Ukrainan konflikti/sota

Minä vastasin lainaamaani viestiin päätöksenteon nopeudesta - en ottanut kantaa siihen, millaisiin operaatioihin Puola pystyy omien rajojensa ulkopuolella. Se käy omasta vastauksestani varsin hyvin selville.

Se mitä @baikal 'in kanssa keskustelit 5. artiklasta ei kiinnostanut tässä kontekstissa minua, minua kiinnosti päätöksenteon nopeus ja tässä asiayhteydessä ja siinä asiassa Puolan ohittaminen on mielestäni virhearvio.

Toisaalta Puola tekee jo nyt Baltian kanssa kohtuullisen tiivista yhteistyötä, Puolan-Liettuan-Ukrainan yhteistyötä tiivistetään tms. joten voisin olettaa, että Puolan intresseissä on tarvittaessa osallistua maansa rajojen ulkopuolella eli lähinnä Baltiassa sotilasoperaatioihin ja tässä suhteessa uskoisin, että maan kyky reagoida on merkittävästi nopeampi mitä Saksan. On myös syytä huomioida, että Puola on Venäjän offensiivin eturintamassa, joten tämä asettaa maan päätöksenteon hiukan toiseen asemaan mitä useammalla muulla NATO-maalla ja sekin lisäännee puolalaisten halua tukea esim. Baltian maita sotilaallisesti jos alueella alkaa konflikti Venäjän kanssa.

vlad

Puola tosiaan tuskin jää sormi suussa vatveloimaan, jos Baltiaa kohtaa selkeä venäläinen sotilaallinen interventio. Mutta vielä on pojat matkaa siihen, mielestäni Usa paalutti niin selvästi Baltian kin aseman Naton jäseninä. Noilla aukeilla Venäjä ottaa huolella selkäänsä, jos lähtee rynnimään. Mutta vain silloin, jos tai kun Usa on mukana karkeloissa.
 
Olen ollut todella pettynyt ja jotenkin äimistynyt siitä miten huonosti Hollannissa on asian suhteen menetelty. Pitää ottaa selvää miten tuohon tilanteeseen on päästy ja ketkä ovat eniten siellä olleet ei äänien puolesta huutelemassa. MH17 alasampumisen jälkeen Hollantihan oli melkein lähettämässä Ukrainan tueksi rauhanturvaajia alueelle tai jotain muita sotilaita. Outo kuvio kaikenkaikkiaan. Olen pettynyt :(

Minä en ole pettynyt, koska en alun alkaenkaan kuvitellut turhia. Näin nämä asiat tahtoo mennä, tykkäsi tai ei, tämä on sitä realia.
 
Voisi olla fiksua alkaa varautumaan siihen että EU tulee hajoamaan ja mitä siitä seuraa.
Päättäjät eivät sitä usko mutta Britit jos päättävät erota niin siitä voi käynnistyä sellainen domino efekti että ei uskoisikaan.
Esim jos sijoittajat hätääntyvät ja ottaen huomioon eteläisen EU:n huonon tilanteen ja keskisen Euroopan kova tyytymättömyys niin voi tapahtua ihmeitä vaikka pesunkestävä suomalainen poliitikko toisin väittääkin.
Venäjä ei varmastikkaan jätä tilaisuutta käyttämättä. Onko esim fiksua perustaa meidän puolustusta EU:n tasolle jos se hajoaa?
Käteen voi jäädä huonot kortit.
 
Olen ollut todella pettynyt ja jotenkin äimistynyt siitä miten huonosti Hollannissa on asian suhteen menetelty. Pitää ottaa selvää miten tuohon tilanteeseen on päästy ja ketkä ovat eniten siellä olleet ei äänien puolesta huutelemassa. MH17 alasampumisen jälkeen Hollantihan oli melkein lähettämässä Ukrainan tueksi rauhanturvaajia alueelle tai jotain muita sotilaita. Outo kuvio kaikenkaikkiaan. Olen pettynyt :(
Gerard Spong, asianajaja ilmoitti Hollannin referendumin laittomuudesta.
De Telegraaf. Tästä hän kertoi tv haastattelussa. Aktivistit "EUn kometean kansalaiset" keräsivät tietoja väärällä verukkella - kyse ei ollut assosiotionista Ukrainan kanssa, vaan EUn vastustamisesta. Itse järjestäjät ovat myöntäneet NRS:ssa ettei Ukraina heitä huolestuttaa. Hän on sitä mieltä että valtion pitää aloittaa rikostutkinta asiasta.
http://www.dutchnews.nl/news/archiv...siders-legal-action-over-criminal-referendum/
Koska tämä on rikos, konsultaatioreferendumissa ei 68 lakipykälän mukaan saa kerätä allekirjoitukset valekysymyksia esittämällä.

Itse olen kuullut että takana oli aktiivisesesti tässä väärennyksessä yksi venäläinen naisihminen.
 
Puola tosiaan tuskin jää sormi suussa vatveloimaan, jos Baltiaa kohtaa selkeä venäläinen sotilaallinen interventio. Mutta vielä on pojat matkaa siihen, mielestäni Usa paalutti niin selvästi Baltian kin aseman Naton jäseninä. Noilla aukeilla Venäjä ottaa huolella selkäänsä, jos lähtee rynnimään. Mutta vain silloin, jos tai kun Usa on mukana karkeloissa.

Venäjän ainoa mahdollisuus liene siinä, että syystä tai toisesta Yhdysvallat vetäytyisi mantereelleen jättäen liittolaisensa omiin oloihin, hyvin vaikea kuitenkaan kuvitella, että näin kävisi edes siinä tapauksessa, että Trump tulisi valituksi presidentiksi. (Kieltämättä asetelma olisi kiintoisa, mutta en todellakaan halua nähdä tällaisen todellisuuden toteutuvan, jossa Yhdysvallat tekee pesäeroa NATO-liittolaisiinsa. Tuolloin hiiret pääsisivät hyppimään pöydällä).

Mikäli Venäjä hyökkäisi Baltiaan, asetelma alkuun olisi se, että suurella todennäköisyydellä laajoja alueita ehdittäisi miehittää ennen Yhdysvaltojen johtaman NATO:n laajaa operaatiota. Ennen tämän operaation alkua Puolan vastuu lienee huomattavan suuri etenkin Kaliningradin suunnalla ja Lettuan rajalta aina Valko-Venäjän vastaiselle rajalle, jossa - olettaen - piippalakkia alkaisi näkyä. Sen jälkeen kun NATO:n - käytännössä Yhdysvaltojen - pyörät alkavat pyöriä, asetelma muuttuu päinvastaiseksi, kaikki realiteetit huomioiden, asetelma on niin selkeä ettei ole vaikea päätellä kuinka sodassa käy. Kysymys onkin se, että tyytyykö Yhdysvallat siihen, että Baltia ja mahdollisesti Puola puhdistetaan hyökkääjästä vai edetäänkö pidemmälle Venäjälle varmistaen se, että Venäjä ei ihan hetkeen uhkaa naapurimaitaan.

vlad
 
Tänään on Nadezhda Savchenkon kuivan syömislakon 5-s päivä. Kenellä ei ole tietoa hänen terveydentilasta. Ennen syömislakon alkua kukaan ei tehnyt hänelle terveystarkastuksia. Kukaan ei voi sanoa tuleeko hän kestämään ylipäänsä. Vankilassa, SIZO-3:ssa Novocherkasskissa ei ole sairaala vankeille, jos hänen tila huononee äkkiä - hän ei voi saada apua.

Ukrainalaisia lääkkäreitä ei päästetään sinne, ketään ylipäänsä.
 
Tänään on Nadezhda Savchenkon kuivan syömislakon 5-s päivä. Kenellä ei ole tietoa hänen terveydentilasta. Ennen syömislakon alkua kukaan ei tehnyt hänelle terveystarkastuksia. Kukaan ei voi sanoa tuleeko hän kestämään ylipäänsä. Vankilassa, SIZO-3:ssa Novocherkasskissa ei ole sairaala vankeille, jos hänen tila huononee äkkiä - hän ei voi saada apua.

Ukrainalaisia lääkkäreitä ei päästetään sinne, ketään ylipäänsä.

VMP... valitettavasti tämä ihminen on jäänyt välikappaleeksi jota Venäjä häikälemättä käyttää saavutaakseen jotain...?
 
Selkeyttääkö tämä poliittista kriisiä edes hiukankaan?

Ukrainan pääministeri Jatsenjuk eroaa
Arseni Jatsenjuk ilmoitti erosta televisiopuheessa.
Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk on ilmoittanut eroavansa.

Jatsenjuk kertoi sunnuntaina televisiopuheessa, että hän on jättänyt eronpyyntönsä, joka tulee parlamentin käsiteltäväksi ensi tiistaina.

– Päätökseni perustuu useisiin syihin. Poliittinen kriisi hallituksessa päästettiin valloilleen keinotekoisesti, halu vaihtaa yksi ihminen on sokeuttanut poliitikkoja ja halvaannuttanut heidän halunsa tehdä todellisia muutoksia maassa, Jatsenjuk sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
 
Selkeyttääkö tämä poliittista kriisiä edes hiukankaan?

Ainakin Jatsenjukin ero suo mahdollisuuden sille, että hallituskriisi on ratkaistavissa ja että on mahdollisuus ottaa askeleita eteenpäin yhteiskunnan kehittämisessä. Mutta kyse on toistaiseksi vain mahdollisuudesta, liian luottavainen ei pidä olla - paljon riippuu siitä kuka on seuraaja ja millaista politiikkaa ryhdytään toteuttamaan.

Vaikea tällä hetkellä sanoa mikä merkitys pääministerin erolla loppujen lopuksi on, riittääkö se mihinkään?

***

Ja sitten Itä-Ukrainan taisteluihin.

Erityisen raskaita taisteluita on käyty Donetskin pohjoispuolella Yasunuvatan ja Avdiivkan välisellä alueella, viimeisen parin vuorokauden aikana taistelut ovat eskaloituneet entisestään. Eilen olematonta tulitaukoa rikottiin 91 kertaa.

Strelkovin (eli Girkinin) välittämän infon mukaan taisteluissa on kuollut merkittävästi enemmän sotilaita mitä viralliset lukemat kertovat:

"In the last days there were reports of the very big losses (comparable to the ones in January and February of last year - the battle for Debaltseve and Chernukhino). Today, it's even worse - we are talking about dozens of dead and three times more wounded just in a last 24 hours near Yasinuvata and in industrial zone between Yasynuvata and Avdiivka. I even know the exact number of deceased, but won't announce it, though Ukrainian side most certainly knows it - I don't want to make a favor to their propaganda,” Strelkov wrote last week." (linkki: http://uawire.org/news/strelkov-rus...nt-in-the-area-around-yasynuvata-and-avdiivka)

ATO-pressin mukaan hyökkääjän tappiot olisivat olleet eilen 9 kaantunutta ja yli 20 haavoittunutta, Strelkovin tietojen mukaan tappiot ovat tätäkin korkeammat, ja että Venäjän media on hiljaa todellisista tappiolukemista. Milloinkohan virallisesti länsimaissakin lopetetaan puhuminen "tulitauosta", kun se on käytännössä vitsi - sitä ei ole ollut enää aikoihin. Sanoilla on merkityksensä ja "tulitauko" sanan mitätöinti tarkoittaisi samalla sen tunnustamista, että Minsk II on epäonnistunut - mitä lännessä ei haluta tehdä.

Entistä rajummiksi muuttuneiden taisteluiden seurauksena ETYJ (eli OSCE) on joutunut viimepäivinä kahdesti hyökkäyksen kohteeksi, tarkennetaan sen verran, että hyökkääjinä ovat olleet separatistit.

vlad
 
:D
Tykylevits ja Ukrainan kriisi
 
Ukrainan Kriisi - Petteri Kajanmaa | Campus Helsinki 2014
 
Onko tämä Avdiivka niinku uusi Shyrokyne?
 
Juuri tulleen tiedon mukaan Groisman kieltäytyi pääministerin paikasta. Ilmeisesti hallitusdiili ei ole hyvä? Paikat?
 
Kaksi vuotta on kulunut siitä kun asemiehet miehittivät poliisiaseman Slovjanskissa - siitä hetkestä voidaan katsoa aseellisen separatismin Itä-Ukrainassa alkaneen. Sitä ennen oli jo miehitetty virastoja ja hallintorakennuksia erityisesti Donbassin alueella, mutta 12. huhtikuuta 2014 saakka varsinainen aseellinen toiminta oli ollut minimaalista ja lähinnä yksittäisiä uhitteluja. Kuolonuhreja oli tosin ehtinyt tulla, maaliskuussa 9. päivä (pvm ulkomuistista) Donetskissa puukotettiin kuoliaaksi Ukrainan hallintoa tukevaan mielenosoitukseen osallistunut nuorukainen ja 1-2 muuta sai puukoista haavoija. Hyökkääjinä olivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri Venäjältä tulleet "protestoijat" (eli palkatut pro-Venäjä-edustajat).


Täsmennetään tietenkin se, että kuolonuhreja oli toki tullut Krimillä Venäjän miehitysvallan alaisuudessa.

vlad
 
Voisi olla fiksua alkaa varautumaan siihen että EU tulee hajoamaan ja mitä siitä seuraa.
Päättäjät eivät sitä usko mutta Britit jos päättävät erota niin siitä voi käynnistyä sellainen domino efekti että ei uskoisikaan.
Esim jos sijoittajat hätääntyvät ja ottaen huomioon eteläisen EU:n huonon tilanteen ja keskisen Euroopan kova tyytymättömyys niin voi tapahtua ihmeitä vaikka pesunkestävä suomalainen poliitikko toisin väittääkin.
Venäjä ei varmastikkaan jätä tilaisuutta käyttämättä. Onko esim fiksua perustaa meidän puolustusta EU:n tasolle jos se hajoaa?
Käteen voi jäädä huonot kortit.

Jos Iso-Britannia eroaa ja pari muutakin niin se vain vahvistaa Eu.ta. Eu pyörii Saksan ja Ranskan talouden ympärillä ja mm. Saksa työllistää itä-Euroopan työttömiä. Ja koska Romania, Bulgaria ja Puola ovat Eu.ssa niin se takaa niiden kansalaisille Saksan sosiaali edut ja paremmat mahdollisuudet työllistyä Saksassa ja Ranskassa kuin ei Eu kansalaisten.

Ei Eu hajoa niin kauan kuin Saksa ja Ranska hyötyvät itä-Euroopan työvoimasta ja niin kauan kuin Itä-Euroopan valtiot hyötyvät siitä että siirtotyöläisten rahoilla vahvistetaan kotimaahan jäävien perheenjäsenten taloutta.

Nyt myös Saksa ja Ranska ovat päättäneet lisätä puolustusvoimiaan ja toivottavasti yo. maat ja Puola jatkossa toimivat Eu.n puolustuksen ytimen. Eu on kuitenkin väestöltään Usa.n luokkaa ja taloudeltaankin yksi maailman suurimmista ilman Brittejäkin.
 
Omia ajatuksia Ukrainan kriisistä.
Venäjällä olen kerran käynyt enkä välttämättä toista kertaa halua siellä käydä. Se oli historia painotteinen bussimatka Vienan Karjalasta Murmanskiin. Vienanmeri oli kaunis.
Ukrainassa en ole käynyt enkä sinne tule todennäköisesti koskaan menemäänkään. En pidä kumpaakaan maata eurooppalaisena. Itseasiassa pidän molempia hyvin samanlaisina korruption syövyttäminä takapajuloina. Näin siis yleisesti ajattelen. Jos vierailisin enemmän, niin mielipiteeni saattaisi muuttua.
 
Back
Top