Ukrainan konflikti/sota

Mitenhän Trumpin saisi ymmärtämään, että he vain täyttävät velvollisuutensa. Onkohan tyyppi koskaan edes kuullut Budapestin sopimuksesta vuodelta 1994, jolloin Ukraina luovutti ydinaseensa, ja Yhdysvallat, Britannia, Ranska että Venäjä takasivat Ukrainan koskemattomuuden. Ihan turha takoa jotain "The United States should have nothing to do with it" se osoittaa joko todellista tyhmyyttä ja tietämättömyyttä tai sitten pelkuruutta. Uskon että hän kyllä tietää tuosta sopimuksesta. Juuri tällaisessa paikassa pitää painaa kaasua eikä lopettaa apua.

Siis Trumppihan puhuu tuossa Syyriasta että eivät sekaannu siihen mitenkään. Tuolla lausunnolla ei ole mitään tekemistä Ukrainan tai -94 sopimusten kanssa.
 
Kirjoitan tähän Ukraina-ketjuun, vaikka asia koskeekin Syyriaa. Venäjän panostukset Syyriassa ovat olleet mittavia, mutta nyt kapinallisten hyökkäyksen edessä resursseja tukea liittolaista ei enää ole. Tästä ei kuitenkaan seurannut mitään eskalaatiota, vaan "hyvän tahdon ele", mutta hätäisesti.

Venäjä on käytännössä menettänyt suurvalta-asemansa ja kyvyn tai halun käydä kahden rintaman sotaa. Jos kykyä puolustaa Syyriaa ei ole, niin onko enää kykyä puolustaa myöskään esim Transnistriaa tai muita reuna-alueita? Lisäksi tällainen heikkouden osoitus voi olla kohtalokasta Putin-Trump -suhteille, koska Trump ihailee vahvoja johtajia. Se että 3-päivän erikoisessa on menetetty kyky puolustaa liittolaisia 1000 päivän jälkeen ei ole vahvan johtajan merkki. Lisäksi tämä on merkki myös Venäjä-Iran -liittouman heikkoudesta.

Venäjällä on lisäksi ongelma, että eivät voi täysin luottaa Kiinaan eikä myöskään omien reuna-alueidensa yhtenäisyyteen. Tsetseniaa vastaan on käyty kaksi sotaa ja on mahdotonta ajatella, etteikö siellä pinnan alla ole venäjävihaa, joka odottaa leimahtamistaan.

Vaikka Venäjä etenee edelleen Ukrainassa, Venäjän todellinen heikkous tuli nyt esille Syyriassa.

Kuinka paljon heikommaksi Putin uskaltaa enää Venäjän tehdä?
Lisäksi puolustussopimus pöö-koreankin kanssa on niin päin että paskempi Korea joutuu jeesaamaan ryssää eikä toisinpäin..
 
Viimeksi muokattu:
Mitenhän Trumpin saisi ymmärtämään, että he vain täyttävät velvollisuutensa. Onkohan tyyppi koskaan edes kuullut Budapestin sopimuksesta vuodelta 1994, jolloin Ukraina luovutti ydinaseensa, ja Yhdysvallat, Britannia, Ranska että Venäjä takasivat Ukrainan koskemattomuuden. Ihan turha takoa jotain "The United States should have nothing to do with it" se osoittaa joko todellista tyhmyyttä ja tietämättömyyttä tai sitten pelkuruutta. Uskon että hän kyllä tietää tuosta sopimuksesta. Juuri tällaisessa paikassa pitää painaa kaasua eikä lopettaa apua. Trump haluaa Yhdysvaltojen olevan vahva. Yhdysvallat on vahva kun se pitää asemansa, eli asenteen, että sille ei vittuilla ja maa on tarvittaessa hyvinkin agressiivinen. Muuten alkavat kaikenmaailman kolmannen sortin maat hyppimään nenille ja haastamaan. Pohjois-Koreakin olisi pitänyt tuhota kun ydinaseita oli tarpeeksi, eli noin 1947, vielä ennen kuin Neuvostoliitto ja Kiina pääsivät uralle. Ehkä Venäjäkin.
Trump puhui Syyriasta. Ei Ukrainasta.
 
Venäjän valtionsyyttäjä on aloittanut tutkinnan Venäjän armeijan lääkintämiehestä joka teki sotilaille keinotekoisia haavoittumisia laittamalla sirpaleita heidän kehoonsa ja näin saatiin korvauksia valtiolta.

Russian military medic implanted fragments of ammunition into soldiers​


The Chairman of the Investigative Committee of the Russian Federation Alexander Bastrykin reported on the initiation of a criminal case against a Russian military medic who implanted fragments of ammunition into soldiers to simulate injuries.

According to RIA Novosti, the accused acted together with two higher-ranking officials. After the fragments were implanted, fictitious documentation about the injury was issued, on the basis of which payments were made.

Earlier, Bastrykin reported that six officers, including from the military police, who stole more than 240 million rubles, simulating injuries to 45 servicemen, are being held accountable.
https://www.mk.ru/politics/2024/12/...dik-vzhivlyal-boycam-oskolki-boepripasov.html
 
Tanska nopeuttaa Caesarien siirtoa Ukrainaan.
Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa? Aseethan valmistaa Ranska, Tanska tuskin voi vaikuttaa aikatauluun. Ellei ole sopinut jonkun toisen tilaajamaan kanssa, että Tanskan erä voidaan asettaa edelle.


 
jos olisin Pelle Peloton niin keksisin piirin johon voisi softalla määrittää käytettävän taajuusalueen ja kaistanleveyden.

2000-luvun alkukymmenellä single-chip SDR eli software defined radio olikin iso juttu, eikä vähiten matkapuhelinteknologioissa.
Epäilemättä sitä on viritelty sotilaallisiin sovelluksiin vähintään yhtä innolla.
 
Päivän luvut:
469535854_930530729260006_6221875446061908983_n.jpg
 
2 päivää lyhyen ajan sisällä kun tuhottujen tankkien määrä on 0.

Aiemmin en tällaisia muista nähneeni.

Jätetään johtopäätökset silti fiksummille.
Nollaa ei ole näkynyt, mutta tappiot on ennenkin merkittävästi tippuneet väliaikaisesti. Aikaisemmin tämä on usein liittynyt joukkojen siirtoihin. Veikkaisin että vaihtavat painopistettä. Kohta taas kuuluu "Uraaa", mutta uudessa paikassa.
 
Paksukaisten puutteeseen voi vaikuttaa tämä, että niillä ei nyt pääse mihinkään oikeiden teiden ulkopuolella ja tiet on droonien valvonnan alla lähes kaikkialla.

Pitää odottaa maan jäätymistä, että niitä voi taas käyttää pääteiden ulkopuolella.

Myös muu raskas logistiikka on vaikeuksissa, esimerkiksi tykistön ammusten toimitukset. Telatykkejäkään tuskin siirrellään asemista toisiin, joten alueellisesti on mahdollista saada tykistöylivoima sillä joka löytää ja kykenee tuhoamaan enemmän sekä nopeammin vastapuolen kalustoa.

 
K-2 pataljoonasta, joka on ollut osa 54. Mekanisoitua prikaatia, tehdään oma itsenäinen rykmenttinsä eli sen vahvuus kasvaa vähintään tuplaksi, tällöin se voi tukea samanaikaisesti usean prikaatin taistelua samalla alueella. Osaaminenhan on ollut todella korkealla tasolla jo pitkään.
Todennäköisesti 54. saa yhden mekanisoidun pataljoonan tilalle ja tuo uusi rykmentti valitsee ja kouluttaa omat lisäosansa sitten itsenäisesti.

 
Ukraina saa kaasunsa Slovakiasta ja Puolasta sen jälkeen kun ryssäkaasun siirto sekä käyttö loppuu. Tämähän on kahdelta naapurilta todella tärkeää apua ja jos yhtään osaa ennakoida tilannetta niin aikanaan kun sota päättyy niin kaasuputkissa virtauksen suunta muuttuu kun Ukraina ottaa käyttöön omat kaasulähteensä ja myy sitä naapureilleen sekä kauemmas Eurooppaan.


Liuskekaasun tuotantoa ei Ukrainassa ole käytännössä edes aloitettu, siihen liittyen on pari länsiyhtiötä Chevron ja Shell yrittäneet bisnestä aiemmin tehdä, mutta vähemmän yllättäen ryssän piti aloittaa sota tuon lopettamiseksi. No kaasu on edelleen siellä maassa, liuskekaasun hyödyntämisen tekniikka kehittynyt, kaasun hinta merkittävästi noussut ja ryssäkaasun putket meren pohjassa tai menossa tukkoon, joten potentiaali on korkeampi kuin koskaan.

Ukraine has Europe's third largest shale gas reserves, at 1.2 trillion cubic meters (tcm).[25]

There are two potentially large shale gas fields.[25] The Yuzivska gas field located in Donetsk Oblast and Kharkiv Oblast, and the Olesska gas field in Lviv Oblast and Ivano-Frankivsk Oblast.[25]

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Natural_gas_in_Ukraine


Kuten olen sanonut aiemmin niin ryssälle ei oikeasti ole vaihtoehto nykyisten rintamalinjojen jäädyttäminen, koska Ukraina ja Puola kykenevät lopettamaan pelkästään kahdestaan päättämällä kaiken putkiöljyn Venäjältä sekä kaasun kokonaan poislukien Turkin kautta tuleva pieni määrä, jonka toimitus on pitkä ja kallis lenkki eurooppalaisille asiakkaille vaikka Venäjä myisikin kaasun itsessään halvalla. Kun nuo molemmat tapahtuvat ja huomioidaan, että LNG satamia on samaan aikaan noussut kuin sieniä sateella sekä tankkereita ja vientikapasiteettia tulee parin vuoden sisällä runsaasti lisää niin ryssien talous ei tule millään nousemaan vaikka sota päättyisikin, se on tuominnut itsensä Kiinan vasalliksi sekä muun maailman hylkiöksi.

Juuri tuon mahdollisuuden vuoksi kaikissa Putlerin älyvapaissa rauhansuunnitelmissa myös täysin epäloogisesti läntistä Ukrainaa ollaan pilkkomassa mm. Unkarille. Silloin Puola ja Ukraina eivät pystyisi kahdenvälisesti sopimaan tuosta öljy- ja kaasuputkien käytöstä sekä rakentamisesta ja ryssien energian torppaamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
No nyt Sea Baby ampuu jo takaisin.

SBU sea drones worked on Russian aviation: exclusive footage of the special operation "Sea Baby"
Details of a new unique special operation of the Security Service have emerged. On the night of December 5-6, a group of SBU sea drones "Sea Baby" entered into battle with Russian helicopters, airplanes and patrol boats "Raptor", which were trying to intercept them. These water drones were manufactured as a result of joint fundraising with UNITED24, monobank, Oleg Gorokhovsky, Sergey Sternenko and Igor Lachen in February of this year.

Russian pilots considered themselves hunters and counted on easy hunting, but they became prey, because the sea drones opened fire in return.

The latest "Sea Baby" were equipped with large-caliber machine guns with ballistic programs for automatic guidance and auto-capture of targets.

Intercepted Russian radio transmissions indicate that there are killed and wounded on board the helicopters. The helicopters themselves have received significant damage and now require major repairs.

Also, SBU drones hit a barge carrying military equipment and equipment for repairing the Crimean Bridge, which the occupiers are still unsuccessfully trying to restore after previous bombings by the Ukrainian special services.

“Sea Baby” is our multi-purpose platform, which can accommodate various weapons: multiple launch rocket systems, flying drones and large-caliber machine guns. The main thing is that it has once again proven its effectiveness. There are actually much more results of our work than we can show now, but everything has its time,” the 13th Main Directorate of the Military Counterintelligence Department of the SBU notes.
 
Karu fakta on se kuitenkin, että rintamalla ryssät eivät vähene vaan vaihtuvat. Kokonaisuutena ryssät onneksi vähenevät vauhdilla. Se ei vaan riitä koska voivat käsittämättömän pitkään tätäkin sietää.

Jos Biden ajattelisi fiksusti ja Ukrainan siviilejä ja kansaa niin antais Trumpin ottaa kunnian avusta mitä nyt loppusuoralla nykyhallinto toimittaa, kaikki mikä irti lähtee ja Trump löis vielä omansa päälle ja virkaan astuessaan olis vähän erilainen juhlailotulitus.
Samoja aatoksia on itselläkin ollut. Narsistia ei pidä painostaa, mutta antaa vähän hienovaraisesti mielikuvan päähän suuren karhun kaatamisesta ja penisluun ripustamisesta kaulaansa, niin voi alkaa diilihalut laimentua.
 
Tämän uutisen mukaan ryssien etu tykistön laukausten määrässä on enää 1:1.5 eli tällä menolla jossain vaiheessa ensivuoden ensimmäisiä kuukausia maat ovat tasoissa. Liitopommeissa heillä on vielä etua, mutta katsotaan mitä lähes parikymmentä länsihävittäjää sekä jatkuvasti paraneva ilmatorjunta pystyy tekemään tuon eteen alkuvuoden aikana.

Sen jälkeen ryssille ei jääkään enää kovin montaa etua, sillä on vielä ohjuksia enemmän, mutta mikäli Ukraina saa sen 3000 vuodessa niitä liikkeelle ja droonit päälle niin se alkaa näkymään Venäjälläkin.

 
Ryssien 810. Merijalkaväki prikaatilla on lystiä Kurskissa. Se kokee kolmatta eksodustaan kun ensimmäinen oli Hersonissa 2022, toinen Zaporitsiassa 2023 ja nyt kolmas Kurskissa 2024. Alkuperäiset taitavat olla melkoisen vähissä.

Komentajat laittavat hyökkäämään ilman tulivalmisteluja miinakentälle. Ei ole kirjoittajan mukaan mitään mahdollisuuksia puskea Ukrainaa ulos vuoden vaihteeseen mennessä kuten heille on tehtäväksi annettu, no alun alkaenkin tuo oli täysin absurdi suunnitelma.

Isompi kysymys kuitenkin on, että mistä otetaan seuraavat joukot yrittämään kun nämä on käytetty, onhan siellä niitä temusotilaita varmaan jonkinlainen määrä, mutta mihin pystyy 10000 korealaista, jos 50-60000 venäläistä ei pysty.

 
Back
Top