Oikeassa olet.
Lyriikasta en tiedä, mutta kieli on suorastaan törkeää.
Toisaalta joku viisas on aikoinaan todennut, että "koskaan ei voi saada tarpeeksi sitä mitä ei tarvitse". Ukrainan voi pelastaa vain ukrainalaiset.
Edelliseen - stereotypioita vilisevään viestiisi - en jaksa vastata, mutta tässä osut sikäli oikeaan, että Ukrainan voi pelastaa vain ukrainalaiset, mutta...
Kuten
@Kapiainen kirjoitti, Ukrainan tilanne on kokolailla surkea, itse pidän eräänä merkittävänä tekijänä sitä, että maassa ei suoritettu dekommunisaatiota 90-luvulla Viron ja muiden Baltian maiden tapaan. Kun katsoo kehitystä, ne maat, joissa tehtiin pesäero kommunistiaikaan (ts. neuvostoaikaan) ovat tällä hetkellä vuosikymmeniä yhteiskunnallisessa kehityksessä edellä, ne maat, jossa tämä toiminta jäi tekemättä, ovat - no Venäjän talutushihnassa, tai sitten maita, joiden kanssa Venäjä on konfliktissa/sodassa. Jos jätetään huomiotta 90-luvun alkupuoli, Venäjä on pyrkinyt kampittamaan naapurimaitaan, joissa on yritetty ottaa "oikeus omiin" käsiin ts. potkia venäläisrahalla toimiva valtakoneisto hittoon. Moldovassa tämä alkoi oikeastaan jo ennen Jeltsinin aikaa neuvostoaikana maan jakautumisprosessin alkaessa (idän ja etelän venäläismielinen väestönosa ja vastaavasti lännen moldovalaiset, joka katsoivat länteen ja Romaniaan).
Itse asiassa minusta tuntuu, että kovinkaan moni ei voi ymmärtää tai käsittää sitä kuinka korruptoituneeksi poliittinen - oligarkkivetoinen - järjestelmä on Ukrainassa ja monessa muussa ex. neuvostotasavallassa edennyt. Luke Hardingin teoksessa "
Vaiennettu" (Litvinenkon murhatutkinta) kerrotaan tylysti, että ennen EuroMaidania Janukovitshin alaisuudessa maa oli samalla tiellä kuin Venäjä ja Valko-Venäjä, joita on myös kuvattu mafiavaltioiksi. Toki tämä kehitys oli alkanut jo aiemmin, mutta Putinin hallinnon aloitettua voimakkaan sekaantumisen Ukrainaan v. 2004/2005 (Justsenkon myrkyttäminen, Oranssi vallankumous, tuki Janukovitshille) venäläisellä kaasu- ja öljyrahalla korruptoitiin järjestelmää miljardeilla, tarkoitus oli selkeä - heikentää Ukrainaa sisäisesti ja samalla epävakauttaa poliittista järjestelmää ja tehdä siitä entistä enemmän Venäjästä riippuvainen. Putin pelkäsi jo tuolloin kansan lähtevän Venäjälläkin kadulle, joten hänen kannalta oli tärkeää, että naapurimaissa ei enää nähtäisi Georgian tapaista - jotakuinkin onnistunutta - vallankumousta, Oranssi vallankumous Ukrainassa oli Putinille todellinen "
wake up call", jonka jälkeen Venäjä ryhtyi järjestelmällisesti luomaan epävakautta alueelle, jonka laski omaksi etupiirikseen.
Tämä nähtiin myös Virossa, mutta - virolaisten onneksi ja meidän onneksi - Viro oli jo tuolloin yhteiskunnallisesti sen verran vahvempi, että Pronssisoturikiistan myötä nähdyt mielenosoitukset ja painostustoimet eivät johtaneet pahempaan kaaokseen.
Ukrainassa eräs merkittävimmistä ongelmista on se, että ensinnäkään Euromaidania ei ehditty saattaa loppuun saakka, tarkoituksena oli kokonaisvaltaisempi yhteiskunnallinen muutos, joka katkesi Krimin miehitykseen ja sotaan Itä-Ukrainassa, muutosprosessin katkettua, nähtiin se, että valtaan jäi perinteisiä oligarkkeja ja vanhoja puolueita, tai niiden raunioille nousseita uusia kyhäelmiä, korruptoituneessa valtarakenteessa ei siis tapahtunut riittävää muutosta, ja jokainen ymmärtänee, että tällaisessa tilanteessa, korruption vastainen taistelu on hitaampaa kuin tilanteessa, jossa valtarakennettakin saadaan puhdistettua ja asetettua esim. rajotteita oligarkeille tms.
Ukrainassa yksikään merkittävä oligarkki ei ole uskaltanut repiä itseään irti menneestä ja asettaa kokonaisuudessa maan itsensä edelle - taustalla on varmasti pelko siitä, että jos (kun) hän epäonnistuu, muut oligarkit puukottavat varmasti selkään ja omaisuus pistetään uudellenjakoon, luottamus oikeuslaitokseen on kokolailla heikkoa, ja kun oikeuslaitos on edelleen korruptoitunut, laillinen omaisuus voi päätyä koplauksella vääriin käsiin oikeuden hyväksynnällä näennäisen laillisesti. Poroshenko olisi voinut presidenttinä repiä itsensä irti menneestä, mutta hänkään ei tähän halunnut/kyennyt - syynä saattaa olla enemmän juuri psykologiset syyt kuin päivän politiikkaan liittyvät syyt.
Ja koska Ukraina oli yhteiskuntana keväällä ja kesällä 2014 käytännössä romahtamispisteessä, ilman länsiapua se ei välttämättä olisi selvinnyt ensimmäisistä ratkaisevista kuukausista, asetti länsi hyvin tiukkoja ehtoja Ukrainalle - maa oli (ja on edelleen) puun ja kuoren välissä. Se, ettei Ukrainaan julistettu sotatilaa loppukesästä 2014 tai talvella 2015 (Debaltsevo), johtuu todella paljon frau Merkelistä ja mr. Obamasta - ja kyllä siellä taustalla paukutti rumpua moni muukin, jotka eivät halunneet sodan eskaloituvan, jotka toivoivat ja uskoivat, että diplomatialla ja dialogilla saadaan toivottu tulos aikaan. No, ei saatu - ja jos olisivat kuunnelleet esim. baltteja, olisivat ymmärtäneet, että ei tulla saamaankaan. Käytännössä asetelma oli se, että Minskin sopimuksista lipeäminen ja sotatilan julistaminen olisi tarkoittanut sitä, että Ukraina olisi jätetty yksin - tai näin uhattiin, eikä Ukrainassa kukaan uskaltanut vaarantaa ulkomaisia lainoja tai taloudellista tukea sekä neuvotteluyhteyttä länteen sodanjulistuksella. Ikävä kyllä kansainvälinen politiikka on tällaista, ja maa, joka on akuutin avun tarpeessa ja joka on romahtamispisteessä, joutuu usein nöyrtymään isompien vaatimusten edessä. Suomen kannattaa ottaa etenkin tästä oppia, ja pitää maanpuolustuskyky tarpeeksi korkealla ja tehdä sellaisia sitoumuksia rauhan aikana, joihin voidaan luottaa ts. ettei käy kuten Ukrainassa, jossa luotettiin Budapestin sopimuksen takaavan maan rajojen koskemattomuuden, Ukrainassa myös asevoimien annettiin rapistua vuosikymmenten aikana, eikä maalla ollut mitään kunnollista maanpuolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa, johtuen osaltaan Venäjän vaikutuksesta, joten Venäjä ei ollut vihollinen - tulokset nähtiin keväällä 2014. Lisäksi asevoimien ja turvallisuusjoukkojen miehistöstä huomattava osa oli taustaltaan venäläisiä, mikä omalta osaltaan halvaannutti koneiston.
Kirjoituksellani ei ole tarkoitus puolustella ukrainalaisia, vaan koettaa selventää miksi on käynyt kuten on käynyt - miksi kehitys on hidasta, mutta sitä tapahtuu kaiken aikaa. Euromaidanin jälkeen Ukrainan lehdistönvapaus on parantunut, korruptoituneisuus on pienentynyt, talous kääntyi kasvuun 2016 lopulla, ulkomaisten investointien määrä on lisääntynyt, kansalaisyhteiskunta on kehittymässä - nuoret mutta myös vanhemmat ovat perustaneet paljon erilaisia liikkeitä ja pienpuolueita haastamaan luutuneita valtarakenteita - harmi, että Ukrainasta on muuttanut pois likimain 10 miljoonaa kansalaista itsenäistymisen jälkeen, joukossa paljon sellaisia, joita kehittyvä maa kaipaa. Muutos on hidas, usein pysyvä muutos tapahtuu hitaan vuosien tai vuosikymmenten prosessin jälkeen - rauhan aikanakin, muistetaan vaan Singapore, joka oli maailman korruptoituneimpia valtioita itsenäistyessään, nyt sen sijoitus on 6/180 valtion joukossa (v. 2017), vain muutama sija Suomen takana.
