Ukrainan konflikti/sota

Suomeen aiotaan avata Itä-Ukrainan separatistien edustusto
Hanketta ajanut dosentti Johan Bäckman kertoo, että edustustoon on jo nimetty kaksi henkilöä. Virallista lähetystöä niin kutsuttu Donetskin tasavalta ei voi Suomeen perustaa, sillä se ei ole kansainvälisesti tunnustettu valtio.

Lähde Ylen verkkosivut.
Ei hyvää päivää sentäs
 
Samaa mieltä.
Mutta kuitenkn "ohjeistaisin" nykyhallitusta tarkistamaan asennetta maan venäläisvähemmistöön.
2012 Janukovits ajoi tuon uuden kielilain läpi , joka antoi venäjänkielelle virallisen aseman , silloin nuo Maidanin oppositiopuolueet vastustivat lakia kiivaasti.
Ja nyt helmikuussa he halusivat perua tuon lain.
Tuo ei mitenkään sovi EU-politiikkaan , jossa kaikki vähemmistöt saavat kukkia.

Heillä on nyt täysi oikeus puhdistaa maa separatisteista , tilanne kuitenkin koko ajan näyttäisi karkaavan käsistä.
Asenteet kovenevat puolin ja toisin , ylilyöntejä alkaa tapahtua , mittaamatonta kärsimystä.
Näin ei voi jatkaa pitkään , on jatkettava diplomatialla.

Olkoon Itä-Ukraina kuin Ahvenanmaa Suomella , jos vaaleilla enemmistö niin haluaa , tai mitä sitten päättävätkin.
Kun kuolouhreja tulee lisää , niin aina mahdottomammaksi vastapuolten tulee elää samojen rajojen sisällä.
Huono rauha on parempi kuin sota.

Samaa mieltä venäläisväestön oikeuksista. Samat oikeudet, samat velvollisuudet. Yksinkertaista.

Venäjä on sanonut, ettei neuvottele Kiovan "raivohullujen" kanssa mistään. Eikä sen tarvitse Ukrainasta neuvotellakaan. Ukraina ei kuulu Venäjään. Haluavatko separatistit neuvotteluja Kiovan kanssa?
 
Tässä videossa näkyy kahden minuutin paikkeilla portaikosta vasempaan tällainen sisältäpäin luulluksi tehty vahingonteko, joka leikattuna leviää YouTubessa. Pitkässä filmissä kamera kääntyy ikkunaan neljä sekuntia ennen leimahdusta ts. kuvaaja tietää, että ikkunasta rämähti jotain sisään. Kamera kääntyy telineiltä täsmällleen klo 1.56 kohti ikkunaa.

Mistä se tietäisi että ikkunasta meni jotakin sisään? Oliko paikalla joku elokuvaohjaaja joka kertoo mitä tapahtuu seuraavaksi? Olisiko henkilö nähnyt, että ikkunan takaa näkyi valoa, vaikkapa sytytetystä molotoovista?
 
Mistä se tietäisi että ikkunasta meni jotakin sisään? Oliko paikalla joku elokuvaohjaaja joka kertoo mitä tapahtuu seuraavaksi? Olisiko henkilö nähnyt, että ikkunan takaa näkyi valoa, vaikkapa sytytetystä molotoovista?
Veikkaisin että tapahtuma oli käsikirjoitettu venäläismediaa varten jo etukäteen. Vähän samaan tapaan kuin syyskyyn 11. päivän iskuissa, terroristien väärennetyt passit löydettiin ehjinä ja jotenkin mystisesti ne sietivät tuhansien asteen kuumuuden. Olennaista on se että virallisissa sepustuksissa kaikki pitävät kiinni etukäteen sovitusta tarinasta ja se levitetään sellaisenaan mahdollisimman laajalle ja nopeasti, jolloin yleinen käsitys tapahtumien kulusta saadaan halutun näköiseksi.
 
Mistä se tietäisi että ikkunasta meni jotakin sisään? Oliko paikalla joku elokuvaohjaaja joka kertoo mitä tapahtuu seuraavaksi? Olisiko henkilö nähnyt, että ikkunan takaa näkyi valoa, vaikkapa sytytetystä molotoovista?

Täysin mahdollista, vaan ei todennäköistä ottaen huomioon pääoven edessä olevien kokkojen suuruuden. Kaikki on tutkinnassa avoinna, mutta tutkintaa ei tehdä tunteiden ja uskomusten perusteella. Epäilen kyllä, että rikospaikalla on pyörinyt ulkopuolisia sen verran, ettei siitä saada juuri mitään irti, jos on haluakaan.

Ja nyt täällä menee touhu jo niin x-filesiin (et sinä sj), että lopetan Ukrainan kommentoinnin tähän.
 
Älä nyt lopeta.
Mitä luulet tuosta Ukrainan uutisoinnista että Slavjanskissa olisi n. 800 separatistiä ?
Kuullostaa melko paljolta.
Selitelläänkö ylisuurella luvulla omaa hidasta etenemistä ?
 
Älä nyt lopeta.
Mitä luulet tuosta Ukrainan uutisoinnista että Slavjanskissa olisi n. 800 separatistiä ?
Kuullostaa melko paljolta.
Selitelläänkö ylisuurella luvulla omaa hidasta etenemistä ?
Liekkö syy vain venäläinen kansanluonne. 800 venäläistäjää ei kuulosta paljolta, jos ajatellaan sitä että ne ovat hajautettuna aika suurelle alueelle. Toisaalta voi olla että Ukrainan valtion sisäinen konkurssi aiheuttaa sellaisen ongelman, ettei sotaan ole tarvittavia resursseja, eikä aseistettuja joukkoja kyetä huoltamaan riittävän tehokkaasti. polttoaineista ja ruuasta lienee jo pulaa.
 
Razumkov Centre (Centrum Centre) julkaisi eilen mielipidetutkimuksen Ukrainalaisten mieliipiteistä koskien ajankohtaisia aiheita.

Public opinion on social and political situation in Ukraine,
electoral orientations of citizens
The results of sociological research


Research conducted by the Centre Sociological Service Centre from May 2 to 29April year 2014.Were interviewed December 2012 respondents aged 18 years in all regions of Ukraine except the Crimea with a sample representative of the adult population in key socio-demographic indicators.The sample survey was constructed as a multistage, random selection of respondents with quota at the last stage. Theoretical sampling error (without design effect) is less than 2.3% with a probability of 0.95.

The project is implemented with financial support of the Government of Canada provided through the Department of Foreign Affairs, Trade and Development (DFATD).
Its contents are solely the authors and do not necessarily reflect those of the Government of Canada.


Linkki putiikin sivuille tässä:

http://www.razumkov.org.ua/ukr/news.php?news_id=472


Googlen käännöstä voi lukea täältä:

https://translate.googleusercontent...le.doc&usg=ALkJrhgZwZteDZ3RXMdQpmAw-pMcwU6shg


Käännös osasta tutkimusta englanniksi on täällä:

http://www.reddit.com/r/UkrainianCo...rowd_source_important_political_poll_done_in/

Ja kopioin sen myös tähän alle:

2012 participants; all regions sans Crimea participated; held 25-29 April, 2.3% statistical error

IMPORTANT: funded by Canada government through DFATD

"Don't know" / "Hard to answer" percentages not included

Are pro-Ukrainian nationalists a threat?

19.7% (East - 39%; South - 28%) - yes

73.9% (West - 97%; East - 51%) - no

Is Ukrainian police a threat?

12.6% - yes

75.9% - no

Are pro-Russian extremists a threat?

49.3% (West - 61.4%, Central - 63.4%, South - 52.3%, East - 27%) - yes

41.5% (East - 59%) - no
Are Russian armed forces / agents a threat?

50.5% (West - 70.5%, Central - 65.1%, South - 47.9%, East - 24.8%) - yes

39.8% - no

Wish of Yanukovych back:

4.9% - yes

90.3% - no

Support of raising Russian flags above administrative buildings:

"1% West to 10% East" - yes

85.8% - no

Opinion on Russian involvement in Donetsk / Luhansk rebels:

57.2% - direct Russian involvement

18.5% - no Russian involvement

24.4% - mixed opinion

Opinion on capture of administrative buildings by rebels:

47% - terrorist act (23.8% East, 27.6% South)

16.6% - people's rebellion (34% East, 21.5% South)

21.4% - both

4.4% - none

Opinion of methods to be used by government when dealing with separatists:

38% - both diplomacy and force

28% - only diplomacy

22% - only force

2% - ignore the situation

How was your opinion on Russia impacted by Crimea annexation:

67.1% - opinion got worse after Crimea annexation

2.3% - got better

21.7% - unchanged

Opinion on Putin:

70.8% - negative

11.4% - positive

14.6% - neutral

Opinion on Russian government: 67.6% / 10.7% / 17.2%

Opinion on Russian Gosduma (parliament): 66.6% / 10.2% / 17.9%

Opinion on Russian citizens: 16.6% / 44.9% / 32.5%

Opinion on whether Ukraine and Russia are at war:

56.4% - agree

from those who agree:

- 77.1% blame Russia

- 4.5% blame Ukraine

- 14.5% blame both

28.5% - disagree

Probability of Russian invasion to mainland Ukraine:

6.6% - strongly believe

38.7% - probable

24.8% - unprobable

14.5% - strongly disbelieve

Actions in case of Russian invasion:

13.9% - will join Ukrainian army

0.6% - will join Russian army

10.3% - will join guerilla warfare against Russia

1.1% - ditto against Ukraine

39.3% - will support Ukrainian army

2.1% - will support Russian army

4.7% - will leave to calmer regions of Ukraine

2.4% - will leave Ukraine

25.5% - won't do anything

Electoral polls:

Presidential elections:

Participation:

52.6% - sure to participate

25.3% - will probably participate

Breakdown by candidate (left number - total percentage, right - percentage of those who are sure to participate):

Poroshenko 33.3% 47.7%

Tymoshenko 10% 14.8%

Tihipko 4.9% 6.7%

Grytsenko 4.0% 5.6%

Symonenko 4.1% 4.5%

Lyashko 3.7% 5.0%

Dobkin 3.4% 4.2%

Bogomolets 3.0% 4.0%

Tyahnybok 1.2% 1.9%

Tsaryov 1.2% 1.6% [editor's note: irrelevant since he's now off the campaign and hanging out in Separatist HQ]

Grynenko 1.2% 1.5%

Changes from early April: Poroshenko 28.2% -> 33.3%, Tymoshenko 13% -> 10%, others unchanged

Second tour: Poroshenko sure to win any possible opponents

Pariament elections:

Participation:

46.1% - sure to participate

28.6% - will probably participate

Breakdown by party:

Solidarnist' [Poroshenko] 21.7% 31.1%

Batkivschyna [Tymoshenko] 13.2% 20.3%

UDAR [Klytchko] 8.2% 12.2%

Strong Ukraine [Tihipko] 5.4% 7.6%

Communists [Symonenko] 5.5% 6.5%

Radical party [Lyashko] 3.9% 5.2%

Svoboda [Tyahnybok] 3.6% 5.2%

Party of Regions 2.9% 4.0%

Right Sector 1.0% 1.6%
 
Viimeksi muokattu:

Suomeen aiotaan avata Itä-Ukrainan separatistien edustusto
Hanketta ajanut dosentti Johan Bäckman kertoo, että edustustoon on jo nimetty kaksi henkilöä. Virallista lähetystöä niin kutsuttu Donetskin tasavalta ei voi Suomeen perustaa, sillä se ei ole kansainvälisesti tunnustettu valtio.

Lähde Ylen verkkosivut.
Ei hyvää päivää sentäs
Ei jestas mikä kaveri. Vois mennä Venäjälle perustamaan lähetystöjään Kuusisen hengessä.
 
Näyttäisi olevan meneillään jonkinlainen muutos:

Putin kehottaa Itä-Ukrainan separatisteja lykkäämään kansanäänestystään
http://yle.fi/uutiset/putin_kehotta...tisteja_lykkaamaan_kansanaanestystaan/7226891

Putin: Venäjä on vetänyt joukkonsa Ukrainan rajalta
http://yle.fi/uutiset/putin_venaja_on_vetanyt_joukkonsa_ukrainan_rajalta/7227067?ref=leiki-uup

Yllätyskäänne Ukrainan kriisissä – Vladimir Putin valmis neuvottelemaan
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/68...riisissa-vladimir-putin-valmis-neuvottelemaan
 
Näyttäisi olevan meneillään jonkinlainen muutos:

Putin kehottaa Itä-Ukrainan separatisteja lykkäämään kansanäänestystään
http://yle.fi/uutiset/putin_kehotta...tisteja_lykkaamaan_kansanaanestystaan/7226891

Putin: Venäjä on vetänyt joukkonsa Ukrainan rajalta
http://yle.fi/uutiset/putin_venaja_on_vetanyt_joukkonsa_ukrainan_rajalta/7227067?ref=leiki-uup

Yllätyskäänne Ukrainan kriisissä – Vladimir Putin valmis neuvottelemaan
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/68...riisissa-vladimir-putin-valmis-neuvottelemaan

Rauhankyyhky Putin, saapa nähdä miten länsipropaganda sovittaa tämän tempun nyt maalattuun sosiopaatti/psykopaatti/massamurhaaja-Putin imagoon. Siis tarvittaessa Vladilta onnistuu nuokin (mm. ne pari kerrostaloa Moskovassa ja Groznyyn lähtö), mutta nyt on tekeillä rationaalinen perääntyminen ja tilanteen rauhoittaminen. Mahtavaa! Nyt äkkiä paikallispataljoonat pystyyn ja ruotsalaisrautaa rajalle + muuallekin ja samanaikaisesti itäkauppa kulkemaan veli venäläisen kanssa. Turisteja Suomeen ja silleen. Ja samalla puolustus kuntoon.
 
Täytyisi kuulla Georgij Alafuzoffin kanta tähän, hän kun on kuulemma ainoa rehellinen mies EU:ssa ;D Kukkasia ja rauhaa kaikille, neilikoita pyssynpiipuihin, ja Suomelle reilu korotus pv-määrärahoihin. Ja minä kouluttamaan poikia rauhanylläpitovälineen eli SM65-98:n käyttöön. Se ei yleensä edes tapa vaan vähän nipistää jalkapohjasta.
 
Ja sitten vähän kylmää vettä niskaan:

Nato: Ei merkkejä venäläisjoukkojen vetäytymisestä
http://yle.fi/uutiset/nato_ei_merkkeja_venalaisjoukkojen_vetaytymisesta/7227214


Mutta nuo olivat sitten tarpeeksi:

Putinin Ukraina-kanta sinkautti Moskovan pörssin nousuun
http://www.ts.fi/uutiset/talous/627046/Putinin Ukrainakanta sinkautti Moskovan porssin nousuun

Eipä irvailla, kyllä valtiomiehen sanaan ja allekijoitettuihin sopimuksiin on voitava luottaa. Niin tekee myös oma valtiojohtomme ja Aleksanteri-instituutti!
 
Eipä irvailla, kyllä valtiomiehen sanaan ja allekijoitettuihin sopimuksiin on voitava luottaa. Niin tekee myös oma valtiojohtomme ja Aleksanteri-instituutti!

Onneksi Johan Bäckman & co. tekevät väsymätöntä valistustyötä sen suhteen, millaisia mielenliikkeitä idästä voi tulla ja tuleekin. Niin ei kellään pääse totuus unohtumaan. Minusta Johanille pitäisi myöntää jonkinlainen kunniamerkki suomalaisten maanpuolustushengen nostatuksesta. Valitettavasti se nostattaa myös NATO-kiimaa.
 
Pavel Felgenhauer kirjoitti (MARCH 25, 2014) Foreignpolicy-lehdessä että Putinilla on aikaa korkeintaan Toukokuun 15 päivään asti jos hän aikoo hyökätä Ukrainaan. Tämä johtuu siitä että uudet asevelvollset saapuivat 1 Huhtikuuta ja vanhat poistuu viimeistään parin kuukauden kuluessa.

"A key date is April 1, which marks the beginning of the Russia's spring conscript call-up, when some 130,000 troops drafted a year earlier will have to be mustered out as replacements arrive. This would leave the Russian airborne troops, marines, and army brigades with many conscripts that have served half a year or not at all, drastically reducing battle readiness. The better-trained one-year conscripts can be kept in the ranks for a couple of months but no longer. Otherwise they'll start demanding to be sent home, and morale will slip. As a result, Russia's conventional military will regain reasonable battle-readiness only around August or September 2014, giving the Ukrainians ample time to get their act together."

Eli ikkuna näyttää menneen kiinni, mikä voi selittää viimeaikaisen "tuulen kääntymisen". Toki muitakin hyviä perusteluja on. Mutta tuolla voisi perustella Ukrainan lisääntyneen
itsevarmuuden ja operaatioiden käynnistämisen Itä-Ukrainassa.
 
Tässä, kun me keskustelemme Ukrainan tilanteesta, johon tällä hetkellä vaikuttaa suuresti Venäjän tilanne pitää siis ottaa huomioon Venäjän tilanne.

Neuvostoliiton propaganda tunnettiin riettaasta valehtelusta. Kommunistit eivät pyrkineetkään antamaan itsestään kuvaa vakaina valtiomiehinä. He halusivat profiloitua alhaisina valehtelijoina. Kyseessä on kenties jonkinlainen katkera läskiksi lyöminen, kun kaikki on romahtanut ja mistään ei tule mitään.

Venäjän media suoltaa tänä päivänä katkeraa valhetta. Mikä siinä Venäjän tilanteessa sitten on sellaista, että millään ei ole mitään väliä. Venäjä polttaa sillat läntisen maailman johtajiin valehtelemalla heille päin naamaa. Miksi Venäjä toimii kuin naapurisuhteensa läskiksi lyönyt romahtava diktatuuri. Länsimaat oudoksuvat brutaalia barbaaria, jonka valtiomuoto on korruptoitunut kleptokratia. Venäjän pitäisi nimittäin tehdä suuria sisäpoliittisia muutoksia voidakseen liittoutua länsimaiden kanssa.

Venäjän tilanteeseen vaikuttaa muitakin tekijöitä.

Venäjästä voi jäädä maa-alaa vain puolet nykyisestä maa-alasta siksi, että ikirouta sulaa. Alaskakin voi menettää kolmanneksen maa-alastaan ja Kanada pohjoisinta rannikkoaan. Jäämeren pinta-ala voi laajentua miljoonia neliökilometrejä koska maa laskee, kun ikirouta sulaa.

Paljon on puhuttu ilmastonmuutoksesta ja meren pinnan noususta jäätiköiden sulaessa. Maa voi peittyä meriveteen myös sitä kautta, että maa laskee. Tälläisiä tilanteita voi seurata esimerkiksi pohjaveden ylikulutuksesta tai ikiroudan sulamisesta.

permafrost%20map.jpg



20040810_slumps_herschel_island_hlantuit_p-68ecab0d0db9a5185d1fce1a4b15bfd3343a3735-s40-c85.jpg


Venäjä, Alaska ja Kanada menettävät joka kesä rantaviivaa jäistä vapautuneen Jäämeren aaltojen kuluttaessa rantapenkkaa. Kun ikirouta sulaa maaston topografinen korkeus muuttuu. Maa madaltuu sadoiksi tuhansiksi routakuopiksi, jotka laajenevat ja yhdistyvät valtaviksi kraaterimaisiksi kentiksi, jotka kattavat koko ikirouta-alueen. Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa maa nousee jääkauden jäljiltä, mutta ikiroudan sulaminen on nopeampaa kuin maan nousu. Ikiroudan sulamisvedet tihkuvat maan läpi ja pehmittävät alla olevaa ikiroutaa, joka seuraavina kesinä sulaa vuorostaan. Etenkin paljastunut ikiroutainen seinämä ja sulamisveden rännit ovat kohtia joista ikirouta sulaa. Ikiroudan sulaminen jatkaa syksyn ja talven tultua sitten seuraavana keväänä ja kesänä siitä mihin edellisenä kesänä jäi.

Former-Soviet-Union-Permafrost-regions-1984.jpg


Kartta on Neuvostoliiton ajalta. En löytänyt pikaisella haulla nykyisen Venäjän karttaa, jossa olisi näkynyt ikiroudan paksuus. Ikiroudan paksuus on 500 metristä nollaan. Kartasta näkyy kuinka suuri alue Venäjästä voi peittyä meren alle ikiroudan sulaessa ja maaston korkeuden madaltuessa. Meren alle jäävien alueiden laajuus riippuu siitä kuinka monta metriä näiden alueiden maaperän ikirouta ulottuu meren pinnan alapuolelle. Toki Siperia on sittenkin edelleen Venäjän aluevesiä. Nimi voisi olla vaikka Siperian meri.

Tarkoitus on siis kertoa, että jos ottaisimme huomioon aivan kaiken niin kaikki kiristävät seikat saattaisivat jopa avautua paremmin. Tilanteen kokonaisuuden näkeminen on tärkeätä, että tilannetta voi aloittaa purkamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä sieläkin vaan järki voitti. Siis Putinin päässä. Nyt Ukraina on enempi vähempi sekasorrossa ja Putinin viimeistä peliliikettä ei olla vielä tosiaankaan nähty.
MUTTA: Häikäilemätöm kaksnaamanen äijä. Nyt tais jäädä ne venäjämieliset Ukrainassa omilleen.. En usko että hyvin heille käy. Toivottavasti Oikea Sektori ym äärioikeisto laitetaan kurion yhtälailla.
Voikohan muuten suomalainen tehdä rikosilmoitusta Ukrainan viranomaisille videomateriaalin perusteella? En symppaa kumpaakaan osapuolta, mutta niinkuin venäjämieliset niin myös äärioikeisto on pyyhittävä katukuvasta. Jossain meedioissa ollut juttua että juutalaisilla ikävät tunnelmat tuola ja lähtövalmistelut tehty. Mitäs Länsimaat tästä tuumaa?
Niinkuin olen jo monesti sanonut; tämä Oikean Sektorin porukka on laitettava kuriin ja nopeasti. Aseet pois ja väkivaltaan syyllistyneet tuomiolle. Ja sama tietysti toiselle sakille.
 
Näyttäisi olevan meneillään jonkinlainen muutos:
<snip>

Kyynikko voisi arvella että Itä-Ukrainan hässäkkä on pikkuhiljaa täyttänyt tarkoituksensa: kaikki ovat olleet jo viikkoja paniikissa odottamassa Venäjän invaasiota ja nyt jos sitä ei tulekaan niin huokaistaan helpotuksesta ja taputellaan toisia selkään "huh, me selvittiin siitä". Tällä välin Krimi on jo unohdettu ja jos sen joku muistaakin, ei viitsi enää alkaa siitä valittamaan, ollaan tyytyväisiä ettei mennyt koko Ukraina ja Putin itkee 'peräytymistään' koko matkan Simferopoliin.

Toinen vaihtoehto on että diplomatia ja pakotteet ovat purreet paremmin kuin julkisuudessa on arveltu ja Putin on huomannut olevansa liemessä "oh kräp, antaa sen Donetskin sitten olla".
Kolmas vaihtoehto on että kulisseja ei olekaan vaan kaikki on sitä miltä näyttää, Itä-Ukrainan separatistit ovat pieni ryhmä omaan laskuunsa toimivia höyrypäitä joiden kohtalo ei erityisemmin Putinia liikuta. Take your pick.
 
Venäjä saavutti jo aikoja sitten minimitavoitteensa eli Krimin liittämisen.

Voi olla, että Itä-Ukraina oli eräänlaista jäân kepillä kokeilemista Krimin valtauksen muiston häivyttävän savuverhon lisäksi. Voi myös olla, että pakoitteet ovat alkaneet vituttaa ogligarkkikavereita, jotka ovat todenneet, että on aika ottaa vähän rauhallisemmin.
 
Back
Top