Ukrainan konflikti/sota

V_tus kirjottaa ryssän vallanneen jonkin merkittävän osan koksitehtaan kompleksista. Alue on pari km pitkä kaikenkaikkiaan.

By directions, for now:

Avdiivskyi - the enemy continues to advance through the private sector to the south-northeast of AKHZ, capturing a significant part of it.

In the direction of the fire department, the occupiers advanced 200 meters, losing their speed. But it is minimal, but it is there.
 
Ukrainan tukemisessa myös uskotaan suuresti USA:n aseteollisuuden mahtiin. No todellisuudessa kun katsoo 2015 lukuja joihin Ukraina ei vielä vaikuttanut niin EU oli noin 100 miljardissa ja USA 4x tuo puolustusteollisuuden liikevaihdossa. USA:lla lisäksi ydinaseet vie sen 1/3 tuosta joten ylläripylläri EU ja USA on aika tasoissa puolustusteollisuuden osalta. USA:n tilannetta selittää se että he julkaisetvat tiedot. Suurin osa esimerkiksi EU maiden viennistä salataan joten niitä lukuja ei saa todellisuudessa kerättyä.

USA:n aseviennin suurin rahavirta tulee lentokoneista ja helikoptereista. Niistä aseista joita Ukraina tarvitsee eli maavoimien tuotantokapasiteetti on EU:ssa korkea. Se ongelma on että niitä varastoja ei ole hillottu joten ei ollut antaa heti mitä tarvitaan. Näillänäkymin kohta on. Pääosin hätä on suuri Ukrainassa juuri nyt ja toivottavasti tuo tuotanto ehtii sitten auttamaan.

Joten kyllä tässä on nyt kyse ihan puhtaasti poliittisen tahdon puutteesta erityisesti tiettyjen maiden kohdalla EU:ssa.
 
Näistä googlehauista voidaan siis päätellä ja toivoa että tykistön ammuspulaan on tulossa helpostusta. Valtaosa kaikesta uutisoinnista koskee niitä.

Nämä uutiset kertovat positiivisemmasta kehityksestä mutta kaikesta huolimatta vuosi 2024 tulee olemaan vaikea: suunta on positiivinen mutta ei olla vielä perillä (sama koskee Yhdysvaltain 155mm laukausten tuotantotavoitteita, vuosi 2024 on kasvua mutta selvästi suurempiin lukuihin päästään vasta vuonna 2025).

Tämäkin kertoo siitä että ei kannata asettaa liian kovia odotuksia / tavoitteita vuodelle 2024, vaan tärkeintä olisi kyetä torjumaan ryssän yritykset ja kuluttaa vihollista niin paljon kuin mahdollista.
 
Näistä googlehauista voidaan siis päätellä ja toivoa että tykistön ammuspulaan on tulossa helpostusta. Valtaosa kaikesta uutisoinnista koskee niitä.
No kyllä sitä tapahtuu kautta linjan.

Jo viime vuonna Saab ilmoitti, että vaiheittain nelinkertaistaa erilaisten pst -aseiden tuotannon niin, että vuosivolyymi 2025 eteenpäin on noin 400000 kpl, tänä vuonna jotain +200000 kpl.


Eiköhän nekin riitä jo täysin siihen mitä Ukraina kuluttaa ja osa menee jo varastojen täyttöön siellä missä alkuvaiheessa niitä tyhjennettiin.

Suomessa sekä Lapua että Sako ovat ilmoittaneet patruuna tuotannon laajentamisesta.

Puolassa Piorun ohjuksen tuotanto on jo nyt yli kolminkertainen sodan alkuvaiheen tuotantoon ja sitä tulee sellaista tahtia, että niitä riittää myydä ostajillekin pitkin Eurooppaa, uusin asiakas on Georgia.

 
Viimeksi muokattu:
Yhtäkkiä se 5000-6000 S-sarjan IT-ohjusta alkaa tuntua pieneltä määrältä.

Ajateltua uhkaa vastaan eli lännen lentokoneet ja ohjukset se voi tuntua suurelta, mutta jos niitä joudutaan käyttämään päivittäin kymmeniä droonien torjuntaan niin alkaa tulla jossain vaiheessa varaston peräseinä vastaan.


Ryssillä on valtava pula terveysalan osaajista, kymmeniä tuhansia puuttuu, niitä pakenee edelleen ulkomaille ja värvätään väkisin rintamalle. Ongelma tulee vielä isommin silmille kun viimeisetkin NL kouluttamat vanhan koulukunnan, nykyisin n. 52-62 vuotiaat, lääkärit ja hoitajat joko kuolevat tai jäävät eläkkeelle, sen jälkeen koulutetut määrät ovat merkittävästi pienempiä.

 
Viimeksi muokattu:
Yhtäkkiä se 5000-6000 S-sarjan IT-ohjusta alkaa tuntua pieneltä määrältä.

Ajateltua uhkaa vastaan eli lännen lentokoneet ja ohjukset se voi tuntua suurelta, mutta jos niitä joudutaan käyttämään päivittäin kymmeniä droonien torjuntaan niin alkaa tulla jossain vaiheessa varaston peräseinä vastaan.

Tässähän on ollut pitkin viimevuotta jo uutisia että ryssä torjui droneiskun siellä tai tuolla. Tuolloin ei tullut juurikaan tuhoa mutta näin jälkeenpäin katsottuna S-x00 puikkojen käyttö pommituksiin väheni ja sitten loppui. Tässä pelissähän ryssä ei tiedä että mitä se drone kantaan joten ryssälään voi laittaa liikkeelle kaiken mikä nyt osaa pitää noin korkeuden, suunnan ja lentää pitkälle. Jokainen tuollainen kuluttaa IT-ohjuksia. Nyt voi jo sitten laittaa parempaa pommidrone matkaan kun alasampumiskyky hiipuu.
 
Täällä joku sanoi ettei ryssä yritä muualla kuin Avdiivkassa hyökkäyksiä, se on väärin. Ryssä vyöryttää myös muilla alueille, esim. Bakhmutin pohjoispuolella ja Ternyssä. Pientä etenemistä koko ajan. Eli useammilla alueilla on kykyä vielä hyökätä, tietenkin kovin tappioin.
Joo, aika lailla noin sen kärjistin (lihavointi). Olet aivan oikeassa, asia on täsmällisesti ottaen juuri niin kuin sanot.

Näkökulmani jota yritin viestiä oli enemmän ison kuvan hahmottamiseen liittyvä, siksi kärjistys. Kun nyt nostit asian esiin, haluan kuitenkin avata vielä ajatukseni erikseen täsmällisemmin.

Venäjällä ei näytä olevan enää kykyä edes pienen paikkakunnan valtaamiseen kuin yksi kerrallaan ja silloinkin kuukausia kestävänä projektina. Ternyssä tai Bahmutin pohjoispuolella nyt tapahtuva eteneminen on pientä ja tapahtuu maaseudulla. Noissa suunnissa seuraavat merkittävät paikkakunnat ovat Lyman ja Slovjansk-Kramatorskin kaksoiskaupunki. Nykyisellä vauhdilla niiden saavuttamiseen menisi puna-armeijalta jopa vuosia, ja sen jälkeenkin pitäisi vielä valloittaa itse kaupunki. Etenkin Slovjansk-Kramatorsk on kuulemani mukaan raskaasti linnoitettu ja myös melko iso kokonaisuus, Tampereen kokoluokkaa. Bahmut esimerkiksi oli kertaluokkaa pienempi paikkakunta.

Väitteeni on, että todellinen taistelu Ternyn ja Bahmutin pohjoispuolen suunnilla käytäisiin vasta mainitsemistani kaupungeista. Veikkaan, että Lymanin kohdalla taistelu kestäisi vähintään kuukausia ja edellyttäisi että Adviivka on taputeltu ensin. Slovjanskin kohdalla uskon, että kaupunkikeskuksen valloittaminen ei ole ollenkaan mahdollista nykyisillä ja näköpiirissä olevilla voimasuhteilla.
 
Varsin erikoinen uutinen luotettavalta Deepstatelta. Heidän mukaansa Doneskin eteläpuolelta Volnovakhaan olevalla junarataosuudella olisi 2100 junanvaunua jonossa 30km matkalla. Tämähän on se radan pätkä, jota ryssä ei ole pystynyt hyödyntämään juurikaan johtuen rintaman läheisyydestä ja alkanut myös samaisesta syystä rakentamaan etelämpään uutta rataosuutta. edit. lienee osa ryssän "linnoitusketjua"
 
Viimeksi muokattu:
Piruilu sopii huonosti tälle forumille, toisaalta väärä tieto yhtä hyvin. Googlea käyttämällä asioiden oikea tola selviää noin puolessa minuutissa:

WASHINGTON, Feb 9 (Reuters) - The U.S. Senate on Friday edged closer to passing a bill that includes $95.34 billion in aid for Ukraine, Israel and Taiwan, but faces an uncertain path to becoming law due to Republican opposition in both chambers of Congress.
The Senate voted 64-19 to advance the legislation one step along a chain of preliminary votes that could stretch into next week, unless party leaders can reach agreement with rank-and-file lawmakers to fast-track the bill. Lawmakers expect to take the next procedural step in a rare Sunday session.
..
If the legislation ultimately passes the Senate, it will face an uncertain future in the Republican-controlled House of Representatives, where Speaker Mike Johnson has indicated he could split the aid into separate bills.
"We'll see what the Senate does," Johnson told reporters this week. "I've made very clear that you have to address these issues on their own merits."
Johnson spoke a day after the House rejected a stand-alone aid bill for Israel.



Eli ensin senaatti, sitten edustajainhuone. Ei tule mitään. Miten tämäkin meni reisille, aikaa piti olla marraskuuhun 2024, mutta tähän tyssäsi jenkkien tuki. Odotamme innolla kevättä ja Ukrainan pahenevaa ammuspulaa..

Kyllä USA:n demokraatitkin ovat epäonnistuneet pahasti. Edellinen puhemies äänestettiin pois myös demareiden äänillä. Se äänestys sai tämän ketjureaktion aikaan, jolla Trump sai Johnsonin puhemieheksi. Tämän jälkeen Trump vielä voitti presidenttiehdokkuuden ja sai lisää valtaa puolueen sisällä.

Demokraatit aliarvioi vastustajat ja nyt koko 2024 Ukraina-apu on vaarassa.

Tässä on kyllä suomalaisillekin opetus, että ei noihin USA:n lupauksiin oikeasti voi luottaa.
 
Kyllä USA:n demokraatitkin ovat epäonnistuneet pahasti. Edellinen puhemies äänestettiin pois myös demareiden äänillä. Se äänestys sai tämän ketjureaktion aikaan, jolla Trump sai Johnsonin puhemieheksi. Tämän jälkeen Trump vielä voitti presidenttiehdokkuuden ja sai lisää valtaa puolueen sisällä.

Demokraatit aliarvioi vastustajat ja nyt koko 2024 Ukraina-apu on vaarassa.

Tässä on kyllä suomalaisillekin opetus, että ei noihin USA:n lupauksiin oikeasti voi luottaa.

Mitä lukee Suomenlinnan Kuninkaanportin kivitaulussa (portti rakennettiin vuosina 1753–1754 eli on vanhempi kuin Yhdysvallat joka julistautui itsenäiseksi 4.7.1776)?

Eftervard stå här på egen botn och lita icke på främmande hielp.

Sama suomeksi:

Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.

Vieraan apu otetaan tietysti kiitollisena vastaan, jos sellaista on tarjolla mutta omat kädet ovat aina ne luotettavimmat.
 
Näistä googlehauista voidaan siis päätellä ja toivoa että tykistön ammuspulaan on tulossa helpostusta. Valtaosa kaikesta uutisoinnista koskee niitä.

Sormet vain ristiin, että putkia ja muuta tarpeellista on myös tuotannossa eikä vain tätä seksikkäintä ammustuotantoa.

Liian hidasta on ollut Euroopan tuotannon ylösajo. Paras mitä nyt voidaan tehdä on alkaa tukea Ukrainaa kunnolla: 1 % BKT:sta korvamerkittäköön tukeen seuraavaksi vuosikymmeneksi ja ryssä maksakoon sen sotakorvauksina.
 
Viimeksi muokattu:

---
Näitä puheita kuunnellessa ei kyllä tarvitse ihmetellä miksi Putin tukee Trumpin uudelleenvalintaa. Trumpilla ei ole oikein mitään käsitystä ulkopolitiikasta. Suoraan sanottuna, Trump on hyödyllinen idiootti (Putinille).

Ei voi ainakaan sanoa että tulee yllätyksenä. Euroopan herääminen oman puolustuksen tarpeeseen on kyllä ollut tuskallisen hidas prosessi.
 
Paljon mielipiteitä, vähän faktoja.

Jos Rautakenraalin eduksi lasketaan mainittu Kiovan puolustus Hostomelin maahanlaskun jälkeen niin se on vähän erikoista kun hänen tehtävänään oli mm. järjestää ilmapuolustus niin, että maahanlaskua ei ainakaan Kiovaan tehdä, joka ryssien doktriini tuntien on kohde numero yksi. Sieltä tuli kopterit tekojärven selkää myöten kymmenien katkeamattomana jonona. Jos laidoilla olisi ollut Sergei pattereita ja vaikka tusina Manpad miehiä ja edes jokunen pidemmän kantaman ohjuslaukaisin niin olisi järvenpohja ollut ryssiä mustanaan, maahanlaskua ei olisi koskaan tullut ja joukot olisi voitu käyttää pysäyttämään ryssien maahyökkäys Valko-Venäjän suunnalta.

Eli pystyi reagoimaan, mutta ei ennakoimaan ja se maksoi hitosti verta ja tapahtui kansanmurhaa muutamassa pitäjässä ihan kotitarpeiksi.

Kaikista jotka tekevät paljon löytyy virheitä, mutta tärkeintä olisi pitää se katse edessäpäin ja uskoa tekemiseen. Jos et usko voittoon niin et sitä kyllä vahingossa tule saavuttamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top