Ukrainan konflikti/sota

Ryssät jossain Debaltsevessa. Jos tuolla taustalla näkyvän pellon takana olisi suomalainen PST ryhmä, sanoisi T-72 sopimuksensa irti ja moni muu. Ukrainan PST taitaa olla aika heikkoa, vaikka videon lopussa joku BTR-80 ottaa osumaa.

Ukrainalaiset ilmeisesti menettäneet Debaltseven taistelussa ainakin yhden vastatykistö tutkista joita ameriikasta vähän aikaisemmin tuotiin.
 
Käänsin vielä pätkän A.Piontkovskin tekstista:
"- Missä on nähtyy Putinin periksiantamista? Hän tarkoituksella ei laittanut asiapapereihin mitään allekirjoitusta. Hän laski kaiken etukäteen. Myös Hollande, Merkel ja Poroshenko eivät allekirjoittaneet mitään. Maiden johtajat tehneet lyhyehkö 4 presidentin deklaraatio - tavallinen ilmoitus ilman allekirjoituksia. Toisin sanoin - ties mitä epämääräinen. Allekirjoituksen laittoivat Heidi Tagliavini, Leonid Kuchma ja kaksi "puliukkoa" joiden status, työpaikka ja virkan nimi, jäi ilmoitamatta, Igor Poltnitsky ja Aleksandr Zakharchenko.

Нän kirjoittaa myös tästä Putinin apofeosi näytelmästä, miten puliukot kieltäytyneet allekirjoitamasta, ja kaikki olivat niin jännittyneitä 2 t että Merkel oli jo valmis lähtemään sieltä Hollanden kanssa 1,5 tunnin kuluttua, mutta sitten tasan 2 min ennen tätä Putin juhlallisesti ilmoitti että separatistit allekirjoittaneet. Tästä selosti hyvin tarkkasti mm pro-kremlilainen jornalisti Andrey Kolesnikov.
 
Älä nyt, paikallisia "valtiomiehiä":
  • "Alexander Zakharchenko, the leader of pro-Russian rebels in Donetsk, Igor Plotnitsky, the leader of pro-Russian rebels in the Luhansk region."
 
Kunniamerkkejä pukkaa!

http://www.unian.info/war/1046595-r...ssian-regular-troops-captured-debaltseve.html

Russian newspaper reports Russian regular troops captured Debaltseve
20.02.2015 | 15:34
0 0 149 0 0
The town of Debaltseve, from which the Ukrainian armed forces began to withdraw on Wednesday, was taken by Russian soldiers and not local militants, Russian journalist Ilya Barabanov wrote on Friday in a report for the Russian newspaper Kommersant.
1424439261-4225.jpg

REUTERS
The report corroborates claims by Ukrainian soldiers that in Debaltseve they were fighting Russian regular troops, and not local militants.

In his report, Barabanov mentioned four Russian soldiers who had served under contract in a motorized rifle brigade and were now fighting with the militants in Ukraine.

"They are like on a perpetual mission there. The commanders were not against it, on the contrary, they welcomed their desire to go to the Donbas and to protect their homeland at that very moment," Barabanov said.

"They arrived in the Donbas not with one division, but in groups of three people - the crew of a fighting machine... They were assigned to different military units of the DPR," he said, explaining how the Russian troops entered the territory controlled by the militants and joined their army.

"Thus, the fighting is carried out by those who really know how to fight, and after them it is carried out by the local militants," the report says.

"Before storming Debaltseve, in order for the Buryats or the ‘Donbas Indians’ - as the militants call the Russian military - not to be seen, journalists were not allowed to come to Vuhlehirsk, from where the offensive began. Journalists will be allowed to enter Debaltseve after it is finally cleared of the Ukrainian armed forces and the checkpoints are controlled by the DPR militants."

Barabanov also said that the Russian soldiers weren’t only allowed to fight in Ukraine, but they were also actively recruited by the Russian military.

"In the case of further militant attacks, the command of the Russian military units throughout the country will start to talk about how it is important to help the freedom-loving Donbas against aggression from the West. There is no compulsion - only volunteers," he said.

Barabanov also reported a conversation with a Russian soldier, who told him that his superiors immediately told them that they would go to war in Ukraine.

"They said at once. You see what these creatures are doing here, everyone wanted to be there. I’m serving not to learn how to sew and dig. Our leadership tells us that we can stop war in this way," a soldier said.

The journalist said he knew all names of all the soldiers in the text, but the newspaper does not deem it necessary to publish them right now.
Read more on UNIAN: http://www.unian.info/war/1046595-r...ssian-regular-troops-captured-debaltseve.html
 
Heitän ajatuksen kehiin, lähinnä toveri moderaattoreille, että mitäs jos laitamme äänestyksen pystyyn. Kuka tässä keskustelussa on sitä mieltä, että jospa heitämme nämä nimimerkit pois ja keskustelemme asioista ihan omilla kasvoillamme ja nimillämme. Itse en ainakaan koe, että olisin kommentoinut mitään sellaista, mitä en voisi myös kohdata omalla nimelläni.

Tämä ajatus heräsi siitä, että Ukrainassa asiat, joita me kommentoimme viinilasien ääressä, ovat arkipäivää. En ole nähnyt Suomessa vastaavaa aatteen paloa, mitä tällä palstalla on, esimerkiksi mielenosoituksissa. Anonyyminä elämä on niin helppoa. En ole tässä nostamassa itseäni millekään jalustalle, mutta olen ihmeissäni keskustelun motiiveista, jos en saa edes yhtä tykkäystä tälle idealleni.

Johannes
Esimerkin voimalla oma nimi vaan tauluun.
 
Missä vaiheessa noita Gorka-pukuja muuten alkoi näkymään laajamittaisesti Ukrainassa? En muista hirveästi viime vuoden puolella asua nähneeni mutta nyt se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
 
Kunniamerkkejä pukkaa!

http://www.unian.info/war/1046595-r...ssian-regular-troops-captured-debaltseve.html

Russian newspaper reports Russian regular troops captured Debaltseve
20.02.2015 | 15:34
0 0 149 0 0
The town of Debaltseve, from which the Ukrainian armed forces began to withdraw on Wednesday, was taken by Russian soldiers and not local militants, Russian journalist Ilya Barabanov wrote on Friday in a report for the Russian newspaper Kommersant.
1424439261-4225.jpg

REUTERS
The report corroborates claims by Ukrainian soldiers that in Debaltseve they were fighting Russian regular troops, and not local militants.

In his report, Barabanov mentioned four Russian soldiers who had served under contract in a motorized rifle brigade and were now fighting with the militants in Ukraine.

"They are like on a perpetual mission there. The commanders were not against it, on the contrary, they welcomed their desire to go to the Donbas and to protect their homeland at that very moment," Barabanov said.

"They arrived in the Donbas not with one division, but in groups of three people - the crew of a fighting machine... They were assigned to different military units of the DPR," he said, explaining how the Russian troops entered the territory controlled by the militants and joined their army.

"Thus, the fighting is carried out by those who really know how to fight, and after them it is carried out by the local militants," the report says.

"Before storming Debaltseve, in order for the Buryats or the ‘Donbas Indians’ - as the militants call the Russian military - not to be seen, journalists were not allowed to come to Vuhlehirsk, from where the offensive began. Journalists will be allowed to enter Debaltseve after it is finally cleared of the Ukrainian armed forces and the checkpoints are controlled by the DPR militants."

Barabanov also said that the Russian soldiers weren’t only allowed to fight in Ukraine, but they were also actively recruited by the Russian military.

"In the case of further militant attacks, the command of the Russian military units throughout the country will start to talk about how it is important to help the freedom-loving Donbas against aggression from the West. There is no compulsion - only volunteers," he said.

Barabanov also reported a conversation with a Russian soldier, who told him that his superiors immediately told them that they would go to war in Ukraine.

"They said at once. You see what these creatures are doing here, everyone wanted to be there. I’m serving not to learn how to sew and dig. Our leadership tells us that we can stop war in this way," a soldier said.

The journalist said he knew all names of all the soldiers in the text, but the newspaper does not deem it necessary to publish them right now.
Read more on UNIAN: http://www.unian.info/war/1046595-r...ssian-regular-troops-captured-debaltseve.html
Enää ei lymyillä.
[Sarkasmi]Onneksi Merkel seuraa tiiviisti tilanteen kehittymistä:
"German Chancellor Angela Merkel and French President Francois Hollande are holding a news briefing after talks in Paris. The Ukraine crisis is expected to dominate the agenda at the Elysee Palace."
[/Sarkasmi]
http://www.bbc.com/news/world-europe-31549399?ocid=socialflow_twitter
 
Ryssät jossain Debaltsevessa. Jos tuolla taustalla näkyvän pellon takana olisi suomalainen PST ryhmä, sanoisi T-72 sopimuksensa irti ja moni muu. Ukrainan PST taitaa olla aika heikkoa, vaikka videon lopussa joku BTR-80 ottaa osumaa.

Eipä tosiaan pahemmin vakuuta kyseisen porukan ammattitaidosta. Vaunu makaa paikallaan pari minuuttiaja ampuu neljä laukausta samasta asemasta. Vastassa ei ilmeisesti vähään aikaan ollut mitään vakavampaa, RPG:tä raskaampaa panssarintorjuntaa. Mutta siitä huolimatta en antaisi vaunumiesteni maata tien päällä tuohon tapaan.
Saati sitten antaisi panssarijääkärien maata vaunun takana kuten videossa. Vaunu vetää aina tulta ja huomiota puoleensa, takana kykkimällä kerjää vain vaikeuksia itselleen, puhumattakaan että estää vaunua tekemästä normaalia tuliasematoimintaansa. Sellainen ei tosin taida kuulua venäläisten vaunumiesten koulutukseen.
Ihme että ryhmänjohtaja ei saanut hylsynkantaa kaaliinsa maatessaan vaunun takana. Näytti katsovan paikan mihin ne hylsynkannat putoavat, mutta ei voi luottaa että ne aina putoaisivat samaan kohtaan. Vaunu voi kääntää tornia tai hylsyn kanta voi osua luukun reunaan ulosheiton aikana. Sekin perusasia joka koulutettiin panssarijääkäreille kun T-72:t olivat palveluskäytössä.
 
Andrey Piontkovsky kirjoitti että Ukrainalle kaikista edullisinta olisi uhohtaa nyt tämä Donbass toistaiseksi, ja antaa ihmisten, jotka haluavat tulla Ukrainan puolelle, turva ja majoitus ja LOPETTAA näiden alueiden ylläpidon (eläkkeet). Sitten kaikkia voimia laittaa Minskissa 16 helmikuun merkittyjen rajojen puolustamiseen, joka puolelta. Silloin koko vastu sitten Venäjän, jokaisen tämän rajan ylitys tulkittaisin kun agressio ja kiristäisi vakavalla tavalla pakotteet. Hänen mielestään, länsi selvästi ei halua sotia. Mutta vakavien sanktioiden myötä, Putinin tulisi tukalaa olo.

Tämä, hänen mielestään, ei ole kapitulaatio (alueiden luovuttamista). Kapitulaatio hänen mielestään pikemminkin se että teeskennellään agressorin edessä, että miehetetyt alueet ovat Ukrainan ja leikitaan näiden "klovnien" kanssa vaalit ja erityiset statukset. Pitää julistaa, että me vastustetaan, tässä kulkee rajamme, meidän puolustus, ja vihollinen ei astuu enää askeltakaan sen yli, mutta siihen me tarvitaan nykyaikaiset aseet. Tänään emme ole valmiit palauttamaan ne alueet itselleen takaisin kokonaan.

"Joku luulee että Ukraina on valmis heittämään venäläisen armejan pois Krimilta? Mikä ero on Dobassin ja Krimin välillä? Ne ovat samanlaiset miehetetyt alueet. Mielestäni, se mitä minä ehdotan, on poliitisesti ja diplomaatisesti maksimaalisesti kova asenne. Ja se, että sotillallisesti pitää olla maksimaalisesti rationaalinen, on myös selvä"

Kokonaisuudessa teksti on tässä.
http://www.kasparov.ru/material.php?id=54E5CF082ECD1&section_id=46641456E93EE

Mitä mieltä olette tästä?

Tuo kuulostaa realistiselta - inhottavaa menettää alueita, mutta maksakoon Venäjä omat sekoilunsa, tai sitten sinne jääneet ihmiset voi ilmoittaa joskus että haluaa takaisin Ukrainaan (kun Venäjän talous on kunnolla romahtanut). Krim lienee ainakin Putinille sellainen päähänpinttymä että sen takia vedettäisiin vaikka maailma ydinsotaan, vaikka sille tulee ilmankin sotaa karmea hintalappu. Mutta niiden helmikuun rajojen puolustamiseen pitää suhtautua siten, että kerätään tosiaan kaikki voimat valmiuteen, ei tietenkään kaikkia voida pitää koko ajan aseissa mutta lyhyellä varoitusajalla kokoon kutsuttavana. Länsi voisi sitten myydä aseita ja ammuksia 100 vuoden maksuajalla, ja kaikki varastoitu minkä saa laitettua ja pidettyä kunnossa toimintakuntoon, loppu varaosiksi ja romumetalliksi.

Mielestäni näistä parista isosta katastrofista huolimatta Ukrainan pitäisi olla ylpeä ponnisteluistaan Venäjää ja niiden bandiitteja vastaan. Ovat kuitenkin taistelleet muutamalla kymmenellä tuhannella miehellä, joilla kalustopuutteita ja ei kunnon keskusjohtoa, Venäjän monituhatpäisiä ammattijoukkojakin vastaan, jopa niitä kaikkein kovimpia erikoisjoukkoja. Olosuhteisiin nähden on mennyt hyvin - seuraavaksi ne olosuhteet paremmiksi!
 
En ymmärrä tätä NATO vouhotusta Ukrainan osalta. Se on kuitenkin vain tiettyjen maiden puolustusliitto jonka tehtävänä ei millään tapaa ole puolustaa siihen kuulumattomia maita.

Mielestäni vain yksittäiset valtiot tai EU:n kaltaiset maiden yhteenliittymät, ovat millään tapaa oikeutettuja tarjoamaan aseellista tukea. Tuen on tultava poliittisen tason päättäjien puolelta. NATO:ssa on vain sotilaita.

Sitten on tietenkin YK, jolla olisi valta tehdä oikeasti aika hienojakin ratkaisuja, mutta tyytyy olemaan saamattoman passiivinen sivustakatsoja.

Et taida ihan ymmärtää NATOn olemusta. Se on ensisijaisesti nimenomaan POLIITTINEN liitto yhteisen puolustuksen luomiseksi. Yksi liittouman keskeisiä arvoja on demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden tukeminen. Tähän poliittiseen liittoon kuuluu myös yhteisten arvojen levittäminen halukkaille naapurimaille. Kaikki toiminta perustuu NATOssa poliittiseen päätöksentekoon. Itseasiassa varsin kankea ja byrokraattinen järjestelmä jolla pyritään nimenomaan takaamaan se, että sotilaat tekevät vain sen, mikä on poliittisesti hyväksytty. Jos NATOn pääsihteeri "vouhkaa" Ukrainasta, hän tekee sen jäsenmaiden antamalla poliittisella mandaatilla.

YK on tällaisessa tilanteessa aivan hampaaton, koska Venäjä voi turvallisuusneuvostossa sabotoida kaiken päätöksenteon. EU:lla taas ei ole armeijaa. Suurin ongelma näyttää olevan, että lännessä ei ymmärretä poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen painostuksen yhteiskäyttöä. Taloudellisella painostuksella Venäjä saadaan polvilleen, ja mitä kuvittelette että Putin sen jälkeen tekee? Käyttää tietenkin sotilaallista voimaa, koska länsi ei ole siihen varautunut. Jos halutaan vaikuttaa Putiniin, pitää tehdä kuten Teddy Roosevelt aikanaan sanoi: "Puhu pehmeästi mutta kanna isoa keppiä". Lännen pitäisi olla valmiimpi sotilaalliseen vastareaktioon ja osoittaa se käytännössä.
 
Ukrainalaiset ilmeisesti menettäneet Debaltseven taistelussa ainakin yhden vastatykistö tutkista joita ameriikasta vähän aikaisemmin tuotiin.
Löytyykö venäläisiltä vastaavaa?

Edit
Se joka ihmetytti, niin nätisti kuorissa. Eli käytettinkö lainkaan?
 
Debaltseven taistelusta löytyy vaikka kuinka paljon videoita Ukrainalaisten tappiosta, mutta onko kukaan löytänyt mitään matskua seppojen puolen tappioista?
 
Ryssät jossain Debaltsevessa. Jos tuolla taustalla näkyvän pellon takana olisi suomalainen PST ryhmä, sanoisi T-72 sopimuksensa irti ja moni muu. Ukrainan PST taitaa olla aika heikkoa, vaikka videon lopussa joku BTR-80 ottaa osumaa.

Ymärtääkseni juuri siksi UA niitää javelineita haluaisikin että saisivat kunnon ohjuksia noita raskaampia t:sarjalaisia vastaan, kun ei taida rpg tuohon oikein tehota muualle kuin teloihin. Joo oli kyllä "janttereilta" ihme makoilua tankin takana ei mitään levittäytymistä tai muutenkan mitään toimintaa mitä jos se tankkikuski olisikin päättänyt peruuttaa äkisti olisi tullut tasaista jälkeä.
 
Et taida ihan ymmärtää NATOn olemusta. Se on ensisijaisesti nimenomaan POLIITTINEN liitto yhteisen puolustuksen luomiseksi. Yksi liittouman keskeisiä arvoja on demokratian ja oikeusvaltioperiaatteiden tukeminen. Tähän poliittiseen liittoon kuuluu myös yhteisten arvojen levittäminen halukkaille naapurimaille. Kaikki toiminta perustuu NATOssa poliittiseen päätöksentekoon. Itseasiassa varsin kankea ja byrokraattinen järjestelmä jolla pyritään nimenomaan takaamaan se, että sotilaat tekevät vain sen, mikä on poliittisesti hyväksytty. Jos NATOn pääsihteeri "vouhkaa" Ukrainasta, hän tekee sen jäsenmaiden antamalla poliittisella mandaatilla.

Tätähän minä juuri tarkoitan. Kaiken on lähdettävä poliittiselta tasolta eli jäsenmaiden tasolta. Ne antavat sotilailleen sitten oikeuden toimia. Ei kai NATO voi esim. määrätä Puolaa lähettämään sotilaitaan Ukrainaa puolustamaan jos tämä ei ole edes jäsenmaa? NATO:lla ei siis ole tässä mielessä poliittisen tason ratkaisuihin valtaa liitona, jos tilanne ei kosketa jäsenmaata. Ukrainalaisten tulisi ennemminkin kohdistaa huomionsa yksittäisiä maita kohtaan. Vouhottamisella tarkoitan nimenomaan Ukrainalaisten huutelua siitä kuinka NATO:n täytyy tulla pelastamaan heidät, en sitä mitä NATO tiedottelee. Tottakai NATO voi tukea demokratiaa Ukrainassa, mutta ei sotilaallisesti ilman yksittäisten jäsenmaiden päätöstä siitä. Kommentissani tarkoitin nimenomaan tätä sotilaallista avustusta.

Itse olen kyllä huudellut riippumattomien rauhanturvaajien perään Ukrainan ja Venäjän rajaa valvomaan, vaikkapa nyt NATO:n osalta, jo viime keväästä lähtien.
 
Pahin asia mitä vielä voisi tapahtua on Amerikan aseapu jolla ei ole merkitystä. Venäläiset kuvaavat sotasaalisaseita ja menevät voitosta voittoon. Se tekee erittäin pahaa naapurmaille ja hyvää venäjän Nationalisteille. Jotkut suuret filosofit olivat valmiina kutsumaan ylimääräisen kertausharjoituksen pelkästään sen vuoksi kun Venäjä voitti euroviisut. Ne on vaarallisia. Samoin jääkiekko ja jalkapallo. Sieltä kun tulee suuri voitto,alkaa pikkumaiden rajoilla pullistelu. Niin hölmöä kun se onkin. Saati sitten amerikkalaiset aseet.
 
Tää on varmaan ollut jo jossain täällä, mutta tosiaan aika heikossa hapessa alkaa olemaan tuo Donetskin lentokenttä (tai se mitä siitä on enää jäljellä nykyään):

Valitettavasti tuon VICE Newsin videonkin perusteella osa näistä sepoista tuntuu edelleen oikeasti uskovan asiaansa, mikä on aika surullista...
 
Back
Top