Tykistö


HIMARS lataamista ja ammuntaa. Videolla näkyy rakettikasetin irrotus ja lataus, tulitoimintaa esim asemaan ajo ja ampuminen sekä GMLRS-U iskemiä maalissa. Videolla tosiaan HIMARS, mutta suurta eroa ei MLRS M270A1 tule. Latausaika on n. 3 min kahdelle rakettikasetille, tulitoiminnan aloitus about puol minuuttia jne. Ei paljon parempaa suorituskykyä voisi olla.
 
Sovittuja asioita ja hintoja muutetaan, ja ylipäätään joka käänteessä vedätetään kotiinpäin niin paljon kuin pystytään. Hankalista asioista ei saada aikaan päätöksiä, koska päättävät tahot ovat jossain kateissa.

Tietenkään ei pidä liikoja yleistää ja ehkä omalle kohdalle on osuneet ne huonommat sattumukset. En millään muotoa voi väittää olevani Korean kaupan asiantuntija.

Olen ollut jonkun verran tekemisissä Koreasta Suomeen toimitetun tavaran sopimuksenmukaisuuden ja laadunvalvonnan kanssa. Siltä osin voin ainakin kehaista korealaisia. Tavara on ollut sitä mitä pitääkin toisin kuin esim. kiinalaisten kanssa. Kyseessä siis erilaisia teollisuuden laitteisiin toimitettuja metallisia komponentteja joissa mm. metallurginen puoli on hyvinkin tarkkaa puuhaa. Kiinasta voi edelleen saada Suuren harppauksen hengessä jonkun uudelleen muokatun ovenkahvan tai mitä nyt on sattunut hyllyssä olemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Voisiko olla niin että suomi-poika on niin yltiörehellinen jopa sinisilmäisyyteen saakka että lähes kaikki muut maat ovat ketkuja? ;)
Kyllähän suomalaisetkin osaavat mikäli ei usko että Patrian kaupoissa ei ole ollut pienintäkään vilppiä. Ai niin mutta pahat Slovenialaiset pakottivat antamaan ne lahjukset...joita ei koskaan ollutkaan :)

Ei Korealainen voi olla armottomampi kuin juutalaiset ja Polakit ja niidenkin kanssa on kauppoja tehty.

Suomalaiset eivät taida koskaan oppia kotiinpäin vetämistä vaikka kaikki muut sitä maailmassa tekevät. Muutoin meillä olisi ehkä parempi kilpailukyky ja työllisyys.

Suomalaiset tuppaavat ennemmin puukottamaan toisiaan selkään kateudesta ja sitten sitä vasikointia oman edun vuoksi(kun kaveri ei saa menestyä paremmin) kutsutaan rehellisyydeksi ja lojaalisuus sekä isänmaallisuus painetaan jonnekin maanrakoon.

Jep.

(Menee OFFTopiciksi, mutta pakko ottaa vähän kantaa kun sanoit sen verta nasevasti. Itsehän uskon, että Suomen suurin syy huonoon menestykseen taloudessa tai oikeassaan missä vain johtuu meidän henkisestä alennustilasta. Ei uskalleta tai haluta menestyä, ja jos joku kaveri sattuukin menestymään, niin sen on pakko olla omasta selkänahasta. Energia käytetään nimenomaan mielummin kaverin kampittamiseen, kun työn tekemiseen oman menestyksen ja hyvinvoinnin eteen. Nojaa.)


Hyvä uutinen muutes tämä tykistö-kauppa (vaikken tykistöstä juuri muuta ymmärrä kuin, että nykypäivänkin taidetaan vielä tarvita tätä raaka tulivoimaa (varsinkin venäjän naapurissa).
 
Miksi??? Miksi haluaisimme sitoutua ennemmin Koreaan kuin Saksaan? o_O
Miltä olisi kuulostanut uutinen Putinin vierailu päivänä: Suomi ostaa Saksasta 30 panssarihaupitseja. Kallein hankinta sitten Sturmien (jotka todellisuudessa jäivät maksamatta)
Muistetaan, että Putinin isoäiti asui sota-aikana Leningradin motissa.
 
Miltä olisi kuulostanut uutinen Putinin vierailu päivänä: Suomi ostaa Saksasta 30 panssarihaupitseja. Kallein hankinta sitten Sturmien (jotka todellisuudessa jäivät maksamatta). Muistetaan, että Putinin isoäiti asui sota-aikana Leningradin motissa.
Ei olisi kuulostanut miltään.

Venäjä itse oli taannoin ostamassa Saksasta sotilaiden koulutukseen käytettävää simulaattoria - taisi olla kokonainen kylä. Ja jos kyseessä olisi jollain mystisellä tavalla arka kauppa, sitä ei ole pakko julkistaa Putinin vierailupäivänä. Nythän K9 julkistettiin, vaikka ei ollut yhtään mitään julkistettavaa (= nimenomaan haluttiin lähettää viesti).

Jos joku edelleen karsastaa Saksasta ostamista, hän elää yhä suomettuneisuuden ajassa. Täysin tarpeettomasti. Tästä olisi pitänyt päästä eroon viimeistään 90-luvun puolivälissä. Tilinteko ja pesäero menneisyyteen jäi vain tekemättä.
 
Miltä olisi kuulostanut uutinen Putinin vierailu päivänä: Suomi ostaa Saksasta 30 panssarihaupitseja. Kallein hankinta sitten Sturmien (jotka todellisuudessa jäivät maksamatta)
Muistetaan, että Putinin isoäiti asui sota-aikana Leningradin motissa.

Suomi osti Saksasta sotakalustoa suuria määriä 1990-luvulla (ns. Itä-Saksan kaupat). 2000-luvun alkupuolella, Halosen presidenttikaudella, Suomi osti Saksasta käytettyjä Leopardeja. Siinä joitakin suuria hankintoja, joiden rinnalla 30 panssarihaupitsia ei ole erityisen iso hankinta.
 
Suomi voi edelleenkin ostaa ne panssarihaupitsinsa mistä tahansa. Uutinen palveli ennenaikaisena vain tätä Venäjän kanssa jutustelua ja varmaan toimi siinä hyvin. Kaupat on kuitenkin kovin vielä kesken ja manööveri saattoi liittyä samalla myös saksalaishaupitsien tinkaamiseen.
 
Tuli tässä töissä mieleeni kun puhuttiin noista vanhoista 80-luvun lopun 152mm telatykkihankinnoista.

Tuli mieleen että millainen lie ollut suuri suunnitelma kun ostivat vielä hinattavaakin 152mm kalustoa Neuvostoliitosta
 
Suomi osti Saksasta sotakalustoa suuria määriä 1990-luvulla (ns. Itä-Saksan kaupat). 2000-luvun alkupuolella, Halosen presidenttikaudella, Suomi osti Saksasta käytettyjä Leopardeja. Siinä joitakin suuria hankintoja, joiden rinnalla 30 panssarihaupitsia ei ole erityisen iso hankinta.
DDR kalusto saatiin aika halvalla.
Veikkaisin jopa että satakunta 2A4 vaunujen kauppa oli edullisempi.
Onko Saksassa edes enää haupiteja kaupan käytettyinä?
 
Viimeksi muokattu:
Tuli mieleen että millainen lie ollut suuri suunnitelma kun ostivat vielä hinattavaakin 152mm kalustoa Neuvostoliitosta

Business as usual...
Kun tästä hankinnasta päätettiin oli Nliitto vielä olemassa. Panssariprikaatin kalusto oli silloin yksinomaan venäläistä eikä nihin kaluihin saanut tehdä merkittäviä muutoksiakaan. Pääasiassa tämän kaluston
uusimiseksi hankintalistalla oli 152 mm vedettävien ja telalavettisten tykkien lisäksi 140 kpl BTR 80 kuljetusvaunuja, T72 hinaus- ja raivausvaunuja sekä BM27 Uragan 220 mm raketinheittimiä. Yksinkertainen
syy itähankinnoille oli se mistä on tänäänkin puute...raha. Osta yksi ase lännestä tai kolme idästä noin karkeasti. Tykkien mukana tuli sodanajan atarvikkeet, joita yhä riittää ammuttavaksi harjoituksissa.
 
naapurin propaganda väittää notta ei ole varaa ostaa korean vehkeitä
Pikemminkin vihjailee, ettei ole varaa muihin kuin Korean vehkeisiin.

Sputnik muuttaa uutisen kalustohankinnasta jutuksi armeijan rahapulasta. Samoin alkuperäisen tiedotteen "..korvataan osittain 2020-2030 -luvuilla vanhenevaa tykistökalustoa" muuttuu Sputnikilla "...is set to partially replace obsolete artillery during the 2020s and 2030s". On tulkittavissa myös niin, että kalusto on nyt kelvottomaksi vanhentunutta (obsolete) ja 2020/30 saadaan osittain korvattua. Voi olla käännöskukkanen (PV:lta ei tullut englanninkielistä tiedotetta), mutta todennäköisemmin tarkoituksellista, hienovaraista asian pyörittelyä, koska kyseessä on Sputnik.
 
DDR kalusto saatiin aika halvalla.
Veikkaisin jopa että satakunta 2A4 vaunujen kauppa oli edullisempi.
Onko Saksassa edes enää haupiteja kaupan käytettyinä?

Halvalla? Noh, ehkä määrään nähden. Mutta vituttaako Venäjää saksaan menevä raha, vai Suomen saaman suorituskyky? o_O Väitän, että Itä-Saksasta tuli suorituskykyä ainakin kymmenkertaisesti verrattuna ~30 panssarihaupitsiin: 100 000 rynnäkkökivääriä, satoja miljoonia patruunoita, satoja tykkejä, satoja ilmatorjunta-aseita sekä kolmatta sataa taistelu-, rynnäkkö- ja kuljetuspanssarivaunua. Kaiken tuon rahtaamiseen tarvittiin 50 kilometriä pitkä juna. (Maailman muutos)

Leopardien hinta oli verrattavissa nykyiseen panssarihaupitsikauppaan, johon on varattu julkisten tietojen mukaan korkeintaan 100 miljoonaa euroa. Ja kyllä, Saksalla tiettävästi on yhä käytettyjä haupitseja, joita he eivät itse tarvitse ainakaan joukkojen vahvuuksien puolesta. En tietenkään voi sanoa, että he eivät olisi alkaneet niitä holdaamaan, mutta kun niitä nyt on kuitenkin myyty ulkomaille vielä viime vuonna...

Turun Sanomat kirjoitti:
Suomi maksoi 124 vähän käytetystä Leopard II A4 -panssarivaunusta 68 miljoonaa euroa eli puolisen miljoonaa euroa kappaleelta. Vaadittavine muutos- ja huoltotöineen hankinnan arvo nousee yhteensä 120 miljoonaan euroon.

http://www.ts.fi/mielipiteet/paakir...ai+kalliita+riippuen+niiden+tarpeellisuudesta
 
Pikemminkin vihjailee, ettei ole varaa muihin kuin Korean vehkeisiin.

Sputnik muuttaa uutisen kalustohankinnasta jutuksi armeijan rahapulasta. Samoin alkuperäisen tiedotteen "..korvataan osittain 2020-2030 -luvuilla vanhenevaa tykistökalustoa" muuttuu Sputnikilla "...is set to partially replace obsolete artillery during the 2020s and 2030s". On tulkittavissa myös niin, että kalusto on nyt kelvottomaksi vanhentunutta (obsolete) ja 2020/30 saadaan osittain korvattua. Voi olla käännöskukkanen (PV:lta ei tullut englanninkielistä tiedotetta), mutta todennäköisemmin tarkoituksellista, hienovaraista asian pyörittelyä, koska kyseessä on Sputnik.

Venäjää pelottaa.


Drevil_million_dollars.jpg
 
Back
Top