Ukrainan konflikti/sota

Siis milloin missään olisi "selkeä enemmistö" lähtenyt kaduille? Toisekseen, niin mitkähän mahtaa olla mahdollisuudet sille, että kansa edes olisi kunnolla tietoinen siitä mitä tuolla on meneillään. Janukki huolehtii, että tiedotusvälineet eivät inahdakkaan mistään mikä ei sovi hänen ohjelmaan ja kaikki protestoijat leimataan sillä leimalla missä on RT.com:n leima.

Eikös rautaesirippu laskettu euroopassa alas lopulta varsin mallikkaasti ilman väkivaltaa?
Egyptissä vaihtui valta kun tarpeeksi suuri määrä väkeä pakkautui kaduille, ei ihan ongelmitta/uhreitta koska joukossa oli monenlaista sopanhämmentäjää, mutta melko mallikkaasti verrattuna siihen miten kävi muissa "arabi valtiossa", kiitos riittävän suurten ihmismassojen...

No eihän Ukraina sentään mikään pohjoiskorea ole jossa internet on täysin tuntematon käsite ja tv-vastaanottimista näkyy tasan yksi valtion virallinen kanava...
 
Hassua, mutta kun Suomi liitettiin EU:n alaisuuteen ja itsenäisyytemme putosi alhaisemmalle tasolle kuin autonomiankaan aikana, ei kukaan noussut aseelliseen vastarintaan. Itsenäisyyden lakkauttamista pidettiin vain demokraattisesti valittujen päättäjien päätöksenä, jonka kanssa on osattava elää. Ukrainan tehdessä täsmälleen samaa (mitä se ei kyllä ole tekemässä mutta leikitään nyt tuolla ajatuksellasi), sitä pidetäänkin pätevänä perusteena aloittaa sisällissota. On se hassua tuo "demokratia" ja "sen noudattaminen" näköjään, kun joskus se on ok ja joskus se on niin väärin että pitää sisällissota aloittaa.

Minä en kykene näkemään tuossa valitettavasti mitään logiikkaa. Ukrainalaiset valitsivat päättäjänsä, päättäjät tekevät päätöksiä. Jos ei kansaa nappaa, äänestäkööt paremmin seuraavissa vaaleissa. Jos tuo ei kelpaa, kyseessä aseellinen kapina laillista yhteiskuntajärjestystä ja koko demokraattista periaatetta vastaan. Sitä mieltä minä olen. Ainakin olen loogisempi kuin hra baikal.

Valitut päättäjät tekevät toki päätöksiä, mutta päätösten on oltava äänestäjien etujen mukaisia ja muutenkin vastattava kansantahtoa.

Mitä taas tulee tuohon EU:hun liittymiseen, niin tuossa taas näkyy tuo sinun suhteellisuudentajun puute. EU:ta saatettiin vastustaa, mutta sen ei nähty olevan sen suuruinen uhka, että sen takia alkaisi tappamaan ketään. Minkä tahansa maan liittäminen Venäjään? Se onkin sitten ihan toinen juttu, joskin joidenkin maiden tapauksessa se voisi olla parannus.
 
Hassua, mutta kun Suomi liitettiin EU:n alaisuuteen ja itsenäisyytemme putosi alhaisemmalle tasolle kuin autonomiankaan aikana, ei kukaan noussut aseelliseen vastarintaan. Itsenäisyyden lakkauttamista pidettiin vain demokraattisesti valittujen päättäjien päätöksenä, jonka kanssa on osattava elää. Ukrainan tehdessä täsmälleen samaa (mitä se ei kyllä ole tekemässä mutta leikitään nyt tuolla ajatuksellasi), sitä pidetäänkin pätevänä perusteena aloittaa sisällissota. On se hassua tuo "demokratia" ja "sen noudattaminen" näköjään, kun joskus se on ok ja joskus se on niin väärin että pitää sisällissota aloittaa.

Minä en kykene näkemään tuossa valitettavasti mitään logiikkaa. Ukrainalaiset valitsivat päättäjänsä, päättäjät tekevät päätöksiä. Jos ei kansaa nappaa, äänestäkööt paremmin seuraavissa vaaleissa. Jos tuo ei kelpaa, kyseessä aseellinen kapina laillista yhteiskuntajärjestystä ja koko demokraattista periaatetta vastaan. Sitä mieltä minä olen. Ainakin olen loogisempi kuin hra baikal.

No en minäkään ole ensimmäisenä ketään kapinaan yllyttämässä. Mutta ans kattoo ensi viikolle, mulla kytee nokkavainu siitä, miten tämä tilanne kehittyy.....tässä on nimittäin avaimet ratkaisullekin ja otaksun wahwasti, että normi kumousmeiningillä mennään. Vinkki: vallankumous syö aina lapsensa ja tämä kadulla heiluva kiväärilinja tulee syödyksi ja tilalle astuu maltillisempi jengi, sellainen on käry nokassa nyt.
 
Ukrainan parlamentti äänestänyt kyllä:
- Poliisin, suojelupoliisin ja armeijan palaamisesta omiin varuskuntiinsa.
- Kieltää aseiden käyttöä sellaisten lainvalvontaviranomaisten toimesta mielenosoittajia vastaan.
- Ei saa kieltää vapaa kulkua Ukrainassa.

Puhemiehen on allekirjoitettava vielä tuo, mutta ei ole tietoa onko koko kaveri enää edes Ukrainassa.
 
Eikös rautaesirippu laskettu euroopassa alas lopulta varsin mallikkaasti ilman väkivaltaa?
Egyptissä vaihtui valta kun tarpeeksi suuri määrä väkeä pakkautui kaduille, ei ihan ongelmitta/uhreitta koska joukossa oli monenlaista sopanhämmentäjää, mutta melko mallikkaasti verrattuna siihen miten kävi muissa "arabi valtiossa", kiitos riittävän suurten ihmismassojen...

No eihän Ukraina sentään mikään pohjoiskorea ole jossa internet on täysin tuntematon käsite ja tv-vastaanottimista näkyy tasan yksi valtion virallinen kanava...

Mutta oliko siellä kaduilla se "selkeä enemmistö" vai vain osa sen edustajista? Kysymys oli juuri siitä, että onko kyse vain "riittävän suuresta ihmismassasta" vai pitääkö siellä tosiaan tapahtua äänestys jalan, jotta toiminta on "laillista"?

Ja sitten pieni huomautus: Tässä puhutaan kovasti demokratiasta. En ole tarkastanut, mutta uskoakseni Ukraina on kuitenkin tasavalta. Tuossa aikaisemmin oli kommentti "Kerro nyt ihmeessä vastauksesi tähän, haluan kuulla kannatatko demokratiaa vai lynkkausvaltaa." Tuntuu joltakin jäävän ymmärtämättä, että lynkkaus on teoista demokraattisimpia! Yksi vastustaa, muut virittelevät köyttä.

Ukrainan parlamentti äänestänyt kyllä:
- Poliisin, suojelupoliisin ja armeijan palaamisesta omiin varuskuntiinsa.
- Kieltää aseiden käyttöä sellaisten lainvalvontaviranomaisten toimesta mielenosoittajia vastaan.
- Ei saa kieltää vapaa kulkua Ukrainassa.

Puhemiehen on allekirjoitettava vielä tuo, mutta ei ole tietoa onko koko kaveri enää edes Ukrainassa.

Mahtaisikohan tuo ratkaista tilanteen?
 
Aivan, tämä foorumi tuomitsi varsin jyrkästi kiakkoviaraat, minä itsekin. Ja olet mielestäni oikeassa: moni asia viittaa nyt siihen, että kadulla on "kumouksen kiväärilinja", ja aika varoen käyttäisin heistä enää käsitettä -mielenosoittaja-. Suomessakin aikanaan tuollaista -mielenosoitusta- seurasi suokuoppa. Helkutin vastenmielistä on katsoa, kun valtiovalta ampuu ihmisiä, mutta nyt en enää ole varma siitä, että objektit ovat päästä siliteltäviä nekään..

Mitä pienempi porukka sen radikaalimmat on oltava toimenpiteet että saa äänensä kuuluviin, näinhän jopa kotimaiset kiekkovieraat perustelivat tekojansa. Tuolla vaan kuolee ja rampautuu ihmisiä virkavallan luodeista, erittäin vastenmielistä! Kyseessä ei kuitenkaan pitäisi olla mikään edelleen kivikaudella elevä erilaisten kiihkouskontojen pirstaloima islam valtio jotka ovat ihan oma lukunsa.

Ukrainan demokratia oli nuori ja eliitti korruption ja rikollisuuden kyllästämä. Ja kieltämättä väestöllä täytyi olla oikeus nousta vastarintaan, kun Janu plus muu sievä kopla aikoi ujuttaa Ukrainan osaksi VenäjäImperiumia, itsekään en katsoisi sivusta, jos SuomiEliitti uittaisi Suomea tiukasti Venäjän kylkeen, en varmasti.

Täältä kotosohvalta on tietysti hyvä huudella, mutta aseisiin ei olisi missään nimessä saannut tarttua, poliisihan on käsittääkseni perustellut kovien käyttöä sillä että poliiseille alkoi tulla ampumahaavoja 22cal luodeista ja totta viekoon pienoiskivääreillähän tuolla poliiseja sihtaillaan useammankin kuvan perusteella. Väkimassoja olisi pitänyt saada vain isommaksi, ei kiihdyttää väkivaltaa tähän pisteeseen jossa väkimäärä vaan pienenee ja toiminta radikalisoituu. Helpommin tietysti sanottu kuin tehty, milläs ohjailet tuollaista toimintaa etenkään tässä vaiheessa enää...
 
Suurin osa kuolleista ja luodeista haavoittuneista on muuten poliiseja, ei "mielenosoittajia". Meinaako joku että sen jälkeen poliisi vielä turvautuisi pamppuun? :D
 
Kun kuolleita sanottiin olevan n. 60, poliisi ilmoitti heidän tappioikseen 10 kuollutta. Tuossa oli myös punaisenristin arvio, että kuolleita olisi sata ja haavoittuneita lähemmäs tuhat. Jotenkin veikkaan, että Berkut:lta olisi loppunut ukot, jos väittämäsi olisi totta.
 
Mutta oliko siellä kaduilla se "selkeä enemmistö" vai vain osa sen edustajista? Kysymys oli juuri siitä, että onko kyse vain "riittävän suuresta ihmismassasta" vai pitääkö siellä tosiaan tapahtua äänestys jalan, jotta toiminta on "laillista"?

Riittävän suuren ihmismassan pitäisi kohtuu rauhallisellakin liikehdillännällään kertoa kaikille rivipoliisista pääpoliitikkoon että kansa haluaa nyt jotain muuta... Mitä isompi massa sitä selkeämpi on viesti ja sitä vähemmän tarvitaan väkivaltaa. Ikävä kyllä hommassa on yleensä useampi muuttuja ja erilaisia tahoja omine tavoitteineen.
 
Tämä lienee päivänselvää. Tuossa aikaisemmin vaan ehdotettiin, että kansan on turha alkaa valittaa ennen vaaleja, koska olivat johtajansa valinneet.
 
Hassua, mutta kun Suomi liitettiin EU:n alaisuuteen ja itsenäisyytemme putosi alhaisemmalle tasolle kuin autonomiankaan aikana, ei kukaan noussut aseelliseen vastarintaan. Itsenäisyyden lakkauttamista pidettiin vain demokraattisesti valittujen päättäjien päätöksenä, jonka kanssa on osattava elää. Ukrainan tehdessä täsmälleen samaa (mitä se ei kyllä ole tekemässä mutta leikitään nyt tuolla ajatuksellasi), sitä pidetäänkin pätevänä perusteena aloittaa sisällissota. On se hassua tuo "demokratia" ja "sen noudattaminen" näköjään, kun joskus se on ok ja joskus se on niin väärin että pitää sisällissota aloittaa.

Minä en kykene näkemään tuossa valitettavasti mitään logiikkaa. Ukrainalaiset valitsivat päättäjänsä, päättäjät tekevät päätöksiä. Jos ei kansaa nappaa, äänestäkööt paremmin seuraavissa vaaleissa.

Valitsivatkohan ihan oikeasti ja kuka niitä päätöksiä siellä oikeasti tekeekään :rolleyes: Oli miten hyvänsä, niin on on täysin perushuttua että vaaleissa luvataan ummet ja lammet, kätten työt myöhemmin ovatkin sitte jotain ihan muuta...Pikkaisen eri värinen hallitus meilläkin istuisi nyt vallankahvassa jos kreikka tuet yms. lämpöä aiheettaneet päätökset olisi tehty muutama kk ennen vaaleja ;)
Eu:stakin maalailtiin aikanaan vaikka mitä mielikuvia, silti edelleen ajellaan Euroopan vanhimmilla autoilla heti Kreikkalaisten jälkeen, onneksi meillä tuo ilmasto säilöö autot paljon paremmassa kunnossa :confused: Asuntolainojenkaan takaisinmaksuajat eivät pyöri kuin jossain +20v. paikkeilla :mad:

Noh, täällä menee silti 100x paremmin kuin Ukrainassa keskimäärin...
 
Anteeksi mitähäh? Poliisin ammuskelu tuliasein ja polttopullottaminen on "rauhanomaista poliittisen mielipiteen ilmaisemista"? Olet näköjään niellaissut syötin koukkuineen, siimoineen, vapoineen ja kalastajineen päivineen. Ihan täsmälleen sen aivopesuohjelman, jonka jenkkimedia on syöttänyt maailmalle. Musta on valkoista, sota on rauhaa, jne. Poliisin ampuminen ja polttopullottaminen on "rauhanomaista poliittisen mielipiteen ilmaisemista", juujuu ja lehmät lentää.

Sopiiko sulle, että joku tulee sun pihallesi tai kadunvarteen "rauhanomaisesti ilmaisemaan poliittista mielipidettään" sua kohtaan? Onko sulla jotain tämmöistä "rauhanomaista poliittista mielipiteenilmaisua" vastaan? Mitä veikkaat, onko Suomen poliisilla? Mitä veikkaat, että USA:ssa olisi tehty, jos siellä tällä tapaa "ilmaistaisiin rauhanomaisesti poliittisia mielipiteitä" (ulkomaiden rahoittamat gangsterijoukot hyökkäisivät poliisiasemille, hallintorakennuksiin ja ammuskelisivat ja polttopullottaisivat poliiseja jne.) valkoisen talon lähellä?

USA:n osallisuus vassokuu:

Israelilaisten sotilaiden osuus vassokuu:
http://www.presstv.ir/detail/2014/02/16/350986/israel-exofficer-leads-ukraine-unrest/

Minusta tuntuu, että se olet sinä, joka olet nielaissut kaikkien "salaliitto-hömpöttäjien" syötit koukkuineen päivineen. Kumpikaan lähteistäsi ei ollut kovin luotettavaa luokkaa, eikä varmasti kestäisi tarkempaa kriittistä tarkastelua. Press-tv:n mielestähän "sionisteilla" on sormensa pelissä kaikkien maailman ongelmien kanssa, mutta kukaan ei ole vielä selittänyt mikä olisi Israelin motiivi toimia Ukrainassa, mitä voitettavaa Israelilla ylipäätään olisi Ukrainassa?

Kuten sanoin, mukana on varmasti myös väkivaltaisia aineksia. Yleensä jos tavanomaiset mielenosoitukset tukahdutetaan voimatoimin, niin jossain vaiheessa vastarinta muuttuu väkivaltaiseksi ja ääriryhmät alkavat nostaa päätään, näin kävi esim. Egyptissä ja Syyriassa...

Päivänselvää on se, että USA tukee Ukrainan oppositiota ja mielellään näkisi länsimielisemmän hallituksen Ukrainassa, mutta ei aitoa kansannousua ja mellakoita tapahdu jollei merkittävä osa kansasta ole myös tämän takana. Tyhjästäkö niitä bussilasteittain Kiovaan pyrkiviä opposition kannattajia sikiää?

Kyllä suurin syyytävä sormi tässä(kin) tapauksessa osoittaa Venäjälle, joka taloudellisen tuen ehtona Janukovitshille vaati mielenosoitusten lopettamista vaikka väkivalloin. Tämä tapaus on taas osoittanut miten pimeitä ja vaihtoehtoistodellisuudessa eläviä Putin ja Medvedev kumppaneineen ovat. He näkevät kaikkialla kuvitteellisia Venäjään kohdistuvia uhkia, ja luulevat USA:n pyörittävän jotain suurta salaliittoa Venäjän alistamiseksi. He ovat valmiita Venäjän vaikutusvallan ylläpitämiseksi maailmalla ajamaan kokonaisia maita totaaliseen kaaokseen ihmishengistä piittaamatta (Tšetsenia, Georgia Syyria ja Ukraina jne..) ja tekevät kaikkensa oman valtansa säilyttämiseksi ja pönkittämiseksi...
 
Kärsineen näköisiä hylsyjä ollakseen viranomaisten varastosta.

En ole sinänsä eri mieltä sinun kanssa asiasta, mutta pitää ottaa huomioon, että entisen itäblokin maissa ammushuoltoa ei välttämättä toteuteta ihan NATO-standardien mukaan, joten kaikki on mahdollista...
 
yle 20.2.2014 klo 23:56
Asukkaat hamstraavat ruokaa ja rahaa Kiovassa – "Kaikki ovat peloissaan"
Monet keskustan kaupat, pankit ja ravintolat eivät avanneet lainkaan oviaan torstaina.

Ihmisiä Kiovan Itsenäisyyden aukiolla 20. helmikuuta. Kuva: EBU
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa asukkaat ovat torstaina hamstranneet ruokaa kaupoista ja nostaneet rahaa automaateista. Suurimmassa osassa keskustan pankkiautomaateista rahat ovat loppuneet.

Monet keskustan kaupat, pankit ja ravintolat eivät avanneet lainkaan oviaan. Koulut ja päiväkodit keskustassa ovat pysyneet tällä viikolla kiinni.

Tapahtumat ovat keskittyneet Maidanin aukiolle, mutta muutoin keskustan alueilla on ollut asukkaiden mukaan erikoisen hiljaista. Monet ihmiset eivät ole uskaltautuneet kaduille lainkaan.

– Lähes kaikki ne, jotka eivät ole Maidanilla, ovat kotona. Kaikki ovat peloissaan. Hyllyt tyhjenevät ruokakaupoissa. Emme tiedä, kuinka kauan tämä saattaa jatkua, kertoo myyjänä työskentelevä Stanislav Mostovoi, 26, uutistoimisto Reutersille.

Irina-niminen nainen vei Maidanin aukiolle tarvikkeita loukkaantuneiden avuksi. Häntä tyhjät kadut eivät kummastuta.

– Menisitkö ulos, jos kotikaupunkisi katoilla olisi tarkka-ampujia?

Lähteet:
Reuters
 
Hassua, mutta kun Suomi liitettiin EU:n alaisuuteen ja itsenäisyytemme putosi alhaisemmalle tasolle kuin autonomiankaan aikana, ei kukaan noussut aseelliseen vastarintaan. Itsenäisyyden lakkauttamista pidettiin vain demokraattisesti valittujen päättäjien päätöksenä, jonka kanssa on osattava elää. Ukrainan tehdessä täsmälleen samaa (mitä se ei kyllä ole tekemässä mutta leikitään nyt tuolla ajatuksellasi), sitä pidetäänkin pätevänä perusteena aloittaa sisällissota. On se hassua tuo "demokratia" ja "sen noudattaminen" näköjään, kun joskus se on ok ja joskus se on niin väärin että pitää sisällissota aloittaa.

Minä en kykene näkemään tuossa valitettavasti mitään logiikkaa. Ukrainalaiset valitsivat päättäjänsä, päättäjät tekevät päätöksiä. Jos ei kansaa nappaa, äänestäkööt paremmin seuraavissa vaaleissa. Jos tuo ei kelpaa, kyseessä aseellinen kapina laillista yhteiskuntajärjestystä ja koko demokraattista periaatetta vastaan. Sitä mieltä minä olen. Ainakin olen loogisempi kuin hra baikal.

Siis meinaatko ihan tosissasi tota? Että kaveri, joka valtaan noustuaan lisää presidentin valtaoikeuksia itsevaltaisesti ja tekee käytännössä päätöksiä oman perseensä parhaaksi ja Venäjän etujen mukaisesti pitäisi jättää husaamaan kunnes seuraavat vaalit ehkä joskus järjestetään? Mitä saatanan Pravdan Parhaat-nauhaa sä oikein kuuntelet öisin nukkuessasi? Jos Ukrainan systeemi ei olisi Lume-Demokratia, olisi tilanne toki vähän toisenlainen.

Minkä takia sisäministeriö on tyytynyt tähän asti lähinnä puuhastelemaan sen väkivaltaisimmalla, uniformuun sonnustautuvalla huligaanilaumalla opposition riveihin pesiytyneitä skinejä ja jalkapallofanaatikkoja vastaan?
Kenties itsevaltaisen hallinnon pakkokeinoilta puuttuu oman väen tuki...

Armeija on ukrainassa kansan puolella tai vähintään pesee kätensä jutusta, koostuuhan se vielä tällä hetkellä viimeisestä varusmiessukupolvesta. Nykyaikana on vaikea enää löytää perusempatiaan kykenevää puoliammattilaista, joka suostuu tuhoamaan tavallisia ihmisiä kaduilleen. Sama ilmiö nähtiin Jugoslavian hajoamisen aikaan kun keskushallinto yritti räpiköidä itsenäistymispyrkimyksiä vastaan. Asevelvollisia ei vaan nappaa maanmiesten kurmottaminen, mikä on itseasiassa yksi tärkeimmistä syistä oman systeemimme kannatukselleni. Kun armeijan omistaa kansa, ei sillä voi tehdä tyhmyyksiä noin vain.

Pahoittelen aggressiivisuuttani, mutta tästä ignorantista kommentista nousi niin valtava Fallos päähän että oli ihan pakko purkaa tuntoja.
Ei ole tuolla asenteella ihme, että omassa maassamme äänestäjien rektaalia levitetään ihan surutta, kun jengi on noin aivopesty palvomaan esivaltaa.

Pyydän huomioimaan, etten ole kumminkaan mikään anarkistinen salaliittoteoreetikko, vaan etenkin Ukrainan tilanne on minulle sydämenasia. Jonkin verran Itä-Euroopassa liikkuneena olen saanut kertakaikkiaan tarpeekseni tuosta kuvottavasta eliitin puuhastelusta ja ryöstökapitalismista, enkä voi sietää sitä, että kun kerrankin joku näistä kansoista päättää pistää touhulle pisteen, suolletaan vapaasta maailmasta tälläisiä aivottomuuksia pihalle.

Ne ovat ihan oikeita ihmisiä, jotka tuolla kärsivät! Eivät eläimiä, vaan ihmisiä. Jos he esimerkiksi vaikuttavat kieroilta, suosittelen kokeilemaan läpimätää yhteiskuntajärjestelmää muutaman sukupolven ajan ja katsomaan kuinka korkea onkaan oma moraalinsa, kun on käytännössä jääty muusta maailmasta vuosikymmeniä jälkeen ja kaikki katsovat sua kieroon.
 
Se on tärkeä pointti, että kaveri ei ole enään sama jonka äänestäjät valitsivat. Äänestäjät valitsivat Demokraattisissa vaaleissa demokraattisen presidentin joka petti kansan korruptiolla ja ryöstämällä. Pressan pojasta tuli ylirikas kiitos isäpapan viran ja samoin kaikista kavereista. Tänään lehdessä oli uutinen, että Kiovan lentokentältä yli 60 Vip lentoa lähdössä. Siellä polttaa maa jalkojen alla selvästi.

Jännä juttu muuten että maassa kansa elää köyhyydessä ja taistellut oranssivallankumoukset ja kaikki että pääsisivät normaalimpaan elämään,niin lopputuloksena on presidentin täydellinen aatteen ja kansan pettäminen. Yli 60 vip lentoa kerralla. Aikamoista.
 
Back
Top