Ukrainan konflikti/sota

Venäjällä kaikille kansoille kuuluis kyllä oma itsenäisyys. Mutta kuinkas rajat tällä kertaa? Pidettäisiinkö vieläki kiinni kommunistien ja stalini rajoista vain annettaisiiko seuraavalla kerralla ihmisten päättää?
Vieläkin tapellaan joka kolkassa edellisen hajoamisen takia kun rajat meni Neuvostoliiton mukaan. Sama ongelma oli entisessä Jugoslaviassa.
Tapellaanko Uzbekistanissa tai Kazakstanissa maan rajoista? Tai Baltiassa, Puolassa ja lukuisissa muissa entisen Neuvostoliiton satelliitteina olleissa Itä-Euroopan maissa?

Neuvostoliitosta irtaantuneissa valtioissa ei tapeltu kommunismin romahduksen jälkeen. Uusi hallinto totesi tapahtuneen sekä tunnusti irtaantuneet alueet itsenäisiksi ja suvereeneiksi valtioiksi. Vasta Putinin ja silovik'kien johtama diktatuurihallinto on ryhdytty käymään sotaa, miehittämään itsenäisille naapurimailleen kuuluvia alueita, välittämättä itse allekirjoittamistaan kansainvälisistä sopimuksista, oikeudesta tai edes Venäjän itsensä tunnustamasta itsenäisyydestä.

Siitä olen samaa mieltä että periaatteessa kaikille kansoilla kuuluu itsenäisyys. Olettaen että niillä on itsenäisen valtiollisen aseman edellyttämät tosiasialliset perusteet ja lähtökohdat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtio
 
Vaikka paljon puhutaan Suomen geopolitiikasta niin vastaavasti Venäjällä on erityisen laajuutensa, asutuksen keskittymisen sekä väestönsä lukuisien kansalaisuuksien osalta tiedossa paljon suurempia ongelmia tulevaisuudessa. Venäjä on monilla tekijöillä mitattuna erittäin epäsuhtainen valtio.

Plemme selvastikin samalla "sivulla" mutta tuskin Suomella on geopolitiikkaa paljoakaan; enemmankin "geopolitical deficit"
... astuin tuohon tyhjioon, aina valmiina auttamaan:)

Venäjän hallinnon pitäisi kyetä uusiutumaan/muuttumaan avoimesti demokraattiseksi, markkinatalouden lakien sekä kansainväliseen yhteistyöhön kykeneväksi oikeusvaltioksi. Siitä ei ole näkyvissä merkkejä. Globaalista maailmasta irtaantuneella/sulkeutuneella diktatuurilla ei ole kestävää tulevaisuutta.
- hyvin kiteytetty; Putin itsekin sanoi smanalaisia juttuja hallintonsa alkuvaiheissa. Se, mista en ole paassyt (viela) jyvalle, on ettako missa kohtaa han tunsi tulleensa hoynaytetyksi - vai vaihtuivatko taustavoimat?

jakautuminen alkoi oikeastaan jo sata vuotta sitten Tsaarin vallasta luopumisella 1917. Bolsevikit anastivat Venäjän hallinnon armottoman väkivallan avulla. He kykenivät ideologiallaan,
- ei pida vahatella koululaitoksen kautta istutetun "neuvostoihmisen" arkkityypin voimaa; vain siella, missa sita on iso-venalaisten puolelta ruvettu polkemaan on sitten leimahtanut (toki Stalin teki hyvaa pohjatyota Krimin tataarien ja tsetseenien kanssa jo aiemmin - kappas vaan, muslimeita molemmat... mikahan lienee Putinin kansojen komissaarilta peritty isoin kansallisongelma?).

vain Euroopan puoleinen osa valtakuntaa ja vajaat sata miljoonaa venäläistä.
- siinapa se duginistien ponnahduslauta: eli, nain ei saa kayda... jottain;) tarttis tehra.

voisi tarjota tilaisuuden case malorossijan ratkaisuun molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla, sotilaallisen painopisteen siirtyessä
- tuo juttu on artikuloitu jo 1800-luvun ens. puoliskolla. ja sita vaannetaan aina vaan uuteen uskoon (tarpeen mukaan)
 
kommunismin romahduksen jälkeen. Uusi hallinto totesi tapahtuneen sekä tunnusti irtaantuneet alueet itsenäisiksi ja suvereeneiksi valtioiksi. Vasta Putinin ja silovik'kien johtama diktatuurihallinto on ryhdytty käymään sotaa, miehittämään itsenäisille naapurimailleen kuuluvia alueita, välittämättä itse allekirjoittamistaan kansainvälisistä sopimuksista
Tuossahan tuo on... kupletin juoni.

Ja sen muutoksen tapahduttua "paluumuutto" Venajalle onkin kiihtynyt kummasti> Kun taas, jos olisi haluttu rakentaa taloudellista yhteisoa (Eurasian...) niin nuo immeiset, osana "satelliitteja" olisivat olleet sen hankkeen todellinen voimavara.
 
original.jpg


Kuvassa keskellä on yksi ryhmä Wagner (Wagner group) terroristi Konstantin Bumbu
20.05.1970 г.р., henk.nro М-1074, ei voinut vastustaa ja laittoi kuvan omasta Espanjan https://goo.gl/bJzanb visiitista toukokuussa 2017 FB:n.

Bumbu on tarkkanampuja ja sotimassa ns filtteri komandassa Wagnerissa, joka hoittaa teloituksia ja kidutuksia.
Valitettavasti on epäselvä, mikä tehtävät hänellä oli Espanjassa ja kenen käskystä. Hänesta lisää: viime vuosina hän vaimonsa kanssa tehokkasti rötöstelleet. Perhe hujasi mm jopa kolme pankkia: "ОТП Банк", "Азиатско-Тихоокеанский Банк" и "РУСФИНАНС БАНК". Vankilasta K.Bumbu pelasti Groupe Wagner (en tiedä miksi joku s:n rosvo Utkin oikeutettu antamaan niin hienon nimen ryhmälle), ja sen kanssa sopimusta tehneenä Konstantin lähti veriselle donbass-syyria työmatkalle (komandirovkalle). Mutta vaimoa passitettiin vankilaan oikeuden päätöksellä 2017.

Siinä aikana kun vaimo Oksana Bumbu lusii, mies vaihtoi kuumat syyrialaiset aavikkot espanjalaiseksi lomakohteeksi. Hänellä riitti myös "wagnerilaisten" maksamia rahoja maksaa tyttärelle Veronikalle maisteritutkinnon МГИМО:ssa, eikä voi sulkea pois että Veronika Konstaninovna aloittaa oman diplomaattisen uran juuri Espanjassa (venäjän erikoispalvelun agenttina).
Ихтамнет_м0209 в Facebook.



Смотрите также: У СБУ есть видео участия наемников Вагнера в боях под Луганском и в захвате Луганского аэропорта, - Гуськов








Читайте также: "ЧВК Вагнера" вербует своих наемников в колониях. Подбираются заключенные за тяжкие преступления, - СБУ

"Для тех, кто хочет лично ознакомиться с криминальным прошлым семьи Бумбу-Каримовых:
https://sudact.ru/regular/doc/Iuxpr6mhDUV9/
https://sudact.ru/regular/doc/JQQnsF35nklF/
https://sudact.ru/regular/doc/9jc3AOqaN2VJ/
https://sudact.ru/regular/doc/iJyKr4kgo7lx/", - обращают внимание авторы паблика.
перейти на форум
https://censor.net.ua/p463353
 
Kyllahan tuo Veronika uppoaa sinne (Espanjaan) mukavan huomaamattomasti.
- oliko tuossa poimimassasi kuvassa geo-tagia jaljella (tuskinpa vaan, jos se oli somen kautta)?
 
Tapellaanko Uzbekistanissa tai Kazakstanissa maan rajoista? Tai Baltiassa, Puolassa ja lukuisissa muissa entisen Neuvostoliiton satelliitteina olleissa Itä-Euroopan maissa?

Neuvostoliitosta irtaantuneissa valtioissa ei tapeltu kommunismin romahduksen jälkeen. Uusi hallinto totesi tapahtuneen sekä tunnusti irtaantuneet alueet itsenäisiksi ja suvereeneiksi valtioiksi. Vasta Putinin ja silovik'kien johtama diktatuurihallinto on ryhdytty käymään sotaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtio
Nyt on eri historiankirjan kun mulla.

Tšetšenia(venäjä)
Georgia(Abhasia,ossetia) moldova(transnistia)
armenia-azerbaitzan(nagorno karabth)
Kaikki alkoi liki välittömästi tai jopa muutamaa vuotta ennen kuin Neuvostoliitto hajosi. Kaikissa syynä etniset erimielisyydet.
 
Kysymys ei olekaan pelkästään Krimistä.. Kun iso pyörä taas pyörähtää niin tapahtuu paljon muutakin.

Nykyisen kehityksen jatkuessa Venäjä vaarantaa koko Ural'in takaisen alueensa ja niitä muita mantuja. Siinä tilanteessa ei Krimillä liene juuri mitään erityisempää merkitystä.. kuuluipa se Venäjään tai ei.

Suurine maa-alueineen Venäjä muodostaa erittäin epäsuhtaisen valtakunnan. Se nähtiin Neuvostoliiton romahtaessa. Sillä kertaa Venäjän imperiumista katosi noin 2/3 talouden resursseista ja yli puolet väestöstä. Maa-alueistakin irtaantui koko Euroopan puoleinen osa sekä valtavia alueita aiemmin Venäjään kuuluneesta Keski-Aasiasta.

Aivan samanlainen osavaltioiden ja kansallisuuksien irtaantuminen on mahdollista myös Putinin diktatuurin hajotessa. Tämäkin saattaa tapahtua (ja todennäköisesti tapahtuukin) aivan samalla tavalla rauhanomaisesti kuin yleinen irtaantuminen Neuvostoliiton päättymisen johdosta.

Jo, nykyinen kehitys koko Venäjällä on tuonut esille sen totuuden ettei yksikään muu kansallisuus/kansalaiset halua elää "ryssän" alamaisena kuin "ryssät" itse. (pahoittelen r-sanaa, mutta se on erittäin sopiva juuri tässä yhteydessä).

Ei olekaan pelkästä Krimistä kyse tuossa skenaariossani, vaan Venäjän "balkanisoitumisesta" eli sisäisestä hajoamisesta, jolloin hallinto joutuisi priorisoimaan sotilaallisia ja taloudellisia resurssejaan maan sisäisiin asioihin ja näinollen tulisi paineita ratkaista maan ulkoisia haasteita sopimusteitse. Resursseja tultaisiin kohdentamaan tietenkin öljy- ja maakaasutuotannon alkulähteille, hiilivetyjen siirtoinfran ja -väylien, sekä tärkeiden sotilaallisten ja teollisten kohteiden turvaamiseen. Krimillä on huomattava sotilaallinen merkitys Venäjälle, kuten 2014 saimme huomata kun taas Itä-Ukrainan pilipalitasavallat on keinotekoinen viritelmä ja voisi näin olla luovutettavissa takaisin Ukrainan hallintaan. Tuohon rauhanomaiseen hajoamiseen taas vaikuttaa se vanha nyrkkisääntö että missä hiilivetyjä, siellä ongelma, eli luonnonvaroiltaan rikkaiden tasavaltojen irtautuminen tuskin tapahtuisi kivuttomasti.
 
eri historiankirjan kun mulla.

Tšetšenia(venäjä)
Georgia(Abhasia,ossetia) moldova(transnistia)
armenia-azerbaitzan(nagorno karabth)
Kaikki alkoi liki välittömästi tai jopa muutamaa vuotta ennen kuin Neuvostoliitto hajosi
Kaikkihan nuo juontavat valloitussotiin kauan sitten (Katariina on Suuri Krimin vuoksi jne...)
- Stalin siirsi musulmaani tsetseenit (kuin myos musulmaani Krimin tataarit) kauas pois syntysijoiltaan, ku ei pitanyt heita luotettavina
- loppulista onkin sitten ollut olemassa jo ennen NL:n syntya, pl. Transnistria, joka muistuttaa syntymansa puolesta Burman Kultaista Kolmiota; kansallisvaltionimikkeeltaan Shan State[A])

[A] Kansallis-Kiinan jaatya haviolle Kommari-Kiinalle 2 Tsiang Kai-Sekin divisioonaa vetaytyi Burman puolelle... mitahan taalla, keskella skuttaa, tekis :(henkensa pitimiksi? Aahh, pannaan oopiumim-pellot:cool: pystyyn, meillahan on noista ilmakuljetuksista jo kokemusta
NL:n hajottua, tuollapain Moldovaa olleet 2 neukku-divisioonaa maarattiin kotiin, ja palattuaan hajotettaviksi:(
- komentaja: mitahan siella tekisi hengen-pitimiksi? Njaah - Njietu
- jaadaan tanne, ja julistetaan oma tasavalta;)
 
Krimillä on huomattava sotilaallinen merkitys Venäjälle, kuten 2014 saimme huomata kun taas Itä-Ukrainan pilipalitasavallat on keinotekoinen viritelmä ja voisi näin olla luovutettavissa takaisin Ukrainan hallintaan. Tuohon rauhanomaiseen hajoamiseen taas vaikuttaa se vanha nyrkkisääntö että missä hiilivetyjä, siellä ongelma, eli luonnonvaroiltaan rikkaiden tasavaltojen irtautuminen tuskin tapahtuisi kivuttomasti.
Jatit sanomatta, etta kun Krimia/ Sevastopolia ei enaa vuokrata, vaan se on osa Venajaa, niin aluevesirajat siirtyivat aivan ratkaisevasti suhteessa oljy-/kaasuloydoksiin
- google tietaa, jos joku jaksaa painaa napista (kaikki tunneteut kentat on sinne merkitty, entisine ja uusine aluevesirajoineen)
 
Nyt on eri historiankirjan kun mulla.

Tšetšenia(venäjä)
Georgia(Abhasia,ossetia) moldova(transnistia)
armenia-azerbaitzan(nagorno karabth)
Kaikki alkoi liki välittömästi tai jopa muutamaa vuotta ennen kuin Neuvostoliitto hajosi. Kaikissa syynä etniset erimielisyydet.
Tottakai nämä on tiedossa.

Näissä Venäjä tai paikalliset venäläiset (vähemmistöinä olevat) eivät luovuttaneet hallintoa alueen varsinaiselle väestölle. Joissain on varmasti ollut myös keskinäisiä kahinoita erilaisten heimojen/sukujen ja vallantavoittelijoiden kesken jne. Osin niinkin että osa paikallisista on hakenut omien tavoitteidensa taakse venäläisiä sotavoimia jne.

Useimmissa tapauksissa Venäjän on kuitenkin sekaantunut tapahtumiin sotilaallisesti vain omien, keskusvallan intressiensä vuoksi.. Näin on käytännössä rikollista miehitystä jatkettu. Vastaavia tapauksia on paljon muitakin. Nämä alueet ja maat tulevat varmasti irtaantumaan venäläismiehityksestä/hallinnosta heti kun siihen aukeaa sopiva tilaisuus.
 
Osin niinkin että osa paikallisista on hakenut omien tavoitteidensa taakse venäläisiä sotavoimia jne.

Useimmissa tapauksissa Venäjän on kuitenkin sekaantunut tapahtumiin sotilaallisesti vain omien, keskusvallan intressiensä vuoksi.
Tama on poikkeus tuohon saantoosi, koska historiallisesti Abkhazia on ollut gruusialaisten sortama, ja on parempi olla Venajan suojelusvaltio kuin Gruusian maakunta.
 
Venäläismedia: Tunnuksettomat sotilaat ovat piirittäneet Itä-Ukrainan Luhanskin
Tänään klo 13:50
Itä-Ukrainan Luhanskissa tunnuksettomat sotilaat ovat piirittäneet kaupungin keskustan, uutisoi Novaja Gazeta.

Itä-Ukrainassa sijaitsevan Luhanskin kaupungin keskustan ja hallintokeskuksen ovat venäläismedian mukaan piirittäneet tunnuksettomat sotilaat.

Novaja Gazeta kirjoittaa, että sotilailla on aseita.Itsenäiseksi julistautuneen Luhanskin kansantasavallan johtaja Igor Plotnickij käski sotilaita vapauttamaan kaupungin, mutta he eivät reagoineet siihen millään tavalla.

Sotilaat estävät pääsyn hallinnollisiin rakennuksiin.Tällä hetkellä tunnuksettomien sotilaiden kansalaisuudesta tai vaatimuksista ei ole vahvistettua tietoa.
https://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201711212200548567_ul.shtml
 
Eikös Donetskin ja Luhanskin kapinallisilla ole jo jonkun aikaa ollut jotain kahnausta ? Jospa tuo olisi jonkinlainen kurinpalautus ja luonnollisesti Venäjän masinoima.

Venäläiseen doktriiniin kuuluu ulkopuolisten apurien korvaaminen venäläiseen hallintoon kuuluvilla tahoilla heti kun ulkopuolisiin littyvät riski lisääntyvät, edut vähenevät tai naama alkaa kyllästyttää.
 
Eikös Donetskin ja Luhanskin kapinallisilla ole jo jonkun aikaa ollut jotain kahnausta ? Jospa tuo olisi jonkinlainen kurinpalautus ja luonnollisesti Venäjän masinoima.

Taitaa olla Luhanskin hiekkalaatikon sisäisiä. Pilipalitasavallan "sisäministeri" Kornet ja "johtaja" Plotnitsky ottavat mittaa toisistaan. English Lugansk kertoo, että molemmilla on tukea Venäjän puolelta eri viranomaistahoilta :). Tilanne on sekava, pyssymiehet eivät oikein taida tietää ketä milloinkin totella. Jotkin mobiiliverkot on ajettu alas ym.
 
Tuleeko nyt Etelä-LNR ja Pohjois- LNR??:D
Vai tuleeko Luganskaja Ylikansojen Ylin Kansan tasvalta??:D
 
Viimeksi muokattu:
Kuinkahan monta kertaa maailmanhistoriassa on nähty tämä ilmiö siitä mitenkä "vallankumous syö lapsensa?" Ennen pitkää uudet vallanpitäjät tai kaappaajat ryhtyvät kinastelemaan keskenään vallan ja saaliin jaosta.

Tässä on kyllä enemmän kyse naapurimaan valloitussodasta kuin sisällissodasta.

Venäjä on propagoinut, mobilisoinut, aseistanut, johtanut, organisoinut, tukenut...

Vaikea kuvitella että ukrainalaisilla olisi juurikaan sananvaltaa noissa mielikuvitusvaltioissa.
 
Back
Top