Ukrainan konflikti/sota

Debaltsevesta

B9vI-dWIEAA7B33.png
 
Aina se lipsahdus tulee jossain vaiheessa vaikka sanoja aseteltaisiin aikansa kuin nuoralla kävelisi.

Yrität viitata siihen, että Yhdysvaltain aseteollisuus hyötyy ensisijaisesti Ukrainan kriisistä. Koska se on hyötyjä, se on varmaan oikein aiheuttaja, kukaties primus motor. Ehkäpä jo Maidanilla...

Yhdysvaltain puolustusteollisuuden kurssit ovat hiponeet pilviä aika kauan, vuosia.

Aseala toki hyötyy kriiseistä, ja vuonna 2014 kurssit nousivat jonkin verran. Budjetit kasvoivat globaalisti ehkä puoli prosenttia. Pieni määrä mutta ensimmäinen nousu sitten vuoden 2009.

Yhdysvalloissa ISIS-järjestöä vastaan käytävä taistelu on kasvattanut hiukan asemenoja. Toisaalta viime vuonna voimaan tullut budjettileikkuri silpaisee 500 miljardia vuosikymmenen aikana. Missään yhtiössä ei ole ollut kovin hurjaa nousua. Lockheed, Boeing ja BAE ovat tukeneet kehitystä omilla osakeostoilla ja yksi merkittävä tuki ovat siviilisovellukset. Näiden osakkeet ovat kuitenkin verraten kalliita eikä viime vuonna osingoilla päässyt elvistelemään liikoja.

Muutamalla muullakin palstalla olen törmännyt tähän trollaukseen. Tiedän jopa, mistä väärästä tiedosta se on saanut polttoaineensa. Kerron senkin. Typerät trollit eivät ymmärrä indeksejä. He sekoittavat voittoprosentin alaindeksiin.

Eurooppalaisyhtiöiden Stoxx Europe TMI Aerospace & Defence -indeksi on noussut heinäkuusta 2011 57 prosenttia. Samaan aikaan yleisemmin kurssikehitystä mittaava Stoxx Europe 600 -indeksi on kohonnut hieman yli 23 prosenttia.

Yhdysvalloissa ero ei ole yhtä suuri: S&P 500 -indeksi on noussut runsaan kolmen vuoden aikana 51 prosenttia ja S&P Aerospace & Defence -alaindeksi 76 prosenttia.

Suurimmat kasvuennusteet ovat kyberturvallisuusyhtiöissä.


Hei,


Valitettavasti minun pitää tuottaa sinulle pettymys: en tarkoittanut USA:n aseteollisuutta. Enkä niin missään maininnut. Se miksi teet tuon johtopäätöksen suoraan ja yrität lukea rivien välistä jotain, mitä siellä ei ole, jääkööt sinun asiaksesi. Asia on sinun pääsi sisällä syntynyt.


En mielelläni selittele omia tekemisiäni, mutta koska esitit suoran syytöksen ”trollauksesta” ja viestisi sai myös positiivista huomiota, mielestäni on syytä korjata epäkohtia kirjoituksestasi.


Ensinnäkin, ota huomioon, että ennen kuin kirjoitin oman viestini, pari edellistä kirjoittajaa valitti, miten ovat menettäneet rahaa lännen asettamien Venäjä -pakotteiden takia. Oma vastaukseni oli huomiona siihen, että on sitä markkinaa muuallakin, eikä Venäjän markkinan perään kannata jäädä haikailemaan.


Kun tämä kriisi alkoi muodostua ja aloin omassa mielessäni ajattelemaan, mitkä markkinat alkavat nousta. Myönnän, että olin ehkä onnekas. Päädyin siihen, että kaiken varalle, kannattaa sijoittaa Euroopan ulkopuolelle. Mietin myös, että kriisin aikana lääkkeille ja lääkintään liittyville tarvikkeille on aina käyttöä. Valtiot, järjestöt ja yksityiset ihmisetkin alkavat hamstrata niitä ja tietenkin kriisialueella kulutus kasvaa. USA:n lääketeollisuus on ollut 2014 vuoden ja 2015 alun aikana melko pirteä. Esimerkkeinä minua kiinnostavia yrityksiä:

- 3M

- Pfizer

- Abbott

- Baxter

- Lilly



Totta, että mikään noista ei yllä huippukorkealle. Mutta ota huomioon se, että on olemassa kahdenlaisia sijoittajia. Toiset pitävät osakkeita pitkään, toiset eivät. Ehkä indeksivetoisempi pitkäaikaissijoittaminen sopii sinulle. Minulle ei. Itse pidän siitä, että otan jonkin verran voittoa ja sijoitan koko potin uudestaan seuraavaan osakkeeseen, silloin kun uusi osake on sopivan alhaalla.


Olen itse töissä valtiollisessa kaupankäynnissä ja tiedän varsin hyvin miten valtioiden puolustus- ja turvallisuusalojen budjetit laskevat tai nousevat. Sinulla ei ole siitä minulle mitään opetettavaa. Voin jatkaa kanssasi keskustelua aiheesta yksityisviestein, menee hiukka offtopic täällä. Perustietosi puolustusalan markkinaindekseistä näyttävät olevan ok. Poikkeuksiakin osakkeista toki löytyy. Siltä pohjalta keskustelumme voisi olla jopa antoisaa.

Toivoisin, että voisimme lopettaa paskanpuhumisen "trollauksista" ja keskittyä varsinaiseen asiaan eli Ukrainan kriisiin. Myönnän sen, että itse ajattelen aika talousvetoisesti asioista. Tämä palsta keskittyy enemmän siihen sapelinkalisteluun. Siitä voipi tulla ristiriitoja. Koen kuitenkin, että talous aiheuttaa sotilaallisia kriisejä ja myöskin sota aiheuttaa talouteen kriisejä. Siksi seuraan mielenkiinnolla keskustelua täällä ja aion siihen myös siltä pohjalta osallistua.

Ystävällisesti
Johannes
 
En tiedä nyt juuri olevaa tilannetta, mutta kukaan kenen kanssa olen tänään livenä puhunut, ei usko antautumiseen. Itseasiassa ei meinaa oikein uskoa edes mottiin. Tietää toki sen olevan,mutta ei pidä sitä todellisena. Perusteluiksi juuri motin suuri taistelijamäärä verrattuna motittaviin separivoimiin.
Tuli vähän kinaa asiasta. Venäjävoimathan ne ovat. Joku voisi tietenkin kaivaa faktat mottia ylläpitävistä voimista. Onko se todellinen? Antautumiseen ei taida olla aihetta kuitenkaan. Pärjäävät kyllä aikansa.
 
Terroristien Artemovskin tulitukseen kuoli tass yksi lapsi, hänen alaikäinen sisar haavoitui myös. Tämän Venäjän järjestetyssä sodassa Ukrainassa ja Venäjän käskyläiset muka "separatistit" eli terroristit, jos heitä kutsutaan oikealla nimellä, on aamulaskelmien mukaan kuollut jo 73 ukrainalaista lasta. Kuinka moni jäi ilman orvoksi, menetti yhden vanhemmista ja kuinka moni menetti kodin..

Putin on syyllistynyt rikokseen ihmisyyttä vastaan!
Lisäys:
Lisään että 15 v tyttö kuoli sittenkin, vai onko tämä joku toinen, en tiedä. Paljon aikuisiakin kuollut, paljon haavoituneita.
1gXhT+

Artjemovskista: "Asken viettiin ruumishuoneseen 15 vuotias tyttö. Ihsimiset itkevät. Ruumishuoneessa 7 v poikalapsi. Rypälepommit tekevät kauheat jäljet kehoon. Yöhön ei voi henkitä ulos, koska se taas palaa uusista räjähdyksista. Nämä paskiaiset tulittavat nukkumalähiöt. Artjomovskissa ei ole ukrainan sotilaita. Ei ole ATOn päämaja. Nämä huorapenikkaat sotivat kansa vastaan. Jos me häviämme tämän meitä odottaa 30 luvun genosiidi...taas räjähdykset"
 
Viimeksi muokattu:
. Venäjävoimathan ne ovat. Joku voisi tietenkin kaivaa faktat mottia ylläpitävistä voimista. Onko se todellinen? Antautumiseen ei taida olla aihetta kuitenkaan. Pärjäävät kyllä aikansa.

Pari päivää sitten oli tarjolla muutama videopätkä, jossa Msta:t lönkyttelivät jonossa länttä kohti itäisessä Ukrainassa. Mihin sitten aikonevatkaan noita käyttää.
 
Taitavasti Venäjä taas kusetti koko länttä neuvotteluineen. Huomio vedettiin lavalla esitettävään näytelmään ja joukot samalla takaovesta sisään.

Meidän johtajien on pakko olla tietoisia tilanteesta ja he vain hämäävätkin Putinia neuvotteluilla ja vetävät kohta ässän hihasta.

Tai sitten ei.
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2015021319191027_uk.shtml
Ei sais nauraa vakaville asioille, mut on ne saatanan tyhmiä. Vai on tulitauon noudattamattomuus sen syytä ettei tieto kulje twittereitä pitkin, eikä sen että koko paska oli Putinin kansanteatterin kansainvälinen näytös.
 
Luulisi, että UA:n tykistö/raketinheittimistö motin ulkopuolelta suolaa terroristeja ja vaikeuttaa niiden etenemistä Debaltseveen ja lähialueille. Tietysti tiedon pitää kulkea taistelualueelta tykistöasemiin missä maalit on.

Onko täällä tykkimiehiä, niin miten luulette UA:n tykistön toimivan tällä hetkellä?
 
En tiedä nyt juuri olevaa tilannetta, mutta kukaan kenen kanssa olen tänään livenä puhunut, ei usko antautumiseen. Itseasiassa ei meinaa oikein uskoa edes mottiin. Tietää toki sen olevan,mutta ei pidä sitä todellisena. Perusteluiksi juuri motin suuri taistelijamäärä verrattuna motittaviin separivoimiin.
Tuli vähän kinaa asiasta. Venäjävoimathan ne ovat. Joku voisi tietenkin kaivaa faktat mottia ylläpitävistä voimista. Onko se todellinen? Antautumiseen ei taida olla aihetta kuitenkaan. Pärjäävät kyllä aikansa.

Lähetä niille linkki johonkin kertomukseen Raatteen tiestä niin tajuavat ehkä tilanteensa :)
 
Valitettavasti minun pitää tuottaa sinulle pettymys: en tarkoittanut USA:n aseteollisuutta.

Itselläni on vaikuttanut todella paljon plussana, koska kriisin alkaessa sijoitin USA:n teollisuuteen ja oblikaatioihin. Tähän mennessä 75% tuotto.

Johannes


Kun tämä kriisi alkoi muodostua ja aloin omassa mielessäni ajattelemaan, mitkä markkinat alkavat nousta. Myönnän, että olin ehkä onnekas. Päädyin siihen, että kaiken varalle, kannattaa sijoittaa Euroopan ulkopuolelle. Mietin myös, että kriisin aikana lääkkeille ja lääkintään liittyville tarvikkeille on aina käyttöä. Valtiot, järjestöt ja yksityiset ihmisetkin alkavat hamstrata niitä ja tietenkin kriisialueella kulutus kasvaa. USA:n lääketeollisuus on ollut 2014 vuoden ja 2015 alun aikana melko pirteä. Esimerkkeinä minua kiinnostavia yrityksiä:

- 3M

- Pfizer

- Abbott

- Baxter

- Lilly

/QUOTE]
.

Ehkä jätämme sijoituskeskustelun sikseen.
 
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2015021319191027_uk.shtml
Ei sais nauraa vakaville asioille, mut on ne saatanan tyhmiä. Vai on tulitauon noudattamattomuus sen syytä ettei tieto kulje twittereitä pitkin, eikä sen että koko paska oli Putinin kansanteatterin kansainvälinen näytös.

Paskan diilin menivät rustaamaan jos kuvittelivat, ettei ryssä vedä isoa kovaa määräaikaan saakka. Nythän tässä on vielä toista vuorokautta aikaa rellestää ihan luvan kanssa ja vasta sitten pitää alkaa keksimään uusia tekosyitä.
 

Tosiaankin,

Koko kriisin ajan, Ukraina on ollut mielestäni vaisu käyttämään näitä kortteja. Poroshenkon Munchenin -puhe passit kädessä taisi olla ensimmäinen kunnolla suunniteltu mediajuttu Venäjää vastaan. Muuten homma on pyörinyt Twitterin ja Youtuben varassa. Ukrainan pitäisi palkata joku PR -toimisto, jos itse ei osaa.

Ukraina voisi esimerkiksi laittaa vangit soittamaan TV:n suorassa lähetyksessä takaisin kotiin äidille, vaimolle ja lapsille. Itkevä kotiväki vetoaa aina kansaan. Nyt sitä itkua on nähty vain Ukrainan puolelta.

(edit) Esimerkiksi niin, että joka viikko samaan aikaan TV:ssä lähetys jossa uudet vangit soittavat. Hähää Mutta kenelle soittavat kotimaahan. Sepä olisikin yllätys. Mikä vaikutus sillä olisi venäläisiin? Sotilaiden äidit ja puolisot alkaisivat pelätä sitä tiettyä päivää ja kellonaikaa.... Siitä puhuttaisiin pitkin viikkoa. Lopulta vastustus Putinia kohtaan kasvaisi.

Johannes
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan joukot ovat mielestäni olleet kuvien ym. perusteella aikaansaavia panssarintuhoajia, kun pst-aseistus ei ilmeisesti ole mitenkään loistavaa?
 
No joo, USAssa talous nousee muutenkin, siinä missä eurooppa yskii. EUn byrokraattisuus ynnä Vihreä politiikka yhdistettynä keskuspankin saamattomuuteen (EKPn elvytys 11% BKTstä, USAn Fedin elvytys oli 25%, Japanin 45%) tulevat pitämään euromaat alamaissa vielä pitkään.

Tämä koskee suoraan myös Ukrainan tilannetta: jos EUn talous olisi kunnossa, se uskaltaisi uhmata enemmän Venäjää, nyt myydään Ukrainaa, ettei konflikti uhkaisi tätä edes pientä talouskasvua ja pyritään katsomaan mahdollisimman paljon venäjän toimia sormien läpi.

Hei,

Olen samaa mieltä siitä, että Saksalla ja Ranskalla on kiire saada Ukrainan tilanne vakautumaan edes niin paljon, että suuremman sodan vaara voitaisiin välttää. Ja syy on pelkästään EU:n häilyvä talous. Joka on sama kuin Saksa/Ranska talous. En usko, että Ukrainasta sinänsä välitetään ja pitkällä aikavälillä mikä tahansa ratkaisu käy. Jako kahteen tai useampaan osaan, autonomia, jne.

Johannes
 
Petro Poroshenko. Mitä mietit? Putin hyökkää maahasi. EU ja USA lupasivat paljon mutta eivät antaneet mitään, ja nyt ne kiristävät sinua antamaan palan itsenäiseksi luulemastasi maastasi hyökkääjälle. Sinua en kadehdi. Niin paljon helpompaa olisi ollut hoitaa turvassa bisneksiä ilman jättimäistä historiallista vastuuta riekaleiksi revitystä maasta maailmanpolitiikan pelilaudalla - maasta, joka ei ollut kenenkään, mutta on mielestäsi ukrainalaisten. Menetit päämarkkina-alueesi. Tehtaasi Lipetskissä suljettiin jo maaliskuussa, kirjanpitäjät pidätettiin ja Venäjä vaatii sinulta miljoonia ruplia "neuvostoajalta Venäjälle kuuluneiden tuotenimien" käyttämisestä.

Mitä mietit maailmasta?

images
 
Back
Top