Ukrainan konflikti/sota

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, niin mikä pakko Ukrainalla olisi osallistua tuollaisiin pakkorauhanneuvotteluihin?

USA:n tähän mennessä toimittama tuki on merkittävää mutta sen katkaiseminen ei ole mikään kuolinisku mikäli Ukrainassa on tahtoa jatkaa taistelua.

Ukraina ei ole vieläkään siirtynyt sotatalouteen ja silti maassa on kyetty lisäämään valtavasti sotatarviketuotantoa, eli kapasiteettia on varaa lisätä paljon...
 
Minä en nyt viellä tekisi mitään päätöksiä siltä pohjalta mitä media kirjottelee tai mikä lause on irrotettu mistäkin kokonaisuudesta. Tiedän kenen käsissä meidän media on ja monen muunkin maan media, vähän kuin "Näin naapurissa" aikoinaan... Meillä jopa iltaläpyskä on tietävinään mitä trumpin puhelu Ukrainaan koski ja mitä sanottiin, eppäilen senkin tiedon olemassaoloa... Puheet ja huhut on mitä on, katotaan mitä oikeasti tapahtuu.
 
Mitä mitä, et kai tarkoita että meidän pitäisi tehdä jotain? Kaikki voimat on menny Trumpin haukkumiseen, ei tässä mitään voi enää (kään) tehdä. Persekin on kasvanut kiinni penkkiin, huoh
Niin, Euroviisutkin ovat kohta, merkittävä monikansallinen tapahtuma ei tapahdu itsekseen.
 
USA ruorissa on nyt apina jolta ei löydy minkään sortin valtionpäänmies taitoja, kykyjä bisnesmiehen diileihin todella lyhyellä aikajänteellä dollarin kuvat silmissä sitäkin enemmän.

Ukrainalle ja koko Euroopalle kävi tässä nyt todella kylmät 😵‍💫
Ottaen huomioon konkurssit ja hemmetin surkeat busineskuviot mitä tehnyt niin pitää ihmetellä ettei ole hukannut isältään perimiään rahoja kaikkia taivaan tuuliin, ei siis kummoinenkaan bisnesmies. Näköjään röyhkeydellä ja valehtelulla pärjää jenkeissä.
 
Kirjaanpa muutaman faktan.
- Putin on ollut KGB-agentti eli KGB-kommunisti
- KGB-kommunisti voi lopettaa olemasta KGB-kommunisti vain kuolemalla.
-Putin elää vielä.
Johtopäätös: Putin on KGB-kommunisti

Kirjaanpa muutaman faktan lisää.
Jos henkilö uskoo, tukee tai kannattaa KGB-kommunistia, on hän väistämättä yksi seuraavista:
A. KGB-kommunisti
B. Idiooti
C. KGB-kommunisti ja idiootti

Kirjaanpa vielä muutaman faktan lisää.
Jos henkilö uskoo, tukee tai kannattaa KGB-kommunistia ja/tai idioottia on hän väistämättä yksi seuraavista:
A. KGB-kommunisti
B. Idiooti
C. KGB-kommunisti ja idiootti

Lopuksi kehottaisin kaikkia hiljentymään, tutkimaan sisintään ja miettimään seuraavia kysymyksiä.
- Uskooko, tuleeko tai kannattaako Trump Putinia?
- Uskotko, tuetko tai kannatatko sinä Trumppia?

PS. Kiitos kaikille keskustelijoille! Sanon tämän siltä varalta, että pelkään matkani suuntaavan seuraavaksi kohti BANaanisaaria. Vaan mistäpä tuota tietää. Ehkä TomTom armahtaa.
 
Ei onnistu kuin ryssän talous/valtio romahduksessa joka vaatii turnauskestävyyttä ja päättäväisyyttä koko liittoumalta, ihan samalla kaavalla kuin NL menetti väkisin ottamansa alueet 90-luvun taitteessa. Toinen vaihtoehto on antaa periksi ja luovuttaa.

USA ruorissa on nyt apina jolta ei löydy minkään sortin valtionpäänmies taitoja, kykyjä bisnesmiehen diileihin todella lyhyellä aikajänteellä dollarin kuvat silmissä sitäkin enemmän.

Ukrainalle ja koko Euroopalle kävi tässä nyt todella kylmät 😵‍💫
Totta virkat.

Täälläkin jotkut jo spermat housuissaan tuntuvat julistavan pian saavutettua rauhaa, mutta se rauhahan kestää vain pari vuotta. Jos sitäkään. Ja ryssä pääsee pahimmassa tapauksessa ainakin joistakin pakotteista eroon, mikä puolestaan tarkoittaa vahvempaa viidettä kolonnaa läpi Euroopan, suurempaa yhteiskuntiemme sotkemista ja ryssän pitkän tähtäimen suunnitelman toteutumista.

Trump puolestaan elää erittäin lyhytnäköisesti, lähestulkoon kädestäsuuhun, ilman minkäänlaista strategista geopoliittista ymmärrystä puhumattakaan suunnitelmasta.

Jos mediassa esillä olleet puheet pitävät paikkansa, Ukrainaa kurmotetaan pahasti ja ryssän hyökkäys ja alueiden valtaus palkitaan määrittämällä sen mukaisia uusia rajoja. Tähänhän tämä ei lopu. Eikö niitä kremlin hallinnon puheita ole kuultu, joissa vakuutetaan kaikkien ukrainalaisten kuuluvan ryssän väestöön? Mihin tämä ryssän imperialismi muka katoaisi paskarauhalla ja surkealla diilillä?
 
Niin, kyllä ne tietyt realiteetti täytyy myöntää, mutta jos rahasta lähdetään puhumaan, niin puhutaan todella pienistä summista, verrattuna esim. mitä Irakiin ja Afganistaniin pumpattiin. Joten, kyllä tässä nähdään aikamoiset merkit Yhdysvaltojen ulko- ja sisäpoliittisesta heikkoudesta. Ja Kiina varmaan tulee käyttämään sen heikkouden hyväksi.

Mutta sitten taas toisaalta, tämä sota ei todellakaan ole venäjälle mikään voitto. Se mitä venäjä on tässä sodassa hävinnyt, niin niitä on helppo listata. Ja tässä ei ole edes kaikki.

- Sodan suorat kustannukset noin 1 biljoona, epäsuorat noin 3-4 biljoonaan. Suomeen suhteutettuna puhutaan noin 4-500 miljardin laskusta.
- Mustanmeren laivasto on käytännössä tuhottu.
- Maavoimat on tuhottu lähes käytännössä kokonaan ja on menetetty valtava määrä osaavia upseereita. Lisäksi lähes kaikkia maavoimien kalusto on paljastunut vanhentuneeksi, sekä suorituskyvyltään heikommaksi mitä luultiin. Joten tarvitaan valtava panostus uusi asejärjestelmien kehittämiseen.
- Ilmavoimat eivät pärjänneet oikeastaan yhtään sen paremmin ja koneita menetettiin valtava määrä.
- Suomi ja Ruotsi Natoon, joka on heikentänyt venäjän asemaa Itämerellä erittäin paljon.
- Syyria ja al-Assadin hallinon romahtaminen, jonka takia venäjä menetti käytännössä ainoan merkittävän tukikohdan Lähi-Idässä.
- Valko-Venäjä ja Georgia. Vaikka kummassakin maassa on toistaiseksi venäjälle myötämielinen hallinto, niin kummankin maan liukuminen pois venäjän valtapiiristä lienee enää ajan kysymys. Edelleenkin muistetaan. kuinka nopeasti tilanne eteni Syyriassa ja kuinka vähän venäjä pystyi asialle tekemään. Lisäksi kumpikin maa syö valtavasti venäjän muutenkin vähissä olevia valuuttavaroja.
- Keski aasiassa venäjän asema edelleen heikkenee, kun sekä Turkki että Kiina vahvistavat omaa läsnäoloaan.
- Nämä kaikki edellä mainitut ovat olleet aivan valtavia ulkopoliittisia nöyryytyksiä, joka käytännössä heikentänyt venäjä vaikutusvaltaa koko maailmassa.
- Lisäksi Kiina on päässyt maiden välisessä suhteessa niskan päälle, joten venäjä joutunee jatkossa nöyrtymään Pekingin tahtoon yhä useammin.
- Ja sitten viimeisenä, mutta kaikista tärkeimpänä, menetetty energiakauppa Euroopan kanssa. Edelleen täytyy muistaa, että putinin vallassa pysyminen, sekä venäjän 20 vuotta kestänyt talouskasvu, perustuvat oikeastaan pelkästään Euroopan kanssa käytyyn ja samalla hyvin tuottoisaan energiakauppaan. Se on nyt pitkälle menetetty ja venäjällä ei ole mitään sellaista taloudellista keinoa, millä sen menetetyt tulot voidaan korvata. Joten oli tilanne mikä tahansa, niin venäjällä ei vaan ole enää rahaa käytettävissä niin paljon, mitä sitä ole ennen sotaa.

Joten, jos tämä sodan takia kaikki on mennyt ulkopoliittisesti päin helvettiä, niin kuinka vaikeaa tulee putinin aseman olemaan sisäpoliittisesti, kun sota on ohi? Ja mitä kauemmin putin pysyy vallassa, sitä syvemmälle hän venäjän vetää mukanaan.
Mutta jos ryssän maavoimat on tuhottu lähes kokonaan, talous on kuralla ja mitä pidempään putte pysyy vallassa ja sota jatkuu, sitä syvemmälle ryssä uppoaa, niin miksi ihmeessä tässä on mitään kiirettä tehdä minkäänlaisia diilejä? Että saadaan äkkiä maametallit jenkeille, Trumpille rauhanpalkinto, ryssä vahvistumaan, ja lopulta jatkamaan hyökkäyksiään Ukrainaan ja muualle? Otetaan vielä huomioon, että ilman tätä sotatilaa Syyria ei olisi ikinä ajautunut pois ryssän taskusta. Valkoryssän ja Georgian ainoa toivo on, että rauhaa ei nyt tule.
 
Taas näköjään menee sopimusehdotuksia ryssälään, näissä on muutama sata kiloa niitä lieventäviä pykäliä sekä rajansiirtomomentteja kyydissä.

Tässä on Ukrainan toivo. Palavat öljynjalostamot ovat askelia kohti oikeudenmukaista rauhaa. Vielä, jos öljyputkien pumppuasemat saisi paukkumaan, niin öljynvienti tyssäisi siihen. Sitä ei ryssän talous kestäisi.
 
Minä en nyt viellä tekisi mitään päätöksiä siltä pohjalta mitä media kirjottelee tai mikä lause on irrotettu mistäkin kokonaisuudesta. Tiedän kenen käsissä meidän media on ja monen muunkin maan media, vähän kuin "Näin naapurissa" aikoinaan... Meillä jopa iltaläpyskä on tietävinään mitä trumpin puhelu Ukrainaan koski ja mitä sanottiin, eppäilen senkin tiedon olemassaoloa... Puheet ja huhut on mitä on, katotaan mitä oikeasti tapahtuu.
Samaa mieltä, saattaa olla mediapeliä. Mutta aika surkeaa sellaista, kun USAn puolustusministeri julistaa suoraan julkisuuteen käytännössä taipuvansa ja olevansa yhtä mieltä puten kanssa Ukrainan NATO-jäsenyydestä ja suvereniteetista. Tai siis niiden puutteesta. Jos tuollaisilla haluaa uhkailla Ukrainan neuvottelupöytään, eikö se uhkailu kannattaisi osoittaa kahdenkeskisessä puhelussa Zelenskyille?
Ellei sitten tarkoitus ole hämmentää pakkaa ja esittääkin putelle ultimatum, kun ollaan naamatusten Washingtonissa.
 
Voihan se olla että Valkoisessa talossa tiedetään jopa paremmin kuin tällä palstalla mikä on Ukrainan armeijan kyky ja millaisia tiedustelutietoja on Venäjältä. Eihän me tiedetä vaikka tässä olisi taustalla Zelenskyn pyyntö aloittaa neuvottelut näillä ehdoilla, mutta Putinin mieliksi hän pääsee neuvottelemaan suurvallan eikä alusvallan päämiehen kanssa.

Ei sekään nimittäin häävi neuvottelutaktiikka ole, että ei päästä edes neuvottelupöytään samaan aikaan kun oma maa tuhoutuu ja kansa kärsii kohta neljättä vuotta...
Ukrainan ei ole pakko neuvotella mikäli lännen tuki jatkuu entisellä tasolla. Ryssä on hävinnyt suhteellisesti enemmän kuin Ukraina monella mittarilla ja sen asema heikkenee nopeasti. Öljyinfran kiihtyvä tuhoutuminen tarkoittaa sitä että koko persreikä on kanveesissa vuoden sisään.

Ukrainan tukemisen kustannukset ovat USA:n osalta suhteellisesti pienempiä kuin Euroopalla, sillä rahaa kiertää lähes poikkeuksetta kotiin. Trumpetti & co. eivät välttämättä halua maksaa tätäkään osaa. Jos näin niin se on lyhytjänteistä ja typerää USA:n vaikutusvallan kannalta.

Korjaan vielä, että palstalla on luonnollisesti paras tieto. Ugh.
 
Pyrin lievittämään Trumpin töräytysten aiheuttamaa vitutusta optimismilla. Helppoa se ei ollut, mutta lopulta sain pinnisteltyä aivoistani yhden positiivisen hypoteesin.

Ehkäpä Trump tietää Ukrainan pommittavan kevään aikana Venäjän kriittisen infran totaalisen paskaksi ja kenties jopa avustaa siinä. Tällöin voisi olla hyödyllistä antaa Putinille valheellista toivoa. Varsinkin, jos sitä on sopivasti höystetty uhkauksin, että hybridihommat ja ytimet on parempi unohtaa.
 
Jenkkien kuluista.... Eli ei niin isosti Ukrainaan
  • Irakin sota: Arviolta yli 1 500 miljardia dollaria (1,5 biljoonaa dollaria)
  • Afganistanin sota: Arviolta yli 1 000 miljardia dollaria (1 biljoona dollaria)
  • Puolustusbudjetti: Yhdysvaltojen puolustusbudjetti on noin 700–800 miljardia dollaria vuosittain (vähintään)
 
Juuri tullut huhu, että Ukraina testaa Krimillä parin viikon sisällä uutta ydinasetta. Kaiketi on hyväksyttävää testata aseita omalla maalla. Asiasta on sovittu salaisessa neuvottelussa. Pahus tää olikin vain unta.
 
Ryssä on hävinnyt suhteellisesti enemmän kuin Ukraina monella mittarilla ja sen asema heikkenee nopeasti.
Onko varmasti näin? Ennustaminen kun on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Ei ole minusta mitenkään 100% varmaa että Ukrainan tilanne on esim 3 kk tai vuoden päästä parempi kuin nyt. Kyllä niitä yllättäviä asioita voi sattua molemmilla puolilla, eikä Ukrainan tilanne varmasti helppo ja turvallinen ole.

Toki itsekin toivon Venäjän äkkiromahdusta, mutta sitä nyt olen toivonut jo vuosia. Toivo vaan on huono strategia sodassa.
 
Eri maiden tuet:

Tässä on lista eri maiden tukemista summista ja avun muodoista:

  1. Yhdysvallat
    • Tuki: Yli 73 miljardia euroa
    • Sisältö: Taloudellinen, sotilaallinen ja humanitaarinen apu
  2. Euroopan unioni (EU)
    • Tuki: Noin 55,12 miljardia euroa
    • Sisältö: Taloudellinen tuki, sotilaallinen apu, humanitaarinen tuki
  3. Suomi
    • Tuki: Yli 3,2 miljardia euroa
    • Sisältö: Puolustusmateriaali, humanitaarinen apu
  4. Viro
    • Tuki: Suhteellisesti 0,9 % BKT:sta (noin 1,5 miljardia euroa)
    • Sisältö: Puolustusmateriaali, taloudellinen apu
  5. Ruotsi
    • Tuki: Arvioitu noin 1 miljardi euroa
    • Sisältö: Aseapu, humanitaarinen apu
  6. Saksa
    • Tuki: Arvioitu noin 12 miljardia euroa
    • Sisältö: Aseapu, taloudellinen apu, humanitaarinen apu
  7. Iso-Britannia
    • Tuki: Arvioitu noin 5 miljardia euroa
    • Sisältö: Aseapu, taloudellinen apu, humanitaarinen apu
 
Mutta jos ryssän maavoimat on tuhottu lähes kokonaan, talous on kuralla ja mitä pidempään putte pysyy vallassa ja sota jatkuu, sitä syvemmälle ryssä uppoaa, niin miksi ihmeessä tässä on mitään kiirettä tehdä minkäänlaisia diilejä? Että saadaan äkkiä maametallit jenkeille, Trumpille rauhanpalkinto, ryssä vahvistumaan, ja lopulta jatkamaan hyökkäyksiään Ukrainaan ja muualle? Otetaan vielä huomioon, että ilman tätä sotatilaa Syyria ei olisi ikinä ajautunut pois ryssän taskusta. Valkoryssän ja Georgian ainoa toivo on, että rauhaa ei nyt tule.
Hyvä kysymys, välttämättä ei ole mikään kiire, sillä venäjä lienee se, jolla on se todellinen kiire. Ja jos Ukrainalta ja sen tärkeimmiltä tukijoilta löytyy selkärankaa, niin tarvittaessa, jos jenkkien tarjoama sopimus on huono, niin hylätään se.

Parhaimmillaan tuossa voi käydä niin, että venäjä on laskenut kaiken tuon sopimuksen varaan. Ja se voi jopa tarkoittaa sitä, että venäjä joutuu vetäytymään ilman sopimusta. Pahimmillaan sota jatkunee vielä hetken, kunnes venäjän talous alkaa pettämään kunnolla.

Yhdysvaltojen uudelle hallinnolle tuo olisi taas äärimmäinen nöyryytys ja se tuhoaisi sen kaiken ulkopoliittisen uskottavuuden. Mutta toisaalta, se voisi olla ihan hyvä näpäytys sinne suuntaa.
 
Eri maiden tuet:

Tässä on lista eri maiden tukemista summista ja avun muodoista:

  1. Yhdysvallat
    • Tuki: Yli 73 miljardia euroa
    • Sisältö: Taloudellinen, sotilaallinen ja humanitaarinen apu
  2. Euroopan unioni (EU)
    • Tuki: Noin 55,12 miljardia euroa
    • Sisältö: Taloudellinen tuki, sotilaallinen apu, humanitaarinen tuki
  3. Suomi
    • Tuki: Yli 3,2 miljardia euroa
    • Sisältö: Puolustusmateriaali, humanitaarinen apu
  4. Viro
    • Tuki: Suhteellisesti 0,9 % BKT:sta (noin 1,5 miljardia euroa)
    • Sisältö: Puolustusmateriaali, taloudellinen apu
  5. Ruotsi
    • Tuki: Arvioitu noin 1 miljardi euroa
    • Sisältö: Aseapu, humanitaarinen apu
  6. Saksa
    • Tuki: Arvioitu noin 12 miljardia euroa
    • Sisältö: Aseapu, taloudellinen apu, humanitaarinen apu
  7. Iso-Britannia
    • Tuki: Arvioitu noin 5 miljardia euroa
    • Sisältö: Aseapu, taloudellinen apu, humanitaarinen apu
Onko nää menneitä vai tulevia? Ilmeisesti menneitä? Onko tuki Ukrainalle lisääntymään vi vähenemään päin?
 
Back
Top