Se on sääli, että Jeltsin oli (tai siitä tuli) sekoileva juoppo, josta ei ollut maansa kunnolliseksi johtajaksi. Sehän se Venäjän suunnan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ratkaisi: Jeltsinin ajan rappio, jonka myötä kansa janosi vahvaa (ja vähemmän ryyppäävää) johtajaa, varmaan mieluusti myös nuorta ja tervettä sellaista... Sellainen siellä sitten saatiin.
Jeltsin oli mainettaan parempi johtaja, tämä sekoilevan juopon maine on vain osittain ansaittu, osittain osa Putinin henkilökultin rakentamista. Jeltsin ajoi itsensä loppuun valtiolaivan ruorissa ja useat hänen tekemänsä nyt kritisoidut päätökset tehtiin pakon edessä. Muun muassa valtionyhtiöiden (Neuvostoliitossa oli vain valtionyhtiöitä) yksityistäminen lainoja vastaan palveli kahta tarkoitusta. Toisaalta Venäjän kassaan saatiin sen verran rahaa että akuutti kriisi vältettiin, toisaalta yhtiöihin linnoittautuneet ja niitä henkilökohtaisina läänityksinään pitäneet neuvostoaikaiset punajohtajat saatiin potkittua pois ja korvattua uudella johtajasukupolvella joiden intresseissä oli talouden kehittäminen eikä muutosten vastustaminen kaikin keinoin. Jeltsin joi reippaasti mutta rinnalla kulki paha sydäntauti ja perättäiset infarktit saivat hänen puheensa kuulostamaan juopon mökellykseltä.
Venäjä lähti nousemaan aallonpohjasta Jeltsinin aikaan ja Putinin ottaessa ohjat nousu oli jo vakaata. Jeltsinin aikaan kommunistien paluun pelossa tehdyt vaalilain muutokset antoivat sitten Putinin joukolle mahdollisuuden kaapata koko poliittinen kenttä itselleen. Ensimmäinen oivallus oli kehittää puolue - yhtenäinen venäjä - jolla ei ole ideologiaa, ohjelmaa eikä muita tavoittteita tai tarkoitusta kuin tukea presidenttinä. Toinen oivallus oli havainto että suurin osa äänioikeutetuista ei ole tippaakaan kiinnostunut politiikasta vaan siitä että palkka tai eläke riittää ruokaan ja votkaan ja tulee säännöllisesti. Niinpä presidentin valvontaan heti tilaisuuden tullen kaapatut valtakunnalliset tv-lähetykset suoltavat tavaraa joka saisi suomalaisten juorulehtien törkeimmät kirjoittajatkin punastumaan.
Venäjällä poliittinen keskustelu on korvattu jollain jota Suomessa kutsutaan pölhöpopulismiksi. Tuutin täydeltä kateutta, kaunaa ja katkeruutta, uhriutumista ja kiihkonationalismia. Kohderyhmänä ihmiset joiden koulutustaso on niin ja näin, ei kielitaitoa eikä kiinnostustakaan ympäröivään maailmaan ja joiden muistoissa on nuoruuden kultaiset päivät ihanassa Neuvostoliitossa.
Peli menetettiin kymmenen vuotta sitten kun Venäjän demokraattiset voimat keskittyivät omahyväisessä ylimielisyydessään saarnaamaan kuorolle, eli Venäjän suurten kaupunkien koulutetulle kielitaitoiselle nuorelle keskiluokalle. Heiltä unohtui että tämä porukka ei ole kuin 15-20% äänioikeutetuista.
Niinpä venäläinen versio "vaaliväittelystä" on se, että kun studioon demokraatteja edustamaan kutsutaan esimerkiksi joku tuntematon arka nainen, hänen opponentiksi istutetaan Vladimir Tsirinovski joka keskeyttää demokraattien jokaisen lauseen alkuunsa kirkumalla hysteerisesti solvauksia, uhkauksia ja käskyjä muuttaa maasta. Ja television ääressä itsensä vanhuksiksi ryypänneet viisikymppiset hörähtelevät tyytyväisinä.
Putin tarjoaa idioottilaumalle leipää ja sirkushuveja, opportunisteille mahdollisuuden valtaan ja rikkauksiin, narsisteille mahdollisuuden tuntea itsensä tärkeiksi ja örkeille mahdollisuuden ryöstää, raiskata, kiduttaa ja murhata ilman pelkoa edesvastuuseen joutumisesta. Se joukko joka jää noiden ulkopuolelle on jo toivonsa menettänyt.