Ukrainan konflikti/sota

Vitsi kun olisi ukrainalaiset tilanneet vähän rautaa niskaan noille kun olivat tuolla pellolla, loput sitten suolannu tankilla ketkä jäänneet henkiin.

Nuo kaverit näistä keskusteluista päätellen saattavat olla mahdollisesti paikallisia eli ukrainalaisia, ukrainalaisten ei olisi viisasta liikaa tappaa omia kansalaisiaan koska sehän vasta kaunat tekisi, kun seudun poikia tuotaisiin palasina kotiin. Ukrainan on parempi olla menemättä Venäjän tekemään ansaan alkamalla tappamaan Venäjän taisteluihin huijaamia paikallisia. Peräisin vähän viisautta sinne korvien väliin. Tuo taistelu on niin monimutkainen sekasotku, että maltillisuuden noudattaminen voi olla aika viisas valinta. Me täällä Suomessa emme tunne ollenkaan niitä paikallisia nyansseja, emmekä me voi niitä kehottaa alkamaan tappamaan toisiaan, kun emme me tiedä mistä he ovat kotoisin. Nehän voi asua niissä lähitaloissa ja niillä voi olla perhe siellä ja isi jäi kentälle, kun se törmäsi murhanhimoiseen suomalaiseen maanpuolustus.netistä. Minä en kehota niitä alkamaan tappamaan toisiaan koska sellainen on helvetin tyhmää. Ja sitten ne olisi vastaavalla armottomuudella tappaneet ukrainalaisia. Ei tässä nyt mitään oikeata sotaa haluta vaan tuo pitää purkaa talouspakotteiden ja neuvottelujen ja vallanvaihdon kautta Kremlissä. Eiköhän se ole parempi, että osapuolet noudattavat maltillisuutta, emme kai halua, että vaatimaton kahakointi muuttuu maita mukaan vetäväksi veriseksi yhteenotoksi. Tuo mitä sanot tarkoittaisi kahakoinnin kiihtymistä veriseksi yhteenotoksi.

Sodassa ollut vaari kuunteli minun sotaisia puheita, kun olin nuori, se katse minkä hän käänsi minuun oli niin hyytävä, että sotaisat puheet loppui siihen paikkaan, enkä enään koskaan puhunut sotaisia puheita.
 
Viimeksi muokattu:
Niinpä. Göringin listiminen olisi merkinnyt Saksan ilma-aseelle tuntuvaa lisätehoa, eikä itse Aatu-korpraalin sodanjohtaminenkaan tainnut pitemmän päälle oikein toimia.
Tuollaistako se sota on? Kävellään pellolla petterin takana, räiskitään vähän joka suuntaan ja ilmaistaan oma sijainti kaikille kuuroillekin. Sitten tulee tankki vastaan, jota vähän räiskitään ja sitten kävellään takaisin omien pettereiden kivasti loimottaessa taustalla. Oliko tuo nyt vain joku näytös? Miten tuolta pellolta kukaan käveli elävänä takaisin? Miksi se tankki kyllästyi sotimiseen kun oli tuhonnut petterit? Etenkin kun janarit vain seisovat tuolla kaikkien näkösällä.

Koko ajan alkaa ihmetyttämään enemmän ja enemmän.

5:20 kohdassa tankki ilmeisesti ampuu kuvaajaa kohden, mutta ties minne meni kuula.

Peltoaukea on hyvä paikka puolustajalle. Ja pellon laidassa oleva tankki oli selvästi alempana kuin pellon taso, eli hyökkääjien kannalta liki hull-down asennossa. Jos tankki olisi tullut esiin jahtaamaan näitä sepoja, se olisi muuttunut hyökkääjäksi avonaisella peltoaukealla.

3BTR80 ja jotain kaatuneita ilman omia tappioita on paljon parempi kuin se että paria mosuria jahdatessa menetettäis tankki.
 
Vaikka nyt inhoan ihmisten murhaamisen suunnittelemista erittäin suuresti niin en olisi lähtenyt ollenkaan peltoaukeille. Olisin valinnut taistelukentäksi suurkaupungin. Betonista koostuvat rakennukset suosivat puolustajaa, jolla on heikompi aseistus, kuten Groznyista näimme. Siviilit vain pois ja Ukraina pureutuu kaupunkeihin ja pyrkii pitämään ne. Ja sitten tietysti ne idästä tulevat sillat ja maantiet ja rautatiet räjäytetään ja estetään niiden korjaaminen kovalla sissitoiminnalla.

Ymmärtänette varmaan miksi Ukraina toimii maltillisesti. Siinä on sen infra, jonka tuhoamista Ukraina ei halua. Infran korjaamisesta tulisi kallis paukku. Donetskin lentokenttä jo meni. Ukraina pyrkii savustamaan hyökkääjän länsimaiden avulla vaikuttamalla Venäjän talouteen ja näin toivoo, että se saa infransa takaisin ja Kreml tietää tämän ja on juurtunut tiukasti Ukrainan infraan ottaen sen panttivangiksi. Ukraina ei tietenkään pyri ensitöikseen hajoittamaan infraa jota se tarvitsee jatkossakin.

Suomen pitäisi siis hankkia kyky nopeasti miehittää oma infransa, että Venäjä ei pysty ottamaan sitä panttivangiksi. Jos Venäjä pääsee infraan niin se on vaan pakko neuvotella.
 
Viimeksi muokattu:
Kessillä ei kun kolistella tankin kylkiä.
Erilaisten bunkkerien, kevyesti tai ei ollenkaan panssaroituihin ajoneuvoihinn tuolla pystyy viellä vaikuttamaan.

Joka tapauksessa siinä kohtaa kun naapuri pyrkii sinun asemiin niin kyllä siinä niin pirusti ammutaan.
tietysti jos ei halua ampua eikä kuolla niin kannattaa mennä antautumaan sille hyökkääjälle ja katsoa mitä käy.
Venäläiset voivat lopettaa heti sodan poistumalla tai luovuttamalla aseensa.
Sepoille on myös tarjottu tuota aluetta autonomialla mutta se ei kelvannut kun ne halusivat lisää kaupunkeja hallintaansa. Eikä niitä paljoa rauha näytä kiinnostavan.

Sinulla on tuollaiset veteraani kokemukset, minnulla on erinlaiset. Tänään viimeeksi kävin tapaamassa erästä sukulaista kenen kanssa keskustelemma viikottain aina politikaasta sotaan. Iäkäs ja uskovainen henkilö mutta käskee aina puolustamaan maataa ja on kiinnostunut viellä vanhempana puolustusvoimien tilasta ja suorituskyvystä.
Ikää alkaa olemaan jo paljon mutta järki pelaa. Toinen jo edesmennyt sotilasmestari oli viellä jyrkempi kannassaan.

Mutta parempi että jätän jatkossa vastaamatta arttin viesteihin ja pistän kiltisti ingore listalle. Sen verran eroavat nuo mielipiteet eikö homma mene kuin väittelyksi
 
Kun kirjoittaa tekstin pitää tasoittaa sitä sen sanomaa mitä se sanoo. Jos valaisee itseään vain yhdeltä puolelta se voi johtaa suoraan hyökkäykseen tätä henkilöä kohtaan. Syyllistyn tähän itsekin.

Olisin jo jättänyt tämän foorumin, jollei minusta tuntuisi, että tässä tarvitaan vastavoimaa. En tarkoita, että poikien pitäisi muuttaa juttujaan, mutta niihin voisi lisätä tasoittavia elementtejä, etten ala kuvitella mitään väärin kyseisen henkilön mielenterveyden laadusta, kuten, että hän olisi psykopaatti, jota pitäisi alkaa tarkkailla.
 
Viimeksi muokattu:
Erinomainen kämppikset ja lavuaari-analogia Ukrainasta ja maailmanpolitiikasta:

It's like one of those situations where you know your roomate is the one who keeps shitting in the sink, but nobody is willing to say anything about it because he is sort of crazy.

You have twitter posts of him laughing about it, you have a DNA test showing the shit almost certainly came from him, and he is the only one who is ever in the house when the shit appears. But at this point, it would be too inconvenient for house politics to formally accuse him of it, so you keep speaking in uncertain terms in the hopes that he decides to stop shitting in the sink on his own accord.

"Well, it could be worse," you tell yourself - "He could be shitting in the sink and not making his rent payments on time."
 
Nykyään pyrkisin ratkaisemaan sodat niiden alkulähteiltä eli sen sotaa ylläpitävän poliitikon ampumisella, en niinkään kannata sitä, että miljoonat alkaa tappamaan toisiaan.

Nuo kaverit näistä keskusteluista päätellen saattavat olla mahdollisesti paikallisia eli ukrainalaisia, ukrainalaisten ei olisi viisasta liikaa tappaa omia kansalaisiaan koska sehän vasta kaunat tekisi, kun seudun poikia tuotaisiin palasina kotiin. Ukrainan on parempi olla menemättä Venäjän tekemään ansaan alkamalla tappamaan Venäjän taisteluihin huijaamia paikallisia ukrainalaisia. Peräisin vähän viisautta sinne korvien väliin. Tuo taistelu on niin monimutkainen sekasotku, että maltillisuuden noudattaminen voi olla aika viisas valinta. Me täällä Suomessa emme tunne ollenkaan niitä paikallisia nyansseja, emmekä me voi niitä kehottaa alkamaan tappamaan toisiaan, kun emme me tiedä mistä he ovat kotoisin. Nehän voi asua niissä lähitaloissa ja niillä voi olla perhe siellä ja isi jäi kentälle, kun se törmäsi murhanhimoiseen suomalaiseen nimeltä Blackfox. Minä en kehota niitä alkamaan tappamaan toisiaan koska sellainen on helvetin tyhmää. Ja sitten ne olisi vastaavalla armottomuudella tappaneet ukrainalaisia. Ei tässä nyt mitään oikeata sotaa haluta sanperin sotahullu vaan tuo pitää purkaa talouspakotteiden ja neuvottelujan ja vallanvaihdon kautta Kremlissä. Eiköhän se ole parempi, että osapuolet noudattavat maltillisuutta, emme kai halua, että vaatimaton kahakointi muuttuu maita mukaan vetäväksi veriseksi yhteenotoksi. Tuo mitä sanot tarkoittaisi kahakoinnin kiihtymistä veriseksi yhteenotoksi, mitä Poroshenko ja Merkel ja Hollande ei ainakaan halua. Peräisin vähän viisautta sinne korvien väliin.

Sodassa ollut vaari kuunteli minun sotaisia puheita, kun olin nuori, se katse minkä hän käänsi minuun oli niin hyytävä, että sotaisat puheet loppui siihen paikkaan, enkä enään koskaan puhunut sotaisia puheita. Kun näkee sinne silmien taakse ja tajuaa oman idioottimaisuutensa.
Tämä viesti kuulostaa kyllä siltä, että on mukavaa jeesustella 1500-2000 km päästä. Tilanne kuitenkin Itä-Ukrainassa on hyvin lähellä täysimittaista sotaa ja vastapuoli on liikkeellä joka tapauksessa tappamisen ajatuksella. Olen rauhan mies, mutta jos joku hyökkää päälle, puolustaudun viimeiseen saakka ja lyön takaisin. Jos joku hyökkää asevoimin omaan maahan, tuhoaa perheeni asuinsijat ja pyrkii tappamaan perheeni ja minut, tartun varmasti rynnäkkökivääriin ja taistelen vastaan niin kauan ja tehokkaasti kuin pystyn!
 
Muistanemme, että Kreml repi Minskin sopimus kakkosen aloittamalla välittömästi sopimuksen tehtyään Debaltseven kylän valtaamisen. Aiemmin Kreml oli repinyt Bukarestin sopimuksen valtaamalla Krimin ja Donbassin. Sopimukset Kremlin kanssa ovat sen paperin arvoisia mille ne on tehty.
 
Ja hyökkäykset Donetskin lentokentälle jo ennen Debaltsevea. Jaa, mutta ne taisivat alkaa jo Minsk I:n jälkeen...
 
Ja hyökkäykset Donetskin lentokentälle jo ennen Debaltsevea. Jaa, mutta ne taisivat alkaa jo Minsk I:n jälkeen...

Meinasin juuri tulla kirjoittamaan, että ei mennyt montaakaan hetkeä kun Minsk I jälkeen alkoivat "rajatolpat" liikkua ja "kansantasavaltojen" pinta-alat kasvaa syksyn vaivihkaisen etenemisen myötä. Ja lopulta sitten joulukuun tietämillä alkoi urheiden kyborgien taisto Sergei Prokfjevin kv. lentoasemalla Donetskin kupeilla!

vlad
 
Olisihan se ihan paikallaan käydä meidänkin puolustusministerin osoittamassa tukensa Ukrainalle.

U.K. Minister Blasts 'Russian-Inspired Terrorism' In Ukraine
Published 12 August 2015

The British defense secretary, Michael Fallon, has promised Kyiv continuing support against "Russian-inspired terrorism" in eastern Ukraine. Fallon was speaking as he visited British instructors conducting training exercises with Ukrainian troops in the Zhytomyr region, west of Kyiv, on August 11. (RFE/RL's Ukrainian Service)

Video
http://www.rferl.org/media/video/britain-ukraine-training/27185169.html
 
No shit sherlock!

http://www.rferl.org/content/eu-says-attacks-eastern-ukraine-violate-minsk-deal/27184266.html
EU Says Attacks In Eastern Ukraine Violate Minsk Deal
The European Union says that increasing attacks in government-held areas in eastern Ukraine violate February's cease-fire deal that was agreed in Minsk.

"The renewed escalation of the conflict...as a result of attacks on several government-controlled areas today and in the night of 10 August on Starohnativka violates the spirit and the letter of the Minsk Agreements," the EU's External Action Service said in a statement on

http://www.ukrinform.ua/eng/news/333554
Militants continue attacking Ukrainian army positions overnight
KYIV, August 12 /Ukrinform/. The combined Russian-separatist forces attacked the Ukrainian army positions in eastern Ukraine 87 times overnight.

The press center of the Anti-Terrorist Operation (ATO) wrote on its Facebook page on Wednesday.

"From 18:00 Kyiv time to midnight on August 12, illegal armed groups were firing 120mm mortars on ATO forces in the village of Novhorodske near the militant-controlled city of Donetsk. The village of Pisky and the town of Avdiyivka came under enemy mortar fire twice. And at about 21:00 Kyiv time, the mercenaries started firing 152mm artillery systems on the town of Krasnohorivka. In addition, at 23:45 Kyiv time, the militants opened fire from multiple rocket launchers near Krasnohorivka in violation of the Minsk agreements," the press center said.

After midnight on August 12, the militants continued intensifying fire mainly in Donetsk region. At about 01:00 Kyiv time, they used Grad multiple rocket launchers to shell the villages of Vodiane, Opytne, Pisky, and Novoselivka.

Video
http://www.unian.info/war/1110918-battles-still-rage-for-control-over-village-in-luhansk-region.html
Battles still rage for control over village in Luhansk region
Despite pseudo-ceasefire, the fighting continues in Tryokhizbenka, a settlement located in Luhansk region near Schastya, which has been besieged by combined Russian-terrorist forces for months, Ukraine Today reports.

The Ukraine Today reporters say the 92nd Brigade government troops are on their positions, armed and ready, as the groups of militants approach the area constantly.

Several days ago two Ukrainian soldiers and two Russian militants died in the fields near the village. Three soldiers from the unit encountered six militants in the field during a recon patrol and attempted to take them prisoner.

"One of our guys noticed a trip wire ... and tripped it deliberately, so he would not being taken prisoner. Two of our guys died, and two of their guys died. Unfortunately, one of our guys was taken prisoner," says one of the officers.

Taistelut kiihtyy, jatkuvia raportteja grad ja tykkitulesta. Donetskin lentokentän suunnalla massiivista GRAD tulta. Shyrokyne ja Horlivka myös taistelujen alla. Ukrainan armeijan mukaan kapinalliset siirtävät joukkojaan kohti etulinjaa.

More outgoing GRADs from Donetsk

Horlivka: Flashes in the sky, heavy shelling

Serious explosions in Shyrokyne audible in Mariupol

Ukr Gen Staff spox: 'Militants' concentrate their forces near the front lines with the purpose of an offensive http://inforesist.org/genshtab-boeviki-gotovyatsya-k-nastupleniyu/
 
ATO menetti 11. elokuuta yksi sotilas ja muutamia haavoittuneita. Jos Venäjä olisi aloittanut raivokkaan päällekarkauksen niin Ukrainan tappiot olisivat ihan eri luokkaa.

Tässä on koko kesä odotettu offensiivia ja joka ikinen päivä nämä on jaksaneet huutaa, että nyt se tulee. Siis kauheeta ja sitten, kun tarkistaa niin ei siellä mitään offensiivia ole.

Tässä on oletettavasti lähde josta he ottavat näitä tilanne päällä tiedotteita. Tulkaa sitten tiedottamaan, kun se susi tulee oikeasti.

https://twitter.com/
 
Ei ole offensiivia tullut ei, mutta eipä siellä ole tulitauostakaan tietoa...

...kärsimyksen määrällä mitattuna nykyinen tilanne liene parempi kun ihmishenkiä säästyy!

vlad
 
Ymmärtänette varmaan miksi Ukraina toimii maltillisesti. Siinä on sen infra, jonka tuhoamista Ukraina ei halua. Infran korjaamisesta tulisi kallis paukku. Donetskin lentokenttä jo meni. Ukraina pyrkii savustamaan hyökkääjän länsimaiden avulla vaikuttamalla Venäjän talouteen ja näin toivoo, että se saa infransa takaisin ja Kreml tietää tämän ja on juurtunut tiukasti Ukrainan infraan ottaen sen panttivangiksi. Ukraina ei tietenkään pyri ensitöikseen hajoittamaan infraa jota se tarvitsee jatkossakin.

Suomen pitäisi siis hankkia kyky nopeasti miehittää oma infransa, että Venäjä ei pysty ottamaan sitä panttivangiksi. Jos Venäjä pääsee infraan niin se on vaan pakko neuvotella.

Tässäpä on juuri se syy miksi Ukraina ole ryhtynyt tuhoamaan infraa ja taajamia totaalisessa sodassa idässä, ajatuksena kun on ollut se, että alue kuuluu Ukrainalle ja että se on sodan jälkeen jälleenrakennettava ja tätä urakkaa miettiessään jokaisen luulisi ymmärtävän sen miksei mihinkään laajamittaiseen infran tuhoamiseen ole ryhdytty. Ukraina ei ole taloudellisesti niin vahvoilla, että se kykenisi selviytymään tällaisesta jälleenrakennusurakasta, eikä investoinneistakaan ole takuuta, joten on tavallaan pakon edessä jouduttu valitsemaan nykyinen tie ja pyritty pitämään sota inhimillisesti ja taloudellisesti katsoen tietyissä rajoissa. Totaalinen sota ei käy laatuun, ei etenkään jos Ukraina haluaa pitää rakentavat välit länsimaisten tukijoiden kanssa.

Viime kesänä ATO:n saatua Donetskin lähes piirritettyä, vain kapeita maakaistaleita itään oli separatistien hallinnassa elokuun koittaessa, kaupungin valtaukseen ei kuitenkaan haluttu ryhtyä - ei vaikka sen porteilla oltiin jo heinäkuun puolella - koska se olisi voinut johtaa inhimilliseen katastrofiin. Kaupungissa asui edelleen vajaat miljoona asukasta (osa oli pakolaisia) ja kaupungin alueella oli reilusti yli 10 000 taistelijaa, jotka eivät halunneet antautua UA:n joukoille. Ei haluttu luoda mitään uutta Groznya, ei etenkään sen jälkeen kun separatistit järjestelmällisesti kieltäytyivät antautumasta ja/tai vetäytymästä kaupungista. Separatisteille Donetsk oli merkittävin valloitus, sen menettäminen olisi ollut äärimmäinen moraalinen tappio, joten tässä huomattavin syy sille miksi he eivät luopuneet kaupungista, ja toisaalta heidän päättäväisyys sai aikaan sen ettei Ukrainan taholta katsottu järkevänä viedä sotatoimia kaupunkiin vaan pyrittiin saarrostamaan se ja sen jälkeen aika olisi tehnyt tehtävänsä. Mikä ei sitten käynyt toteen elokuun lopulla Venäjän aloittaessa invaasion Ukrainaan. Ja pelastaakseen kansantasavallat Venäjällä ei ollut käytännössä enää muita vaihtoehtoja, niin tiukasti Putin & co oli hirttäytynyt kansantasavaltoihin.

vlad.
 
ATO menetti 11. elokuuta yksi sotilas ja muutamia haavoittuneita. Jos Venäjä olisi aloittanut raivokkaan päällekarkauksen niin Ukrainan tappiot olisivat ihan eri luokkaa.

Tässä on koko kesä odotettu offensiivia ja joka ikinen päivä nämä on jaksaneet huutaa, että nyt se tulee. Siis kauheeta ja sitten, kun tarkistaa niin ei siellä mitään offensiivia ole.

Tässä on oletettavasti lähde josta he ottavat näitä tilanne päällä tiedotteita. Tulkaa sitten tiedottamaan, kun se susi tulee oikeasti.

https://twitter.com/

Jep. Tilanne on pysynyt samanlaisena nyt jo vuoden ajan. Aina välillä hehkutetaan, että nyt on iso hyökkäys tulossa, mutta ei sitä kuitenkaan tule. Juhannuksen jälkeenhän oli oikein iso hypetys käynnissä, ja kaikkien alojen erikoisdosentti Markku Salomaakin julisti, että suurhyökkäys alkaa minä hetkenä tahansa. Kysyin tällä palstalla silloin, että kuinka moni uskoo suurhyökkäyksen alkavan heinä-elokuun aikana. Eipä tainnut yksikään käpälä nousta.

Tämä on sitä konfliktin jäädyttämistä. Välillä järjestetään aina vähän äksöniä, jotta vastustaja pysyy varpaillaan, eikä ala rentoutumaan liikaa. Sillä tavalla saadaan kulutettua vastustajaa henkisesti ja fyysisesti. Lomavuorojen kierrettäminen yms. voidaan saada keskeytettyä sopivan kokoisella demonstraatiolla. Kapinallisethan tätä enemmän harrastaa, koska tuskimpa heidän tarvitsee pelätä Ukrainan hallituksen suurhyökkäystä tällä hetkellä.
 
Taas trolleille kiistettävää:

ULKOMAAT
Ukrainassa pidätetty venäläisupseeri: "Meitä on tuhansia, emme saaneet kertoa omaisillemme"
ARNO RYDMAN
12 minuuttia sitten(päivitetty 12 minuuttia sitten)
Ukrainassa pidätetty venäläisupseeri myöntää, että hänet lähetettiin avustamaan Itä-Ukrainan Venäjä-mielisiä separatisteja.

  • b7df5c0dc220452231f1370cea78d3bcc5265f5304c65899b1d453b283c5a169

    Venäjä-mielisten separatistien panssarivaunu lähellä Donetskin kaupunkia.

    (Lehtikuva/AFP)
Ukrainassa pidätetty venäläisupseeri on tunnustanut olevansa Venäjän asevoimien majuri.

– Olin Venäjän asevoimien sotilas, kun minut pidätettiin. Sotilasarvoni oli majuri. Olin venäläisessä Novotšerkasskin kaupungissa sijaitsevan ohjus- ja tykistöyksikön johtaja, kertoo Euronewsin haastattelema Vladimir Starkov.

Ukrainan turvallisuuspalvelu on kuulustellut Starkovia. Hän kertoo, että Venäjän asevoimat on lähettänyt noin 2 000 sotilasta Itä-Ukrainaan avustamaan separatisteja.

Starkov pidätettiin Itä-Ukrainassa 25. heinäkuuta Ukrainan hallituksen joukkojen tarkastuspisteellä Berezovessa 45 kilometriä kapinalliskaupunki Donetskista lounaaseen. Hän kuljetti ampumatarvikkeilla lastattua rekkaa Donetskista kohti Venäjä-mielisten separatistien hallussa olevaa kylää. Starkov kuitenkin eksyi matkalla ja ajoi suoraan ukrainalaisten rajavartijoiden syliin.

Starkovin mukaan monet Itä-Ukrainaan lähetetyistä venäläissotilaista eivät ole vapaaehtoisia. Myöskään Starkov ei ollut vapaaehtoinen.

Starkov kertoo, kuinka hänet määrättiin siirtymään Ukrainan rajalla sijaitsevalle Rostovin alueelle. Vasta siellä paljastui, että hänen oli tarkoitus toimia Itä-Ukrainiassa.

– Ylemmät upseerit kokosivat meidät kokoushuoneeseen ja ilmoittivat, että asemapaikkamme eivät muuttuisi, mutta meidän pitäisi suorittaa asepalveluksemme Ukrainassa Donetskin ja Luhanskin alueilla. Meitä kiellettiin kertomasta omaisillemme tästä.

EU ja Nato syyttävät Venäjää sotilaiden ja sotilaskaluston lähettämisestä Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien tueksi. Venäjä kiistää lähettäneensä sotilaitaan tai kalustoaan Ukrainaan. Moskovan mukaan Ukrainassa olevat venäläistaistelijat ovat vapaaehtoisia.

Taistelut Itä-Ukrainassa ovat viime päivinä jälleen kiihtyneet. Valko-Venäjän Minksissä aikaansaatu tulitaukosopimus ei ole pitänyt.
 
Eikös tämä ole se sama majuri jonka tarinaa täällä käsiteltiin jo useampi viikko sitten? Hyvä, että suomen media on ajan tasalla.
 
Back
Top