Ukrainan konflikti/sota

Tämä voi vielä kääntyä monella tavalla, huonoon tai hyvään suuntaan. Kirvestä ei kannata heittää kaivoon.

Yhtenä esimerkkinä, mikäli nuo ryssän ulkomaiset 200-300 miljardia saadaan takavarikoitua niin pelkästään se riittää kääntämään homman Ukrainan eduksi. Paitsi että sen jälkeen aseita virtaa ovista ja ikkunoista niin jokaisella ukrainalaisella vauvasta vaariin on tavallaan 7500$ bonus odotettavissa .... sillä ehdolla että säilyvät itsenäisenä. Veikkaan että nostaa aika paljon maanpuolustushenkeä myös vähemmän isänmaallisten keskuudessa.

Monta muutakin juttua ja sellaisia joita kukaan ei osaa ajatella. Ryssän talousromahdus on minun mielestäni Ukrainan suurin mahdollisuus ja siihen voi paljon vaikuttaa öljyinfraa tuhoamalla, kuten Ukraina on jo tehnytkin.

Minäkään en ole valmis luovuttamaan vielä, pitää antaa sodalle aikaa. Katsotaan tilannetta uudestaan kahden vuoden kuluttua, missä mennään silloin. Tämä tarkoittaisi alkuvuotta 2026.

Kahdessa vuodessa ehtii tapahtua paljon, jos on tapahtuakseen.

-

Pari poimintaa aamun twitter-virrasta, Pekka Toveri jakoi nämä uudelleen joten siksi nämä iskivät silmään:

BREAKING: Transnistrian deputies Congress on 28th February will ask Moscow to annex Transnistria to Russia

https://deschide.md/ro/stiri/23/145323/Opozant-transnistrean-Congresul-așa-zișilor-deputați-de-toate-nivelele-de-la-Tiraspol-va-cere-Moscovei-alipirea-Transnistriei-la-Rusia.htm

1708586526442.png

Putin will acknowledge this during National Assembly meeting on 29th and give his answer. Also Transnistrian website says, its done at the request of Moscow

https://www-infotag-md.translate.go..._sl=ru&_x_tr_tl=en&_x_tr_hl=en&_x_tr_pto=wapp


-

Bosnia ja Herzegovinasta sekä Kosovosta:

Russia is setting informational conditions for more chaos in Bosnia and Herzegovina and Kosovo.

Today Putin met with Dodik and Russian Telegram channel has accused Germany of preparing a war in Bosnia. Also, they accuse the UK of plotting war in Kosovo

Usually, I write about the big picture re the Balkans and Russian & Serbian strategy behind it. Today, I just want to share two disinfo from Russian telegram channels that are telling

They claim Germany continues to prepare the Bosniaks for a new conflict

“The German government has allocated 6.5 million euros in the 2024 budget for the purchase of uniforms and infrastructure projects in the BiH Armed Forces”


1708586749254.png

Then, they claim “Despite the fact that the BiH Armed Forces is headed by a Serb, it is still a very complex and Serbophobic structure.”

“There were also real attempts to kill Serbs. At the same time, the Bosniak side of the Armed Forces of BiH is actively radicalizing.”

Then, they discuss Germany’s soldiers to Bosnia and the EUFOR mission.… and mention Prijedor and Bijelina and conclude that the latest visit by Germanys Defense Ministry shows that Berlin will continue its anti-Serbian policy in Bosnia.

Why does this matter? Dodik will continue to blackmail the West with secessionist threats & expand his ties to Russia. Meanwhile they are setting informational conditions to justify a new conflict because of “radical Muslims” so they “have to” defend Orthodox Christianity

I’ve been following migration disinfo on Telegram and it’s unbelievable how they talk about armed immigrants on the border (something you should follow, if your work focuses on the Balkans.

There’s more! Now Kosovo….

Russia & Serbia have a long history of accusing UK of plotting a war in Kosovo.

Now, they accuse UK intelligence of collecting information from locals to keep their finger on the pulse, as they say.

They argue this pattern is always a prelude to a war


1708586884653.png

I’ve been following Russian & Serbian disinfo for a long time and they always write things about new escalations… when in fact, they plan to escalate.


-

Sinänsä puheet ovat puheita ja kirjoitukset kirjoituksia. Näitä on nähty ennenkin.

Transnistriaa koskevien juorujen osalta ei tarvitse kuin odottaa yksi viikko, niin nähdään, toteutuuko asia käytännössä.

JOS moinen pyyntö nähtäisiin ja JOS Putin vastaisi myönteisesti, niin vaikea nähdä mitä hyötyä siitä saisi. Toki kyseessä olisi "aktiivinen rajakiista" Moldovan osalta, kenties sitä tässä haetaan eli este NATO:on liittymisen näkökulmasta.

Konkreettisemmin kuitenkin Transnistrian alueelle ei ole suoraa maayhteyttä Venäjän tai Valko-Venäjän alueelta, joten miten meinaavat huoltaa sen? Siellä on resupekka "kansanarmeija" Transnistrian vakituisina joukkoina, todellinen Neuvostoliiton jäänteistä kasattu ulkoilmamuseo sekä muutama sata ryssän "rauhanturvaajaa" istumassa sen yhden isohkon asevaraston päällä (jonka sisällöstä väitetysti valtaosa on käyttökelvottomassa kunnossa). Ukraina on ilmoittanut aikaisemmin että jos Moldova pyytää apua Transnistrian suhteen, he voivat auttaa, mutta niistä puheista on jo aikaa. Liekö näkemys muuttunut sen jälkeen? Tai ehkä ei?

Moldovan ja Transnistrian alueen rajalla on joki eli kätevä luonnon este mutta Ukrainan suuntaan vastaavaa ei ole. Kumpareista seutua alue on, mutta myös pitkä ja kapea kaistale eli ei juurikaan syvyyttä.

Alueen anneksointi ja sitä seuraava nopea menetys (olettaen että Moldova valtaisi sen takaisin Ukrainan vahvasti tukemana) olisi suuri nöyryytys Putinille eikä hän tai Venäjä yleisemmin kykenisi tekemään asialle juuri mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Päivän luvut:
417481034_744745101171904_1753749022318918592_n.jpg
Vaikka moni ei näihin numeroihin uskokaan, niin kertovat ainakin sen, että ryzzä on yrittänyt nyt yli viikon aivan ylettömillä voimilla hyökätä siellä ja täällä. Jos ja kun nämä tappiot ovatkin tarkkoja, niin laskekaapa joku äkkiä kauan tämä voi jatkua.. aivan, on laskettu jo monesti..

Tässä tilastossa näkyy hienosti se, että rintama ei liiku, mutta örkkejä ja kalustoa tuhoutuu solkenaan. Jos tästä rynnistyksestä Ukraina selviää niin ihan sarvia ja hampaita kysyn, että miten tappiomieliala nostetaan uudelleen seuraavan kerran?

En edelleen usko ryZzän kykenevän 4d shakkiin, mutta Zelenskyn Ukraina selvästi kykenee.
 
Päivän luvut:
417481034_744745101171904_1753749022318918592_n.jpg
Venäjän tykistön osalta tuliputket voivat muuttua nopeasti kriittiseksi resurssiksi. @Antares mainitsi jossain postissa, että Venäjällä tehdään uusia tuliputkia 30-50 kappaletta vuodessa, yhden aktiivisen taistelupäivän kulutus. Jos ajatellaan, että näitä olisi tehty samalla tahdilla vaikka viimeiset 50 vuotta, varatuliputkia olisi varastoissa hyvin karkeana arviona noin 2500 kappaletta yhteensä kaikkiin tykkimalleihin. Varastoiduista tykeistä saa tietysti kannibalisoitua tuliputkia, mutta ne ovat jo valmiiksi olleet käytössä ja käyttöikä on lyhyempi. Voi olla, että Venäjän tykistön käytössä saattaa tulla hyvin nopea romahdus, kun tuliputket loppuvat!

Täällä spekuloitiin myös tykkien tuonnilla Pohjois-Koreasta tai Iranista. Ensimmäinen vaihe saattaa olla pelkkien tuliputkien tuonti, niitä mahtuu merikonttiin jo kohtalainen määrä ja ne on helpompi kuljettaa salaa kuin kokonainen tykki.
 
Viimeksi muokattu:
Kulje metsän läpi -projekti

tekee hyvää "ryhmä hengelle"...


Venäjän sotilaiden rintamakarkuruus kymmenkertaistui​


Ukrainalaiset ihmisoikeusaktivistit pyörittävät ”Kulje metsän läpi”-projektia, joka auttaa venäläisiä välttämään osallistumista sotaan.
Hankkeen mukaan Venäjän armeijan riveistä pois haluavien määrä on kymmenkertaistunut vuodessa. Kun tammikuussa 2023 organisaation puoleen kääntyi 28 henkeä, niin tammikuussa 2024 henkilömäärä oli jo 284 eli 914 prosenttia enemmän.
Rintamakarkurit muodostivat yli kolmanneksen viime kuussa projektiorganisaatioon yhteyttä ottaneista henkilöistä. Heistä noin 30 prosenttia oli mobilisoituja, 50 prosenttia Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen armeijaan liittyneitä sopimussotilaita ja kymmenen prosenttia aiemmin sopimuksen tehneitä.
Organisaation aktivistit korostavat, että sopimussotilaat eivät aina ole propagandan ja rekrytoinnin kohteeksi joutuneita vapaaehtoisia. Osa heistä on varusmiehiä, jotka on pakotettu tekemään sopimus.
Monet sotilaat ovat kertoneet nähneensä tarpeeksi sodan kauhuja sekä asenteita heitä kohtaan kulutustavaroina ja tykinruokana. He ovat myös oivaltaneet, että he eivät taistele fasisteja vastaan, ja että heille televisiossa kerrottu on ollut valhetta.
Monella karkurilla on ollut jo ennen varusmiespalvelusta sairaus, jonka olisi pitänyt estää asepalvelus. Jotkut ovat haavoittuneet kranaatinsirpaleista tai saaneet muita vammoja, mutta heitä on hoidettu vain kipulääkkeillä, jotta heidät on voitu lähettää nopeasti takaisin rintamalle.

Avunpyyntöjä tulee myös mobilisoitujen vaimoilta, sukulaisilta ja ystäviltä. Karkuruuden määrän kasvuun vaikuttaa raportin mukaan se, että sotilaiden rintamavastuu on voinut jatkua jo lähes puolitoista vuotta ilman joukkojen vaihtoa.
Huhti–joulukuussa 2023 organisaatio on neuvonut yli tuhatta pakoa etsinyttä venäläissotilasta. Yli puolet heistä otti yhteyttä viime syksynä. Mediazonan laskelmien mukaan Venäjän syyskuun 2022 mobilisaation alkamisen jälkeen maan sotaoikeuksiin tuli vuodessa 4 121 karkuruustapausta, joista on annettu 3 470 langettavaa tuomiota, valtaosa ehdollisina.
Ehdollista vankeutta on tuomittu yrityksistä lähteä rintamayksiköstä. Tuomion jälkeen heidät on palautettu rintamalle, jossa ehdollinen tuomio voidaan esimiehen päätöksellä muuttaa ehdottomaksi milloin tahansa, mikä mahdollistaa sotilaiden painostamisen.
Pakeneminen ulkomaille olisi yksi tapa varmistaa, ettei joudu enää rintamalle, mutta useimmille sotilaille se on ongelma, koska heillä ei ole passeja.
Kesäkuussa Venäjän itsevaltainen johtaja Vladimir Putin allekirjoitti lakimuutoksen, jonka perusteella miehet joutuvat luovuttamaan passinsa viranomaisille viiden päivän kuluessa asepalveluskutsun saamisesta. Ne, jotka onnistuvat Venäjän sisäisen passin turvin matkustamaan naapurimaihin, kuten Kazakstaniin, eivät pysty jatkamaan turvallisempiin maihin.
 
Rauhankyyhkysille:

Dmitry Medvedev said that Russia will not stop until it captures Kyiv, and called Odesa a "Russian city"

Medvedev said that in order to "achieve the goals of the special operation, we will have to reach Kyiv." According to him, if the Kremlin fails to do it now, "they will do it after some time". The Kremlin believes that Kyiv is "a threat to Russia's existence" and anyway it is a "Russian city".

Medvedev also mentioned Odesa, which he called "a Russian city." "Odessa, come back home, we have been waiting for Odesa in the Russian Federation," he said.

❗️ Show this video to anyone who thinks it is possible to negotiate with Russia. Medvedev literally said that "peace talks" and "territorial concessions" would only give the Kremlin time to regain its fighting ability so that it could then try to capture Kyiv and other Ukrainian cities again.



-

Suomeksi sanottuna: Kiova oli alkuperäinen tavoite, kuten oli Odessakin. Näistä tavoitteista ei ole luovuttu, vaan on ainoastaan lykätty operaation aikataulua. Tavoite pyritään saavuttamaan, ennemmin tai myöhemmin.

Eli neuvottele sinä tämän kanssa rauhasta ja rajalinjoista.
 
Venäjän tykistön osalta tuliputket voivat muuttua nopeasti kriittiseksi resurssiksi. @Antares mainitsi jossain postissa, että Venäjällä tehdään uusia tuliputkia 30-40 kappaletta vuodessa, yhden aktiivisen taistelupäivän kulutus. Jos ajatellaan, että näitä olisi tehty samalla tahdilla vaikka viimeiset 50 vuotta, varatuliputkia olisi varastoissa hyvin karkeana arviona noin 2000 kappaletta yhteensä kaikkiin tykkimalleihin. Varastoiduista tykeistä saa tietysti kannibalisoitua tuliputkia, mutta ne ovat jo valmiiksi olleet käytössä ja käyttöikä on lyhyempi. Voi olla, että Venäjän tykistön käytössä saattaa tulla hyvin nopea romahdus, kun tuliputket loppuvat!

Täällä spekuloitiin myös tykkien tuonnilla Pohjois-Koreasta tai Iranista. Ensimmäinen vaihe saattaa olla pelkkien tuliputkien tuonti, niitä mahtuu merikonttiin jo kohtalainen määrä ja ne on helpompi kuljettaa salaa kuin kokonainen tykki.

Tarkka lainaus:

However, UA estimates from Oct 2023 are that RU is able to produce only 30 to 50 artillery barrels per year. Thus, most of these "new" howitzers are reactivated ones from storage.

Twitter-ketjun teksti kokonaisuudessaan löytyy tästä viestistä: LINKKI

Shokeeraavan pieneltä kuulostava määrä, mutta kenties tämä on se määrä minkä verran ovat valmistaneet uusia SPG-vaunuja per vuosi? Täysin uusi vaunu tarvitsee tietysti täysin uuden tuliputken.

Mikseivät valmistaisi suurempaa määrää uusia tuliputkia per vuosi? Koska heillä ovat ne hyvin suuret varastot Neuvostoliiton perintönä ja on kustannustehokkaampaa ottaa sieltä korvaavat tykit ja SPG:t sitä mukaa kun aktiivijoukkojen kalusto kuluu käytössä? Lisäksi ryssä luopui virallisesti vedettävien tykkien käytöstä, joten tietyistä tykkimalleista voi kuulemma kannibalisoida ainakin sen tuliputken tiettyyn, samaa tuliputkea käyttävään SPG:hen.

Tuollainen toiminta on loogista, koska se on kustannustehokasta. Samalla se selittäisi, miksi uustuotannon kapasiteetti on niin kovin pieni: suuremmalle kapasiteetille ei ole ollut markkinoita viimeiseen 30 vuoteen.

MUTTA kuten nähdään, tämä on Ukrainan kertoma arvio. Ehkä pitää paikkansa, ehkä ei.
 
JOS moinen pyyntö nähtäisiin ja JOS Putin vastaisi myönteisesti, niin vaikea nähdä mitä hyötyä siitä saisi. Toki kyseessä olisi "aktiivinen rajakiista" Moldovan osalta, kenties sitä tässä haetaan eli este NATO:on liittymisen näkökulmasta.

Näen Transnistrian ryssämaaksi julistamisen hyvinkin hyödyllisenä ryssänäkökulmasta. Transnistria olisi ryssän paperilla osa putleristania, tällöin he ilmoittavat suojelevansa sitä tarvittaessa sotilaallisesti.

Vaikka voimaa siihen ei olekaan, se saattaa - ja jopa todennäköisesti - pelästyttää Moldovan hallinnon haikailemasta alueen palauttamista hallintoonsa. Sellaisiakin puheita on kuulunut. Kuten mainitsemasi Ukrainan ilmoitus avustaan tarvittaessa.

Länsi-integraatiota rakenteleva köyhä Moldova tuskin ottaisi riskiä edes passiivisesta sodasta ryssän kanssa ja Transnistria-kysymys yhä jäätyisi odottamaan ryssän ehkä tulevaisuudessa parempaa hetkeä.

Lisäksi jos Ukrainassa tulee aselepo, voisi ryssä ehkä uuteen maakuntaansa siirtää asevoimaa, Ukrainan kylkeen, uutta Ukraina-hyökkäystä varten. Uudelta rintamalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ilman muuta kannattaa pyrkiä vaikuttamaan näyttävästi USAn vaaleihin ja etenkin kannattaa solvata kansan enemmistön kannattamaa poliitikkoa ja politiikkaa! Torbeedot liikkeelle!!!1

Toivottavasti presidentti Stubb on korjannut asennettaan eikä ala enää neuvomaan Trumppia tai muitakaan USAn poliitikkoja varsinkin kun se näyttää niin helevetin nololta kun ihan itse on omiin housuihin paskottu :facepalm:

Kertoo hyvin eurooppalaisten superiority complexista.

Kunhan me älykkäät ja fiksut eurooppalaiset vaan isällisesti ja hyväntahtoisesti kerrotaan tyhmille amerikkalaisille, kuinka heidän pitää ajatella ja äänestää, kaikki muuttunee paremmaksi!

What could go wrong?
 
Aikaisemmin oli uutinen, jonka lähteen mukaan Iran olisi toimittanut "ainakin neljä erää" (käytettiin sanaa shipment ja sanavalinnat kertovat että eriä on voinut olla myös enemmän kuin neljä) ballistisia ohjuksia Venäjälle. Kerrottiin, että ne viedään joko merirahtina Kaspianmeren yli tai lentorahtina. Ensimmäisen toimituksen kerrottiin tapahtuneen "early January" 2024.

Liekö tässä menee "ainakin viides erä"?

Aviacon Zitotrans IL-76TD RA-76846 #152C2E as AZS9006 departing from Bushehr, Iran (BUZ), tracking 56°. It arrived on 19 Feb.

1708594242731.png

 
Näen Transnistrian ryssämaaksi julistamisen hyvinkin hyödyllisenä ryssänäkökulmasta. Transnistria olisi ryssän paperilla osa putleristania, tällöin he ilmoittavat suojelevansa sitä tarvittaessa sotilaallisesti.

Vaikka voimaa siihen ei olekaan, se saattaa - ja jopa todennäköisesti - pelästyttää Moldovan hallinnon haikailemasta alueen palauttamista hallintoonsa. Sellaisiakin puheita on kuulunut. Kuten mainitsemasi Ukrainan ilmoitus avustaan tarvittaessa.

Länsi-integraatiota rakenteleva köyhä Moldova tuskin ottaisi riskiä edes passiivisesta sodasta ryssän kanssa ja Transnistria-kysymys yhä jäätyisi odottamaan ryssän ehkä tulevaisuudessa parempaa hetkeä.

Lisäksi jos Ukrainassa tulee aselepo, voisi ryssä uuteen maakuntaansa siirtää asevoimaa, Ukrainan kylkeen, uutta Ukraina-hyökkäystä varten. Uudelta rintamalta.

Tuollaisen julistuksen seuraukset voisivat olla hyvin arvaamattomat.

Moldova on tosiaan äärimmäisen köyhä eikä sillä ole varsinaisia asevoimia, vaan ennemminkin laajennetut poliisijoukot. Ne riittävät järjestyksen ylläpitoon omien rajojen sisällä, mutta eivät sovellu juurikaan sodankäyntiin. Lisäksi Moldovan ja Transnistrian alueen rajalla on tosiaan se joki eli kätevä luonnoneste, jonka yli pääsee parhaiten muutaman sillan kautta.

Moldovalla ei ole halua eikä kykyä yrittää Transnistrian valtaamista.

Ukrainan ilmoitus valmiudesta auttaa Moldovaa tämän alueen palauttamisen kanssa voivat olla vain peliä eli kenties laitetaan painetta Moskovan suuntaan. Niin halutessaan heillä olisi ehdottomasti kykyä tällaiseen operaatioon. En sano että se olisi välttämättä helppo temppu, koska kevyen jalkaväen kaupunkisodassa on potentiaalinen vaaran paikka. Toisaalta kuten Gazan sodassa on nähty, en myöskään liioittelisi näitä riskejä: Israel valtasi hyvin vahvasti linnoitetun ja vuosikymmenien aikana rakennetun "Gazan linnakkeen" lopulta melko tehokkaasti ja sanoisin nopeasti sekä vähäisin tappioin.

Ei myöskään ole välttämätöntä aloittaa suoraa hyökkäystä, vaan Transnistria voidaan eristää ja estää kaikenlainen rahtiliikenne rajojen yli. Antaa heidän kypsyä omassa liemessään. Moniko tavallinen "transnistrialainen" lopulta kannattaa "ylempien tahojen" tekemää päätöstä? Hyvin moni saa elantonsa käymällä töissä Moldovassa. Valtaa pitävät on tietysti ostettu Moskovan rahoilla mutta tavallinen kansalainen ei näe näitä rahoja.

Venäjällä ei olisi ehdottomasti juuri mitään kykyä "tukea aluetta sotilaallisesti", oikeastaan ainoa keino olisi roiskia risteilyohjuksia ja droneja Mustanmeren seudulta, mutta niitä on rajallisesti ja niiden vaikutuskyky on rajallinen. Yritykset viedä alueelle sotajoukkoja olisivat tuhoon tuomittuja eikä näiden joukkojen huoltoa kyettäisi järjestämään.

ELI jos tuollainen julistus nähtäisiin ja JOS Moldova, Ukraina ja muut ryhtyisivät vastatoimenpiteisiin, Venäjä ottaisi suuren riskin kansainvälisestä nöyryytyksestä.

Toki laskelma voi olla että eskalaation pelossa minkäänlaiset vastatoimenpiteet tultaisiin estämään eli asian annettaisiin olla. Julistusta ei tunnustettaisi, joten sinänsä sillä olisi sama rooli kuin Ukrainan neljän oblastin julistuksilla: symbolinen, mutta käytännössä merkityksetön. Se kertoisi ennemminkin Venäjän tavoitteista kuin rajojen todellisesta muutoksesta.
 
Eilen oli juoru / huhu jonka mukaan Tanska ilmoittaisi tänään että Ukraina operoisi jo jonkinlaista määrää F-16 hävittäjiä.

Tämän todenperäisyys varmistunee pian, koska Tanskan pääministerin ja puolustusministerin on määrä pitää lehdistötilaisuus kahden tunnin kuluttua:

Danish Prime Minister and Defense Minister are holding a press conference around support to Ukraine in 2 hours.

I would not be surprised if it involves the funding of the Czech Republic’s 800,000 artillery shells.


 
Papparainen on tosiaan Kazanissa, eilen nähtiin video kun vieraili Shoigun kanssa Tu-160 pommikoneita valmistavassa Kazan Aviation Factory tehtaassa:

On 21 Feb, Putin was at the Kazan Aviation Factory to name a modernized Tu-160 BLACKJACK for the first president of Tartarstan, Mintiner Shajmiev.

Three aircraft supported the visit. Two Tu-214PU Airborne Command Post RA-64517 & RA-64520 and an Il-96 CAMBER RA-96014.


1708596239590.png

1708596255212.png

1708596269778.png

-

Putin was likely on RA-64520, but could have been on RA-64517.

I still think he is mixing up today aircraft he flies on, which in my opinion is a tacit admission he is afraid of being shot down.

Putin remains in Kazan today with Tu-214SR comms relay bird RA-64528 orbiting nearby.


1708596203308.png


-

Tässä eilen julkaistu video vierailusta:

Putin and Shoigu continue their tour of factories - there is a pre-election classic of the genre - to sit in the cockpit of an airplane.

On the footage in the final assembly shop (S.P. Gorbunov Aviation Plant, Kazan). 4 Tu-160M can be seen .



-

En tiedä, onko matkan aikataulu julkinen mutta ihmettelisin kovasti jos ei vierailisi jossain vaiheessa Yelabugan uudella dronetehtaalla. Toki jos kyseessä on perinteinen puolustusvälinevalmistajien kiertue, niin matka jatkunee jossain vaiheessa Uralin itäpuolelle Chelyabinskiin, Nizhny Tagiliin, Omskiin jne jne.
 
Viimeksi muokattu:
Andrij Andrjušenko:n tarina, ryssien vankina, kidutettuna 47 päivää, paino tippui 15kg
– He kuvittelivat, että jokaisella hersonilaisella miehellä on kellarissa Himars, 115 turvallisuuspalvelun sotilasta ja henkilökohtainen bunkkeri, joka on täynnä aseita...

Andrij Andrjušenko oli venäläisten vankina ja kidutettavana 47 päivää – ”Kun portit avautuivat, aloin vain juosta kovaa”​

Yle vieraili Venäjän miehityksestä vapautetussa Hersonissa ja tapasi miehen, jonka venäläiset vangitsivat. Artikkeli saattaa järkyttää.

Esikatselukuva



Andrij Andrjušenko oli venäläisten vankina 47 päivää. Hän kertoo videolla, miten hän vapautui.
JUSTAS STASEVSKIJ


HERSON Keskustaan lähelle Dniprojokea on hetki sitten pudonnut venäläinen kranaatinammus. Kaksi ihmistä on kuollut, ja hiiltyneet ruumiit ovat yhä auton etupenkillä.

Tunnelma on kireä. Toimittajien läsnäolo tuntuu ärsyttävän paikallista, joka huutaen ihmettelee, miksi olemme paikalla.

Hersonissa asukkaiden hermoja raastaa yhä venäläinen tykistö.

Venäjän tykkien tuhoama asuintalo Hersonissa.


Venäjän tuhoama asuintalo Hersonissa. Kuva: Ukrinform / AOP
Ukraina vapautti kaupungin Venäjän miehityksestä marraskuussa 2022, ja Venäjän joukot vetäytyivät joen itäpuolelle. Yhdeksän kuukauden piina oli vihdoin oli, ja toivo oli korkealla. Hersonin kaupungin aukiolla pidettiin juhlat.

Erityisen huojentunut oli hersonilainen Andrij Andrjušenko, joka oli venäläisten vankina ja kidutettavana 47 päivää.

Kerromme tässä jutussa hänen tarinansa.

Kaupungissa asuu nyt noin 73 000 ihmistä. Ennen sotaa asukkaita oli yli 330 000. Suuri osa rakennuksista on kärsinyt tai tuhoutunut. Rikkoutuneiden ikkunoiden tilalle on asetettu vanerilevyjä, ja asukkaat kutsuvat Hersonia rikkinäisten ikkunoiden kaupungiksi.

Kaupungin autiolla keskusaukiolla liehuu kuitenkin taas Ukrainan lippu.

Kun venäläiset miehittivät kaupungin helmikuun lopussa 2022, uskalsivat ukrainalaiset tehdä aluksi julkista vastarintaa. Nuoret kerääntyivät soittamaan kovaäänisistä ukrainalaisia lauluja venäläisten sotilaiden edessä. Tunnelma muuttui pian.

Esikatselukuva


0:35
Yle kävi puistossa Hersonissa, jossa menehtyi useita ukrainalaissotilaita Venäjän hyökkäyksen alussa. Nyt paikalla on muistomerkki.
Venäläiset ryhtyivät hajottamaan mielenosoituksia väkivalloin. Andrjušenko alkoi tehdä muiden samanmielisten kanssa aseetonta vastarintaa.

– Kun kaupungin viimeinen Ukrainan lippu laskettiin alas 7. maaliskuuta, saimme ajatuksen, että ripustamme tuhansia Ukrainan lippuja ympäri kaupunkia. Tilasimme ompelijalta sinikeltaisia nauhoja ja ripustimme niitä kaikkialle.

Sitten sininen ja keltainen kangas loppuivat. Seuraavaksi ryhmä ryhtyi kirjoittamaan ja maalaamaan Ukrainan lippuja ja Ukraina-mielisiä sloganeita talojen seiniin. Erityisesti niitä tehtiin rakennuksiin, joissa venäläiset sotilaat majoittuivat.

– Se herätti heissä hermostuneisuutta. Kun he heräsivät aamulla, he näkivät, että ikkunoissa luki esimerkiksi ”nouse kasakka – kuole örkki”.

Seinäteksti Hersonissa

Avaa kuvien katselu
Andrjušenko kertoi, että tämä oli yksi suosituimmista iskulauseista. Seinässä lukee“hyvä örkki on kuollut örkki”. Kuva: Andrij Andrjusenko
Ukrainalaiset ryhtyivät kutsumaan venäläisiä sotilaita örkeiksi Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alettua.

– Kun olin myöhemmin venäläisten vankina ja kidutettavana, ymmärsin, millaista raivoa tekstit heissä herättivät, Andrjušenko sanoo.

Ajan myötä ryhmä hajaantui, ja Andrjušenko jatkoi yksin. Hän alkoi pohtia ryhtymistä aseelliseen vastarintaan. Kotonaan hänellä oli jo räjähde ja ase. Andrjušenko sanoo, ettei hän ehtinyt käyttää niitä.

Vankeus ja kidutus​

Kaikki muuttui 4. elokuuta 2022. Venäläiset rynnäköivät kahvilaan, jossa Andrjušenko istuskeli.

– Heitä oli 12 sotilasta. He laittoivat kaikki lattialle ja kysyivät, kuka on Andrjušenko. Minut vietiin toiseen rakennukseen, jossa hakkaaminen ja kuulustelu alkoi heti.

Andrjušenko kertoo kokemuksistaan hersonilaisen ravintolan alakerrassa Venäjän tykistön aiheuttaman vaaran vuoksi.

– Jo ensimmäisten tuntien aikana minua hakattiin vasaralla ja korviani viilleltiin. He tekivät kaiken, mitä voi ihmiselle tehdä tappamatta häntä, Andrjušenko sanoo.

Sitten Andrjušenko vietiin hänen asunnolleen, mistä sotilaat löysivät räjähteen ja patruunoita. Kuulustelu jatkui entistä rankempana. Asunnolla venäläiset ryhtyivät käyttämään kidutukseen kehitettyjä laitteita.

– He eivät saaneet haluamiaan vastauksia, joten he veivät minut vankilaan, jossa kuulustelu ja hakkaaminen jatkui vielä muutaman tunnin.

Pian Andrjušenkon fyysinen tila romahti ja hän alkoi menettää jatkuvasti tajuntansa. Andrjušenko heitettiin selliin. Venäläiset sanoivat, että ”kerrot sitten aamulla niin päästämme sinut menemään.”

Sotilaat halusivat saada Andrjušenkon paljastamaan ennen kaikkea jonkin osoitteen, jossa asuisi ukrainalaisia vastarintataistelijoita tai jossa säilytettäisiin aseita.

– He kuvittelivat, että jokaisella hersonilaisella miehellä on kellarissa Himars, 115 turvallisuuspalvelun sotilasta ja henkilökohtainen bunkkeri, joka on täynnä aseita, Andrjušenko sanoo.

Piina oli kuitenkin vasta alussa. Aamulla venäläiset halusivat käyttää valheenpaljastinta, mutta laitteesta vastaava asiantuntija sanoi, että vangin fyysinen kunto ei mahdollistanut luotettavia tuloksia, kertoo Andrjušenko.

– He sanoivat, että jos valheenpaljastin ei onnistu, niin kokeilemme ”pirautusta Zelenskyille”.

Andrjušenko kertoo, että ”pirautus Zelenskyille” tarkoittaa kuuluisaa venäläisten käyttämää kidutusmenetelmää. Vangin sukupuolielimiin sidotaan kaksi johtoa, joilla annetaan sähköiskuja kenttäpuhelimesta.

Pian Andrjušenko joutui käymään kyseisen kidutuskeinon läpi lähes päivittäin.

Kidutukseenkin tavallaan sopeutuu​

Andrjušenko kuvailee kidutusta tarkasti. Hänen mukaansa ihminen sopeutuu jopa kidutukseen.

– Kun parin viikon jälkeen selliin tuotiin uusia miehiä, kuvailin heille vitsaillen, miltä mikäkin kidutuskeino tuntuu.

Helvettiä jatkui 47 päivää – venäläiset uhkasivat tappaa hänet joka ikisenä päivänä.

Andrjušenko sanoo, että hän sai voimaa selvitä toisilta vangeilta.

Kuvassa näkyy palanut auto pommituksen jälkeen ja Tom ja Jerry -seinämaalaus.

Avaa kuvien katselu
Tuhoutuneen auton viereiseen seinään on maalattu Tom ja Jerry -piirroshahmot, jotka ojentavat käsiään iloisesti kohti autoa. Kuva: Justas Stasevskij / Yle
Hän kertoo tavanneensa useita vankeja, jotka olivat nähneet hänen seinämaalauksiaan ja kertoivat niiden tuoneen heille motivaatiota ja toivoa.

– Tajusin, ettei työni ollut mennyt hukkaan. Lisäksi uudet vangit toivat uutisia ja kertoivat, että ukrainalaiset ovat pian Hersonissa.

Toivoa herätti myös alati lähenevä Ukrainan tykistö.

– Ikkunoiden edessä oli rättejä, jotka liehuivat sitä kovempaa, mitä lähempänä Ukrainan ammus oli osunut. Ja me toivoimme, että jokin ammus osuisi vahingossa seinään, jolloin voisimme yrittää pakoa.

”Kun portit avautuivat, aloin vain juosta kovaa”​

Syyskuussa 2022 Andrjušenkoa kohtasi onnenkantamoinen. Vankilaan tuli tuore kuulustelija. Andrjušenko mukaan tämä ei ollut tilanteen tasalla, eikä tiennyt, mitä hänen asunnostaan oli löydetty.

– Kerroin hänelle, että maalasin isänmaallisia seinämaalauksia rahan takia, koska minulla ei olisi ollut muuta tapaa selviytyä. Olisin voinut sanoa hänelle mitä vain ja hän olisi uskonut.

Andrjušenko uskoo, että kuulustelijoita motivoi yleensä mahdollisuus edetä armeijauralla. Jos he saavat vangista irti hyödyllistä tietoa, saattaa heitä odottaa kunniamerkki tai ylennys. Siksi kuulustelijat vaihtuivat useasti.

Kuvassa näkyy graffiti Hersonissa

Avaa kuvien katselu
Andrjušenkon tekemä graffiti Hersonissa. Kuva: Andrij Andrjusenko
– Hän kysyi minulta, aionko vielä tehdä graffiteja. Vastasin, etten enää ikinä aio piirtää niitä. Sitten hän sanoi, että hyvä, mene hakemaan kamppeesi.

– Ajattelin, että nyt minut joko ammutaan tai lähetetään Krimille oikeudenkäyntiin.

Sitten kuulustelija antoi käskyn viedä Andrjušenko portille. Hän uskoi edelleen, että hänet ammutaan kohta.

– Kun portit avautuivat, aloin vain juosta kovaa.

Venäläisten systemaattista toimintaa​

Hersonin paikallispoliisi vahvistaa Ylelle, että Andrjušenko oli vankina 47 päivää ja että häntä kidutettiin.

Myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kirjoitti Andrjušenkon vankeudesta ja kidutuksesta some-tilillään Hersonin kaupungin vapautuksen jälkeen.

Venäläiset ovat harjoittaneet ja harjoittavat systemaattista kidutusta miehittämillään alueilla. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Geneven sopimusten rikkomisesta.

Hersonin vapautetussa osassa venäläiset pitivät ukrainalaisia vankeinaan yli 20 pidätyskeskuksessa, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

Venäjän kidutuksia tutkiva syyttäjä arvioi, että venäläiset pidättivät vähintään 4 000–5 000 ukrainalaista Hersonin alueella kahdeksan kuukauden miehityksen aikana. Ukrainalaislapsia myös kaapattiin Hersonin alueelta Venäjälle.

Naapuri ei tunnistanut​

Andrjušenko kertoo, että vankilasta päästyään ja kotiin mennessään hän kohtasi naapurin, jonka tunsi vuosien takaa.

– Hän ei tunnistanut minua. Tuntui typerältä, että jouduin todistelemaan hänelle, kuka olen, Andrjušenko sanoo.

Andrjušenko uskoo laihtuneensa vankeuden aikana noin 15 kiloa.

– Taivaan näkeminen tuon kokemuksen jälkeen oli uskomatonta. Ei ole mitään hienompaa, kuin raikas ilma ja ymmärrys siitä, ettei sinua rajoita mikään. Ne olivat elämäni hienoimmat hetket, Andrjušenko sanoo.

Hän pitää vapautumistaan odottamattomana kohtalon oikkuna, ”Jumalan lahjana” – ja toisaalta venäläisten täydellisenä huolimattomuutena.

Kysyn Andrjušenkolta, mitä hän tekisi, jos kohtaisi kiduttajansa kadulla. Vastaus on yllättävä.

– Tämä kuulostaa ehkä vähän kummalliselta, mutta on varmaa, etten kohtelisi heitä niin kuin he kohtelivat minua. Varmaan kiittäisin, etteivät he tappaneet minua.

Andrjušenko selittää, että hän on onnellinen ollessaan elossa, koska nyt hän voi tehdä töitä sen eteen, että ukrainalaisvankeja kiduttaneet venäläiset joutuisivat oikeuden eteen.

– Muuten emme eroaisi heistä mitenkään. Minun tapaukseni osoittaa, ettei väkivallalla saavuteta mitään.

 
Jotenkin tuntuu, että rysyt onnistuivat jonkinlaisessa hybridioperaatiossa, jolla horjutettiin lännen uskoa Ukrainan selviytymiseen. Heti Avdiivkan menetyksen jälkeen uutisoitiin Euroopan maissa tehdystä kyselystä, jossa vastaajat olivat kovinkin pessimistisiä.

Kuka tätä orkestroi ja miten YLE saatiin siihen mukaan? Kenen puolella YLE on?
 
muutama hyvänmielen video:

kulkuneuvon itra-suojauksen testausta

ilman kulkuneuvoa sama testi

Nürnbergissä järjestetään julkisia kuulemistilaisuuksia Putinin sotarikoksista siviilejä, erityisesti lapsia, vastaan. Istunto alkoi oikeussalissa N600 - juuri siellä, missä natseja tuomittiin. Symbolinen. Saksan oikeusministeri Marco Buschmann sanoi, että Saksan viranomaiset ovat keränneet yli 500 todistetta Venäjän sotarikoksista Ukrainassa ja kuulustelleet yli 160 todistajaa. Hän kehotti silminnäkijöitä Ukrainasta olemaan poistamatta valokuvia ja videoita, jotka voisivat edistää sotarikosten tutkintaa, DW raportoi. Saksan oikeusministeriön johtaja toivoi myös Putinin joutuvan oikeuden eteen. Se on meidän kaikkien yhteinen toivo.
 
Back
Top