Ukrainan kaltainen skenaario Suomessa tai Baltiassa?

Balttian mailla on se etu Ukrainaan nähden, että niiden asevoimat ovat varsin hyvässä terässä suhteessa Ukrainaan.
Toisaalta näiltä puuttuu esimerkiksi panssarivaunut, taistelukopterit, raskaat raketinheittimet, pitkän kantaman IT ja muutenkin vahvuus ei päätä huimaa. Jos itä-Ukrainan kapinallis pumppu ilmestyisi johonkin Balttian maahan niin siinä olisi paikallisella puolustuksella tekemistä.
 
Kyllä alustuksessa mainitut skenaariot ovat mahdollisia meilläkin, mutta merkittävästi parempi elintaso suojaa tehokkaasti meitä.
Vihollisella on mahdollisuus ujuttaa omia joukkojaan maahamme, mutta tuskin Venäjältäkään löytyy tuhansia tällaiseen operaatioon sopivia miehiä. Siksi uskon niiden määrän jäävän satoihin.
Tosin jo 200-300 hyvin koulutettua ja motivoitunutta taistelijaa saa aikaan merkittävää hämmennystä ja ongelman ratkaisu ei olekkaan niin helppoa.

Senaariota voisi myös kehittää agitoimalla isojen kaupunkien lähiöistä tyytymättömiä massoja "vallankumouksen" avuksi. Näitä hyödyllisiä hölmäjä löytyy maastamme paljonkin, eivätkä kaikki ole itsensä rappiolle juoneita spurguja. Noissa lähiöissä asuu paljon ihmisiä jotka ovat pettyneet yhteiskuntaan, ilman suuntaa elämässään, ilman johtajaa ja monet ihmiset(varsinkin nuoret) kaipaavat näitä tunteita. Karismaattisella johtajalla, sekä hyvällä ja riittävän pitkään jatkuneella propagandalla voisi olla mahdollista nostaa paljonkin ihmisiä barrikaadeille. Hiukan pelottava skenaario omasta mielestäni.

Tällä hetkellä Suomessa talous menee alamäkeä, työvoimareservin sankat rivit syvenevät, olosuhteet huonontuvat, tulevaisuuden näkymät heikentyvät ja tyytymättömien joukko kasvaa. Tuloerot kasvavat, verotusta kiristetään, äänestämällä ei voi vaikuttaa, keskiluokkaa kuritetaan ja suurituloista eliittiä suositaan. Lukuisissa YT-neuvotteluissa jaetaan kenkää ihan urakalla, ihmiset elävät jatkuvan epävarmuuden oravanpyörässä, mutta johtajien palkat ovat kymmenkertaistuneet. Aika montaa suomalaista on alkanut niin sanotusti hatuttamaan eikä samanlaista harmitusta ollut esimerkiksi vielä 6 - 7 vuotta sitten. Suurin osa kansasta jää kuitenkin kotiinsa puimaan nyrkkiä taskussa ilman sen suurempaa aloitekykyä. Näennäisesti tyynen pinnan alla kuitenkin kytee.

Kun olosuhteet huonontuvat riittävästi, niin hallinnon ja järjestelmän suosio laskevat eikä kansa koe niitä enää omakseen. Lopulta se luo tarpeen vallanpitäjien ja järjestelmän vaihtamiselle. Sekään ei ole mahdotonta, että korvaavaa järjestelmää lähdettäisiin hakemaan Venäjältä, mutta skenaario vaatisi toteutuakseen niin epätoivoisen tilanteen, että sen muodostuminen on huonossakin tapauksessa aika epätodennäköinen. Riippuen myös siitä, minkälaista vaihtoehtoa Venäjä tarjoaisi tai sen kuviteltaisiin tarjoavan sekä mitä Suomi ja EU tarjoavat.

Kontulan Pera ja Lissu saattaisivat halutakin Venäjään liittymistä vaikka heti tänään, mutta jos ihmisen aloitekyky ei riitä edes kouluttautumiseen tai työllistymiseen, niin ei se riitä silloin myöskään aseelliseen kansannousuun. Vallankumouksen pöytä pitäisi kattaa valmiiksi ja torilla jakaa kiväärit, mutta silti saattaisi into loppua kesken jo lähtökuopissa. Tällaisen aineksen rekrytointiin liittyvistä ongelmista myös punakaarti keräsi aikanaan kokemuksia.

Pudokkaita ja epäsosiaalista ainesta on suomalaisessa yhteiskunnassa ollut aina ja he ovat vain pudonneet, ja kadonneet. Jälkeensä he ovat jättäneet korkeintaan merkintöjä kirkonkirjoihin. Kansannousut ja -liikkeet eivät lähde mistään kiakkovieraista tai puistonpenkiltä, vaan ne lähtevät sopivissa olosuhteissa ja oikein johdettuna tavallisen työssäkäyvän kansan syvistä riveistä, kuten viimeksi Kiovan maidanissa.

Viimeksi 1700-luvun loppuun mennessä Suomen aatelisto oli varsin kyllästynyt Ruotsin epäonnistuneeseen politiikkaan ja hävittyihin sotiin 1700-luvulla, mikä herätti separatistisia tahtotiloja ja jopa haaleita visioita itsenäistymisestä. Venäjää ei nähtykään enää niin suurena mörkönä eikä se sellaiseksi vuoden 1809 jälkeen osoittautunutkaan. Näiden separatististen tahtotilojen on nykyisin arveltu aiheuttaneen puutteita motivaatioon eli maanpuolustustahtoon taistella Tukholman kruunun puolesta ja osaltaan johtaneen myös Viaporin antautumiseen niin vähäisten taistelujen jälkeen.
 
Laamanator tuossa jo luettelikin noita kylmiä faktoja talouden tilasta.

Totta on myöskin sekin, että yksikään vallankumous tai vallanvaihdos ei ole lähtenyt sieltä missä hätä on suurin vaan useinmiten moderneissa valtioissa vallanpitäjät ovat menettäneet keskiluokan tuen ja siitä on seurannut vallanvaihdos. Ikävä kyllä Suomessa keskiluokan uskollisuus on hyvin pitkälle ostettu julkisen sektorin suojatyöpaikoilla. On täysin kuviteltavissa, että rahat tuon tuen ostamiseen loppuvat ja se miten tilanne sen jälkeen kehittyy on täysin arvailujen varassa.

Valtaa pitävät eivät todellakaan pelkää "Peraa" tai edes "Mehmediä" - kuten eräs amerikkalainen rosvokapitalisti aikoinaan totesi "köyhiä on turha pelätä, sillä yksi köyhä on aina valmis tappamaan toisen köyhän maksua vastaan". Toki voi pelkkkä mellakointikin saada aikaan suuria tuhoja mutta vallanvaihdokseen tarvitaan johtajia ja suunnitelmallisuutta.

Siinä vaiheessa kun "suunnitelija Mika" menettää hyvin maksetun puoliturhan työpaikkansa ja liittyy työvoimareserviin, sekä menettää omistusasuntonsa ja joutuu muuttamaan Peran ja Mehmedin naapuriin 200 000 euron velat niskassaan voi yhteiskunnallinen aktivoituminen tapahtua. Ihminen voi kyllä menettää omaisuutensa ja velkaantua, mutta taidot ja kyvyt säilyvät. Mitä "Mika" mietii? Ensiksi juodaan vähän viinaa ja käydään lamassa kaiken menettäneen yrittäjä isän haudalla, sen jälkeen sitten laskeskellaan voidaanko koskaan päästä ns. keskiluokkaisten ihmisten piiriin? Pääsikö Mikan isä? Kenen syytä oikeastaan kaikki on? Mikä kannattaa, jos julkisella sektorilla eikä yrittäjänäkään voi turvata perheelleen leipää?
 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta näiltä puuttuu esimerkiksi panssarivaunut, taistelukopterit, raskaat raketinheittimet, pitkän kantaman IT ja muutenkin vahvuus ei päätä huimaa. Jos itä-Ukrainan kapinallis pumppu ilmestyisi johonkin Balttian maahan niin siinä olisi paikallisella puolustuksella tekemistä.

Viittasin etupäässä taitotasoon. Pari separatistia on pistettävissä kuriin vähän vähemmälläkin kalustolla, jos sitä vain osataan käyttää. Sodassa asejärjestelmät eivät sodi toisiaan vastaan, kokonaisuudet sotivat toisiaan vastaan. Viro, Latvia ja Liettua ovat myös Nato-maita, eli ne voivat olettaa saavansa ulkopuolista (materiaalista) tukea toisin kuin Ukraina (joka sekin on saamassa materiaaliapua Yhdysvalloista).

Ukrainan separatisteilla ei taida hurjemmin olla ilma-aluksia, joita Ukrainan armeija voisi ampua alas. Eli ilmatorjunta on turhaa balteillekin. Taisteluhelikopterit ja raskaat raketinheittimet taas on suurimmalta osin korvattavissa epäsuoralla tulella. Mitä tulee panssarivaunuihin, niin virolaiset ajelevat Paseilla Helmandissa, eli kyllä niilläkin pärjäisi separatisteja vastaan. Lisäksi heillä on CV9035-hankinta meneillään, ensimmäisen erän pitäisi olla vuoden sisällä perillä. Liettualla on M113-kalustoa ja IFV-hankinta on RFI-vaiheessa. Köyhällä Latviallakin on jonkinlainen mekanisoimisprojekti meneillään (nähtävästi heidän CVR(T)-ostoksensa on vielä vaiheessa). Joo, taistelupanssarivaunuja ei ole, mutta paljonko niitä on kapinallisillakaan? Panssarintorjuntakalustolla päästään hyvin pitkälle, jos vihollisella on vaunuja luokkaa kymmeniä eikä kunnollista käyttötaitoa.
 
Ukrainan separatisteilla ei taida hurjemmin olla ilma-aluksia, joita Ukrainan armeija voisi ampua alas. Eli ilmatorjunta on turhaa balteillekin.
Paljonko tämä nostaa kynnystä pistää lentävää kalustoa seppojen avustus pakettiin?

Taisteluhelikopterit ja raskaat raketinheittimet taas on suurimmalta osin korvattavissa epäsuoralla tulella.
Jos on tarpeeksi maalinosoitusta mutta TST-hekot ovat välillä pelastaneet päivän Ukrainassa vaikka pilottien tasossa on parantamisen varaa ja ottavatkin osumaa olkapääohjuksista.

Mitä tulee panssarivaunuihin, niin virolaiset ajelevat Paseilla Helmandissa, eli kyllä niilläkin pärjäisi separatisteja vastaan.
Puhutaan vähän eri tason pst-kalustosta kuin mitä afgoilla on.
 
Paljonko tämä nostaa kynnystä pistää lentävää kalustoa seppojen avustus pakettiin?

No kerrotko minulle, miksi sen pitäisi olla juuri pitkän kantaman ilmatorjuntajärjestelmä? Balteilla löytyy MANPADS ja it-tykkejä, niilläkin tekee koptereilla lentelystä epämieluisaa. Lisäksi alueella on Baltic Air Policing, joka ottanee hoitaakseen, jos kovin korkealla lennellään kovin vihamielisesti.

Jos on tarpeeksi maalinosoitusta mutta TST-hekot ovat välillä pelastaneet päivän Ukrainassa vaikka pilottien tasossa on parantamisen varaa ja ottavatkin osumaa olkapääohjuksista.

Tämä vuoksi kirjoitin "suurimmalta osin". Helikopterissa on aina ihminen mukana tekemässä havaintoja. Tämä on kuitenkin kriittistä lähinnä toimittaessa kaukana omista joukoista, jos halutaan estää Venäjän puolelta tulevan materiaalikuljetuksen säilyminen ehjänä. About kaikki muu on tuhottavissa tykistöllä.

Jos pidät helikoptereita kriittisenä Ukrainan kaltaisessa skenaariossa, niin linkkaatko minulle useamman esimerkin, joissa kopterit ovat todellakin "pelastaneet päivän"? Siis mahdollistaneet jonkin isomman operaation jatkumisen. Jonkin yksittäisen ryhmän/joukkueen ne ovat saattaneet pelastaa väijytyksessä/väijytykseltä, mutta onko parempia esimerkkejä? Donetskin lentokentän valtaus on paras jonka keksin, ja kuinka ratkaisevia tst-helikopterit olivat sielläkään? Eikö saman olisi voinut hoitaa tykistöllä? Mikäli lentokenttä oli liian kaukana Ukrainan maajoukoista, niin siinä tapauksessa se on tietysti hieman eri asia. Jos tst-helikopterit mahdollistivatkin operaation, niin siinä operaatiossahan käytettiin myös ilmakuljetteisia joukkoja, joita balteilla on kourallinen. Eli taisteluhelikopterit yksinään ovat pelastaneet varsin vähän.

Puhutaan vähän eri tason pst-kalustosta kuin mitä afgoilla on.

Eri tason? Talibaneilla on RPG-7, joka sekin vetää Pasista läpi millä hyvänsä ammuksella. Sinällään on siis ihan sama, jos Ukrainan venäjämielisillä on kertasinkoja, joiden läpäisy on 600 mm RHA. Pasi ei sitä paitsi ole tarkoitettu ajettavaksi väijytykseen vaan suojaamaan miinoilta, epäsuoralta ja satunnaiselta käsiaseiden tulelta.

Miksiköhän meille on Pasia edes tilattu, kun venäläisillä itselläänhän on vielä kymmenen kertaa parempi panssarintorjuntakalusto kuin separatisteilla? Eihän sillä tee mitään! Eikun käyttö ja taktiikka...
 
Tämä vuoksi kirjoitin "suurimmalta osin". Helikopterissa on aina ihminen mukana tekemässä havaintoja. Tämä on kuitenkin kriittistä lähinnä toimittaessa kaukana omista joukoista, jos halutaan estää Venäjän puolelta tulevan materiaalikuljetuksen säilyminen ehjänä. About kaikki muu on tuhottavissa tykistöllä.

Jos pidät helikoptereita kriittisenä Ukrainan kaltaisessa skenaariossa, niin linkkaatko minulle useamman esimerkin, joissa kopterit ovat todellakin "pelastaneet päivän"? Siis mahdollistaneet jonkin isomman operaation jatkumisen.
En pidä kriittisen mutta hyvänä työkaluna. Kentän valtaamista yrittävien seppojen torjunnassa hekoilla oli ilmeisesti keskeinen rooli jos avautuvia seppoja on uskominen.
MP.net saitilla on tuota materiaalia kohtuullisesti.

Eri tason? Talibaneilla on RPG-7, joka sekin vetää Pasista läpi millä hyvänsä ammuksella. Sinällään on siis ihan sama, jos Ukrainan venäjämielisillä on kertasinkoja, joiden läpäisy on 600 mm RHA. Pasi ei sitä paitsi ole tarkoitettu ajettavaksi väijytykseen vaan suojaamaan miinoilta, epäsuoralta ja satunnaiselta käsiaseiden tulelta.

Miksiköhän meille on Pasia edes tilattu, kun venäläisillä itselläänhän on vielä kymmenen kertaa parempi panssarintorjuntakalusto kuin separatisteilla? Eihän sillä tee mitään! Eikun käyttö ja taktiikka...
Talebaneilla ei taida olla hirveästi ohjattavia pst-ohjuksia. Ei kevyet ajoneuvot itsessään huonoja ole omassa roolissaan mutta Pasi on vähän huono kärjessä jos tiellä tulee ensimmäisenä vastaan BMP-2.
CV90 on sitten asia erikseen mutta miten tämä pärjää esimerkiksi kapinallisten T-64 vaunuille? Tai Balttian kohdalla on ehkä samantien T-80 vaunua kun ulkomaisessa mediassa ei kuitenkaan uskota että ne olisivat löytyneet jostain kylmänsodan varastosta.
 
En pidä kriittisen mutta hyvänä työkaluna. Kentän valtaamista yrittävien seppojen torjunnassa hekoilla oli ilmeisesti keskeinen rooli jos avautuvia seppoja on uskominen.
MP.net saitilla on tuota materiaalia kohtuullisesti.

Hekoilla oli kyllä keskeinen rooli, mutta kapinalliset itse harmittelivat yhtä asiaa: he olivat jättäneet MANPADS-ohjuksensa "tukikohtaansa"(!), koska arvelivat, ettei Ukraina halua pommittaa lähes uutta lentoasemaa, joka rakennettiin jalkapallokisoja varten. Ukrainalaisilla kävi siis aivan älytön munkki.

Talebaneilla ei taida olla hirveästi ohjattavia pst-ohjuksia. Ei kevyet ajoneuvot itsessään huonoja ole omassa roolissaan mutta Pasi on vähän huono kärjessä jos tiellä tulee ensimmäisenä vastaan BMP-2.
CV90 on sitten asia erikseen mutta miten tämä pärjää esimerkiksi kapinallisten T-64 vaunuille? Tai Balttian kohdalla on ehkä samantien T-80 vaunua kun ulkomaisessa mediassa ei kuitenkaan uskota että ne olisivat löytyneet jostain kylmänsodan varastosta.

Onko niitä sitten Ukrainan venäjämielisillä? Yritin ihan oikeasti hakea konkursia ja Ukrainaa Googlen kuvahausta, mutta kaikissa kuvissa oli RPG-7 tai sitten jonkin sortin kertasinko. Yhtään panssarintorjuntaohjusta en nähnyt. Eihän se tarkoita, ettei niitä olisi, kun Ukrainan venäjämielisten kalustosta löytyy muutenkin aika vähän mitään kattavampaa tietoa.

Pasi on epäilemättä vainaa, jos vastaan tulee BMP-2. Tuo ei ole kuitenkaan haettava tilanne. Jos jotain tuollaista odotetaan kohdattavan, niin sinne astihan ei mennä vaunulla vaan jalkautetaan. Kun tuohon joudutaankin, niin kyse on lähinnä kärkivaunun menetyksestä. Loppu joukkue jalkautuu hyvin äkkiä, ja bemarille tulee kuumat paikat, jos se yrittää höökiä päälle.

CV90 lienee lähtökohtaisesti alakynnessä, vaikka vastassa olisi vanhakin taistelupanssarivaunu. Kuitenkin tuo Viron havittelema malli on CV9035, eli konetykki on 35 mm, ja ensimmäisessä Persianlahden sodassa oli tapauksia, joissa Bradley tuhosi irakilaisten taistelupanssarivaunuja 25 mm konetykillään! Eli mahdollisuudet on ihan kohtalaiset, kun otetaan huomioon myös vaunujen lämpökamerat, ammunnanhallinta ja miehistöjen osaaminen. Jotenkin luotan länsimaisen ammattisotilaan taitoon enemmän kuin jonkin satunnaisen venäjämielisen (vaikka voihan sekin osata).

Kaivelin vähän läpäisytietoja, tuo on 1990-luvun lopulta. Kehitystä lienee tullut senkin jälkeen.
The following data on Oerlikon ammunition were produced in the late 1990s:

35x228mm APDS-T : weight projectile: 380g mv: 1440m/s: penetration 90mm/0°/1000m

35x228mm APFSDS-T weight penetrator: 388g mv 1417m/s penetration 120mm/0°/1000m

T-64:n panssarointi (lähteenä Wikipedia):

3-layer composite armour (K formula), with a thickness between 450 and 20 mm:
  • front: 120 mm steel, 105 mm glass fibre, 40 mm steel.
  • sides: 80 mm steel.
  • front of the turret: 150 mm steel, 150 mm glass fibre, 40 mm steel
Jos CV9035 pääsee yllättämään sivusta, niin pistäisin rahani likoon sen puolesta. Enkä pitäisi mahdottomana vaunun tuhoamista kohtaamistilanteessakaan, vaikka T-64 on siinä niskan päällä. T-64 ampuu kerran, mutta sillä pitääkin sitten osua, muuten itävaunulle voi käydä hullusti.

T-80 on toki jo mahdottomuus, mutta tuossa tilanteessa baltitkin voivat olettaa saavansa apua. Jos ei suoraa, niin pst-kalustoa ym.
 
Onko niitä sitten Ukrainan venäjämielisillä? Yritin ihan oikeasti hakea konkursia ja Ukrainaa Googlen kuvahausta, mutta kaikissa kuvissa oli RPG-7 tai sitten jonkin sortin kertasinko. Yhtään panssarintorjuntaohjusta en nähnyt. Eihän se tarkoita, ettei niitä olisi, kun Ukrainan venäjämielisten kalustosta löytyy muutenkin aika vähän mitään kattavampaa tietoa.
Molemmat osapuolet väittävät että on ja tuota tukevaa kuva ja video materiaalia löytyy sekä Ukrainalaisten vaunu tappiot viittaavat järeämpään pst-kalustoon.
Esimerkiksi Strelkov on valitellut panssarintorjuntaohjusten suutareiden suurta määrää.
Lavastettu kuva vai oikea seppo? :
Maidan-9-May-9k115-metis-at7-in-Sloviansk.jpg
 
Kyllä yksi asia on vielä meidän puolella, jos Imatrankoskella alkaa tunnuksettomia ukkoja seisoa torin reunalla. En viitsisi kovin avoimesti seisoa. Suomessa on yli miljoona metsästys asetta ja hirvikivääreitäkin muistaakseni yli 400 000 kappaletta. Hammarhiitti suojaliiviin saa kyllä kotimaan muistumaan mieleen…

Siviilien aseista tuskin olisi mitään vastusta Vihreille miehillä. Tositilanteessa olisi hirvittävän iso kynnys ampua Vihreä mies koska tilanne olisi hyvin epäselvä, varmaa toimintaohjetta ei olisi, siviili ei uskaltaisi ottaa riskiä ja ampua koska ei tiedä seurauksia. Mitä jos teenkin ison mokan ja joudun vankilaan murhasta, mitä jos Vihreät miehet ampuvatkin takaisin ja tuhoavat koko korttelin. Ylipäätänsä toisen ihmisen tappaminen olisi suurimalle osalle hyvin vaikea tehtävä. Päässä pyörisi miljoona kysymystä. Tilanne olisi toinen jos Suomessa olisi jo etukäteen harjoiteltu ja olisi ohjeet kuinka siviilit voivat toimia yllätyksen sattuessa, esim YLE antaisi valtakunnallisen merkin että nyt on tositilanne, kaikkien välitöntä apua tarvitaan ja omalla vastuulla aseita saa käyttää. CIA'n vuosikirjassa Libyan armeijan kohdalla luki aikoinaan "aseistettu kansa". Sama järjestelmä Suomeenkin ja vihollinen jo etukäteen tietäisi että täällä olisi kaaos valmiina kun vastassa olisi armeijan lisäksi aseistettu kansa :) Armeijan voi voittaa, kansaa ei.
 
Kansannousu Suomessa tai Baltiassa on poissa laskuista, mutta haluttomuus puolustaa maata tai avustaa viranomaisia todennäköisesti lisääntyy yhteiskuntien sisäisen hajaannuksen pahentuessa. Ulkoa tuotu separatismi tai suora miehitys tulevat mahdollisiksi kansalaisten välinpitämättömyyden ansiosta. Osattomaksi jääneet ihmiset eivät viitsi puolustaa vastenmielisiksi nähtyjä vallanpitäjiä. Ei suomalaisten mielenlaatu eroa tältä osin ukrainalaisista.
 
Ja eipä se välttämättä äitin pikku insinööriopiskelija Arnold Vihiluotokaan halua itseään panna alttarille. Kun kuuntelee erilaisia hyvinvoinnin tuottamia, individualistisia, libilaareja, heidän mielipiteitään ja asenteitaan....näinköhän kuolema Isämmmaan puolesta on JUST? Osalle on, osalle tuskin.

On huomattava, että tietty yhteiskuntaan "suhtautuminen" ei ole vain vähäosaisten juttu.
 
Tuossa tuli jo sen verran monta sivistyssanaa, joita en itsekään ymmärtänyt, mutta oleellinen eikä suinkaan väheksyttävä seikka on myös se, että toisin kuin entisaikojen suomalaisella, nykyaikaisella koulutetulla ja kielitaitoisella individualistilla on maailmassa myös muita vaihtoehtoja kuin kaatua sankarina kaakonkulmalla Jykän, Jutan ja Stubbin hallituksen sekä Euroopan keskuspankin puolesta. Individualistin näkökulmastahan se olisi täysin idioottimaista ja parempi vaihtoehto olisi feidata takavasemmalle eli vaikka ulkomaille töihin. Jos ei muuten, niin jo työnantajana olevan globaalisti operoivan pörssiyhtiön sisäisellä siirrolla. Säilyy ainakin hengissä, urakehitys edistyy ja elintaso kohenee palkan paremman ostovoiman ansiosta.

Kun maanpuolustustahtoa mielellään aina mitataan ja sitten retostella länsimaisittain poikkeuksellisen korkealla kyllä-vastausten %-osuuksilla, käännetäänpä perinteinen maanpuolustustahtoa mittaava kysymys toiseen muotoon ja kysytäänkin vaihteeksi:

Oletko sodan uhatessa Suomea valmis ottamaan henkilökohtaisen riskin kaatumisesta tai vammautumisesta pääministeri Stubbin hallituksen ja tämän fantastisen politiikan sekä paremminvointivaltion puolesta?

Jos tämä kysymys esitettäisiin heti alkusyksystä 1000 satunnaisotannalla valitulle suomalaiselle, niin jotenkin intuition avulla en kovin paljon lähtisi veikkaamaan sen puolesta, että kysymys tuottaisi halutun kyllä-vastauksien %-osuuden. Kertoimet huononevat lineaarisesti fantastisen politiikan edistyessä ja keskiluokan olojen kurjistuessa. Hyvinvoinnin ja vaurauden edistäminen ovat lopulta parasta maanpuolustustyötä.
 
Oletko sodan uhatessa Suomea valmis ottamaan henkilökohtaisen riskin kaatumisesta tai vammautumisesta pääministeri Stubbin hallituksen ja tämän fantastisen politiikan sekä paremminvointivaltion puolesta?.

En tietenkään, ja tuskin on kukaan mukaan, mutta olen valmis tekemään sitä perheeni, ystävieni, ja niiden miljoonien ihmisten puolesta, kenellä ei ole vaihtoehtoa paeta äkkiä takavasemmalle tuollaisen sattuessa, ja joiden toivon kykenevän elämään vielä iloisia vuosia sen jälkeen, vaikka pahin tapahtuisi.

Totta kai ymmärrän niitä henkilöitä (jossain tuolla syvällä), jotka eivät sitä halua tehdä. Mutta voivat myös pysyä loppuelämänsä poissa, jos kerta sen päätöksen tekevät.
 
Kun maanpuolustustahtoa mielellään aina mitataan ja sitten retostella länsimaisittain poikkeuksellisen korkealla kyllä-vastausten %-osuuksilla, käännetäänpä perinteinen maanpuolustustahtoa mittaava kysymys toiseen muotoon ja kysytäänkin vaihteeksi:

Oletko sodan uhatessa Suomea valmis ottamaan henkilökohtaisen riskin kaatumisesta tai vammautumisesta pääministeri Stubbin hallituksen ja tämän fantastisen politiikan sekä paremminvointivaltion puolesta?

Jos tämä kysymys esitettäisiin heti alkusyksystä 1000 satunnaisotannalla valitulle suomalaiselle, niin jotenkin intuition avulla en kovin paljon lähtisi veikkaamaan sen puolesta, että kysymys tuottaisi halutun kyllä-vastauksien %-osuuden. Kertoimet huononevat lineaarisesti fantastisen politiikan edistyessä ja keskiluokan olojen kurjistuessa. Hyvinvoinnin ja vaurauden edistäminen ovat lopulta parasta maanpuolustustyötä.

Olisi oikeastaan hauska tietää millainen tulos syntyisi, jos vastaavalta 1000 satunnaisotannalla valitulta suomalaiselta kysyttäisiin anonyymisti, että

Oletko valmis ottamaan henkilökohtaisen riskin kaatumisesta tai vammautumisesta kaataaksesi pääministeri Stubbin hallituksen ja tämän punafasistisen politiikan, jolla on aiheutettu pahoinvointivaltio?

Minäpä tiedän mikä se vastaus olisi.

BÄÄ!
 
Kun maanpuolustustahtoa mielellään aina mitataan ja sitten retostella länsimaisittain poikkeuksellisen korkealla kyllä-vastausten %-osuuksilla, käännetäänpä perinteinen maanpuolustustahtoa mittaava kysymys toiseen muotoon ja kysytäänkin vaihteeksi:

Oletko sodan uhatessa Suomea valmis ottamaan henkilökohtaisen riskin kaatumisesta tai vammautumisesta pääministeri Stubbin hallituksen ja tämän fantastisen politiikan sekä paremminvointivaltion puolesta?

Jos tämä kysymys esitettäisiin heti alkusyksystä 1000 satunnaisotannalla valitulle suomalaiselle, niin jotenkin intuition avulla en kovin paljon lähtisi veikkaamaan sen puolesta, että kysymys tuottaisi halutun kyllä-vastauksien %-osuuden. Kertoimet huononevat lineaarisesti fantastisen politiikan edistyessä ja keskiluokan olojen kurjistuessa. Hyvinvoinnin ja vaurauden edistäminen ovat lopulta parasta maanpuolustustyötä.

Vähänkin omaa nokkaansa pitemmälle ajatteleva ymmärtää kyseessä olevan jotain muuta kuin Stubbin hallituksen tukeminen.

Vai onko tosiaankin mennyt ajantaju niin kiivaaksi, että isänmaan puolustamisessa kuvitellaan kyse olevan Stubbin 10 kk pätkähallituksen tukemisesta?

Minulla nyt ei ikää vielä kovinkaan paljon, mutta kovin raskaaksi olisi käynyt elontaival, jos olisi elämänsä tarkoitusta aina peilannut hallituksen kautta.
 
Veikkaanpa, että jos kysymys olisi asetettu noin, niin vastaus olisi ollut 80-90% ihan vittuilessaan kyllä. :D (viitaten pstsian postaukseen)
 
Vähänkin omaa nokkaansa pitemmälle ajatteleva ymmärtää kyseessä olevan jotain muuta kuin Stubbin hallituksen tukeminen.

Vai onko tosiaankin mennyt ajantaju niin kiivaaksi, että isänmaan puolustamisessa kuvitellaan kyse olevan Stubbin 10 kk pätkähallituksen tukemisesta?

Minulla nyt ei ikää vielä kovinkaan paljon, mutta kovin raskaaksi olisi käynyt elontaival, jos olisi elämänsä tarkoitusta aina peilannut hallituksen kautta.

Aivan.

Eihän Suomen (tai minkään muunkaan maan) puolustamisen halukkuus riipu vallassa olevasta hallituksesta verrattuna isänmaallisuuteen. Ilmeisesti moista ajattelevalla on politiikka tärkeämpää. Mikä on mielenkiintoista.
 
Miksi aina puhutaan maan puolesta kuolemisesta kun sitä pitäisi juuri välttää ja vihollisten tappaminen on se mihin pitäisi pyrkiä?
 
Molemmat osapuolet väittävät että on ja tuota tukevaa kuva ja video materiaalia löytyy sekä Ukrainalaisten vaunu tappiot viittaavat järeämpään pst-kalustoon.

Taktiikat ja asetelmat myös tässä huomioon. Mikä on UA:n osaamistaso vs. kapinalliset? Toisekseen, kapinalliset puolustavat, UA hyökkää, jolloin UA kärsii isompia tappioita etenkin, jos/kun osaaminen ei ole juuri sen parempaa kuin kapinallisilla.
 
Back
Top