Ukrainan konflikti/sota

Olen tätä nyt jo 6 vuotta huutanut foliohattupäissäni kaikille, mutta Ukrainan maapinta-alasta on todella suuri osa mustamultaa, joka on parasta viljelysmaata maailmassa. Venäjällä voi olla ihan puhtaasti tähtäimessä ottaa hallintaansa valtaosa koko maapallon parhaista viljelysmaista.

Katso liite: 56542
Miksi tuossa kartassa "mustamulta" seuraa Kazakstanin rajaa? Onko taivaan isä ottanut jo luomistyössä huomioon valtakunnan rajat?
 
Kuinka teidän mielestänne, onko kuitenkin vielä mahdollisuus sopia kumppaneidemme kanssa avainkysymyksistä, jotka herättävät meissä huolta, vai onko tämä vain yritys vetää meidät mukaan loppumattomaan neuvotteluprosessiin, jolla ei ole mitään loogista päätöstä, Putin kysyy Lavrovilta.

Lavrov vastaa
, etteivät Naton ja Euroopan maiden vastaukset sinänsä tyydytä Venäjää, mutta keskusteluja kannattaa silti jatkaa. Hän mainitsi tiistaina tapahtuvan Putinin tapaamisen Saksan liittokanslerin kanssa sekä omat tapaamisensa tiistaina Puolan ulkoministerin kanssa ja ”parin päivän päästä” Italian ulkoministerin kanssa.

Demokratiat ja niiden kansalaiset joutuvat kohtaamaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin, jolle sodat ovat tuoneet 2000-luvulla lisää valtaa.

Siksi vaikuttaa siltä, että Venäjä haluaa sotaa kasvattaakseen valtaansa. Jos ja kun näin on, eurooppalaiset demokratiat seisovat totuuden tienristeyksessä.

Ne eivät enää voi väistää sitä loogista johtopäätöstä, että Putin jatkaa sotapolitiikkaansa niin kauan, kunnes hänen sotilaansa kokevat taistelussa tappion. Sodan kokonaan estämiseksi venäläisiä vastassa pitäisi olla sotilasvoima, jonka voittamisesta Putin ei voisi olla varma.

Diplomatia maanitteluineen ja pakotepuheineen on ollut kuin korpeen huutamista.

Noi oligarkit vasta on nössöjä. Ovat tehneet omaisuutensa rikollisesti mutta valtiota ei haluta auttaa rahalla millä voisi aseistaa kansaa. Vaan tosipaikan tullen lähtevät karkuun.
Oligarkeista puheen ollen -- pörssi ollut tänään kunnon alamäessä (-4%) Moskovassa, vaikka raakaöljyn hinta nousussa (joka yleensä nostaa Moskovan pörssiä). Markkina yleensä tietää mistä tuulee, ja merkit osoittavat aseelliseen konfliktiin vielä toistaiseksi.
 
NLAWejen yms manpadejen anto Ukrainalle on siltä osin fiksu veto, että ne on tehokkaita aseita, vaikka vastustaja omais 100% ilmaherruuden, eivätkä ole mitään hienointa ja uusinta huippusalaista teknologiaa vaikka ovatkin kyvykkäitä aseita, ja tärkein pointti että hyökätessä ne ei ole kovin hyödyllisiä.
Eli vaikka veli-Venäläinen saiskin haltuunsa varastollisen Ukrainalle annettuja NLAW:eja, ei ne kauheasti auttais heidän omissa blitzkriegeissään, koska noi järjestelmät on tarkoitettu väijytyksiin.
Täten koska NATO ei ole aloittamassa Barbarossa 2.0, niin jos Venäjä saa näitä käsiinsä, niin hyöty Venäjälle aika vähäinen.

Jotkut ulkomailla valittaneet, että miksi NATO antaa vain jotain tälläsiä aseita, eikä uusinta huipputeknologiaa, niin syy on juurikin tuo. Eli että tollaset aseet antaa kovaa tehoa vastusta vastaan joka dominoi taivaalla ja voi sissisodassakin käyttää, ja vaikka aseita joutuis vihollisen käsiin, niin ei vuodettu suuria salaisuuksia, eivätkä hekään voi hyökkäyksessä sitä asetta juuri käyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Sama ilmiö nähdään täälläkin kun on meidän vuorommme.
Näinpä. Oligarkit on Ukrainassa siirtyneet seurailemaan näytelmää sivusta omaisuus veroparatiiseissa valmiina ostamaan halvalla savuavilta raunioilta sitten kun tilaisuus tulee. En epäile sekunttiakaan etteikö tämä meidän oma eliittimme tekisi samat temput sen jälkeen kun perunanenät on kuolleet isänmaan puolesta massoittain itärajalla.
 
Tätä olen itsekin miettinyt - Itä-Ukrainan maastossa panssarit on tunnetusti se aselaji joka tulosta tekee. Ainoat tavat torjua niitä on ilmaherruus -- joka Ukrainalle mahdoton tehtävä, sekä pst-ohjukset. Venäjän suht äänekkäästä älähdyksestäkin on voinut päätellä että Brittien taaannoinen Javelin-muuvi kalahti enemmän kuin kohdilleen.

Onkohan MANPADSien osalta samanlaista tukea tullut lännestä? Ainakin tekee helikopterien ja maataistelukoneiden elämästä jokseenkin vaikeampaa, vaikkei ilmaherruuteen sinänsä vaikuta.
 
Näinpä. Oligarkit on Ukrainassa siirtyneet seurailemaan näytelmää sivusta omaisuus veroparatiiseissa valmiina ostamaan halvalla savuavilta raunioilta sitten kun tilaisuus tulee. En epäile sekunttiakaan etteikö tämä meidän oma eliittimme tekisi samat temput sen jälkeen kun perunanenät on kuolleet isänmaan puolesta massoittain itärajalla.
Ja nämä kaikki oligargit Ukrainalaiset, Venäläiset ja "Suomalaiset" Maltalla maistelemassa drinkkejä ja ihastelemassa Välimeren auringonlaskua.
 
Ulkoministeriö kehottaa suomalaisia kiirehtimään pois Ukrainasta​

STT 14.2.2022 19:42, muokattu 14.2.2022 19:42
A–A+

Suomen Kiovan-suurlähetystö jatkaa toimintaansa Ukrainassa ja on tehostetussa valmiudessa, kertoi ulkoministeriö (UM) tiedotteessa maanantaina. Suurlähetystö on sopeuttanut toimintaansa tilanteen vaatimalla tavalla, ja osa henkilöstöstä on jo kotiutettu Suomeen.

Ulkoministeriö päivitti perjantaina matkustustiedotettaan ja kehotti suomalaisia poistumaan maasta välittömästi. Kehotus on edelleen voimassa ja poistumista suositellaan kiireellisesti.
 
Tainnut vaan Kazakstanille jäädä lyhyt korsi käteen kun ovat rajan paikasta neuvotelleet.
Silti ne on nyt rikkaampia kuin venäläiset. Ainakin eliittiä on enemmän, suhteessa nälkäkuoleman partaalla keikkuvaan kansaan. Venäjällä 1% omistaa 90%, mutta Kazakstanissa 1,1% omistaa 99%. Jopa Putin on kateellinen.
 
Demokraattisesti valitun suunnan, mitä horiset, Janatuinen valittiin demokraattisilla vaaleilla ja hänen taustalla ollut venäjämielinen puolue oli maan suurin. Aikaisemmin siellä oli niukalla enemmistöllä länsimieliset vallassa mutta hävisivät vaalit kun sortuivat keskinäisiin riitoihin. Eipä täältä löydy USAn Trumpetisti valtaajille tukea mutta Ukrainassa se on ok.
EUn johdolla Ukrainaan saatiin neuvoteltua sopimus uusista vaaleista jotka länsimieliset olisat taatusti voittaneet ja luultavasti tämä kahinointi olisi vältetty.
Minkäslaisilla vaalilupauksilla se se Janatuinen valittiin ja sille valta annettiin? Mitä sen piti tehdä?
 
Back
Top