Ukrainan konflikti/sota


Mitähän tämä sitten lienee? No, yksi asia on varma: sotaakäyvässä maassa ei aleta järjestämään ylipäällikönvaaleja niin kauaa, kun yksikin örkki on rajojen sisällä.

Edit. En minä tosin ymmärrä kritiikkiä vastahyökkäystäkään vastaan, sillä Ukraina on tehnyt voitavansa niillä resursseilla, mitä sillä on.

Viimeksi vastaavaa yritetty talvella 1991 Irakissa, jolloin länsiliittouma moukaroi irakilaisia yli kuukauden taukoamatta ilmasta ja samaan aikaan tiedusteli sekä raivasi urat miinotteiden lävitse. Kyllähän Ukrainakin olisi varmaan tehnyt saman, mikäli sillä olisi ollut käytettävissään 42 päivän aikana yli 100 000 taistelulentoa maailman moderneimmalla ilma-aseella...
 
Ryppyjä rakkaudessa? Aikaisemmin uutisointiin että Lukashenko / Valko-Venäjä on jättänyt lainojen lyhennykset tjsp maksamatta viime vuoden eli 2022 kesästä lähtien. Taisi olla reilut 200 miljoonaa dollaria, mutta kuitenkin vähemmän kuin 300.

Moskovalaiset lainoittajat olivat käärmeissään ja vieneet asian oikeuteen.

Nyt kuuluu tällaista, ryssä olisi velkaa öljyn viennin lopettamisen aiheuttamien tappioiden osalta 640 miljoonaa dollaria. Ehkä totta, ehkä ei. Olisi kuitenkin sopiva "syy" miksi lopulta yllä mainittujen lainojen lyhennystä maksumieheksi joutuu Putin / Venäjä itse.

Eli sovitaan että kumpikaan ei maksa toiselle. Toki jos kumpikin olisi todellisuudessa velkaa eikä tämä ole keksittyä, niin se on asia erikseen. Kuulostaa vain "neuvottelutaktiikalta" tämä tuorein käänne. Toki jos maksamattomuuden selitys olisi juuri tämä sopimuksen rikkominen, niin ehkä tässä on isompi ryppy rakkaudessa.

There's bitching in Belarus. Russia's puppet state of Belarus expects Russia to pay $640m in compensation for the losses sustained by its oil refineries. 2021, Belarus & Russia signed agreements for export of Russian petrol products from Belarus oil plants, but Russia's placed an export ban on its petrol products.

https://news.sky.com/story/ukraine-russia-war-latest-putin-sky-news-live-blog-12541713?postid=6651085#liveblog-body

 
Onhan näitä räjähteleviä ryssävaunuja kivat kattella mutta kun sama video tulee päivätolkulla aina uudestaan, vaikkakin välillä eri musiikilla, alkaa jo väsyttää. Tuokin video on tullut jo varmaan 3-4x tähän ketjuun. Ketju olisi puolet tiiviimpi, jos jokainen viitsisi vilkaista edes pari sivua taaksepäin ennen postausta. Ja pätee kaikkiin twiittien postaajiin. (y)

Kiitos, jatkakaa... ;)
 
Valitettavasti venäjän armeija kestää aivan valtavia tappioita. Jos historiaa katsotaan niin Puna-armeija menetti reilut 14 000 000 kaatunutta ( arviot vaihtelee 8-14 milj välillä) Toisessa maailmansodassa ja toinen mokoma kuoli siviilejä. Venäjän tappioiden kestäminen on länsimaalaisittain aivan valtava. Ihmishenki ei paljoa maksa. Yksikään länsimaa ei pystyisi samoihin uhrauksiin. Stalin aikoinaan totesi, että yhden ihmisen kuolema on tragedia, miljoonan tilastoa (tämän tosin lausui Suuren puhdistuksen aikoihin). Venäjän kansan perusluonne ei ole mihinkään muuttunut vuosisatojen aikana. Kuolleita tulee jatkossa vielä paljon. Onneksi Ukrainalaisilla on kuitenkin (ryssien) tappamisen tahti ja "kunnon tappamisen meininki" päällä.
Pelkästään väitetään Stalinin sanoneen tuo vuonna 1947. Ei arkistoitu. Oikeasti sitaatti on hyvin vanha, saman sanoi ranskalainen diplomaatti jo 1920-luvulla. Aikaisimmat viitteet saman tyylisestä sanonnasta on 1700 -luvun Englannista. Suurin osa noista Stalinille osoitetuista sanonnoista on jälkeenpäin sovitettu Stalinin suuhun. Yritetty saada filosofiseksi ajattelijaksi, mitä se todellakaan ei ollut.

2 MS Neuvostoliitolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä nyky-venäjän kanssa. Se on vain putinistien märkä uni, saada ihmiset uskomaan noin. On myös eri asia puolustaa omaa maata kuin sotia Ukrainassa. Ei sinne kukaan nyky-ryssä lähde vapaaehtoisesti tai ilman lupauksia (valeita) suurista ansioista. Ihan eri asia kuin 2 maailmasota 40-luvulla. Neuvostoliiton väkiluku oli vuonna 1942 miltei 200 miljoonaa, lisäksi siellä oli asevelvollisuusreservit ja Saksan hyökätessä 1941 aktiiviarmeijan koko oli miltei 5 miljoonaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka on väittänyt että Venäjän ammattiarmeija on tuhottu 17 kertaan ? Ja kuka on naureskellut ? Tänne aina tulee näitä ihan ihmeellisiä väitteitä.
Kyllä venäjä on kärsinyt aivan helvetillisiä menetyksiä, turha sitä on kieltää. Niin on kärsinyt Ukrainakin. Venäjä on kuitenkin ollut alunperin paljon isompi armeijaltaan, väestöltään ja rahoituspohjaltaan. On itseasiassa ihme että Ukraina on pärjänyt näin hyvin. Länsimaat ei vaan vieläkään täysin ymmärrä miten paljon venäjä on valmis laittamaan likoon, elikkä ihan kaiken.

Bahmut ja Avdiivka on olleet molemmat Ukrainan kannalta hyödyllisiä taisteluja.
Pointti siinä, että kannattaa olla mielummin erittäin realisti kuin taivaanrannan maalari. Faktat kun on että vastahyökkäys ei ole ollut mikään helppo homma (walk in the park) ja selkeästi sotaväsymystä havaittavissa länsirintamalla. Ja jokainen meistä täällä palstalla oleva tietää että Ukraina on valitettavasti lännen tehohoidossa ase- ja talousavun suhteen, ja jos tuki loppuu niin huonosti tulee käymään siitä seuraavien 3-6kk aikana.
Eikä tilanne muutenkaan niin häävi ole, Unkari mädättää EU/NATOa sisältäpäin ja mätisäkki-Orban vie sinun ja minunkin verorahat koska ollaan nettomaksaja EU:ssa ja Unkari saa miljardeja.

Ei kirveitä kannata kaivoon heittää mutta hyöty on tasan 0% postata jotain Venäjän possujunia jos ne kuitenkin etenevät, vaikka sitten 5 metriä ja 200 Venäläistä niin etenevät joka tapauksessa. Samaan kastiin menee nämä Putinin sydänkohtaukset ja sairaudet, hyöty näistäkin tasan 0%. Turhaa vihollisen naureskelua/aliarviointia. Kuten sanottua, naureskellaan ja juhlitaan sitten kun Ukrainan lippu liehuu Krimillä.
 
Pointti siinä, että kannattaa olla mielummin erittäin realisti kuin taivaanrannan maalari. Faktat kun on että vastahyökkäys ei ole ollut mikään helppo homma (walk in the park) ja selkeästi sotaväsymystä havaittavissa länsirintamalla. Ja jokainen meistä täällä palstalla oleva tietää että Ukraina on valitettavasti lännen tehohoidossa ase- ja talousavun suhteen, ja jos tuki loppuu niin huonosti tulee käymään siitä seuraavien 3-6kk aikana.
Eikä tilanne muutenkaan niin häävi ole, Unkari mädättää EU/NATOa sisältäpäin ja mätisäkki-Orban vie sinun ja minunkin verorahat koska ollaan nettomaksaja EU:ssa ja Unkari saa miljardeja.

Ei kirveitä kannata kaivoon heittää mutta hyöty on tasan 0% postata jotain Venäjän possujunia jos ne kuitenkin etenevät, vaikka sitten 5 metriä ja 200 Venäläistä niin etenevät joka tapauksessa. Samaan kastiin menee nämä Putinin sydänkohtaukset ja sairaudet, hyöty näistäkin tasan 0%. Turhaa vihollisen naureskelua/aliarviointia. Kuten sanottua, naureskellaan ja juhlitaan sitten kun Ukrainan lippu liehuu Krimillä.
Itse en ole kiinnittänyt huomiota taivaanrannan maalaamiseen täällä. Siitä huomauttelua kyllä olen nähnyt. Minun mielestä kaikki asiantuntijat sanoi, että Ukrainan vastahyökkäys tulee olemaan vaikea, koska ei ole ilmaherruutta vaan miltei päinvastoin. Katsotaan nyt kuitenkin miten siellä Avdiikassa oikeasti käy. Jos venäjä ei saavuta siellä mitään, niin olihan tuo tappio sille.

Voi myös kyseenalaistaa tuon lännen avun pitkittymisen. Miksi ATACMS:a esimerkiksi voinut antaa ENNEN Ukrainan vastahyökkäystä. Ne kopterit lähikentillä teki pahaa tuhoa panssaritorjuntaohjuksillaan vastahyökkäykselle. yms. Ei vaan vieläkään tajuta, että Ukrainan on nimenomaan lännen kannalta pakko voittaa. Muuten ei EU:ssa kenellekään hyvä heilu. Se ehkä jollain tasolla ymmärretään, mutta ei ole sisäistetty niin hyvin kuin olisi pitänyt.
 

"Pyysimme heitä olemaan tekemättä sitä. Se oli mielestämme liikaa, NYT:lle puhunut virkamies sanoi. Ukrainalaiset saivat viestin liian myöhään, ja olivat jo toteuttaneet tuhoisan iskun Gerasimovin sijaintiin, missä kuoli kymmeniä venäläisiä. Gerasimov ei kuitenkaan itse kuollut iskussa."
 
Shoigu kävi tarinoimassa Venäjän senaatissa ja kertoi rintaman kuluttavan 10-15 tuhatta tonnia tarvikkeita päivässa. Shoigu ei kertonut montako prosenttia vedetään välistä ja mikä on pyydetyn/saadun välinen erotus.

Shoigu: The Russian Armed Forces supply up to 10-15 thousand tons of ammunition and fuel per day to the Special military operation zone​

MOSCOW, October 23. /TASS/. Russian Defense Minister Sergei Shoigu told senators that up to 10-15 thousand tons of ammunition and fuel are supplied to the Armed Forces of the Russian Federation in the special operation zone per day.

At the invitation of Shoigu, Chairman of the Federation Council Valentina Matvienko and the Federation Council Committee on Defense and Security held a retreat at the Russian Defense Ministry. The minister drew the senators' attention to the scale of the tasks being solved by the Russian Armed Forces during the special military operation.

“To understand the scale, we only supply 1.5 thousand tons of water to the armed forces every day - this is only drinking water. We wash approximately 350 tons of clothes per day. That is, you need to understand that this is not all happening in one place “This is on a huge front line, which, if we take it in general, is more than 1,000 km,” Shoigu emphasized, noting that “all of this, naturally, must be managed, supplying up to 10 thousand per day to the armed forces. and there are up to 15 thousand tons of various kinds of materials per day.” “This is ammunition, fuel. Everything related to the repair and maintenance of equipment,” he added.

Shoigu also emphasized the importance of the problems solved by industry. “It’s impossible not to talk about what our industry and the industry in the regions are doing. We can give many examples, very striking examples, when young people who have nothing to do with the defense industry raised and promoted production within a month,” the minister noted .

At the end of the meeting, Matvienko thanked Shoigu for the joint work, noting the constructive nature of the meeting.
https://tass.ru/armiya-i-opk/19093971
 
Olen ihan varma, että olen jossain nähnyt tällaisia käsivaralta ammuttavia 50-60 mm heittimiä ihan koulutusmateriaalin tapaisessa kirjassa tai muuten aktiivikäytössä, muutenkin kuin WTF-tarkoituksessa.
Miniheitin taisi kuulua joukkueen varustukseen jossain päin maailmaa.

Juu eihän tuossa sinänsä mitään muuta ihmeellistä ole kuin se, että nuo on mallia "made in meidän autotalli"
 
Shoigu kävi tarinoimassa Venäjän senaatissa ja kertoi rintaman kuluttavan 10-15 tuhatta tonnia tarvikkeita päivässa. Shoigu ei kertonut montako prosenttia vedetään välistä ja mikä on pyydetyn/saadun välinen erotus.

https://tass.ru/armiya-i-opk/19093971
Eli noin 200 vaunua per päivä pelkästään jo olemassa olevien joukkojen huoltoon, plus uusi/korvaava kalusto/mobikit päälle, laskinko oikein? Tähän lisäksi vielä autokuljetukset rintamalla? Tulee kaksi asiaa mieleen.
- Juna-asemat ovat varmaan aikamoisia sumppuja, joten iskuja lisää niiden niskaan.
- Kunhan Krimi saadaan mottiin, niin siellä olevat joukot eivät muuten pysty toimimaan kauaa. Toki Krimille on pumpattu tavaraa, mutta kuinkahan pitkäksi aikaa siellä on puskuria? Ei varmaan kovin pitkäksi aikaa.
 
Ensimmäiset täälä ovat suunnilleen nostamassa jo valkoista lippua Avdiivkan suhteen, kun terrakon kasan hallinnasta vieläkin taistellaan. Tuolla kasalla on oma taktinen merkityksensä, mutta sitä tule ylikorostaa. Taistelu Avdiivkasta on kaikkea muuta, kuin ohi vaikka ryssä tuon kasan saisikin hallintaansa. Ei tule unohtaa ettei ryssän puolelta ole kuin ukrainan tulen alaisia väyliä kasalle.

Sodan luonne on jo pitkään ollut kulutussotaa. Täälä taas tunnutaan unohtavan, että on niissä ryssänkin resursseissa rajansa. Tappioiden sietokyky ei todellakaan ole mitään WW2 tasoa, jos se olisi, olisivat ryssät lananneet ukrainan jo vuosi sitten 10 miljoonan miehen voimilla.
 
"Pyysimme heitä olemaan tekemättä sitä. Se oli mielestämme liikaa, NYT:lle puhunut virkamies sanoi. Ukrainalaiset saivat viestin liian myöhään, ja olivat jo toteuttaneet tuhoisan iskun Gerasimovin sijaintiin, missä kuoli kymmeniä venäläisiä. Gerasimov ei kuitenkaan itse kuollut iskussa."
Olivat tekemässä suuren virheen. Shoigua ja Gerasimovia kannattaa tukea. Jälki on ollut sen verran surkeaa.
 
Joo ei nuo kovin hääppöisiä tulokset 6kk vastahyökkäyksellä olleet. Jos ei vielä jotain puskua 🇺🇦 yritä, jää kyllä linjat tuohon. Toki helvetin paljon ryssää kylmänä kaluistoineen, kyllä vähän jäi maku että Ukraina yritti liian laajalla alueella (yli 130km rintama) hyökkäystä yli Zaporizhzhian alueella. Vaikka vaiheittain hyökkäykset tapahtuikin.

Sodanjohtajana olisin vetänyt all-in Tokmak Melitopol välille.

Toivottavasti nyt Hersonin alueella Dneprin rantaa saadaan haltuun ennen talvea.

1000010004.jpg
 
Hieman OT, mutta silti koskee:
samoin tämä:
 
Back
Top