Jos tästä tulee rytinä niin mielenkiintoista nähdä montako päivää (viikkoa?) Ukraina kestää. Ja jos miettii Venäjän rajanaapurien tilannetta sekä viime vuosikymmenten rajojen siirtämis/laajentumispyrkimyksiä niin mehän oltaisiin mahdollisesti se seuraava poimittava "omena". Liekö mahdollisuuksia sen kovempaan vastarintaan - minulla ainakin on kevyet epäilykset 6kk koulutettujen reserviläisten taistelukyvystä. Mutta se ei varsinaisesti ole tämän keskustelun aihe.
Ero Ukrainan ja Suomen välillä lienee siinä, että Ukraina on varautunut Venäjän hyökkäykseen lähes päivälleen 8 vuotta, kun Suomi on varautunut Venäjän hyökkäykseen melkein 80 vuotta. Puolustusvoimien tärkein tehtävä tänä aikana on ollut varautua Venäjän laajamittaiseen hyökkäykseen ja se on mittatilaustyönä räätälöity ainoastaan tätä uhkaa vastaan, jo talvisodan lopusta lähtien.
Henkilökohtaisesti olen varma, että kykenisin tuottamaan tappioita hyökkääjälle omassa tehtävässäni, mikäli joukkoni toimisi sodassa samalla tavalla kuin harjoituksissa toimittiin, varsinkin kun noita Venäjän armeijan vastaavia sotaharjoituksia seurailee. Siellä tehdään yksilötasolla myös paljon väärin.
Harjoituksissa (etenkin varusmiespalveluksessa) menee aina asioita pieleen, jolloin monet heittävät henkisesti rukkaset aina hetkeksi tiskiin. "Ei tästä mitään tule, olisimme jo kuolleita oikeassa sodassa". Merkittävintä tositilanteessa on kuitenkin se, kumpi osapuoli pystyy tekemään kollektiivisesti mahdollisimman vähän väärin ja mahdollisimman paljon oikein. Se merkitys on harjoittelulla. Virheettömyyteen tähtääminen ei ole realistista.
Tärkeintä tahto ja halu. Jos jo rauhan aikana koko kansan maanpuolustustahto liikkuu jossain 70 prosentin paremmalla puolella (varusmiesten loppukyselyssä joulukuulta
86%!), maailman korkeimpana, puhumattakaan mahdollisen sodan uhan nostattamista lukemista.
Mikä lienee venäläisen sotilaan tahto ja sitä myöten kyky hyökätä Suomeen?