Ukrainan konflikti/sota

Se minua suorastaan hämmästyttää ettei kukaan tänne kirjoitteleva ole esittänyt sellaista vaihtoehtoa että Venäjä voisi hävitä aloittamiaan sotia Ukrainassa, Georgiassa, Moldoviassa, jne. jne.

No ehkä nyt vain pari vuotta. :)

28.8.2014

Epäsuhta tässä on ollut ja nimenomaan epäsymmetria.

Länsi tasoittaa kuviota vähän.

Symmetrisessä Putin häviää. Ukraina on välinäytös, jossa hän löi kätensä paskaan. Ei Venäjä mihinkään häviä mutta Putin häviää ja hänen mukanaan moni muukin.
 
Usein omaan kansaansa kohdistuvat väkivaltakoneistot kuitenkin romahtavat ulkoisen ja/tai sisäisen valtakilpailun vuoksi. Hyvin suuri mahdollisuus on siinä että näin tulee käymään myös Venäjällä. Ja, toisaalta ehkä Putin ei ole vielä tehnytkään suurinta (ja ehkä myös viimeisintä) virhettään, se odottelee vielä aikaansa, tulevaisuudessa.

Kremlin muurien sisäpuolella on ollut jo vuosisatoja krooninen valtataistelu :D Tämä tuorein nyrkkeilyottelu alkoi jo Neuvostoliitossa, kun Mihail Gorbatshov vaihdettiin Boris Jeltsiniin...sitten tuli oligarkit...nyt on Putin ja silovikit.

Venäjä on suuri ja monimutkainen tunkio. Se että hallitset Moskovaa ja Pietaria ei tarkoita mitenkään automaattisesti sitä että hallitset koko maata. Putin on kyllä kyennyt ottamaan Venäjän haltuunsa jopa yllättävän hyvin valitsemalla liittolaisensa eli käytännössä rikostoverinsa oikein ja oikeasta paikasta...

BN-IB152_KADYRO_J_20150423132318.jpg

Mikään ei ole kuitenkaan pysyvää ainakaan Venäjällä. Putin on juuri nyt voiton puolella, mutta saa nähdä miten kauan.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tämmöinen pyörinyt täällä jo?

Edit: Sijainti?
 
Viimeksi muokattu:
Katellut tuossa uutisointia G20-kokouksesta. Putin näyttää olevan yhtä hymyä ja tärkeitä keskustelijoita vaihtuu pöydän toiselle puolelle solkenaan. Australiassa vastaavassa häntä taas tylytettiin kunnolla. Mikä on toisin?
No esimerkiksi tämä voimalla uhkaaminen ja hyökkäysvalmiiden joukkojen esiin manaaminen. Jäin miettimään, miten tämä suhtautumisen vaihtuminen vaikuttaa itsevaltaisen autoritääriseen Putiniin?
Tyyppihän ei voi olla ajattelematta, että hei, täähän toimii! Meikä uhkaa sodalla ja puoli maailmaa matelee edessä. Hyvin vaarallinen ennakkotapaus tulevaisuutta ajatellen...
 
Se minua suorastaan hämmästyttää ettei kukaan tänne kirjoitteleva ole esittänyt sellaista vaihtoehtoa että Venäjä voisi hävitä aloittamiaan sotia Ukrainassa, Georgiassa, Moldoviassa, jne. jne.

Minulla on jo pitkään kasvanut näkemys että mitä kauemmin tätä sotaa naapurimaita (ja osin omia alueita/kansoja) vastaan käydään sitä varmemmaksi nousee vaihtoehtona Venäjän tappio. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan sellaisia resursseja joilla se voisi voittaa sodan Ukrainaa vastaan. Siksi Venäjän uhittelua ei lännessä oteta kovin vakavasti.

Venäjän nykyjohtoa vastaan nousee koko ajan uusia vihollisia ja uhkia. Suurin osa niistä tulee tulee tietenkin maan sisältä. Putinin ja hänen puolueensa todellinen kannatus ei ehkä olekaan niin pysyvää etteikö sille voisi löytyä haastajia tulevaisuudessa. Venäjän sisälle voi nousta useitakin rintamia jotka haastavat Putinin ja hänen hallintonsa.

Putinin tekemät ratkaisut eivät todellakaan osoita kovin häikäisevää valtiomiestaitoa. Käytännössä hän on tehnyt suuria virheitä virheiden perään. Monet niistä ovat korvaamattomia. Hän kykenee hallitsemaan Venäjää vain ja ainoastaan hallinnassaan olevien väkivaltakoneistojen avulla. Kaiken lisäksi kansalaisten valvontaa yhä tiukennetaan, luomalla yhä uusia "turvallisuusorganisaatioita"..

Oppositiopoliitikkojen, tai johtajia arvostelevien lehtimiesten murhat eivät ole mitään pikkujuttuja. Sotiminen demokraattisia suvereeneja itsenäisiä valtioita vastaan, tavoitteena laajentaa omaa diktatuurihallintoa naapurivaltioihin ovat erittäin suuria rikoksia. Tällaista väkivaltaa käyttäville/toteuttaville rikollisille kertyy väistämättä vihamiehiä.

Diktatuurit ovat katoavaa luonnonvaraa. Joskus ne kestävät hallitsijan elinajan. Usein omaan kansaansa kohdistuvat väkivaltakoneistot kuitenkin romahtavat ulkoisen ja/tai sisäisen valtakilpailun vuoksi. Hyvin suuri mahdollisuus on siinä että näin tulee käymään myös Venäjällä. Ja, toisaalta ehkä Putin ei ole vielä tehnytkään suurinta (ja ehkä myös viimeisintä) virhettään, se odottelee vielä aikaansa, tulevaisuudessa.

Jurppi on foorumin suurimpia Venäjän tuomiopäivän manaajia, joten kenelläkään muulla ei ole ollut tarpeen muistutella asiasta :)

Alusta lähtien on ollut selvää, että Putin lähti toimiin Ukrainan suhteen, "not from a position of strength, but fragility". Mutta, miten pitkään tarina jatkuu, ja millaisia käänteitä se vielä saa ennen loppuaan, sitä on mahdoton ennustaa.
 
Näyttää ainakin tässä jutun kuvituksena käytetyssä kuvassa Putinin sijoittelu kohentuneen G20-potretissa Australian kokoukseen verrattuna. Nyt näyttää kaveri hymyilevän aika keskeisellä paikalla eturivissä.
http://www.bbc.com/news/business-37269954

US to keep resisting Russian aggression in Ukraine, - Obama
The U.S. president and the British prime minister met in China.

The U.S. and the UK will continue to resist Russia's aggression in Ukraine, Censor.NET reports referring to RIA Novosti quoting the U.S. president as saying after the talks with new British Prime Minister Theresa May.

The UK has confirmed its commitments to the transatlantic security architecture, Obama said. According to him, the NATO allies see the world in the same way and will continue to resist Russia's aggression in Ukraine as well as confront cyber threats, fight terrorist networks, and take measures to put an end to Islamic State.
 
Katellut tuossa uutisointia G20-kokouksesta. Putin näyttää olevan yhtä hymyä ja tärkeitä keskustelijoita vaihtuu pöydän toiselle puolelle solkenaan. Australiassa vastaavassa häntä taas tylytettiin kunnolla. Mikä on toisin?
No esimerkiksi tämä voimalla uhkaaminen ja hyökkäysvalmiiden joukkojen esiin manaaminen. Jäin miettimään, miten tämä suhtautumisen vaihtuminen vaikuttaa itsevaltaisen autoritääriseen Putiniin?
Tyyppihän ei voi olla ajattelematta, että hei, täähän toimii! Meikä uhkaa sodalla ja puoli maailmaa matelee edessä. Hyvin vaarallinen ennakkotapaus tulevaisuutta ajatellen...
Teennäinen hymykin on hymyä. Ja kun kaikki tietää miten paskiainen koko putin, niin hymyilevät vastavasti. On myös olemassa protokolla, vaikka kuin inhottaisi, niin käsi on ojennettava tuon tasoisissa tapaamisissa.
 
Viimeksi muokattu:
Parisen viikkoa sitten venäläiset (ja separatistit) harjoittelivat maihinnousua Novoazovskissa (Mariupolista itään) - oliko kyseessä vain "viaton" harjoitus vaiko jotain muuta. Kuten itse jokunen viikko sitten pohdiskelin maihinnousua Asovan meren pohjoisrannikolle ja rannikolla on muutama otollinen kohde, jos Mariupol jätetään voimakkaasti puolustettuna huomiotta Berdjanskin seutu voisi olla mahdollinen maihinnousukohde (satama, kiitorata ainakin hekojen operoitavaksi, liikenneyhteydet itään että länteen sekä luoteeseen - P37).

Maihinnousu ja samanaikainen hyökkäys Mariupolin pohjoispuolelta kaupunki ohittaen. Mariupol motitetaan ja samalla vahvistetaan aluetta, mahdollisesti edetään Berdjanskista länteen kohti Krimiä mutta entäpä Donetsk?

Donetsk on ns. kansantasavaltojen tärkein kaupunki, sillä on myös propagandamerkitys - jota ei pidä unohtaa. Kaupungin merkityksen tähden olisi oletettavaa, että vähintä mitä Venäjä & militantit haluavat tehdä, on luoda kunnollinen puskurivyöhyke kaupungin ympärille ts. työntää Ukrainan joukot ainakin 20-30 km päähän kaupungista, jotta Donetskin asema oli turvatumpi, eikä se olisi niin altis rintamatapahtumille. Mutta asettaako tuolloin tavoitteeksi suoraan @Vonka 'n mainitsema Bahatyrin alue - riippuu osaltaan siitä, mikä on kokonaistavoite, jos se esim. on maakäytävä Krimille tai rintaman työntäminen etelä-pohjois-suunnassa riittävän kauas länteen ja Mariupolin saarrostus ja lopulta valtaus.

Tietty on syytä pohtia sitä, että olisiko Venäjä valmis maihinnousuun esim. Berdjanskiin? Sellaista operaatiota ei voi väittää "separatistien suorittamaksi", joten tuolloin on pelattava avoimin kortein eli tuolloin on asennoiduttava Venäjällä - ja lännessä - siihen, että puhutaan Ukrainan sodasta todellakin sotana eikä minään "välimuotona". Siinä mielessä perinteinen offensiivi "vapaaehtoisin suoritettuna" voisi tarjota useammalle taholle takaoven pitää Ukrainan sotaa edelleen jonain muuna kuin sotana - kuinka tärkeää tämä sitten enää on?

vlad

Mariupoli kiertäen mutta mistä? Tuota pidettiin vuosi sitten vaihtoehtona. Täytyy myöntää, että vuodet on mennyt itsellä jo sekaisin. Aikoinaan Separatistit ja Venäjä teki näitä kapeita hyökkäyksiä siellä täällä niin, että Liveua: kartta oli täynnä ohuita nuolia. En muista olitko sinä vai kuka joka totesi että siinä haetaan heikkoa kohtaa ja jos vaikka saisi motin parin nuolen välisestä alueesta.
Kuitenkin Mariupolin kiertämistä on yritettty ja ukrainalaisten reservit liikkuivat hyvin. Mariupolia varten olevat reservit kattavat varmasti aika laajan alueen myös länteen päin, ja vastuualueet on otettu huomioon.Ei tule olemaan helppoa Iivanalle.
 
Viimeksi muokattu:
Niin, minuakin kiinnostaisi tietää, että kumpi osapuoli tuossa oli vastaanottavassa päässä?

Paikka on tuossa. Horlivka on tuosta jonkin verran kaakkoon. Ukrainalaisten asemiin tuossa ilmeisesti tulee.
Tuubissa kiistelevät siitä milloin on kuvattu. Jotkut väittävät vuotta 2014 lokakuu, joku taas väittää olleensa ampuneessa tykistössä joku tappi ja tarjoaa elokuuta tälle vuodelle. Ota näistä selvä, kaikkee disinfoo levitetään.
http://wikimapia.org/m/#lat=48.374012&lon=37.871515&z=17&l=0&m=b
 
Näiden harjoitusten pitäisi tiedon mukaan olla Itä-Ukrainassa.

Kohdasta 1:07 eteenpäin, mitäs ritilöitä tuossa Bemareiden kyljissä on? Harvemmin nähtyjä. Pst-aseita vastaan vai naamioinnin kiinnittämisen helpottamiseksi? Puskaahan siihen oli väliin tungettu.
 
Paikka on tuossa. Horlivka on tuosta jonkin verran kaakkoon. Ukrainalaisten asemiin tuossa ilmeisesti tulee.
Tuubissa kiistelevät siitä milloin on kuvattu. Jotkut väittävät vuotta 2014 lokakuu, joku taas väittää olleensa ampuneessa tykistössä joku tappi ja tarjoaa elokuuta tälle vuodelle. Ota näistä selvä, kaikkee disinfoo levitetään.
http://wikimapia.org/m/#lat=48.374012&lon=37.871515&z=17&l=0&m=b

Sikäli ihan fiksu paikka, kun on ainakin teoriassa mahdollista, että matalimmilla kulmilla tulevat ammukset osuvat tuohon kasaan joka on vieressä. Kasa ei selvästikään ollut kylliksi korkea estämään tykistötulta kokonaan.
 
Kohdasta 1:07 eteenpäin, mitäs ritilöitä tuossa Bemareiden kyljissä on? Harvemmin nähtyjä. Pst-aseita vastaan vai naamioinnin kiinnittämisen helpottamiseksi? Puskaahan siihen oli väliin tungettu.

Näyttäisi PST-aseita vastaan olevan. Naamioinnin kiinnittämiseen kelpaa harvempikin ritilä.
 
Näyttää ainakin tässä jutun kuvituksena käytetyssä kuvassa Putinin sijoittelu kohentuneen G20-potretissa Australian kokoukseen verrattuna. Nyt näyttää kaveri hymyilevän aika keskeisellä paikalla eturivissä.
http://www.bbc.com/news/business-37269954

Kannattaa muistaa että kokous on Kiinassa...oletan että isäntämaa kykenee vaikuttamaan tuohon sijoitteluun. Päättelen niin jo ihan siitäkin, että kuvan keskellä on Xi Jinping ja Erdogan eli Kiina ja Turkki :D

Mielenkiintoisin episodi on kuitenkin tässä...

Kinaa syntyi, kun kiinalainen virkailija halusi Obaman koneessa matkustaneiden toimittajien siirtyvän muualle. Perusteellisesti hiiltynyt virkailija komensi lopulta myös Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja Susan Ricea huutaen ”Tämä on meidän maamme! Tämä on meidän lentokenttämme!”.

http://www.aamulehti.fi/maailma/modernia-tyoelamaa-lojerissa-saa-olla-toissa-4-12-tuntia-paivassa/

– Se voi aiheuttaa kitkaa. Me olemme isompi toimija kuin monet muut maat. Meillä on paljon koneita, koptereita, autoja, porukkaa. Se voi tuntua isäntämaasta vähän paljolta, Obama rauhoitteli.

8226964_orig.jpg

Amerikkalaislähteiden mukaan sotku syntyi, kun amerikkalaiset turvallisuusviranomaiset päättivät, että Obama laskeutuisi koneestaan koneen omia portaita pitkin, eikä käyttäisi lentokentän tarjoamia portaita. Hän ei siten astunut punaiselle matolle, jonka kiinalaiset olivat tuoneet paikalle. Tämä tulkittiin jopa tietoiseksi loukkaukseksi isäntämaata kohtaan.
 
Ei taida tulla tästäkään G20 kokouksesta Putinin riemuvoittoa. Jenkit antoivat jo rukkaset Syyrian tapauksessa.

http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2299494

Jo sunnuntaina Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi, että ratkaisu oli lähellä, kunnes Venäjä muutti kantaansa joissakin asioissa, joista piti olla jo sopu.

Neuvottele nyt sitten Venäjän kanssa :D

Minä kyllä vähän epäilen, että Venäjä ei edes halua sopua, kun se käyttää Syyriaa ulkopoliittisena aseena länsimaita ja aivan erityisesti USA:ta vastaan. Tämähän on kuin suoraan kylmän sodan oppikirjasta.
 
Ryssä halusi vain saada tietää, että mitä myönnytyksiä olisi saatavilla ilman, että he olisivat itse tehneet mitään.
 
Jo sunnuntaina Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi, että ratkaisu oli lähellä, kunnes Venäjä muutti kantaansa joissakin asioissa, joista piti olla jo sopu.

Neuvottele nyt sitten Venäjän kanssa :D

Minä kyllä vähän epäilen, että Venäjä ei edes halua sopua, kun se käyttää Syyriaa ulkopoliittisena aseena länsimaita ja aivan erityisesti USA:ta vastaan. Tämähän on kuin suoraan kylmän sodan oppikirjasta.

Jokainen suomalainen venäläisten kanssa neuvotellut tietää, mitä se veivaaminen ja se ikiaikainen viime hetken muuttaminen on: rasittavaa. Mutta se kyllä oikeasti kuuluu kulttuuriin. Syyria-aspekti on silti kovaa peliä Bostonissa, ei siinä mitään.
 
Back
Top