Ukrainan konflikti/sota

Ydinaseiden lisääntyminen ei ole erityisen suuri riski Venäjälle jolla on jo suurin ydinase arsenaali, lisäksi se on enemmän kuin hyväksyttävä hinta jos seurauksena on voitto Ukrainassa ja Putinin hallinnon aseman vahvistaminen, varsinkin jos vaihtoehtona on häpeällinen tappio ja hallinnon kaatuminen.

Kyllähän ydinaseiden käyttö olisi seurauksiltaan täysin arvaamatonta.

Vaikea uskoa että edes ydiniskun avulla voisi voittaa reilun 40 miljoonan asukkaan valtiota. Mistä löytyy ne joukot jotka kykenisivät ylläpitämään miehitysvaltaa?
- voisi nimittäin olettaa ettei ydiniskun kohteeksi joutunut kansa suinkaan kukita ja suutele miehittäjiään.

Toisaalta miten siihen suhtautuisi muu maailma?
- tuskin pakotteita ainakaan löyhennettäisiin
- voisin jopa uskoa ettei kaikki venäläisetkään hyväksy että sukulaiskansaa tapetaan ydinaseilla. Tai usko että niiden käyttö olisi ollut välttämätöntä Venäjän pelastamiseksi.

Sekään että Putinin hallinto kaatuu ei tarkoita että Venäjän hallinto kaatuu. Kyllä 140 miljoonan asukkaan valtiosta pitää löytyä joku muukin vaihtoehto presidentiksi kuin Putin.

Mutta nämä nyt on vain tällaista yleistä päättelyä.. Vaikea tästä on mitään vedenpitäviä todisteita löytää.
 
Tai usko että niiden käyttö olisi ollut välttämätöntä Venäjän pelastamiseksi.
Venäjän hallinto on tehnyt kaikkensa näyttääkseen voimakkaalta, ja että niiden armeija on niin voimakas ettei voi hävitä, Ukraina on paperia niiden edessä. Ja sitten jouduttaisiin iskemään ydinaseilla tuota paperia vastaan, jopa venäläiset voisivat siinä kohtaa hieman rapsuttaa päätään.
 
Tuli tässä mieleen sekin puoli Puolasta Ukrainan viimeisenä lukkona, että Yhdysvallat on pitkään tykännyt vittuilla Venäjälle proxy joukoilla. Mikäs sen parempi nukkearmeija tässä tapauksessa olisi kuin Puola joka ensinnäkin haluaa miellyttää Yhdysvaltoja kaikin tavoin, ja jolla on niitä omia voimakkaita motiiveja Venäjää vastaan, ja läntiseen Ukrainaan.

Samaan aikaan kun muut Euroopan maat leikkivät nappuloilla ja räjäyttelevät savimajoja, Puola kaataa 62 miljardia kalustoonsa 2022 mennessä.

http://nationalinterest.org/feature/poland-takes-its-military-might-seriously-18580?page=2
Ja jenkithän on käyttänyt proxya ihan omissakin rähinöissään käyttämällä yksityisiä armeijoita. On muuten Puolalla varmaan melko vahva armeija vuonna 2022!
 
Ja jenkithän on käyttänyt proxya ihan omissakin rähinöissään käyttämällä yksityisiä armeijoita. On muuten Puolalla varmaan melko vahva armeija vuonna 2022!
Kunhan käyttävät miljardinsa fiksummin kuin esim. Britit toisessa ketjussa mainittujen Nimrodiensa yms kanssa :D Suomi voisi lähettää neuvonantajia Puolaan, meidän joukot kuitenkin ovat aika tehokkaita hankinnoissaan. Niin voi vain kuvitella mitä saisi 62 tarkalla miljardilla.
 
Tällä blogistilla on mielestäni ihan mielenkiintoista pohdintaa Minsk II:n tilanteesta. Ja vaikuttaa ihan kohtalaisen puolueettomalta kirjoitukselta. Kumpikaan osapuoli ei ole täyttänyt Minsk II:n pykäliä. Ukrainalle on varmasti karvas kalkki nieltäväksi tuo maan perustuslain muuttaminen ja autonomian myöntäminen kapina-alueille. Kapinalliset ja Venäjä eivät puolestaan tunnu välittävän hevon peetä koko sopimuksesta. Mitäpä mieltä olette tuosta blogistin ajatelmasta, että tällä hetkellä kumpikaan osapuoli ei pysty saavuttamaan sotilaallista voittoa ? Onko Ukrainan edes mahdollista yrittää tätä ? Oma veikkaus on että ei. Länsi kun on painostanut olemaan yrittämättä ja vastus kapina-alueilla on Venäjän tuen takia varmasti kovaa luokkaa. Ja mikä mahtaa olla kapinallisten ja Venäjän perimmäinen tavoite ? Jatkaa samalla tavalla hamaan tulevaisuuteen, vai yrittävätkö sotilaallista ratkaisua ?

http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240901-minsk-ii-sopimus-on-venajan-voitto
 
Tällä viikolla allekirjoitetut pakotteet on aivan eri lukunsa. Edellisten eu:nkin tukemien pakotteiden vaikutus leikkasi kansalta osan varallisuudesta pois. Minimipalkka on pieni ja nuoret eivät voi ottaa asuntolainaa tai eivät edes pysty maksamaan kunnolla vuokriaan. Monet vasta vihityt parit asuvat jomman kumman vanhempien luona. Silti Suomi sai taas ostoryntäyksen tänä kesänä..

Nyt jenkit laittoi uusia pakotteita,ja niitä olisi kiva analysoida,että mitä ne meinaavat ja miten ne muuttavat tilannetta. Käsittänyt että aika paljon älämölöstä ja kauppasota puheista päätellen. Ne tulevat hyvään saumaan, juuri kun kaduilla on alkanut liikehdintä liittyen korruptioon ja köyhyyteen.
Putinin vastaus kansalle oli, että miksi kaikki vain odottavat että valtio tekee jotain. Itse täytyy tehdä ja kestää vaikeat ajat. Kuten hän itse ilmeisesti tekee vaatimattomalla palkallaan ja Ladan+peräkärryn omistamisellaan.
Noissa uusissa pakotteissa älämölöä Venäjällä herättää varmaan muutkin asiat, mutta yksi mielenkiintoinen yksityiskohta pistää silmään tuolta pakotteista.

Tuossa linkissä löytyy se kongressin pakotepaketti. Pitkästi asiaa.

https://www.congress.gov/bill/115th-congress/house-bill/3364/text?q={"search":["sanctions"]}&r=2#toc-H495A701470874819A71D75B8ADCCC654

Tässä tuosta pitkästä tekstistä yksi olennainen kohta.

"SEC. 241. Report on oligarchs and parastatal entities of the Russian Federation.

(a) In general.—Not later than 180 days after the date of the enactment of this Act, the Secretary of the Treasury, in consultation with the Director of National Intelligence and the Secretary of State, shall submit to the appropriate congressional committees a detailed report on the following:
(1) Senior foreign political figures and oligarchs in the Russian Federation, including the following:
(A) An identification of the most significant senior foreign political figures and oligarchs in the Russian Federation, as determined by their closeness to the Russian regime and their net worth.

(B) An assessment of the relationship between individuals identified under subparagraph (A) and President Vladimir Putin or other members of the Russian ruling elite.

(C) An identification of any indices of corruption with respect to those individuals.

(D) The estimated net worth and known sources of income of those individuals and their family members (including spouses, children, parents, and siblings), including assets, investments, other business interests, and relevant beneficial ownership information.

(E) An identification of the non-Russian business affiliations of those individuals.

(2) Russian parastatal entities, including an assessment of the following:
(A) The emergence of Russian parastatal entities and their role in the economy of the Russian Federation.

(B) The leadership structures and beneficial ownership of those entities.

(C) The scope of the non-Russian business affiliations of those entities."

Puolen vuoden sisään kongressin komiteoille raportit Venäjän hallinnon keskeisistä henkilöistä, oligarkeista ja heidän omaisuudestaan, sekä näiden henkilöiden keskeisistä suhteista ml suhteet Putiniin. Myös merkit korruptiosta raportoidaan. Tässä ruvetaan nyt todella penkomaan Venäjän johdon talouskiemuroita. Näistä voi aueta vielä Vladimirille, Dmitrille ja muillekin Venäjän johtohahmoille kiusallista tietoa. En yhtään ihmettele, että Dmitri pitää asiasta meteliä Twitterissä ja FB:ssä.
 
Kunhan käyttävät miljardinsa fiksummin kuin esim. Britit toisessa ketjussa mainittujen Nimrodiensa yms kanssa :D Suomi voisi lähettää neuvonantajia Puolaan, meidän joukot kuitenkin ovat aika tehokkaita hankinnoissaan. Niin voi vain kuvitella mitä saisi 62 tarkalla miljardilla.
Luin kanssa sen :D britit on tosiaan kunnostautuneet oikein urakalla hankinnoissaan! ;P
 
Haluaisin kyllä tietää mikä on tuo mainittu taidokkuus ja Venäjän vaikutusvalta?

Lyhyesti: länsimaat ovat alkaneet taas ottamaan Venäjän huomioon päätöksenteossa. Mennään jo lähes kylmän sodan tasolla tämän suhteen.

Eikä Venäjä turhaan ole esim. US Newsin listalla USAn jälkeen toiseksi vaikutusvaltaisin maa maailmassa ja Putin Forbesin listalla maailman vaikutusvaltaisin ihminen neljättä vuotta peräkkäin. Nämäkin ovat indikaattoreita vallasta, vaikkeivat mitään pyhiä totuuksia olekaan.

Putinin johtaman diktatuurin sotiminen on syössyt koko yhteiskunnan sellaiseen kurimukseen että sen vaikutuksista tullaan kärsimään Venäjällä kymmeniä vuosia.. Maa on lisäksi suljettu pakotteilla normaalin kansainvälisen oikeusvaltiojärjestelmän ulkopuolelle. Yhteiskunnan varat eivät riitä normaaleihin ja tavanomaisiin yhteiskunnan kuluihin, puhumattakaan tuotantotalouden välttämättömästi tarvitsemista investoinneista. Yhä suurempi osa kansaa elää köyhyysrajan alapuolella luontaistaloudessa. Puhumattakaan kaikista diktatuurin ja poikkeustilan myötä annetuista rajoitteista kansalaisoikeuksiin, -vapauksiin jne.. Koko ajan hallinto julkistaa uusia ja entistä pidemmälle meneviä rajoituksia, kiristää kansalaisten valvontaa jne.

Eli normaali tilanne Venäjällä, jää selkeästi toleranssin sisälle.

Kaikki tämä, sanoisko nyt vaikka "paska", kohdistuu vain ja ainoastaan Venäjään ja venäläisiin itseensä. Kaikkialla muualla yhteiskunnat kehittyy ja toimii täysin normaalisti.

Ai toimii? Ei siltä näytä, poliittiset järjestelmät vaikuttavat olevan pienessä kaaoksessa vähän joka puolella. Vaikka tämä ei Venäjän aiheuttamaa olekaan, se on heille edullinen kehityssuunta ja oivallinen vivutuksen kohde. Ja kuten tiedetään, tätä kaaosta Venäjä tukee monin tavoin.

Aika ihmeellisten silmälasien takaa pitää katsella maailmaa jos näkee Venäjän vaikutusvallan lisääntyneen. Propaganda on ehkä lisääntynyt, se näkyy jossain määrin länsimaisilla nettisivuilla jopa täälläkin.. En kylläkään näe sitä vaikutusvallan kasvuna. Tottahan kaikki tietävät miten minkälaisten kanavien kautta Venäjä pyrkii toteuttamaan mielipidevaikutustaan. Olipa se sitten hybridiä tai mitä hyvänsä.

Assad on edelleen vallassa ja lähi-idässä on pitkästä aikaa käynnissä sota, johon USA osallistuu pienellä liekillä. Venäjä sotii euroopassa saamatta sotilaallista vastausta. Venäjällä on vihdoin tarjota Kiinalle jotain arvokasta: länsimaiden huomion vetäminen johonkin kohteeseen. Mitä luulet että tapahtuu, jos Venäjä tosiaan hyökkää Ukrainaan avoimesti? Voisikohan käydä niin, että länsimaiden on joko pysyttävä varsinaisten taistelujen ajan sivussa tai otettava riski, että Kiina käy tekemään suurempia siirtoja Etelä-Kiinan merellä? Jos Ukraina ei sido riittävästi joukkoja, niin Kiina voi kannustaa Pohjois-Koreaa pieneen konfliktiin. Ja Venäjä voi avustaa neljännenkin teatterin avaamisessa Iranin avulla. Vaikka suoranaisesti Venäjä ei voikaan sanella päätöksiä, sillä on paljon erittäin hyviä kortteja kädessään.

Aivan samalla tavalla toimittiin kommunistien hallitsemassa Neuvostoliitossa. Siihen aikaan meilläkin oli eduskuntapuolueita jotka saivat ohjeet ja käskyt toimintaansa suoraan Kremlistä. Lisäksi kaikkien muidenkin puolueiden tuli myötäillä Neuvostoliiton suurlähetystön esittämiä mielipiteitä.. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei sallittu minkäänlaista poikkeamaa ns. ystävällisiin suhteisiin..se tuomittiin välittömästi "neuvostovastaisuudeksi".

Kaikilla toimillaan Putin pyrkii eristämään venäläistä yhteiskuntaa länsimaisesta vapaasta markkinataloudesta, oikeusvaltioperiaatteista, demokratiasta ja monipuoluejärjestelmään perustuvasta yhteiskunnallisesta hallinnosta. Kaikella tällä Putin ja hänen diktatuurinsa pyrkii tietenkin vahvistamaan ja turvaamaan omaa valtaansa Venäjällä.

Lukuunottamatta suomettumisen todellista vahvuutta Neuvostoliiton aikaan olen näistä aivan samaa mieltä. Venäjän tavoite ei ole vapaa, monikulttuurinen ja demokraattinen valtio, mutta miksi olisi? Nuo ovat keskiluokan ihanteita ja senhän hallinto on onnistunut poistamaan kohtuullisen tehokkaasti. Köyhillä ei ole varaa eikä aikaa kaivata noita, rikkailla ei tarvetta.

Mutta, ehkä joku näkee positiivisena ja suorastaan Putin'in taidokkaana onnistumisena sen että...
- hänen johdollaan on kyetty osittain palauttamaan Venäjälle samanlainen suljettu ja valvottu yhteiskuntajärjestelmä (diktatuuri) kuin oli aikoinaan Neuvostoliitossa.
- toki siinä mielessä erilainen diktatuuri että kommunistien sijaan Venäjää hallitsee nykyään Putin, hänen puolueensa sekä ns. oligarkit.
[/QUOTE]

Ei sitä tarvitse positiivisena nähdä, mutta selkeänä onnistumisena kyllä. Nämähän ovat olleet Putinin tavoitteita, jotka muuten tuntuvat toteutuvan kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Lisäksi venäläisten pahin pelko on paluu Jeltsinin aikaan, josta Putin johdatti heidät pois. Korruptioskandaalit, oligarkkien taistelut ja muu länsimaisittain käsittämättömän avoin rikollisuus _tukee_ Putinia, koska se pitää vahvasti mielissä uhan siitä, että seuraaja saattaa tarkoittaa paluuta 90-luvulle.
 
Lyhyesti: länsimaat ovat alkaneet taas ottamaan Venäjän huomioon päätöksenteossa. Mennään jo lähes kylmän sodan tasolla tämän suhteen.

Venäjän tavoite ei ole vapaa, monikulttuurinen ja demokraattinen valtio, mutta miksi olisi? Nuo ovat keskiluokan ihanteita ja senhän hallinto on onnistunut poistamaan kohtuullisen tehokkaasti. Köyhillä ei ole varaa eikä aikaa kaivata noita, rikkailla ei tarvetta.

Ei sitä tarvitse positiivisena nähdä, mutta selkeänä onnistumisena kyllä. Nämähän ovat olleet Putinin tavoitteita, jotka muuten tuntuvat toteutuvan kohtuullisen hyvällä menestyksellä. Lisäksi venäläisten pahin pelko on paluu Jeltsinin aikaan, josta Putin johdatti heidät pois. Korruptioskandaalit, oligarkkien taistelut ja muu länsimaisittain käsittämättömän avoin rikollisuus _tukee_ Putinia, koska se pitää vahvasti mielissä uhan siitä, että seuraaja saattaa tarkoittaa paluuta 90-luvulle.

Tavanomaisissa yhteyksissä, tällä tarkoitan lähinnä kaupallista toimintaa, Venäjän painoarvo alkaa olla varsin mitätöntä luokkaa. Erittäin suuri osa ulkomaisista yhtiöistä on lähtenyt Venäjän markkinoilta. Osittain tämä kehitys johtuu pakotteista mutta myös siitä että Venäjä on muuttunut ja edelleen kehittymässä yhä sulkeutuneemmaksi yhteiskunnaksi.

Viimeisimpänä oli tällä viikolla julkistettu internetin VPN-yhteyksien kielto. Näissä ei ole kysymys pakotteiden vaikutuksesta vaan lähinnä siitä että Putinin hallinto pelkää jo omia kansalaisiaan.. Siksi siellä lisätään jatkuvasti valvontaa ja kontrollia. Mutta jo pelkästään se että yhteiskunnassa tarvitaan salattuja yhteyksiä päästäkseen yhteyteen vapaisiin medioihin kertoo paljon yhteiskunnallisen kontrollin laajuudesta. Ja, sekin näyttää olevan liikaa hallinnolle.

En kyllä sanoisi että yhä lisääntyvä kontrolli ja yksittäisten kansalaisten valvonta voisi olla edes Putinin tavoite..

Minä pidän sitä johdonmukaisena seurauksena epäonnistuneesta hallinnosta, sotatoimista sekä yhä pidemmälle menevästä pakkovallasta ja diktatuurista. Se vie myös uskottavuutta Putinin propagandan julkituomasta kansan suosiosta. Samalla tavalla kuin johtavien oppositiopoliitikkojen salamurhat, vangitsemiset siitä että Putin saa presidentinvaaleissa ylivoimaisen kannatuksen.

P.S. Pakotteitakin ikävämmäksi saattaa Putinin kannalta muodostua se että USA aikoo julkistaa yksityiskohtaista tietoa venäläisten johtajien, poliitikkojen ja oligarkkien hankkimasta omaisuudesta ja talousrikoksista. Tämä on sellaista informaatiota jota Venäjän johto tuskin haluaisi päätyvän kansalaisten nähtäväksi.

Eihän sillä ole mitään vaikutusta Venäjän presidentinvaalien tuloksiin..nehän on tiedossa jo nyt. Mutta ehkä se on sopivan hauska tapa kuitata venäläishakkerien ja agenttien puuhailua USA:n vaalien aikana.
 
Noissa uusissa pakotteissa älämölöä Venäjällä herättää varmaan muutkin asiat, mutta yksi mielenkiintoinen yksityiskohta pistää silmään tuolta pakotteista.

Tuossa linkissä löytyy se kongressin pakotepaketti. Pitkästi asiaa.

https://www.congress.gov/bill/115th-congress/house-bill/3364/text?q={"search":["sanctions"]}&r=2#toc-H495A701470874819A71D75B8ADCCC654

Tässä tuosta pitkästä tekstistä yksi olennainen kohta.

"SEC. 241. Report on oligarchs and parastatal entities of the Russian Federation.

(a) In general.—Not later than 180 days after the date of the enactment of this Act, the Secretary of the Treasury, in consultation with the Director of National Intelligence and the Secretary of State, shall submit to the appropriate congressional committees a detailed report on the following:
(1) Senior foreign political figures and oligarchs in the Russian Federation, including the following:
(A) An identification of the most significant senior foreign political figures and oligarchs in the Russian Federation, as determined by their closeness to the Russian regime and their net worth.

(B) An assessment of the relationship between individuals identified under subparagraph (A) and President Vladimir Putin or other members of the Russian ruling elite.

(C) An identification of any indices of corruption with respect to those individuals.

(D) The estimated net worth and known sources of income of those individuals and their family members (including spouses, children, parents, and siblings), including assets, investments, other business interests, and relevant beneficial ownership information.

(E) An identification of the non-Russian business affiliations of those individuals.

(2) Russian parastatal entities, including an assessment of the following:
(A) The emergence of Russian parastatal entities and their role in the economy of the Russian Federation.

(B) The leadership structures and beneficial ownership of those entities.

(C) The scope of the non-Russian business affiliations of those entities."

Puolen vuoden sisään kongressin komiteoille raportit Venäjän hallinnon keskeisistä henkilöistä, oligarkeista ja heidän omaisuudestaan, sekä näiden henkilöiden keskeisistä suhteista ml suhteet Putiniin. Myös merkit korruptiosta raportoidaan. Tässä ruvetaan nyt todella penkomaan Venäjän johdon talouskiemuroita. Näistä voi aueta vielä Vladimirille, Dmitrille ja muillekin Venäjän johtohahmoille kiusallista tietoa. En yhtään ihmettele, että Dmitri pitää asiasta meteliä Twitterissä ja FB:ssä.
Omaisuuksien ja korruption tullessa julkiseksi, Medvedev on uhrattu median&korruption alttarille, ennenkuin USAssa kukaan ehtii edes nostaa sormeaan ja avaamaan suutaan puhujanpöntössä. Ja kaikki jatkuu kuin ennenkin, kun näennäinen syyllinen pimeisiin puuhiin on poistettu, Putin antaa ymmärtää että hän suuren kansan rakastavana ja rehellisenä johtajana on hyvin pettynyt lähellään olleeseen kyyhyn, ja että kaikki on nyt hyvin, menkäähän köyhät takaisin leipäjonoon.
 
Erittäin suuri osa ulkomaisista yhtiöistä on lähtenyt Venäjän markkinoilta.

Onko tuollaiseen väitteeseen olemassa jotain pientä faktaa tarjota?

Kulutuspuolelta tulee itseltä mieleen lähinnä stockmann joka luopui tavarataloista mutta jätti kiinteistöpisneksen.
Yksittäiset pienet esimerkit ei kuiteskaa tee vielä "suurta osaa"

Nopeesti kattota suurista toimijoista ei yksikään ole lähteny.

Shell, Total, General Motors, Renault, Phillip Morris, Auchan, Nestlé, Cadbury, Carlsberg. ( Santanderin sivuilla käytettiin näistä termiä "Main Foreign Companies"
https://en.portal.santandertrade.com/establish-overseas/russia/foreign-investment
Isoa toimiaa en edes googlella löytäny joka olisi hylänny liiketoiminnan venäjällä. Varmasti joku löytyy, mutta ollaan vielä kaukana "suurta osaa"

Jotkut isot tohtivat jopa investoida viime vuonna

2016 juttuja

IKEA to invest 2 billion euros more in Russia by 2020
http://www.reuters.com/article/uk-russia-ikea-idUSKBN0HD1TR20140918

Ikea is putting $1.6bn into new stores over the next five years or so. Leroy Merlin in September announced a €2bn plan to more than double the number of outlets in Russia over the same period. Pfizer is building a new drug factory, while Mars is expanding plants for chewing gum and pet food.
“This is the moment for investment,
” said Walter Kadnar, country head for Ikea, which last launched a new store in Russia
http://www.gulf-times.com/story/522431/Russia-sets-sights-on-foreign-investments
 
Kyllähän ydinaseiden käyttö olisi seurauksiltaan täysin arvaamatonta.
Tosin suorat vaikutukset ovat täysin laskettavissa, nykyään jopa voidaan ajoittaa isku sään mukaan jotta laskeuma saadaan vähemmän hankalalle alueelle.

Vaikea uskoa että edes ydiniskun avulla voisi voittaa reilun 40 miljoonan asukkaan valtiota. Mistä löytyy ne joukot jotka kykenisivät ylläpitämään miehitysvaltaa?
- voisi nimittäin olettaa ettei ydiniskun kohteeksi joutunut kansa suinkaan kukita ja suutele miehittäjiään.
Venäjällä on laaja reservi ja venäläisen miehitysjoukon ei tarvitse olla ihan justiinsa varustettu ja koulutettu. Pelko tulisi pitämään ukrainalaiset enimmäkseen kurissa kuten tsetseenitkin.
Lisäksi huomattava osa voidaan hajauttaa ympäri Venäjää eri käyttötarkoituksiin vanhaan tapaan.

Toisaalta miten siihen suhtautuisi muu maailma?
- tuskin pakotteita ainakaan löyhennettäisiin
Veikkaan että tehtäisiin liian vähän liian myöhään. Toivon että olen väärässä.

- voisin jopa uskoa ettei kaikki venäläisetkään hyväksy että sukulaiskansaa tapetaan ydinaseilla. Tai usko että niiden käyttö olisi ollut välttämätöntä Venäjän pelastamiseksi.
Ukrainalaisia on dehumanisoitu ja demonisoitu yli kolme vuotta, pieni vähemmistö tulee tuomitsemaan iskut mutta entä sitten? Lisäksi suurin osa on kognitiivisen dissosiaation vaikutuksen alla yhdistettynä Venäjän totuuteen ja pyrkii oikeuttamaan toimet itselleen.
Kuinka moni venäläinen on protestoinut Venäjän sotatoimia vastaan?

Sekään että Putinin hallinto kaatuu ei tarkoita että Venäjän hallinto kaatuu. Kyllä 140 miljoonan asukkaan valtiosta pitää löytyä joku muukin vaihtoehto presidentiksi kuin Putin.

Mutta nämä nyt on vain tällaista yleistä päättelyä.. Vaikea tästä on mitään vedenpitäviä todisteita löytää.
Putinin kilikin ensisijainen tavoite ja tehtävä on pitää itsensä vallassa.

Venäjän hallinto on tehnyt kaikkensa näyttääkseen voimakkaalta, ja että niiden armeija on niin voimakas ettei voi hävitä, Ukraina on paperia niiden edessä. Ja sitten jouduttaisiin iskemään ydinaseilla tuota paperia vastaan, jopa venäläiset voisivat siinä kohtaa hieman rapsuttaa päätään.
Rapsuttavat vähemmän päätään kuin jos paperille hävittäisiin.
 
Onko tuollaiseen väitteeseen olemassa jotain pientä faktaa tarjota?

Kulutuspuolelta tulee itseltä mieleen lähinnä stockmann joka luopui tavarataloista mutta jätti kiinteistöpisneksen.
Yksittäiset pienet esimerkit ei kuiteskaa tee vielä "suurta osaa"

Nopeesti kattota suurista toimijoista ei yksikään ole lähteny.

Shell, Total, General Motors, Renault, Phillip Morris, Auchan, Nestlé, Cadbury, Carlsberg. ( Santanderin sivuilla käytettiin näistä termiä "Main Foreign Companies"
https://en.portal.santandertrade.com/establish-overseas/russia/foreign-investment
Isoa toimiaa en edes googlella löytäny joka olisi hylänny liiketoiminnan venäjällä. Varmasti joku löytyy, mutta ollaan vielä kaukana "suurta osaa"

Jotkut isot tohtivat jopa investoida viime vuonna

2016 juttuja

IKEA to invest 2 billion euros more in Russia by 2020
http://www.reuters.com/article/uk-russia-ikea-idUSKBN0HD1TR20140918

Ikea is putting $1.6bn into new stores over the next five years or so. Leroy Merlin in September announced a €2bn plan to more than double the number of outlets in Russia over the same period. Pfizer is building a new drug factory, while Mars is expanding plants for chewing gum and pet food.
“This is the moment for investment,
” said Walter Kadnar, country head for Ikea, which last launched a new store in Russia
http://www.gulf-times.com/story/522431/Russia-sets-sights-on-foreign-investments
Huonosti voi käydä jos Kremlin nkvdistit laittavat kantrasanktiot jollekin näistä, kuten ovat laittaneet esim. Valiolle.
Ikeasta sen verran: kun omistaja halusi avata ensimmäisen liikeen Venäjällä,Kremlin mafia pyysi heti 100 tai 200 miljoona häneltä. Hän sanoi ettei ajo maksaa mitään. Eikä maksanut, sitten parin kk päästä (noin, en muista) avasi kuitenkin. Btw, Ikean omistaja on liikemies, joka asuu kerrostalossa ja ajaa vanhalla autolla, aivan toista maata kuten ne jolta vaatineet häneltä "otkat".
 
Viimeksi muokattu:
NEWS

AUG 4 2017, 11:05 AM ET
Pentagon Asks White House to Give Lethal Weapons to Ukraine
WASHINGTON — A recommendation to send high-tech tank-killing weapons to Ukraine to help in its fight against Russia is now at the White House, according to three U.S. officials.

The officials said a proposed aid package includes Javelin anti-tank missiles with an estimated cost of about $50 million.

"It is the right move and I see the fingerprints of Secretary of Defense Mattis all over it," said Ret. Adm. James Stavridis, former commander of NATO and an NBC News analyst.
http://www.nbcnews.com/news/us-news/pentagon-asks-white-house-give-lethal-weapons-ukraine-n789466
 
Maksimissaan 625 Javelin laukausta siis.. käytännössä vähemmän, koska koko summa ei ole ikinä pelkkiä kovia putkia.
 
Huonosti voi käydä jos Kremlin nkvdistit laittavat kantrasanktiot jollekin näistä, kuten ovat laittaneet esim. Valiolle.
Ikeasta sen verran: kun omistaja halusi avata ensimmäisen liikeen Venäjällä,Kremlin mafia pyysi heti 100 tai 200 miljoona häneltä. Hän sanoi ettei ajo maksaa mitään. Eikä maksanut, sitten parin kk päästä (noin, en muista) avasi kuitenkin. Btw, Ikean omistaja on liikemies, joka asuu kerrostalossa ja ajaa vanhalla autolla, aivan toista maata kuten ne jolta vaatineet häneltä "otkat".
Ingvar Kamprad pitää hyvin tuota illuusiota perheineen. Oikeastihan mies on miljardööri, jonka omaisuus on taitavasti yrityksiä ketjuttaen piilossa Luxemburgissa, Liechtensteinissa ja Caymansaarilla.
 
Zapad-harjoituksen alla kirjoitettua (jälleen sen verran pitkä tekstiä, että linkki tekstiin alustuksen jälkeen):

"Kilpajuoksu aikaa vastaan

Yhdysvaltojen, Ukrainassa taannoin vierailleen, erityislähettiläs Kurt Volkerin Radio Free Europelle heinäkuun 25. antaman haastattelun mukaan puolustuksellisten tappavien aseiden toimittaminen Ukrainaan tulisi sallia. Hän ei myöskään näe aseiden toimittamista provokaationa:

”…provoke Russia to do more than they are already doing, and it also isn't going to change any kind of balance that way.” (1)

Haastattelussa Volker muistutti siitä, että Venäjä sotii jo Ukrainan maaperällä ja että miehitetyillä alueilla sijaitsevat Venäjän komennossa olevat joukot ovat hyvin voimakkaat ja vahvasti aseistetut:

”First off, Russia is already in Ukraine, they are already heavily armed,"… "There are more Russian tanks in there than [tanks] in Western Europe combined. It is a large, large military presence." (1)

Heinäkuun viimeinen päivä the Wall Street Journal uutisoi “Pentagon Offers Plan to Arm Ukraine.” Uutisen mukaan Pentagon ja Yhdysvaltain ulkoministeriö ovat laatineet suunnitelman Ukrainan aseistamiseksi puolustustarkoitukseen tarkoitetulla tappavalla aseistuksella, kuten panssarintorjuntaohjuksilla. Aseiden toimittamiselle tarvitaan kuitenkin Valkoisentalon hyväksyntä, viranomaisarvioiden mukaan hyväksynnän saaminen voi viedä kuukausia. (2)

..."

http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/08/kilpajuoksu-aikaa-vastaan.html

vlad

tag: @Vonka @BlackFox
 
Back
Top