Ukrainan konflikti/sota

Osa asukkaista on niin väsyneitä sotaan, että he ovat jopa valmiita palaamaan Ukrainan yhteyteen, kertovat venäläiset nettilehdet.


Kun tuota postikorttimaisemaa katselee, niin voisi helposti kuvitella että asukkaat liittyvät vaikka Yhdysvaltoihin jos pyydetään :D Ei taida alkuaikojen venäläismielisestä hurmoksesta olla paljon jäljellä.
 
Viimeksi muokattu:
Muistellen lupausta jonka Yhdysvallat ja Venäjä antoivat Ukrainalle vastineeksi Ukrainalle jääneistä ydinaseista.. nyt toinen eli Venäjä on maski päässä hyökännyt Ukrainaa vastaan ja Yhdysvallat katselee vihellellen toiseen suuntaan kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen.

Ukrainasta ainakin viimeistään pitäisi oppia että turvallisuustakuut ja sopimukset on hienoja juttuja paperilla ja puheissa, mutta tosipaikan tullen saattaakin olla että ainoa asia kotimme ja ryssän välissä on suomalainen sotilas, rk kädessään ja palo silmissään.

Puolustusliitto tai ei, turvatakuu tai lupaus.. ainoa johon voimme luottaa ja jonka varaan laskea, on omat joukkomme ja oma kansamme.

Juuri näin se on..

Putin ja Venäjä petti Ukrainalle antaman sitoumuksensa. Yhdysvallat ei ole sitä tehnyt. Me emme ole vielä nähneet mikä on lopputulos kaikista pakotteista ja Venäjän ajautumisesta yhä kauemmaksi kv. yhteisöstä. Venäjällä eletään monin paikoin käytännössä jo sota-/kriisitaloudessa eikä näköpiirissä ole paluuta takaisin normaaleihin oloihin. Päinvastoin, siellä varaudutaan ottamaan käyttöön uusia pakkokeinoja omaa kansaa kohtaan. (Putinin omat miliisijoukot jne)..

Länsimaille ei oikeastaan ole mitään merkitystä Venäjän toimilla. Sen taloudellinen merkitys esim. EU-maille alkaa olla lähes olematon..toki sieltä tuodaan vielä kaasua ja öljyä mutta siinäpä se sitten onkin. Jatkossa nekin vähät voidaan korvata muista lähteistä.

On enemmän kuin todennäköistä että Venäjä tuhoaa itsensä aivan omien johtajiensa ja oligarkkiensa toimilla. Kaiken lisäksi näin aikaan saatu tuho tulee olemaan paljon täydellisempi kuin millään aseilla kyettäisiin aiheutettamaan. Kunhan tämä vuosikymmen jatketaan vielä samaa alamäkeä loppuun (vuoteen 2020) niin Venäjä ei kykene nousemaan taloudellisesta kurimuksestaan koko loppuvuosisadan aikana.

Ukraina on ja pysyy länsimaiden, EU:n ja USA:n kanssa samalla puolella rintamaa..Ukrainalaiset tekivät oikean valinnan. Vapaa kansalaisyhteiskunta, demokratia sekä markkinatalous voittaa aina totalitarismin ja diktatuurin eikä siinä välttämättä edes tarvita muita aseita.
 
Osa asukkaista on niin väsyneitä sotaan, että he ovat jopa valmiita palaamaan Ukrainan yhteyteen, kertovat venäläiset nettilehdet.


Kun tuota postikorttimaisemaa katselee, niin voisi helposti kuvitella että asukkaat liittyvät vaikka Yhdysvaltoihin jos pyydetään :D Ei taida alkuaikojen venäläismielisestä hurmoksesta olla paljon jäljellä.

Murhamiehet ja rikolliset valtasivat hallinnon...venäläiset ryöstivät tehtaat ja tuhosivat muun infrastruktuurin.
 
Venäjä muuten aloittaa juuri uuden Lippos 2.0 putken asentamista Saksaan.
 
Venäjä muuten aloittaa juuri uuden Lippos 2.0 putken asentamista Saksaan.

Maailma on raadollinen paikka ja Putin pelimiehiä...

– Se on strateginen hanke, jossa on käytännössä tavoitteena kiertää Ukraina. Se on selvästi ollut pitkäaikainen tavoite Putinin hallinnolla. Sillä on tarkoitus myös vaikuttaa EU:n yhtenäisyyteen, ja nimenomaan Saksan uuteen johtajuuteen Euroopassa. Se on tehokas tapa näyttää maailmalle ja Euroopalle, että Saksa loppujen lopuksi ajattelee itseään.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/199...liin-saksa-loppujen-lopuksi-ajattelee-itseaan

Vihmanin mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel kamppailee asiasta maansa sisällä.

–Merkel joutuu tekemään kompromisseja, vaikka selvästi itse hakee tällaista Eurooppalaisempaa linjaa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kamppailu, jota siellä vallasta käydään, Vihma kertoi.

960x0.jpg


Kovaa peliä pelattiin ensimmäisenkin putken kanssa...

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/111720-hs-venaja-painosti-suomea-–-”putki-tulee”
 
Viimeksi muokattu:
Venäjällä eletään monin paikoin käytännössä jo sota-/kriisitaloudessa eikä näköpiirissä ole paluuta takaisin normaaleihin oloihin. Päinvastoin, siellä varaudutaan ottamaan käyttöön uusia pakkokeinoja omaa kansaa kohtaan. (Putinin omat miliisijoukot jne)..

Putinin kansalliskaarti hyökkäilee jo traktoreiden kimppuun :D

– Hän antaa signaaleja maanviljelijöiden ja rekkakuskien kautta. Sillä sisäistä kapinaa on jo olemassa, jopa pienten virkamiesten piirissä. Venäjähän on palatsivallankumousten maa, Potapenko sanoi lehdelle.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001247836.html?ref=rss

Rekkakuskien protesteissa mukana ollut liikemies Dmitri Potapenko uskoo, että Venäjän talousnäkymien heikentyessä vastaavia protesteja on tulossa lisää.

– Tämä vuosi on hieno, koska seuraavasta tuleekin todella aidosti hauska. Tämänhetkinen taloussuuntaus on sellainen, että me putoamme kuoppaan ensi vuonna ja vielä syvemmälle vuosina 2019-2020. Ja presidentti joutuu tekemään selvyyttä siihen kaikkeen, mitä taloudessa on tehty viimeisten viiden vuoden aikana, Potapenko sanoi Profil-lehdelle.
 
@Larion

Voi sentään kun kaikki ovat kovin "vihamielisiä" pikku Venäjälle.

Vaan oli tuo sun "Maidan-hallinto" sentään pykälän tyylikkäämpi kuin bätmänin "Kiovan fasistijuntta".
 
Tulkinta ettei Venäjä uskalla hyökätä maavoimillaan syvemmälle Ukrainaan saattaa olla aivan oikea. Se olisi erittäin riskialtis operaatio:
Lisään listaan, että Venäjän täysin avoin hyökkäys syvemmälle Ukrainaan saattaisi poikia iskuja myös Venäjän maaperällä. Venäjällä välimatkat asutuskeskusten välillä ovat pitkiä. Tästä syystä esim liikenteen, sähkönjakelun ja viestinnän infrastruktuuri on siellä jopa kriittisempää kuin lännessä. Venäjän valtion budjetista viidennes riiippuu öljyn ja kaasun häiriöttömästä kulusta putkia pitkin. Putket kulkevat osin harvaanasuttujen tai asumattomien seutujen läpi. Viimeistään siinä vaiheessa kun taistellaan esim. Dniprosta tai Kiovasta, Ukrainan vastatoimien paletti laajenee. Nyt nämä toimenpiteet eivät ymmärrettävistä syistä kuulu keinovalikoimaan.
 
Moi.

Minä en usko, että Venäjä hyökkää avoimesti Ukrainaan. Todennäköisesti tilanne tulee talven aikana pikemminkin de-eskaloitumaan. Mielipiteeni perustuu siihen, että pidän nyky-Venäjän syvimpänä olemuksena kleptokratiaa. Kaikki perustuu siis siihen, että kuinka paljon hallitsija ja hänen hännystelijänsä saavat varastettua itselleen omaisuutta ja vaikutusvaltaa. Hyökkäys Ukrainaan tarkoittaisi sitä, että Venäjä ottaisi Ukrainan toiminnassa "hunnun pois kasvoiltaan". Toisin sanoen kävisi avointa sotaa toista kansakuntaa vastaan. Sellainen tilanne johtaisi aivan uuden tason pakotteisiin Venäjää kohtaan, mahdollisesti jopa swift-järjestelmästä sulkemiseen. Ja jos lähtökohtana on se, että Venäjä on kleptokratia, niin kuinka tällainen ratkaisu ja sen seuraukset vaikuttaisivat hallitsijan ja hänen hännystelijöidensä omaisuuteen. Mielestäni hyvin kielteisesti. Venäjän pullisteluun tulee siis suhtautua vähän samalla tavalla kuin Pohjois-Korean ohjuskokeisiin. Tottakai se on periaatteessa sotilaallisesti vaarallista, mutta enimmäkseen kyse on retoriikasta ja sisäpolitiikasta.

Eilisen päivän merkittävin Venäjä-uutinen liittyy eläkkeisiin. Niihin oli tarkoitus tehdä 8,9 %:n tasokorotus, kun inflaatio laukkaa 10 %:n tuntumassa. Nyt tätä tasokorotusta ei tehty. Eläkeläisten tulotaso romahtaa siis ensi vuonna 10%. Ja Venäjän 40 miljoonaa eläkeläistä ovat vieläpä Putinin ja Yhteinäisen Venäjän suurimpia kannattajia. Rahat alkavat olemaan lopussa.

Sotilaallinen uhka Ukrainaa (tai vaikka Suomea kohtaan) Venäjä voi olla siinä tilanteessa, kun koko maa on romahtamassa, ja Putinin kannatus on pohjalukemissa. Eli että hän turvautuisi johonkin epätoivoiseen viime hetken manööveriin kansallistunteen nostattamiseksi ja sotatilan luomiseksi. Mutta tällä hetkellä ei olla vielä sellaisella romahtamistilanteessa. En tiedä mikä on tilanne joskus vuosina 2018 - 2020.

(Tuossa oli allekirjoittaneen näkemyksiä. Eri mieltä saa ja pitää olla. En rupea näkemyksiäni kuitenkaan tuon enempää perustelemaan tai lähdeviitteitä laittamaan, koska kyseessä on kuitenkin vain mutu-tasolla oleva taviksen mielipide, eikä mikään tieteellinen tutkimus.)
 
Lisään listaan, että Venäjän täysin avoin hyökkäys syvemmälle Ukrainaan saattaisi poikia iskuja myös Venäjän maaperällä. Venäjällä välimatkat asutuskeskusten välillä ovat pitkiä. Tästä syystä esim liikenteen, sähkönjakelun ja viestinnän infrastruktuuri on siellä jopa kriittisempää kuin lännessä. Venäjän valtion budjetista viidennes riiippuu öljyn ja kaasun häiriöttömästä kulusta putkia pitkin. Putket kulkevat osin harvaanasuttujen tai asumattomien seutujen läpi. Viimeistään siinä vaiheessa kun taistellaan esim. Dniprosta tai Kiovasta, Ukrainan vastatoimien paletti laajenee. Nyt nämä toimenpiteet eivät ymmärrettävistä syistä kuulu keinovalikoimaan.

Ehdottomasti. Ukrianan "kaukopartiot" ovat harjoitelleet jo nyt itäukrainassa, ja jopa vähän lapin lisää sisältäviä juttujakin julkaissut. Ei siitä kauaa ole kun uutioivat iskuista venäjän puolella. Taisivat olla perättömiä uutisia, mutta selväksi on tullut että Ukrainalla on kyky ja halu moiseen ison sodan tullessa.
 
Moi.

Minä en usko, että Venäjä hyökkää Ukrainaan. Todennäköisesti tilanne tulee talven aikana pikemminkin de-eskaloitumaan. Mielipiteeni perustuu siihen, että pidän nyky-Venäjän syvimpänä olemuksena kleptokratiaa. Kaikki perustuu siis siihen, että kuinka paljon hallitsija ja hänen hännystelijänsä saavat varastettua itselleen omaisuutta ja vaikutusvaltaa. Hyökkäys Ukrainaan tarkoittaisi sitä, että Venäjä ottaisi Ukrainan toiminnassa "hunnun pois kasvoiltaan". Toisin sanoen kävisi avointa sotaa toista kansakuntaa vastaan. Sellainen tilanne johtaisi aivan uuden tason pakotteisiin Venäjää kohtaan, mahdollisesti jopa swift-järjestelmästä sulkemiseen. Ja jos lähtökohtana on se, että Venäjä on kleptokratia, niin kuinka tällainen ratkaisu ja sen seuraukset vaikuttaisivat hallitsijan ja hänen hännystelijöidensä omaisuuteen. Mielestäni hyvin kielteisesti. Venäjän pullisteluun tulee siis suhtautua vähän samalla tavalla kuin Pohjois-Korean ohjuskokeisiin. Tottakai se on periaatteessa sotilaallisesti vaarallista, mutta enimmäkseen kyse on retoriikasta ja sisäpolitiikasta.

Eilisen päivän merkittävin Venäjä-uutinen liittyy eläkkeisiin. Niihin oli tarkoitus tehdä 8,9 %:n tasokorotus, kun inflaatio laukkaa 10 %:n tuntumassa. Nyt tätä tasokorotusta ei tehty. Eläkeläisten tulotaso romahtaa siis ensi vuonna 10%. Ja Venäjän 40 miljoonaa eläkeläistä ovat vieläpä Putinin ja Yhteinäisen Venäjän suurimpia kannattajia. Rahat alkavat olemaan lopussa.

Sotilaallinen uhka Ukrainaa (tai vaikka Suomea kohtaan) Venäjä voi olla siinä tilanteessa, kun koko maa on romahtamassa, ja Putinin kannatus on pohjalukemissa. Eli että hän turvautuisi johonkin epätoivoiseen viime hetken manööveriin kansallistunteen nostattamiseksi ja sotatilan luomiseksi. Mutta tällä hetkellä ei olla vielä sellaisella romahtamistilanteessa. En tiedä mikä on tilanne joskus vuosina 2018 - 2020.

(Tuossa oli allekirjoittaneen näkemyksiä. Eri mieltä saa ja pitää olla. En rupea näkemyksiäni kuitenkaan tuon enempää perustelemaan tai lähdeviitteitä laittamaan, koska kyseessä on kuitenkin vain mutu-tasolla oleva taviksen mielipide, eikä mikään tieteellinen tutkimus.)

Tervetuloa forumille.
Noin sen itsekin näen, ja Putinin ja Kgb kavereiden bisnes kärsisi sodasta kovasti. Toki teoreettinen mahdollisuus on siihen, että laskevat maailman perääntyvän nopeasti. Sitä työtähän venäjä tekee. Se vaikuttaa euroopan ja usan sisäpolitiikkaan kaikin tavoin, jotta maailma olisi vastaanottavaisempi heidän sotaretkilleen. Joten työ jatkuu vielä.
 
Toki teoreettinen mahdollisuus on siihen, että laskevat maailman perääntyvän nopeasti.
Ja tämän eteenhän parhaillaan Putin tekee kovasti työtä uhittelemalla ydinaseilla ja sotaharjoituksilla. Nyt vaan Lännen johtajille jäitä hattuun, eivätkä pelästy, niin tilanne voi kas kas olla ihan toinen kohta.
 
Tosin, onhan tässä vielä jännittäviä hetkiä edessä. Niin kuin nyt tämä 15 aluksen osasto, joka lähti Mustalle merelle klo 8.00 aamulla maihinnousualukset ja suojaus mukanaan.


Kääntäjän läpi vedettynä:

Within the framework of a sudden inspection of troops fighting ships, boats and support vessels of the Black Sea Fleet and the Caspian Flotilla reached the waters of the Black and Caspian Seas, the Defense Ministry reported

At sea, reached more than 15 warships of the Black Sea Fleet. Among them, the frigate "Admiral Grigorovich" rocket ship "Sandstorm" and "Mirage", patrol ship "Sharp-witted", small antisubmarine ships "Aleksandrovets" and "Kasimov" missile boats, mine-sweeping ships, large landing ships "Nikolai Phylchenkov "," Azov "," Yamal "," Caesar Kunikov "," Saratov ", notes the agency.
From points based in Astrakhan and the Caspian Sea out to sea more than a dozen warships, boats and supply vessels of the Caspian flotilla, including the latest small missile ships "Grad Sviyazhsk", "Great Ustyug", "Uglich" artillery boats, inshore and coastal minesweepers , a court complex search-and-rescue support, noted in the Ministry of Defense.
 
Venäjä aloitti myös reservin mobilisoinnin ukrainan rajan tuntumassa. Jossain lähteissä puhutaan noin 5000 miehestä
 
Vaikka Krimillä tapahtui väitetty "sabotaasi yritys" ja Putler on heittämässä Minskin sopparin roskakoriin, niin tulitaukoa ei ole noudatettu päivääkään Venäjän hybridi-joukkojen toimesta, eikä se ole noudattanut Minskin sopimusta missään vaiheessa vähäiseltään osin.

Ja vaikka taistelut ovat olleet Itä-Ukrainan etulinjalla suhteellisen kuuumat pitkin kesää ja separastit harjoittelivat juuri maihinnousua Azovanmerellä, niin tuleva Kaukasus-/Kavkaz-harjoitus, joka järjestetään 5.-10. syyskuuta on varusmiehille järjestettävä, uusien joukkojen koulutus, rotaatio ja vuoden pääsotaharjoitus.

Ja vaikka tässä on ollut paljon monenlaisia merkkejä sodan eskaloitumisesta Ukrainassa, niin todennäköisempää olisi että joukkoja tarvittaisiin ensisijaisesti Syyriassa, kuin Ukrainassa.

Epäilen että jonkinlaista ratkaisua ollaan nyt hakemassa Syyrian suunnalla, tätä väitettä tukee vahvasti useat viimeaikaiset tapaamiset, kuten Gerasimovin vierailu Turkissa etc.

Kaiken lisäksi tämä kaikki valmiusharjoituksineen on Venäjän voimannäyttö niemimaan suunnalla. Jos Venäjä olisi hyökkäämässä Mustalta mereltä Ukrainaan, niin se saattaisi haluta tuoda myös muutaman aluksen Syyrian rannikolta/ välimereltä Krimin suunnalle.


TÄMÄ KANNATTAA LUKEA! Hyvää analyysia.
The Crimean Crisis and Russia’s Military Posture in the Black Sea - http://warontherocks.com/2016/08/the-crimean-crisis-and-russias-military-posture-in-the-black-sea/
 
Maailma on raadollinen paikka ja Putin pelimiehiä...

– Se on strateginen hanke, jossa on käytännössä tavoitteena kiertää Ukraina. Se on selvästi ollut pitkäaikainen tavoite Putinin hallinnolla. Sillä on tarkoitus myös vaikuttaa EU:n yhtenäisyyteen, ja nimenomaan Saksan uuteen johtajuuteen Euroopassa. Se on tehokas tapa näyttää maailmalle ja Euroopalle, että Saksa loppujen lopuksi ajattelee itseään.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/199...liin-saksa-loppujen-lopuksi-ajattelee-itseaan

Vihmanin mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel kamppailee asiasta maansa sisällä.

–Merkel joutuu tekemään kompromisseja, vaikka selvästi itse hakee tällaista Eurooppalaisempaa linjaa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kamppailu, jota siellä vallasta käydään, Vihma kertoi.

960x0.jpg


Kovaa peliä pelattiin ensimmäisenkin putken kanssa...

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/111720-hs-venaja-painosti-suomea-–-”putki-tulee”

"Severnyi potok" 2 eli kyseinen kaasuputki ja sen kautta joidenkin saksalaisten struktuurien lobbaminen, näyttää kuinka syvästi korruptio infektoinut joukkoon saksalaisia tärkeissä virassa olevia ja yrittäijä, korruption läpinäkyvyys reitingit eivät vastaa todellistuutta. Pakolaisongelman kanssa, jota saksalaisten päättäjien aloitteesta tapahtui vastuttomilla toimeilla, he molemmat aiheuttavat massivisen iskun eurooppalaiseen yhtenäisyyteen.

Tämä kaasuputki, "Siberian voima", kosmodroomi, olympialaiset ja muut ovat vain seuraava budjetti rahojen raspil (Kremlissa sitä kutsutaan käyttöönottamiseksi). Kremlin porukan päämääränä on varastaminen mahdollisimman paljon, mutta jos kansa alkaa edes pipittamaan, tähän tulee lakipykälä ekstreamismista.
"Northstreamin 2" rakentamista kutsuttiin koko EU:n uhkaksi heti muutamia maita, mm Bulgaria, Tshekki, Eesti, Kreikka, Latvia, Hungari, Liettua, Puola ja Romania.
He ovat sitä mieltä, että kaasuputkin Ukrainan kautta säilyminen on välttämätön ei pelkästään energian saannin turvallisuuden, vaan myös takuna stabiliudesta itä-eurooppalaisilla alueilla.

Donald Tusk, euroopaneuvoston puheenjohtaja 18 joulukuutta sanoi, että uuten putken rakennus on ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa. Hän korosti, että kaikki uudet projektit pitää olla Kolmannen energiapaketin ja sen vaatimuksen mukaisia.
Samalla, Eurokomission mukaan, uuten kaasuputken rakentaminen vie tilanteeseen, että 80% venäläistä kaasua tulee vain yhden ainoan reitin kautta, ja Gazprom saa heti kontrolliin 60 prosenttia saksalaisen kaasu markkinaosuuden.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top