Ukrainan konflikti/sota

jurppi

Ylipäällikkö
Täysin samaa mieltä. Monet täällä tosiaan toistelevat sitä, ettei sota olisi Venäjän edun mukaista, mutta tämä ajattelumalli sisältää sen oletuksen, että Putinin käsitys Venäjän edusta on sama kuin meillä ja että Putin pistää Venäjän edun oman etunsa edelle. Epätoivoiset diktaattorit ovat aina tehneet epätoivoisia tekoja pysyäkseen vallassa.

No mikäs hätä sillä Putinilla on juuri tällä hetkellä?
Kun kaikesta päätellen tilanne on hänellä hyvässä hallinnassa. Vaalit tulossa muutaman viikon päästä ja todennäköisesti äänet ja äänestysprosentti on jo laskettuna..varma voitto tiedossa.

Samalla syksy ja kelirikot ovat alkamassa. Saattaa olla jo liian uhkarohkeaa lähettää panssareita möyryämään ja uppoamaan Ukrainan mutaisille pelloille. Puhumattakaan että tapattaisi siellä muutaman kymmenen tuhatta varusmiestä juuri ennen vaaleja. Todennäköisesti ilmatukeakaan ei uskalla käyttää kun ukrainalaisilla on torjuntaohjukset tanassa ja sormet napilla valmiina.

Mutta odotellaan ja katsellaan. Tähän asti jokainen Putinin päätös on osoittautunut suunnattomaksi virheeksi..Mikä tietää vaikka hän tekisi niitä lisääkin.
 
letkuspede

Ylipäällikkö

Tja

Alikersantti
BAN
ALTTERI
Niin, onhan nyt jo vajaan parin vuoden ajan monet "asiantuntijat" sekä netin keskustelupalstojen kirjoittelijat olleet aivan varmoja kohta alkavasta Venäjän suurhyökkäyksestä Ukrainaan. Se kuulemma alkaa aivan varmuudella alkukesän aikana, keskikesän aikana, loppukesän aikana, koulujen alkamisen aikaan, ennen kelirikkokautta, olympialaisten aikaan (kesä- tai talvikisat), jalkapallon EM-kisojen aikaan, G20 huippukokouksen aikaan, Euroviisujen aikaan, Salattujen elämien alkamisen aikaan, Haluatko miljonääriksi ohjelman aikaan, talviaikaan siirtymisen aikaan, Venäjän vaalien aikaan, jne. Tuolta listalta voi valita haluamansa ajankohdan ja ruksia sen. Eikös se viimeisin hypetys koskenut täysin varmaa hyökkäystä Ukrainan itsenäisyyspäivänä.

Voisko tätä veikata samalla tavalla kuin kestolottoakin. Minä veikkaan, että hyökkäys tapahtuu ensi viikolla. Ja uusin veikkaukseni aina kymmeneksi viikoksi kerrallaan. Ja kun tekee kymmenen viikon kestoloton, niin saa vielä yhden ylimääräisen viikon bonuksena siihen päälle.

Ja tähän liittyen Suomenkin olisi kuulemma pitänyt tehdä liikekannallepano vähintäänkin kerran viikossa. Kukas se tässä muutama päivä sitten ehdotti täällä sitä 300 000 miehen liikekannallepanoa.
 
Viimeksi muokattu:

adam7

Respected Leader
BAN
Hehän toimivat suorastaan loogisesti, alueella kun on pulaa lääkäreistä ja hoitohenkilökunnasta. Sen vinkin tuleville "kansantasavaltalaisille" lääkäriopiskelijoille annan, että kannattaa suuntautua geriatriaan tai psykogeriatriaan, alueen väestön ikääntyminen tuottaa runsaasti töitä geriatrian saralla. *sarkasmivaroitus*

vlad
Bätmän kehuskelee että yliopisto on kv arvostettu. No, en ole tutkinut tuota, mutta arvaisin, että tälaisen mikämikämaan opinahjon todistuksen arvo ei ole ihan sama kuin ennenkuin Kreml aloitti sotansa ja ryhtyi masinoimaan näitä tunnustamattomia mielikuvtusorganisaatioita.

Toinen kysymys on se, että Donetsk on joka tapauksessa aivan rintamalinjan lähistöllä. Saa olla aika kahjo jos sinne lähtee vapaaehtoisesti useammaksi vuodeksi lukemaan lääkäriksi :eek:
 
Toinen kysymys on se, että Donetsk on joka tapauksessa aivan rintamalinjan lähistöllä. Saa olla aika kahjo jos sinne lähtee vapaaehtoisesti useammaksi vuodeksi lukemaan lääkäriksi

Bäckmanin kannattaisi kertoa niille innokkaille opiskelijoille, että tällä hetkellä Donetskin yliopiston paperit ovat korkeintaan sen paperin arvoiset - ne diplomit, jotka nyt yliopistosta valmistunut oppilas saa eivät ole käypää tavaraa Ukrainassa, niitä voi pitää yhtälailla arvottomina myös länsimaissa, mutta mikä kiinnostavinta, Venäjälläkään "kansantasavaltojen" alaisuudessa suoritetuilla tutkinnoilla ei ole kovinkaan kummoista arvoa.

Jotkut ovat sodan aikana joutuneet hankkimaan kopioita aiemmista todistuksista Donetskista, heillä on aina ollut pelko perseessä, että todistukseen lyödään "Novorossija" -leima eikä vanhaa leimaa ajalta, jona tutkinto on suoritettu.

Käytännössä sodan ensimmäisen vuoden aikana (eli 2014) Donetskin yliopisto muutti länteen ja Donetskiin jäivät ne opettajat ja oppilaat, jotka eivät halunneet muuttaa länteen. Toivottavasti joku ei nyt googlettele ja kuvittele, että länteen muuttanut Donetskin yliopisto ja Donetskissa oleva "Donetskin yliopisto" ovat enää samaa puulaakia, mitä ne eivät ole. Siinä vaiheessa kun "kansantasavallat" lakkaavat olemasta olemassa, mielikuvitusvaltioiden paperit ovat wc-paperin arvoisia. En voi suositella kenellekään lähtöä opiskelemaan "kansantasavaltojen" alueelle.

vlad
 
kausaliteetti

Luutnantti
Bätmän kehuskelee että yliopisto on kv arvostettu. No, en ole tutkinut tuota, mutta arvaisin, että tälaisen mikämikämaan opinahjon todistuksen arvo ei ole ihan sama kuin ennenkuin Kreml aloitti sotansa ja ryhtyi masinoimaan näitä tunnustamattomia mielikuvtusorganisaatioita.

Toinen kysymys on se, että Donetsk on joka tapauksessa aivan rintamalinjan lähistöllä. Saa olla aika kahjo jos sinne lähtee vapaaehtoisesti useammaksi vuodeksi lukemaan lääkäriksi :eek:

Hinta on tn. Viron Tarttoa reilusti alhaisempi. Esa Laiho teki lekurin hommia kymmenen vuotta lääkintä-AU:n kliinisellä kokemuksella, repikääs siitä. Tuolla ei varmaan tarvitse kahdenkymmenen kandin jonottaa tutkimaan yhtä potilasta, mikään ei voita kliinistä kokemusta peruslekurin hommassa, ei edes ne kuuden ällän YO-paperit.
 
vlad

Respected Leader
Silmät auki ja katse Donetskiin/Donbasiin:

Raskaamman sarjan venäläisiä propagandakanavia saapunut "toimittajineen" Donbasiin. Tänään on ollut hiljaista (1. koulupäivä) ja tulitauko on pitänyt, joten katsotaan mitä tulevina päivinä tapahtuu.

vlad
 
vlad

Respected Leader
Jaa meinaatko ettei Ukrainasta tai Venäjältä saa rahalla leimaa?, Jompaankumpaanhan ne päätyvät ja todennäköisimmin Venäjään. "Varastimme, varastamme ja tulemme varastamaan."

Niin ostettu on aina ostettu, minä tarkoitin tutkintoa, johon ei liity lahjontaa millään muotoa tai missään vaiheessa. Tällä hetkellä tilanne on se, että "DNR-paperit" eivät Ukrainassa ole minkään arvoisia, eivätkä ne ole huudossa Venäjälläkään. Tämä tieto on peräisin länteen muuttaneilta yliopiston työntekijöiltä, jotka ovat satunnaisesti yhteydessä ex. kollegoihinsa Donetskissa. Ja Donetskissa taas suurin osa opettajista tiedostaa tilanteen absurdiuden voimatta sille kuitenkaan mitään - osa katuu sitä, että ei aikanaan lähtenyt (nyt se on myöhäistä).

Tässä yhteydessä en edes viitsi ryhtyä spekuloimaan ostetuilla todistuksilla, koska jokainen ymmärtänee sen, että harva länsimaalainen opiskelija ryhtyy lahjomaan opettajia saadakseen oikeita leimoja tai uusien todistusten osalta päivämääriä, jotka todistavat, että opinto suoritettu silloin kun alue ei ollut miehitetty.

Se pelko "Novorossija-leimasta" johtuu lähinnä siitä, että vaikka diplomissa on päivämäärä ajalta ennen miehitystä, leima voi herättää liikaa epäilyjä ja siksi sitä ei siihen haluta vaan toivovat, että saavat vanhan leiman.

Länteen muuttaneella Donetskin yliopistolla on varmasti kohtuulliset toiveet mitätöidä kaikki opintosuoritukset DNR:n alaisuudessa siinä vaiheessa kun alue on vapautettu, koska ne on kuitenkin suoritettu "Donetskin yliopiston" nimissä, vaikka kyseessä ei oikea laitos olekaan.

Siihen en ota kantaa kuinka yleistä Ukrainassa on ollut opintosuoritusten/todistusten osto lahjonnalla - onko ollut samalla tasolla mitä Venäjällä. (Voisin kyllä kysäistä asiasta).

vlad
 
adam7

Respected Leader
BAN
Hinta on tn. Viron Tarttoa reilusti alhaisempi. Esa Laiho teki lekurin hommia kymmenen vuotta lääkintä-AU:n kliinisellä kokemuksella, repikääs siitä. Tuolla ei varmaan tarvitse kahdenkymmenen kandin jonottaa tutkimaan yhtä potilasta, mikään ei voita kliinistä kokemusta peruslekurin hommassa, ei edes ne kuuden ällän YO-paperit.
Esa Laiholle kävi sitten niinkuin kävi :D

Muilta osin viittaan @vlad in vastauksiin yllä.
 
Vonka

Supreme Leader
Niin, onhan nyt jo vajaan parin vuoden ajan monet "asiantuntijat" sekä netin keskustelupalstojen kirjoittelijat olleet aivan varmoja kohta alkavasta Venäjän suurhyökkäyksestä Ukrainaan. Se kuulemma alkaa aivan varmuudella alkukesän aikana, keskikesän aikana, loppukesän aikana, koulujen alkamisen aikaan, ennen kelirikkokautta, olympialaisten aikaan (kesä- tai talvikisat), jalkapallon EM-kisojen aikaan, G20 huippukokouksen aikaan, Euroviisujen aikaan, Salattujen elämien alkamisen aikaan, Haluatko miljonääriksi ohjelman aikaan, talviaikaan siirtymisen aikaan, Venäjän vaalien aikaan, jne. Tuolta listalta voi valita haluamansa ajankohdan ja ruksia sen. Eikös se viimeisin hypetys koskenut täysin varmaa hyökkäystä Ukrainan itsenäisyyspäivänä.

Voisko tätä veikata samalla tavalla kuin kestolottoakin. Minä veikkaan, että hyökkäys tapahtuu ensi viikolla. Ja uusin veikkaukseni aina kymmeneksi viikoksi kerrallaan. Ja kun tekee kymmenen viikon kestoloton, niin saa vielä yhden ylimääräisen viikon bonuksena siihen päälle.

Ja tähän liittyen Suomenkin olisi kuulemma pitänyt tehdä liikekannallepano vähintäänkin kerran viikossa. Kukas se tässä muutama päivä sitten ehdotti täällä sitä 300 000 miehen liikekannallepanoa.

Aika paljon Venäjä pitää porukkaa valmiudessa kalliilla rahalla. Mutta näin on ollut jo kahden vuoden aikana ennenkin. Lysenko sanoo ao. jutussa että 100 000. OSINT-osastomme mukaan Donbasissa on 40 000. Krimillä on 50 000 ja rajoilla valmiudessa tarkastusharjoitusten aikana 90 000. Onhan sitä siinä.

300 000:n kansalaisen valmiusharjoituksia ehdotti Charly Salonius-Pasternak ja minä laitoin kantaa ottamatta linkin. Meille sellaisia ei tietenkään tule, mutta Venäjä toteuttaa Charlyn idean Venäjällä.
 
rebane1

Majuri
Vaikuttaa siltä että Tsekin Ostravassa on todellakin avattu Donetskin kansantasavallan edustuskeskus.
Mitään virallista asemaahan sillä ei ole , kuten jo kirjoitin.

Ukraina on jättynyt Kiovassa Tsekin konsulaatille nootin asiasta.
Nootissa vaaditaan Prahaa tarkastelemaan aluehallinnon päätöstä sallia terroristijärjestön avata edustuskeskus Ostravaan ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. ( nopea käännös ukrainasta )

Edustuskeskuksen johtajana toimii Nella Liskova , joka käyttää itsestään titteliä konsuli.

493341d-5-original.jpg

http://gordonua.com/news/war/-ukrai...tiya-predstavitelskogo-centra-dnr-148214.html
http://mfa.gov.ua/ua/press-center/n...ji-respubliki-tzv-predstavnicykogo-centru-dnr
 
Korsumajuri

Kapteeni
Putin’s War Games on Ukrainian Border Aimed Above All at Western Leaders, Analysts Say
Tämä unohtuu niiltä, jotka ajattelevat ettei Venäjä voi hyökätä Suomea vastaan, jos omalta puoleltamme olemme yhteistyökykyisiä (=suomettuneita). Suomi ei ole Venäjälle niin tärkeä maa, etteikö välejä voisi uhrata, jos tulee tarpeelliseksi esim. lähettää voimakas viesti länteen tai parannella asemia isomman alueellisen konfliktin edessä.

Sanktiot ovat taakka Venäjälle, siksi Kremlin pitää tehdä jotain. Koska eivät voi luovuttaa kasvot säilyttäen, yrittävät muilla keinoin. Venäjä lisää painetta Ukrainaa kohtaan, mutta todellinen kohde on länsi. Kuten jossain muualla (täällä?) kirjoitettiin, paras aikaikkuna Venäjän offensiivisille toimille sulkeutuu syksyn kuluessa. Syyssateet, kun ne tulevat, velliyttävät maaston haitaten kaluston liikuttelua, ja asevelvollisetkin pitää päästää reserviin.

edit: panovihre holopainen
 
Viimeksi muokattu:

ak.tied

Uskoisin, että Putin haluaisi nähdä Trumpin presidenttinä. Trump on jopa sanonut voivansa harkita Krimin tunnustamista. Ja linkkaamassani kirjoituksessa arvioitiin konfliktin eskaloitumisen olevan Clintonia vastaan vaaleissa, joten tällä hataralla logiikalla kelit ja muut huomioiden Putinin pitäisi eskaloida pian jos se auttaisi Trumpia vaaleissa ja Trump voisi ensi töikseen vetää pisteet kotiin kriisin lopettajana ja Putin saisi arvovaltaisen exitin asiassa. Taustalla kähmittäisiin toki muutama muu juttu sovinnolla päiväjärjestykseen, kuten Syyria.

Ja mitä Suomeen tulee, niin Suomi on uhrattavissa myös USAn näkökulmasta, joten suomettuminen suhteessa venäjään, brysseliin kuin natoonkin päin on tyhmää ja lyhytnäköistä ja mikään liitto ei voi antaa meille tekosyytä luottaa kehenkään muuhun kuin itseemme.
 
Ehkä Putin laittaa toivonsa Trumpiin. Krimin anneksointi hyväksytään ja pakotteet poistetaan. Raha ei lopukaan.
 
Venäjän omilla duuman vaaleilla (muistaakseni 18.9.2016) on varmasti oma merkityksensä siinä minkälaisia aktiviteetteja Putin aikoo toteuttaa lähiviikkoina..

Myös USA:n vaaleilla saattaa olla jonkinlainen vaikutus. Jos Venäjä laajentaisi sotaansa syksyn aikana se pakottaisi sekä Obaman että molempia presidenttiehdokkaita muodostamaan julkisesti näkemyksen Venäjän toimille..Todennäköisesti varsin kielteisellä tavalla Putinin kannalta katsoen. Varsinkin kun Trump'illa lienee pientä painolastia Venäjään liittyvien korruptio suhteidensa johdosta.

Eikä tässä vielä kaikki. Myös Venäjän presidentin vaalit lähestyvät. Niiden aika olisi normaalin aikataulun mukaan 2018, mutta useammassa yhteydessä on arvioitu että myös niitä aikaistetaan, kuten tehtiin jo duuman vaaleille. Vuodelle 2018 (muistaakseni kesäkuu/2018) ajoittusivat myös Venäjälle tärkeät jalkapallon mm-kisat. Sotiminen naapurimaissa ei oikein sovellu tämänkään tapahtuman aikataulutukseen..

Tottahan Venäjällä vaalien lopputulos on tiedossa jo etukäteen mutta siitä huolimatta niillä voi olla oma merkityksensä myös muiden tärkeiden tehtävien ja tapahtumien suunnittelussa.

Kun ottaa huomioon vielä luonnon olosuhteet, kelirikot ja talven pakkaset, niin näyttää pahasti siltä ettei Putinin kannalta tärkeälle sotimiselle meinaa löytyä sopivaa ajankohtaa..
 
kausaliteetti

Luutnantti
Vaikuttaa siltä että Tsekin Ostravassa on todellakin avattu Donetskin kansantasavallan edustuskeskus.
Mitään virallista asemaahan sillä ei ole , kuten jo kirjoitin.

Ukraina on jättynyt Kiovassa Tsekin konsulaatille nootin asiasta.
Nootissa vaaditaan Prahaa tarkastelemaan aluehallinnon päätöstä sallia terroristijärjestön avata edustuskeskus Ostravaan ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. ( nopea käännös ukrainasta )

Edustuskeskuksen johtajana toimii Nella Liskova , joka käyttää itsestään titteliä konsuli.

Katso liite: 11324

http://gordonua.com/news/war/-ukrai...tiya-predstavitelskogo-centra-dnr-148214.html
http://mfa.gov.ua/ua/press-center/n...ji-respubliki-tzv-predstavnicykogo-centru-dnr

Mukavan naisellisen oloisia nämä kansantasavaltojen edustajattaret. En ole vielä nähnyt julkisuudessa kellään paksuja mustasankaisia silmälaseja tai kuolleen kalan ilmettä, joilla uskottavuus luodaan.
 
jurppi

Ylipäällikkö
Ehkä Putin laittaa toivonsa Trumpiin. Krimin anneksointi hyväksytään ja pakotteet poistetaan. Raha ei lopukaan.

Meinaatko että Yhdysvaltojen hallinto (ja muut maailman finanssikeskukset) ryhtyisivät jakamaan Putinin hallinnolle lainarahaa? Mihinkähän Putin sitä rahaa oikein tarvitsisi? Osaako kukaan arvata?

Pitäisikö vielä Suomenkin osallistua kolehtiin?
 
Maidan

Respected Leader
Eikös ensi viikolla ole se G20 -kokous, johon Putin on menossa? Viime kerralla Putin joutui yksin luimistelemaan ryhmäkuvan reunassa, eikä kukaan tullut hänen kanssaan seurustelemaan. Nyt jos Venäjä aloittaisi avoimet sotatoimet Ukrainaa vastaan, niin Putin heitettäisiin niska-perse-otteella pois koko kokouspaikkakunnalta.

Eli eiköhän show ollut nyt vähäksi aikaa tässä. Pillit pussiin ja niin pois päin...

"G20 kokouksessa Venäjä tulee kiristämään läntä: "Jos että suostu Minsky sopimusten meidän tulkintaan eikä pakotatte Ukrainaa suosumaan niihin, tulemme etsimään toisia ratkaisuja mm sotilallisia". Luulen että sellaiseen järjettömyyteen, kuten oikeaan sotaan, Venäjä ei ole valmis. Toisaalta tälläistä massivista satahajoitusta ja tarkastuksia, jos muisti ei pettä, ei ollut Tsekkoslovakiaan v1968 tunkeutumisen ajoilta. Tälläisen maksimaalisen pullistelun tarkoitus pelottaa Läntä. Koko putinilainen agentuuri "kissingereista" - "steinmejereihin" jo aloittanut täydellä kelalla: ei tarvitse loukata näitä venäläisiä, muuten ne voi tehdä jotain mitä vain piru tietää" (A.Piontkovsky)

http://www.kasparov.ru/material.php?id=57C7E975027BB
-----------------
Okkupanttien puolta pitävä Anna Soroka välittämässä ettei "LNR:ssa" ihmiseet pitää Venäjän tukemia militanteja eikä heidän leskeista. Heille huudetaan kaduillakin "no mitä, tuliko sodittua tarpeeksi". Kuulemma militanttien vihaaminen on kasvussa. Nän sanoi "Hävettää, mutta tänne odotetaan ukrainalaista armeja".

Sama ilmeni Vladin tuomasta InformNapalmin sivuston videosta, jossa yksi salakuunneltu venäläinen haukkuu "lnr":lasia ihan pataan. "Normaaleja, jotka rakastavat rodinan (=äitivenäjän) on noin 20% loput ovat hänen mielestä sen luokan ääliöitä, joita hän harvoin tavannut koskaan, kun eivät ymmärrä hyvän ryssän päälle mitään".

Keskustelussa hän puhui ainakin elinkautiseen itseään. Myönsi "vuodattenensa paljon vertaa"(eli tappanut paljon) sekä ukrainalaisia että niskoitelivia paikallisia ja ihan omiakin.
 
Viimeksi muokattu:

jurppi

Ylipäällikkö
"G20 kokouksessa Venäjä tulee kiristämään läntä: "Jos että suostu Minsky sopimusten meidän tulkintaan eikä pakotatte Ukrainaa suosumaan niihin, tulemme etsimään toisia ratkaisuja mm sotilallisia". Luulen että sellaiseen järjettömyyteen, kuten oikeaan sotaan, Venäjä ei ole valmis. Toisaalta tälläistä massivista satahajoitusta ja tarkastuksia, jos muisti ei pettä, ei ollut Tsekkoslovakiaan v1968 tunkeutumisen ajoilta. Tälläisen maksimaalisen pullistelun tarkoitus pelottaa Läntä. Koko putinilainen agentuuri "kissingereista" - "steinmejereihin" jo aloittanut täydellä kelalla: ei tarvitse loukata näitä venäläisiä, muuten ne voi tehdä jotain mitä vain piru tietää" (A.Piontkovsky)

http://www.kasparov.ru/material.php?id=57C7E975027BB

Voihan se olla että Putin haluaa kiristää länsimaita Ukrainan tilanteella.. Mutta miksi Euroopan maat ja USA suostuisivat mihinkään myönnytyksiin? Siinä kun ei olisi järjen hiventäkään.. Tottahan Venäjä haluaisi ottaa hallintaansa koko Ukrainan, mutta mitä sitten?

Ukrainalaiset varmasti taistelisivat ja enemmän kuin todennäköistä on että he kykenevät myös estämään venäläisten miehityksen..mutta jos Venäjä kuitenkin saisi hallintaansa Ukrainan niin mitä sitten?

Euroopan maiden kannalta on ilman muuta selvää että Venäjä täytyy pysäyttää jo Ukrainassa..Jollei sitä tehdä niin seuraava rintamalinja löytyisi Moldovasta.. Tällöin Venäjä olisi käytännössä tullut tuhat kilometriä lähemmäksi Keski-Eurooppaa. Jo likimain "tykinkantaman päähän" entisistä vasallivaltioistaan..ja NATO:n rajalle.

Mutta, toisaalta. Juuri samalla tavalla Hitler valtasi Itävallan vuonna 1938. Ilman minkäänlaisia vastatoimia Euroopan muilta johtavilta valtioilta. Tiedetään että Putin harrastaa historiaa..Hän on varmasti lukenut toiseenkin kertaan siitä kuinka Hitler nousi valtaan ja ryhtyi aikoinaan laajentamaan Saksan elintilaa. Ainakin tähän asti Putin on toiminut jopa yksityiskohtia myöten samalla tavalla kuin suuri saksalainen esikuvansa.
 
Top