudelleen.
Siinäkin tapauksessa että kunto ja yleinen terveys ei olisi ongelma niin vastaan tulee rasituksesta palautumiskyky. Ei riitä että kykenee rymyämään päivän tai kaksi, sitä pitää tehdä viikko huonoilla yöunilla ja paskalla makuualustalla.
Huonosti menee kun puolet joukkuetta on poissa pelistä ekan yön jälkeen kun niskat ja/tai selkä on jumissa.
Jopuni
Eversti
Mietitään kuinka ne reservinukot otetaan käyttöön, ei niitä heitetä suoraan rintamalle. Ensin on muutaman viikon kertaus jonka aikana sitä siviilin mukavuudet heitetään sivuun ja totutaan metsä majoitukseen ja taistelurytmiin (ainakin näin toivon tehtävän) sekä tutustutaan uuteen kalustoon ja toimintaan.
rty19
Greatest Leader
Ihmisten rasituksesta palautuminen yleensä hidastuu selvästi kun ikää tulee lisää. Ei muutu koulutuksella tms. Vaikka tietysti kuntokin paranee ajan kuluessa se ei yleensä nouse samalle tasolle mitä nuorempana. Ootko ajatellut miksi ammattiurheilijat ovat yleensä alle 40v?
Jopuni
Eversti
Menee OT. mutta menköön.
Minun ajatuksissa nuoret ja hyvinkoulutetut henkilöt ovat niissä operatiivisissa joukoissa (joiden määtää kasvatetaan aluejoukoista). Vanhemmat ikäryhmät sijoitettava paikallisjoukkoihin joiden tarkoitus olisi puolustuksellinen, linnoitetuissa asemissa, yhdessä maakuntakomppanioiden kanssa, muodostettavissa pataljoonissa tai prikaateissa.
Kuten Ukraina on osoittanut kiinteät asemat eivät vielä ole historiaa, kyllä niissä pärjää heikompi kuntoiset jos rotaatio toimii.
Ajatus olisi että paikallisjoukot hidastaa ja pysäyttää hyökkäyksen jos tarve väistävät sivulle jolloin takanaoleva toinentasa jatkaa taistelua ja operatiiviset liikkuvina ja panssaroituna sekä tulivoimaisina joukkoina tekee ne vastaiskut.
Kyllä viiskymppiselle hommia löytyy muualtakin kuin etulinjasta.