Ukrainan konflikti/sota

No telamiiinoja ei sentään kielletty ja puolustettua/valvottua miinoitetta ei kyllä jalkapelillä raivata vaikka jv-miinat sieltä seasta puuttuisivatkin. Täysin turha kielto toki kaikkinensa.

Ukrainan sodan suurin yllätys droonien ohella on kyllä ollut perinteisten ps-miinoitteiden teho kunhan käyttö on riittävän massamaista :oops:
Ja jopa maahan kaivamattomien. Näyttävät ajavan noihin, vaikka dronekuvassa näkyy siistit rivit keskellä tietä. Liekkö länsivaunuista parempi näkyvyys kuljettajalla / johtajalla.
 
Jossain youtube-videossa oli analyysiä siitä miinakentästä, johon hyökkäys pysähtyi. Arvioivat, että siihen 2km x 2km aukkoon oli kylvetty 20 000 telamiinaa, ja välillä 3kpl päällekkäin. Näihin pysähtyi raivausvaunut ja homma oli sitten siinä. Keskusteltiin vastikään saunaillassa tutun pioneerin kanssa tuosta. Melkein tekemätön paikka raivata uraa noin syvän miinoitteen läpi jatkuvan tulen ja tähystyksen alla.
Se viime kesäinen yritys oli tuhoon tuomittu jo heti alkumetreillä. Syvyyspuolustettuihin asemiin ei yksinkertaisesti pysty hyökkäämään ilman ylivoimaista ilmavoimaa tai kolminkertaista maavoimaa. Eikä tuossa ollut mitään järkeäkään. Ukrainan kannattaa noudattaa samaa taktiikkaa eli nyt syvyyspuolustus kuntoon ja sitten lähdetään lännen teknologialla hivuttamaan venäjä kivikauteen...
 
Alunperin peltojen hyökkäysuria piti olla ainakin kaksi ellei kolme. Mutta ainakin yksi hyökkäysporukka myöhästyi 3h lähdössä joten kaikki ryssän vehkeet sai murjoa sitä ensimmäistä possujunaa ihan rauhassa. Lisäksi 47. prikaati oli koulutettu aluksi Saksassa Abramseille ja sitten pikapikaa myöhemmin vasta Leopardeille, kun selvisi etteivät Abramsit kerkeä hyökkäykseen.
 
Se viime kesäinen yritys oli tuhoon tuomittu jo heti alkumetreillä. Syvyyspuolustettuihin asemiin ei yksinkertaisesti pysty hyökkäämään ilman ylivoimaista ilmavoimaa tai kolminkertaista maavoimaa. Eikä tuossa ollut mitään järkeäkään. Ukrainan kannattaa noudattaa samaa taktiikkaa eli nyt syvyyspuolustus kuntoon ja sitten lähdetään lännen teknologialla hivuttamaan venäjä kivikauteen...
Tuo ja hyökkäykset ryssän öljynjalostamoihin, niin saadaan ryssän kotirintama kidutettua hengiltä, kun loppuu bensat ja dieselit, joiden voimalla traktorit kerää sadot ja rekat vie ruoat kauppaan ryssille. Kun saadaan ryssään nälänhädän makua, niin paineet Putlerille kasvaa kotimaassa ihan uusiin sfääreihin, kun johtaja ei saa edes kansallensa leipää pöytään. Ja sitten vielä teollisuudelle (myös sotateollisuudelle) vaikutukset, kun polttoaineen kysyntä ylittää reippaasti tarjonnan. Siinä alkaa tulla taas seuraavalle panssarivaunulle reippaammin hintaa.

Ja toisena vaikutuksena on myös, jos ryssillä loppuu polttoaine, niin sitten niiden armeijakin hyytyy eikä enää hyökitä.
 
Tähän jos mihin pitäisi saada toimivat pakotteet asap.
Toivottavasti ei löydy suomalaisia yrityksiä listalta jotka ovat tähän sekaantuneet. Jokatapauksessa kertoo hyvin paljon Venäjän kyvyttömyydestä skaalata OMAA tuotantoaan sodassa tarvittavalle tasolle ja vaikka joku täällä naureskelikin, että tuskin rikkihapon saatavuusongelmilla isossa kuvassa merkitystä olisi niin sen ollessa oleellinen osa nitroselluloosaruudin valmistusta ja ryssien ollessa jo nyt ruudin suhteen ulkomaisen tuonnin varassa (osittain) niin kyllä se vain iskee juurikin siihen kaikkein oleellisimpaan tuotantoketjun osaan. Vähintään täytyy alkaa kuljettamaan aineita laajassa maassa todella pitkiä matkoja mikä taas tuo oman haasteensa siihen, mitä rautatiet lopulta kykenevät kuljettamaan.

Omasta mielestäni ryssää auttavat yrityksille tulisi saada lainsäädäntöön säädettyä tuntuvia rangaistuksia. Esim. tuomioistuimille valtuudet antaa kirjaimellinen kuolinlaukaus yrityksille lakkauttamalla niiden toiminta, takavarikoimalla niiden varat ja pakkohuutokaupata yrityksen omaisuus pois.

Yhtä lailla luonnollisilla henkilöillä elämä muuttuu radikaalisti toimiessa vihollisen piikkiin sodassa (tai jopa loppuu teloitukseen), niin en näe miksi oikeushenkilöitä pitäisi kohdella yhtään lievemmin.
 
Tähän jos mihin pitäisi saada toimivat pakotteet asap.
Toivottavasti ei löydy suomalaisia yrityksiä listalta jotka ovat tähän sekaantuneet. Jokatapauksessa kertoo hyvin paljon Venäjän kyvyttömyydestä skaalata OMAA tuotantoaan sodassa tarvittavalle tasolle ja vaikka joku täällä naureskelikin, että tuskin rikkihapon saatavuusongelmilla isossa kuvassa merkitystä olisi niin sen ollessa oleellinen osa nitroselluloosaruudin valmistusta ja ryssien ollessa jo nyt ruudin suhteen ulkomaisen tuonnin varassa (osittain) niin kyllä se vain iskee juurikin siihen kaikkein oleellisimpaan tuotantoketjun osaan. Vähintään täytyy alkaa kuljettamaan aineita laajassa maassa todella pitkiä matkoja mikä taas tuo oman haasteensa siihen, mitä rautatiet lopulta kykenevät kuljettamaan.

Sattumoisin Kiina on lopettanut tuon sopivan ruudin valmistuksessa käytettävän puuvillalaadun tuonnin Eurooppaan muutamia kuukausia sitten. Mutta tästä uutisoitiin vähän aikaa sitten, että korvaava prosessi/tuote on olemassa eurooppalaisittain.

Nitrocellulose, also known as guncotton, is a key ingredient in gunpowder manufacture.

"Would you know it, deliveries of this cotton from China stopped as if by chance a few months ago," Breton added.

Breton said that "Nordic countries have found a substitute for the Chinese cotton... innovation is at work, precisely to meet the need for powder, because... we have problems today with powder capacity".

https://www.france24.com/en/live-ne...-powder-shortage-to-supply-shells-for-ukraine
 
Jossain youtube-videossa oli analyysiä siitä miinakentästä, johon hyökkäys pysähtyi. Arvioivat, että siihen 2km x 2km aukkoon oli kylvetty 20 000 telamiinaa, ja välillä 3kpl päällekkäin. Näihin pysähtyi raivausvaunut ja homma oli sitten siinä. Keskusteltiin vastikään saunaillassa tutun pioneerin kanssa tuosta. Melkein tekemätön paikka raivata uraa noin syvän miinoitteen läpi jatkuvan tulen ja tähystyksen alla.
Mikäs se USAn ohjus, josta putoaa jotain pientä räjähdettä miinan raivaukseen.
 
Ryssän totuuden torvi TASS kertoo että kevään asevelvollisia ei sijoiteta "erityisoperaatioon". Toisin sanoen vahvisti että koko porukka lähetetään liharynnäkköön kohti Harkovaa samantien.

ps. Aamuinen "totuuden torvi" taisi vaieta aika nopeasti.

Jossain youtube-videossa oli analyysiä siitä miinakentästä, johon hyökkäys pysähtyi. Arvioivat, että siihen 2km x 2km aukkoon oli kylvetty 20 000 telamiinaa, ja välillä 3kpl päällekkäin. Näihin pysähtyi raivausvaunut ja homma oli sitten siinä. Keskusteltiin vastikään saunaillassa tutun pioneerin kanssa tuosta. Melkein tekemätön paikka raivata uraa noin syvän miinoitteen läpi jatkuvan tulen ja tähystyksen alla.
Ei tuo ole miinanraivauksen , panssarivunujen , eikä raivausvaunujen epäonnistuminen, vaan TIEDUSTELUN TÄYSI EPÄONNISTUMINEN. Onko mitään selitystä miksi juuri tuosta piti yrittää??. Mis-informaatio, myyrät???
 
Sattumoisin Kiina on lopettanut tuon sopivan ruudin valmistuksessa käytettävän puuvillalaadun tuonnin Eurooppaan muutamia kuukausia sitten. Mutta tästä uutisoitiin vähän aikaa sitten, että korvaava prosessi/tuote on olemassa eurooppalaisittain.

Nitrocellulose, also known as guncotton, is a key ingredient in gunpowder manufacture.

"Would you know it, deliveries of this cotton from China stopped as if by chance a few months ago," Breton added.

Breton said that "Nordic countries have found a substitute for the Chinese cotton... innovation is at work, precisely to meet the need for powder, because... we have problems today with powder capacity".

https://www.france24.com/en/live-ne...-powder-shortage-to-supply-shells-for-ukraine
Ilmeisesti se korvaava prosessi ei ole 100% valmis. Tässä olisi Suomella hyvä sauma ottaa joku vanha sellutehdas uudelleen käyntiin...
 
Ryssän syvälle selustaan ulottuva ja massamainen dronetiedustelu on suuri ongelma (toki arvatenkin vastaava on ongelma myös ryssälle itselleen, koska Ukraina tekee samaa):

A map shared by the Ukrainian Telegram channel “Officer,” run by a Ukrainian lieutenant, reportedly showing Russian recon UAVs (excluding quadcopters) tracked in the Siversk area in a span of 20 mins.

He blames Russian recent strikes on the HIMARS and Patriot systems on Russia’s saturation of aerial reconnaissance. (Ukrainian journalist Yuriy Butusov said the same—see below.)

He notes that Ukraine is short on EW systems, and those it has aren’t always effective.

https://t.me/officer_alex33/2413

1711746435096.png

-

Tässä kertauksen vuoksi se mitä Betusov sanoi tästä 8.3.2024:

Ukrainian war correspondent Yuriy Butusov shared an after-action review of Russia’s destruction of this HIMARS. He said that “Russia has dramatically increased the number of long-range drones” that conduct reconnaissance in the Ukrainian rear.

https://t.me/ButusovPlus/8606

Voisikohan sellaisen ison liidokkidronen selkään laittaa jotain 50 pikkudronea. Mietin että miten sekaisin Moskova menisi, jos 50 dronea varustettuna tutkaheijastimilla pörräisi taivaalla ympärää ja että paljonko niiden ampuminen it-ohjuksilla maksaisi ryssille ja paljonko tulisi tuhoa omista putoavista ohjuksista. Äkkiseltään laskettuna voisi aiheuttaa helposti monituhatkertaiset tappiot.
 
Jättäisi ampumatta alas?
 
Sattumoisin Kiina on lopettanut tuon sopivan ruudin valmistuksessa käytettävän puuvillalaadun tuonnin Eurooppaan muutamia kuukausia sitten. Mutta tästä uutisoitiin vähän aikaa sitten, että korvaava prosessi/tuote on olemassa eurooppalaisittain.

Nitrocellulose, also known as guncotton, is a key ingredient in gunpowder manufacture.

"Would you know it, deliveries of this cotton from China stopped as if by chance a few months ago," Breton added.

Breton said that "Nordic countries have found a substitute for the Chinese cotton... innovation is at work, precisely to meet the need for powder, because... we have problems today with powder capacity".

https://www.france24.com/en/live-ne...-powder-shortage-to-supply-shells-for-ukraine

Jos tuo on totta, niin pitää säätää välittömästi laki (purettavissa vain yksimielisesti), jonka mukaan kiinalaista ruutipuuvillaa ei saa enää tuoda Eurooppaan ja aloittaa muutaman korvaavan oman tuotantolaitoksen rakentaminen. Ei pidä päätyä tilanteeseen, että Ukrainan tukeminen on kiinni ruutipulasta.

Toivon myös, että tykistön putkien valmistus on saatu järkevälle tasolle lännessä ja että kaiken muun tarpeellisen materiaalin tuotannon tila on selvitetty ja tarvittaessa toimia tehdään. Tästä kannattaisi olla yhteydessä poliitikkoihin.
 
Back
Top