Ukrainan konflikti/sota

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014033118171630_ul.shtml

Mystinen lentokone kiertää valtavaa ympyrää Krimin yläpuolella
Maanantai 31.3.2014 klo 15.27

Venäjän Sotshista lähtenyt lentokone oli maanantaina kolmelta Suomen aikaa lentänyt jo 15 valtavaa kierrosta Krimin yläpuolella.

Lento on lähtenyt Sotshista liikkeelle maanantaiaamuna. (KUVANKAAPPAUS / FLIGHTRADAR24)
LINKKI
Seuraa RSD48-lentoa Flightradar24:stä

Flightradar24-palvelu kertoo, että Tupolev 214SR -mallinen lento RSD48 on lentänyt maanantaiaamuna lähes suorinta tietä Sotshista Krimin päälle ja jäänyt sitten lentämään ympyrää Simferopolin ja Sevastopolin välillä.

Yhden lentokierroksen pituus on noin 220 kilometriä, joten ympyrää on kiidetty jo yli 3300 kilometriä. Koneen lentonopeus on pysynyt koko matkan tasaisena, noin 550 kilometrinä tunnissa. Lentokorkeus on noin 8,5 kilometriä.

Kyseinen lento on sunnuntaina rekisteröity lähteneeksi Moskovasta. Se on myös laskeutunut, mutta laskeutumispaikkaa ei ole merkitty. Maanantaiaamuna kone kuitenkin on noussut Sotshista.

Ei normaali tilanne?

Maanantaina iltapäivällä kone oli lentänyt ympyrää jo tuhansien kilometrien edestä. (KUVANKAAPPAUS / FLIGHTRADAR24)
Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Raine Luojus ei halua lähteä arvioimaan kyseisen lennon syitä tai tarkoitusperiä. Hän kuitenkin kertoo, ettei normaaliolosuhteissa vastaavaa tapahdu missään.

- Lentokoneet saattavat joskus joutua lentämään pitkiäkin odotuskuvioita. Yleensä ne eivät kuitenkaan ole ympyrän muotoisia.

Tavallisissa olosuhteissa syy odotuskuviolle voi olla esimerkiksi tarve polttaa polttoainetta, jotta kone kevenisi tarpeeksi päästäkseen laskeutumaan. Näin voi käydä, jos esimerkiksi mannertenvälinen lento joutuu yllättäen keskeyttämään matkanteon lyhyeen.

Myös huono sää tai lentokentän väliaikainen sulkeminen saattavat aiheuttaa tarpeen odotuskuvioille.

Luojus kertoo, että ympyrää voidaan lentää myös maassa olevien lennonsuunnistuslaitteiden mittaamiseksi. Tällöin lentokorkeus ja ympyrän säde kuitenkin usein vaihtelevat.

VILLE HALONEN
[email protected]

Olisikohan AWACS? Kuka vinkkaa toimitukseen?

Ähh, Wiki kertoo:

Tu-214SR
Communications relay version. Two operated by GTK Rossiya for Russian government, with three more planned.[24][22][25]
 
Viimeksi muokattu:
Liittyy Venäjän pääministerin vierailuun Krimillä. Samaanlainen tai sama kone pyörii Putinin lähettyvillä.
 
Mission accomplished. Krim jää venäjälle ukraina on yks iso sotku ja vetää eun polvilleen ja tavan kansalaiset unohtaa koko valtauksen ja puolustusbudjettien alasajo jatkuu kuukauden päästä.

Katsotaan, kuinka kauan krimiläiset viihtyy Venäjän yhteydessä ja tekevätkö Venäjän passit kauppansa. Nuorisohan pääsee kohta osalliseksi Venäjän asevelvollisuudesta.
 
Koneista päätellen venäläisillä ei taida olla satelliitteihin perustuvaa viestijärjestelmää.
 
Putin Merkelille puhelimessa: "Määräsin osan joukoista pois Ukrainan rajalta"

is: 31.3.2014 23:25
Valtionjohtajat ovat käyneet taas maanantaina pitkiä puhelinkeskusteluja Ukrainan kriisin johdosta.

Maanantaina Venäjä veti osan joukoistaan pois läheltä Ukrainan rajaa. Venäjän on arveltu asettaneen valmiuteen noin 30 000 sotilasta. Venäjän puolustusministeri ilmoitti maanantaina, että yksi moottoroitu pataljoona (600-800 sotilasta) on vedetty alueelta pois.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat aiheesta puhelimessa maanantai-iltana. Reutersin mukaan Putin sanoi Merkelille puhelimessa, että hän oli antanut käskyn joukkojen vetämisestä takaisin. Johtajat keskustelivat Ukrainan ja Moldovaan kuuluvan Transnistrian alueen tilanteen vakauttamisesta.

Myös Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry oli maanantaina puhelinyhteydessä venäläiseen virkaveljeensä Sergei Lavroviin. Heidän on pitänyt myös tavata kasvokkain, mutta tapaamiselle ei ole sovittu aikaa.

Valkoinen talo on kertonut tänään, etteivät tiedot venäläisjoukkojen vetämisestä pois Ukrainan rajalta kuulosta riittäviltä.
 
yle 31.3.2014 klo 19:39
Putin: Ukrainan pitäisi muuttaa perustuslakiaan
Putin haluaa, että Ukraina myöntää suuremmat itsehallinto-oikeudet alueille, joissa asuu paljon etnisiä venäläisiä. Suurin osa venäläisistä ja venäjänkielisistä asuu Ukrainan itä- ja eteläosissa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kokouksessa Kremlissä 31. maaliskuuta 2014 Kuva: Alexey Druzhinin / AFP / Lehtikuva
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mielestä Ukrainan pitäisi muuttaa perustuslakiaan. Putin haluaa, että Ukraina myöntää suuremmat itsehallinto-oikeudet alueille, joissa asuu paljon etnisiä venäläisiä. Suurin osa venäläisistä ja venäjänkielisistä asuu Ukrainan itä- ja eteläosissa.

Putin kertoi toiveistaan Saksan liittokansleri Angela Merkelille puhelimessa maanantaina, kun he keskustelivat Ukrainan tilanteesta. Putin nosti esille myös Transnistrian kysymyksen.

Putinin mielestä Moldova ja Ukraina ovat saartaneet Transnistrian, ja tämä alueen ulkopuolelta tuleva saarto pitäisi lopettaa. Hän peräänkuulutti reilua ja kattavaa ratkaisua Transnistrian kysymykseen.

Transnistria julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi vuonna 1990. Sitä pidetään pääosin venäläismielisenä, ja maan johto haluaisi luoda valtioliiton Venäjän kanssa. Venäjällä on arviolta 1 200 – 1 500 rauhanturvaajaa Transnistriassa.

Putin vahvisti liittokansleri Merkelille, että Venäjän joukot ovat osittain vetäytymässä pois Ukrainan rajan tuntumasta. Venäjän puolustusministeriön mukaan rajalta on vedetty jalkaväkipataljoona.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
Kolme ihmistä haavoittui ampumisessa Kiovan keskustassa
il, Tiistai 1.4.2014 klo 00.18

Ukrainassa poliisi etsii ampujaa, joka haavoitti kolmea ihmistä Kiovan keskustassa myöhään eilen.

Ampuminen sattui ravintolassa, joka sijaitsee hyvin lähellä Ukrainan kansannousun keskuspaikkaa Itsenäisyydenaukiota. Ampumiseen ei kuitenkaan ilmeisesti liity poliittisia motiiveja.

Yhden haavoittuneen kerrotaan työskentelevän pormestarin toimistossa. Hän pääsi kotiinsa saatuaan hoitoa, mutta kaksi muuta haavoittunutta joutui jäämään sairaalaan.

Silminnäkijöiden mukaan poliisi on saartanut ravintolan läheisyydessä sijaitsevan hotellin, jonne ampujan ilmeisesti uskotaan paenneen.

STT-REUTERS
 
yle 1.4.2014 klo 11:16
Gazprom nostaa Ukrainan kaasun hintaa
Ukraina maksaa Venäjältä ostamastaan kaasusta yli 40 prosenttia aiempaa enemmän. Hinnankorotuksella Venäjä lisää taloudellista painostusta Ukrainan uutta hallintoa kohtaan.

Venäjän valtion energiayhtiö Gazprom ilmoitti tiistaina, että se korottaa Ukrainalle myytävän maakaasun hintaa.

Ukrainalle myytävän kaasun hinta nousee 385,5 dollariin eli noin 292 euroon tuhannelta kuutiometriltä. Aiempi hinta oli 268,5 dollaria eli noin 204 euroa.

Ukrainan maksama hinta ylittää 370 dollaria eli 280 euroa, minkä Gazprom keskimäärin veloittaa EU-mailta. Hinta on silti aavistuksen alempi kuin Ukrainan uusi hallitus oli kertonut odottavansa.

Joulukuussa Venäjä alensi Ukrainan kaasun hintaa, kun Ukraina päätti olla solmimatta kauppasopimusta Euroopan unionin kanssa ja tiivisti taloudellisia siteitään Venäjään.

Sen jälkeen kun presidentti Viktor Janukovytšin hallinto syrjäytettiin Ukrainassa helmikuussa, Gazprom ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittivat, että kaasualennuksesta luovutaan Ukrainan kaasuvelkojen vuoksi.

Venäjä on perustellut hinnankorotusta myös sillä, ettei maa enää joudu maksamaan vuokraa Sevastopolin tukikohdasta Ukrainalle. Aiemmin Venäjä maksoi vuokraa antamalla ukrainalaiselle valtionyhtiölle alennusta kaasusta.

Gazpromin toimitusjohtajan Aleksei Millerin mukaan Ukrainan maksamattomien kaasuvelkojen arvo oli tiistaina 1,7 miljardia dollaria eli noin 1,3 miljardia euroa.

Lähteet:
AFP, Reuters

yle 1.4.2014 klo 11:45
Ukraina: Epäviralliset aseistetut ryhmät riisutaan aseista
Aseistettujen ryhmien riisuminen aseista on ollut sekä lännen että Venäjän vaatimus.

Ukrainan parlamentti on päättänyt riisua aseista kaikki epäviralliset itsepuolustusryhmät, joita maahan on syntynyt tuoreen poliittisen kriisin aikana, uutistoimisto AFP kertoo.

Päätös syntyi äänin 256–0.

Virkaatekevän presidentin Oleksandr Turtšynovin mukaan poliisin, turvallisuuspalvelun ja kansalliskaartin ohella aseita kantavat ovat sabotoijia, jotka toimivat valtiota vastaan.

Aseistettujen ryhmien riisuminen aseista on ollut sekä lännen että Venäjän vaatimus.

Lähteet:
AFP
 
Tulee pitkä kissa ja hiiri -leikki. Talousiskuja puolin ja toisin. Ukrainan täytyy hoitaa kaikki velvoitteensa, jotka Lavrov sai Kerrylle runnottua. Uskoisin, että venäläisväestön oikeuksista on puhuttu ja juuri näistä aseellisista. Venäjällä tuskin on muita velvoitteita kuin että se ei hyökkää. (?)

Krim on taskussa, ja se varmaan riitti nyt, kun ei pitemmälle olllut sopivaa mennä. Vähän kuin Georgiassakin.
 
Länsi-Ukraina liittyy eu:hun ja eu maksaa velat Venäjälle. Lasku lankeaa jälleen veronmaksajalle.
 
Todella ikävää jos kissa ja hiiri -leikki koskee myös venäläisiä joukkoja Ukrainan rajalla, eli maata ja tavallaan myös Natoa kiristetään, Naton muistutettua, että sillä on velvoitteita jäsenmaitaan kohtaan.

http://yle.fi/uutiset/nato_venajan_joukot_eivat_vetaytyneet_ukrainan_rajalta/7167278
 
Länsi-Ukraina liittyy eu:hun ja eu maksaa velat Venäjälle. Lasku lankeaa jälleen veronmaksajalle.

Ukraina varmasti liittyy EU:hun, mutta saat olla varma, että toista Kreikkaa ei päästetä syntymään.

Jonkin aikaa saa siis vesi virrata Vantaanjoessa ennen kuin päätös EU-jäsenyydestä on varmistunut.
 
Back
Top