Tykistö

Mekanisoituja tst-osastoja on varaa päivittää. Leo-2A6 ja BMP-2M ovat jo tuloillaan. Nuo tst-osastot myös saavat nähtävästi ensimmäisenä K9-patteristot. Lisäksi tarvitaan vielä uusia siltapanssareita ja varmaan muutakin oheishärpäkettä. On epätodennäköistä että olennaisesti heppoisempiin moottoroituihin tst-osastoihin laitettaisiin samanlaisia lisäpanoksia. Eli noiden kahden joukkotyypin elinkaaret poikkeavat toisistaan todennäköisesti hyvinkin paljon.
Mihin niitä siltavaunuja tarvitaan vielä lisää? Suomessa on vähän kanaaleja ja melko tasaista muutenkin joten en ymmärrä miten nykyiset eivät riittäisi jo tukemaan melko harvinaisia ylityksiä.
Pääosa joista on rapakkoja, joiden syvyys on 2-3 metriä ja yleensä alle 5 m. Deep-fording varustuksella Leot pääsisivät niistä yli useasta kohtaa pienellä valmistelulla ja sitten isot joet kuten Kymi ovat sellaisia, joissa ei siltavaunuista ole hyötyä.
 
Monikohan suomalainen joki on niin kovapohjainen että siellä voi vapautuneesti snorklailla panssarivaunulla? En tiedä minkä nimenomaisen ojan panssarijoukot aikovat Leguaneillaan ylittää mutta suunnilleen kaikissa maailman maissa ne on arvioitu jokseenkin välttämättömiksi psv:n kavereiksi.

Rohkenin siis olettaa että BLG-60 tullaan mekanisoiduissa tst-osastoissa korvaamaan kourallisella Leo2L-vaunuja. 4-6 uuden siltavaunun hankintauutista siis odottelen. Arvaan ettei moottoroitujen tst-osastojen siltavaunuja enää korvata vaan siellä jatketaan auringonlaskuun 55-alustoilla.
 
OK, hyvä pointti mutta eikös suomessa ole myös Leguan-silta-ajoneuvoja, joiden alustana on SISU TP? Ovatko ne kenties Porin prikaatille osoitettuja?
 
OK, hyvä pointti mutta eikös suomessa ole myös Leguan-silta-ajoneuvoja, joiden alustana on SISU TP? Ovatko ne kenties Porin prikaatille osoitettuja?

Ilmeisesti ne silta-autot ovat valmiusprikaateilla. Tai näin asia joskus uutisoitiin.
 
Tuo JETS on ilmeisestikkin hyvin samankaltainen laite mitä Suomen MPL15/LISA.
Yhtäkkiä kun vertaa julkisista niin näyttäisi että toinen on Lada ja toinen Mersu. Eli ei paljon yhteistä.

Edit. termit jo kertoo paljon Target Acquisition vs Targeting

Tässä muutama joita voisi verrata JETSIIN (The Joint Effects Targeting System)

HAMMER® precision targeting system
https://www.baesystems.com/en-us/product/hammer-precision-targeting-system

Vectronix Handheld Precision Targeting Systems
http://www.militarysystems-tech.com...y-unique-handheld-precision-targeting-systems

Näitä Acquisition devicejä kilpailutettiin jenkeissä 2013
USMC Shop for Hand-Held Target Acquisition Devices
http://defense-update.com/20130109_clrf_ic.html

Tiedä sitte kuka voitti
ehdokkaat oli:
Jenoptics’ NYXUS BIRD https://www.jenoptik.com/products/d...onnaissance-systems/nyxus-bird-thermal-imager Hyvin samantapainen kuin lisa

Elbit systems ja BAE systems
Noilla kahdella niin isot valikoimat että en tiedä mikä tarkalleen oli kyseessä.
 
Viimeksi muokattu:
Monikohan suomalainen joki on niin kovapohjainen että siellä voi vapautuneesti snorklailla panssarivaunulla? En tiedä minkä nimenomaisen ojan panssarijoukot aikovat Leguaneillaan ylittää mutta suunnilleen kaikissa maailman maissa ne on arvioitu jokseenkin välttämättömiksi psv:n kavereiksi.

Rohkenin siis olettaa että BLG-60 tullaan mekanisoiduissa tst-osastoissa korvaamaan kourallisella Leo2L-vaunuja. 4-6 uuden siltavaunun hankintauutista siis odottelen. Arvaan ettei moottoroitujen tst-osastojen siltavaunuja enää korvata vaan siellä jatketaan auringonlaskuun 55-alustoilla.

Sinäänsä harmi että moottoroidut on menossa perustamisluettelosta ikuisuuteen. Pohjois-Suomen oloissa tuollainen porukka kuulostaa hyvältä suorituskyvyltä. Kykenee koukkaamaan soiden kautta, ja ei ole ihan heti reijillä jos sirpalekuuro sattuu eteen.
 
Eiköhän kalustosta jää iso osa silti käyttöön.
 
Mihin niitä siltavaunuja tarvitaan vielä lisää? Suomessa on vähän kanaaleja ja melko tasaista muutenkin joten en ymmärrä miten nykyiset eivät riittäisi jo tukemaan melko harvinaisia ylityksiä.
Pääosa joista on rapakkoja, joiden syvyys on 2-3 metriä ja yleensä alle 5 m. Deep-fording varustuksella Leot pääsisivät niistä yli useasta kohtaa pienellä valmistelulla ja sitten isot joet kuten Kymi ovat sellaisia, joissa ei siltavaunuista ole hyötyä.
Ei ne silta-ajoneuvot aina tarvitse vettä käyttöön... Maantiet ja niiden infra tarjoavat oikein riittoisasti askaretta niissä hommissa.
 
Monikohan suomalainen joki on niin kovapohjainen että siellä voi vapautuneesti snorklailla panssarivaunulla? En tiedä minkä nimenomaisen ojan panssarijoukot aikovat Leguaneillaan ylittää mutta suunnilleen kaikissa maailman maissa ne on arvioitu jokseenkin välttämättömiksi psv:n kavereiksi.

Rohkenin siis olettaa että BLG-60 tullaan mekanisoiduissa tst-osastoissa korvaamaan kourallisella Leo2L-vaunuja. 4-6 uuden siltavaunun hankintauutista siis odottelen. Arvaan ettei moottoroitujen tst-osastojen siltavaunuja enää korvata vaan siellä jatketaan auringonlaskuun 55-alustoilla.
Kuuden lisä Leo2L:n rakentamista vajaa vuosi sitten tietyllä tahoilla jo vähän suunniteltiinkin. Tiedä sitten, onko projekti lähtenyt liikkeelle.
 
Kerropa vielä tiivistetysti tärkeimmät erot Lisan ja JETS:n välillä niin saadaan selville kumpi niistä on se Mercedez.

. The system is, a celestial compass, which takes pictures of the sun and stars to pinpoint the user’s precise location.
JETS also comes with a Laser Marker Module (LMM) and a Precision Azimuth Vertical Angle Module (PAVAM). Both are accessories to the Handheld Target Location Module (HTLM). The LMM allows an FO to mark targets for aircraft and ground assets and provides terminal guidance. The precision azimuth module serves as a backup to the Celestial Compass in cases of overhead cover.

Previously, the FO had to mensurate a target with targeting software in order to obtain a Target Location Error (TLE), which could take more than 20 minutes. The north-finding technologies built into JETS, such as the Celestial Compass and the PAVAM, eliminate the need for mensurating a target altogether.

“Mensuration is a system of targeting checks and balances to make sure the targeting is accurate,” said Maj. Rob Heatherly, the Army’s assistant product manager for the system. “JETS will give such an accurate location that it can cut a lot of that out of the loop.

The user simply presses the “fire” button, and all targeting data is displayed within seconds at the top of the screen. A TLE will be reported with every targeting event giving the FO instant feedback and how to engage the target.
“JETS will give Forward Observers the capability to call in precision munitions in all scenarios, leading to fewer munitions expended,

Mitäs siinä lisassa on? Niin digitaalinen Kompassi ja GPS. Oma Paikka heittää vaikka 3metriä ja suunta jotain... niin paljonkos se heittää siellä kilometrien pääs.

Ei piisaa täsmäiskuihin.

Tässä vielä rautalangasta

JETS relies on a unique assembly of advanced sensor technology to measure everything from distance to target to the rotation of the Earth, allowing forward observers to relay more precise targeting data up the chain of command than ever before. After months of testing and evaluations, PEO Soldier claims that the system can deliver targeting data precise enough to place a GPS-guided munition

If your target is, say, the intersection of four city blocks, previous non-precision targeting devices
(Esim lisa).
would get you within a block range of that target,” Capt. Eric Munn, assistant product manager for JETS at PEO Soldier, told Task & Purpose.

“[JETS] puts you within that intersection, and it does so without having to walk a spotting round down to the target and alerting them that, well, you’re shooting at them.”
 
Tässä vielä yksi.

Army established the JETS program in 2009 as an Army, U.S. Air Force, and U.S. Marine Corps initiative to develop and field a one-man portable targeting system to enable infantry forward observers and tactical air controllers to call for fire from indirect munitions like JDAM and Excaliber, as well as call for close air support from all joint Forces.

Jonkun Jdamin käyttäminen on hankalaa jos kohde ei ole just eikä melkein selvillä. Pienetkin virheet vie pommin ohi...
 
MPL15:n kaveriksihan ostettiin viime vuonna Safranilta Strenoja, joilla saadaan suunta tarkemmaksi. Hankintaa perusteltiin juurikin JDAM:in ja JASSM:in käytöllä.

https://www.safran-vectronix.com/won-contract-with-finnish-defense-forces/
http://www.militarysystems-tech.com/files/militarysystems/supplier_docs/STERNA Brochure.pdf

JETS:iin saa kaikkia kivoja juttuja, mutta kun katsoo kuvia, niin kyllä siihenkin tulee sellainen ylimääräinen "mokkula" kolmijalan ja itse JETS:in väliin.
Ja kuinkahan vekotin päivittää paikkansa auringosta ja tähdistä, kun välillä kelit on sellaisia, ettei kumpiakaan näy viikkoihin?

Itse näkisin, että enemmänkin meillä on ongelmia viedä se TJ-/ILMATJ-partio sellaiseen paikkaan, että se voi johtaa JDAM- ja JASSM-tulta CAT1-tarkkuudella.
 
Voi voi Passi. Jos oma paikka heittää 3 metriä on maalinkin paikannuksen virhe 3 metriä. Mitä taas suuntaan tulee on asia juuri kuten MaK totesi; ei se JETS:n handheld osa aikaan saa yhtään sen tarkempaa suuntaa kuin Lisa joka taas Sternan kanssa tuottaa suunnan jonka virhe on tosi pieni.

Totta on kyllä se, että pelkällä Lisalla voi maalin paikannuksen virhe olla suurinkin juurikin suunnan vuoksi. Toisaalta laite on osa SFO hanketta jossa S-kirjain tulee sanasta Short tarkoittaen lyhyttä etäisyyttä. Siihen tarkoitukseen Lievestuoreen tuote on ihan maailman huippuluokkaa, usko pois. Vertailuissa oli aika monia muitakin vekottimia.

Mitä taas auringon ja muiden taivaankappaleiden käyttöön tulee ei asia ole uusi; Norjalaisten MPL:ssa on sama ominaisuus mutta se ei maailmaa mullista. Suunnan auringosta saan minäkin funktiolaskimella parissa minuutissa.

Mitä amerikkalaisten hehkutukseen tulee niin suosittelen käyttämään jonkinlaista suodatinta ihan kaikkien sotaväkien hehkuttaessa vehkeitään jotka vuoron perään tekevät sodat mahdottomiksi tai ainakin helposti voitettaviksi.
 
Ja kuinkahan vekotin päivittää paikkansa auringosta ja tähdistä, kun välillä kelit on sellaisia, ettei kumpiakaan näy viikkoihin?

Radioteknologia. Kahdella tunnetulla neutronitähdellä (pulsar) voi tehdä galaksin kattavan GPSn. Tarkkuus paranee muiden tunnettujen radiolähteiden myötä. Toinen on lämpökameran taikka muun optisen sensorin jos niillä näkee pilvien läpi.
 
No nyt on! Neutronitähdet ja pilvikerroksen läpi näkevä lämppäri kannettavassa vekottimessa. Juuri tätä tarvitsemme heti kun karttaruutupommit ja losseihin sijoitettavat NEMO-kontit on saatu täysmääräisesti palveluskäyttöön.
 
Miksi tämä ei olisi mahdollista? Tai hyödyllistä? Karttaruudun tyhjentämiseen meillä on jo sitäpaitsi toimitusväline.
 
Back
Top