Kyllä ja Suomen maasto on vielä paljon helpompaa linnoittamisen/miinoittamisen kannalta kun laajat peltoaukeat puuttuvat ja liike kanavoituu tiestölle ilman laajoja miinoitteitakin tai kelirikkoa.
Niin, toisaalta maamme on suhteessa väestöön ja käytettävissä oleviin joukkoihin nähden liian laaja. Kannattaa huomioda se, että aikana kun maa jaettiin puolustusvyöhykkeisiin vielä 1960-luvulla, joukkoja ei riittänyt Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen puolustamiseen, vaikka niitä oli jopa kaksin-kolminkertainen määrä verrattuna nykyiseen. Maasto-olosuhteetkin ovat hyvin erilaiset maan eri osissa. Se mikä toimii Ilomantsin metsissä ei toimi Lapin kairassa tai Kymijoen Kurskin/Verdunin toisinnossa.
Linnoittaminen voi toimia siellä missä joukkoja on tai kanavoitaessa hyökkäystä puolustukselle edullisille seuduille. Lapissa ja syrjäseuduilla tätä mahdollisuutta ei ole, muuten asemat ovat joko liian vähän syviä tai vihollisen koukattavissa. Tästä oli sodassa mm. kotimaisia kirpeitä esimerkkejä mm. PSS-asemassa ja nyt Ukrainan toimesta Kurskissa.
Mitäs sitten jos ryssä tajuaa Ukrainan oppien mukaan että sen lihaa säästämätön massalla vyöryttäminen ja saadulle alueelle kaivautuminen/miinoittaminen toimiikin paljon paremmin koska heitä ei myöskään pystytä heittämään kerran saadulta alueelta pois? Meillä ei missään nimessä riitä voimaa/resursseja puskea ryssää maasta ulos jos se pääsee porautumaan kunnolla paikoilleen, kun ei meinaa millään riittää Ukrainallakaan.
Käsittääkseni nykydoktriinin ideana on se, että sitä vihollista ei päästetä tukeutumaan maastonkohtiin häiriöttä, vaan pyritään syvyydellä aikaansaamaan se tianne, että selustassakin vihollinen kohtaa meidän joukkoja tai operatiivisen tulenkäytön vaikutusta. Ukrainahan on pyrkinyt tähän, mutta vaihtelevalla menestyksellä; joka osin johtuu siitä, että selustassa toimivia joukkoja/sissitoimintaa ei järjestelmällisesti ehditty perustaa yllätyksen ja suoranaisen petturuuden (maan eteläosat) seurauksena. Tulenkäyttöä taas haittaa se, että kaukovaikutteisia aseita on liian vähän ja/tai länsi ei anna lupaa käyttää niitä kaikkiin kohteisiin.
Juu, nyky ryssä ei vaan ole kylmänsodan NL ja moni muukin asia punakoneesta/sen jäämistöstä on tämän sodan myötä osoittaunut melkoiseksi kuplaksi. Moni oletettu asia on kääntynyt täysin päälaelleen! Ja luojan kiitos, meillä on aikamoinen materiaali selkänoja Naton kautta tätä nykyä
Edelleenkin, Ukrainan 2014 muodostuneet linjat piti tässä varsinaisen sodan hyökkäyksessä käsittämättömän hyvin, oliko siellä edes lopulta kyse varsinaisesta kulutussodasta kuin lähinnä ryssän puolella? + kannattaa huomioida että Ukrainan linnoitteiden tasossa ei ole ollut edes mitään hirveää juhlimista koska ne rakentuivat konfliktin keskellä, kykenisimme varmasti paljon parempaan, erityisesti jos asemat rakennetaan ennenkuin siellä ollaan jo tulivaikutuksen alla.
Sen haluan tässä todeta, että onko se tulevaisuuden ryssä se sama ryssä joka hakkaa päätä muuriin vai oletetaanko, että se saattaa oppia? Tässä on mahdollisuus sille samalle virheelle, josta Suomea usein syytetään jatkosodan osalta. Sodasta on otettava se oppi mitä siitä on saatavilla, mutta on myös pohdittava, että miten mahdollisesti vastapuoli ottaa siitä jatkossa koppia.
Totean kuitenkin, että puhuessani kulutussodasta tarkoitan erityisesti ammustarvikkeita ja sotilaskaluston menetyksiä. Oryxistä voimme niitä hyvin todeta. Siinä voi pohtia, että miten esimerkiksi Ukrainan kalustotappiot suhteutuisivat Suomeen. Totuus on se, että Suomen tappionsietokyky niin kalustossa kuin miesvoimassa on reilusti pienempi. Ammustarvikkeetkin ovat jatkuvasti vähissä, eikä Ukrainalla olisi mahdollisuutta selvitä ilman ulkopuolista apua. Mahdollisessa kriisitilanteessa emme toki olisi jatkossa yksin.
Nk. "Uusi taistelutapa" luotiin aikaan, jolloin oli toisaalta korostetusti toimittava omin avuin. Omin avuin olisi pitkässä kulutussodassa käynyt huonosti. Isoja asevarastoja ei ole oikein kellään valtiolla. Ei ollut myöskään nähtävissä minkälainen reaktio länsimailla olisi hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen länsimaahan. Puolustus on pohjautunut NATO:on liittymiseen asti siihen, että pärjättäisiin omin avuin. Oliko se järkevää? Se on toinen seikka, jota pitää kysyä poliitikoilta.
NATO:sta olen samaa mieltä. Pitäisin kuitenkin silmät auki tulevaisuuden kehityksen kannalta. Jatkossa hyökkäys meitä vastaan tarkoittaa kolmatta maailmansotaa ja sitä ettemme ole yksin. Merkittävältä osilta tilanne tulee olemaan kaikin puolin aiempaa edullisempi. Ennen taktiikka on ollut alivoimaisen taktiikkaa ihan perustelluista syistä. Tilanne on jatkossa ehkä toisenlainen.
Mikä menee täydelliseen yllätykseen, niin totean, että käsitys on väärä. Vuodesta 1977 Puolustusvoimien linjana on ollut se, että meitä ei voida sotilaallisesti yllättää, ts. kaappaushyökkäys ei voi tulla yllätyksenä. Tsekkoslovakian tapauksessa neuvon lukemaan Turusen teoksen siihen enempää menemättä.
Kysymys on laajemmin se, että minkälaiseen toimintaan kykenemme ja millä alueella nykyisenkokoisilla maavoimilla? Ei taatusti vastaavaan kuin Ukraina. Siihen ei ole kalustoa eikä miesvoimaa.
Mitä suomalaisia puhuvia pääesikunnan päitä katselin Irakin sodan aikaan on suomen puolustus ja taistelutapa suunniteltu amerikkalaista taistelutapaa vastaan Irakissa. Tiedettiin varmana että nykysodassa venäjä tuhoaa linnoitetut asemat tuhansilla tonneilla täsmäaseita ja tupolev laivueiden pommeilla. Olihan tästä amerikkalaiset näyttäneet mallia.
Kyllä puolustus ja taistelutapa on suunniteltu ihan naapurin kulloisenkin doktriinin mukaisesti. Uudistuneessa taistelutavassa ammennettiin oppia siitä, miten asioita tehtiin Suomessa kylmän sodan aikana. Ei ole mikään ihme, että eräässä sotatieteellisessä yliopistossa on tutkittu alueellista puolustusta ja kylmää sotaa täyttä häkää. Ongelma pikemminkin on, kuten Toveri on useasti toistanut, se doktriini on naapurilta unohtunut.
www.verkkouutiset.fi
