Olaf Scholzin paksu Stasi-mappi löytyi arkistosta – tuleva liittokansleri oli erityisen kiinnostava kumppani DDR:lle
Turvallisuusministeriö Stasi seurasi tarkasti Olaf Scholzin matkoja Itä-Saksaan 1980-luvulla, kertoo historiantutkija selvityksessään.
Jouko Juonala
17.1. 20:05
Saksaa 16 vuotta johtaneen
Angela Merkelin seuraajaksi noussut liittokansleri
Olaf Scholz oli erityisen kiinnostava kohde DDR:n turvallisuusministeriölle Stasille, kertovat historiantutkija
Hubertus Knaben liittotasavallan kansallisarkistosta Bundesarchivista löytämät asiakirjat. Knabe kertoi papereista
verkkosivuillaan 12. tammikuuta ja saksalaislehti
Bildille viime viikolla (maksumuuri).
Scholz kertoo olleensa täysin tietoinen siitä, että Stasi oli kiinnostunut hänestä.
– Tiedän totta kai sen tosiasian, että minua seurattiin, kommentoi kansleri viime torstaina Berliinissä sanomalehti die Zeitin
mukaan.
– Se ei ole kaunista, mutta niin se vain on.
Stasin lämmin kiinnostus johtui Scholzin läntistä asevarustelua arvostelevista kannanotoista ja tämän asemasta sosiaalidemokraattisen puolueen SPD:n nuorisojärjestön Juson johtoportaassa.
Scholz vastusti 1980-luvun alussa avoimesti silloisen liittokanslerin ja puoluetoverinsa
Helmut Schmidtin päätöstä sallia ydinkärjin varustettujen niin sanottujen euro-ohjusten sijoittamisen Länsi-Saksaan. Scholzin poliittiset kannat olivat sekä DDR:n että Moskovan mieleen.
Euro-ohjukset olivat Naton vastaus Neuvostoliiton uusille keskimatkan SS-20-ydinohjuksille, jotka oli suunnattu läntiseen Eurooppaan. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat myöhemmin näiden ohjusten poistamisesta ja purkamisesta.
Näin Stasi arvioi Scholzia vuonna 1986 arkistoasiakirjojen mukaan:
”Kuuluu Stamokapiin – vanha politiikan ammattilainen, jolla on suuri vaikutusvalta organisaatiossa.”
Stamokapiksi kutsuttiin Juson marxilaisuuteen suuntautunutta vasemmistosiipeä. Nimitys viittaa marxilais-leniniläiseen oppiin ”valtiomonopolistisesta kapitalismista”.
Knaben löytämien asiakirjojen mukaan Scholz oli mieluinen vieras DDR:ssä, sillä itäsaksalaiset tukivat kaikin keinoin länsisaksalaista rauhanoppositiota. Scholz seurueineen sai erityisen sujuvan kohtelun rajanylityspaikoilla – rajavartijoita käskettiin muun muassa luopumaan vierailijoilta normaalisti edellytetystä pakollisesta valuutanvaihdosta.
Scholzia isännöi useimmiten DDR:n kommunistisen valtapuolueen SED:n nuorisojärjestö FDJ. Vuonna 1984 Scholz tapasi myös SED:n politbyroon vaikutusvaltaisen jäsenen
Egon Krenzin, josta tuli DDR:n johtaja lyhyeksi ajaksi syksyn 1989 myllerrysten aikana.
Vierailuista laatimissaan raporteissa Stasi piti Scholzia ”luotettavana kumppanina taistelussa rauhan puolesta”. Vielä runsas vuosi ennen Berliinin muurin murtumista Scholzin johtama Juso-valtuuskunta julisti FDJ-isännilleen, että ”todelliset rauhan viholliset ovat… Yhdysvaltain sotilasteollinen kompleksi” ja Saksan kristillisdemokraattisten unionipuolueiden ”teräskypäräsiipi”. Tällä käsitteellä tarkoitettiin CDU:n ja CSU:n konservatiivisimpia poliitikkoja.
Scholz oli iältään jo pian kolmissakymmenissä veljeillessään itäsaksalaisten kanssa. Toimittaja
Alan Posener arvostelee Scholzia voimakkaasti
die Weltin artikkelissa. Posenerin mukaan Scholz oli jo ammattimainen nuorisopoliitikko, eikä tämän radikalismia voi enää pistää nuoruuden hullutusten piikkiin.
Posenerin mukaan Scholz ei ole esittänyt lainkaan itsekritiikkiä DDR-suhteistaan vaan jatkanut poliittista uraansa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. DDR-kontakteja ei myöskään ole mainittu liittokanslerin tuoreessa elämäkertateoksessa.
”Toki monet muutkin ex-radikaalit ovat jatkaneet poliittista uraansa, ajatellaanpa vaikka
Joschka Fischeriä. Tämä on kuitenkin esittänyt julkisesti itsekritiikkiä ja vaikuttanut keskeisesti siihen, että vihreät siirtyi pasifistiselta ja puolueettomuutta korostaneelta linjalta päättäväisesti läntisen maailman tukijaksi – linjalle, jota muun muassa ulkoministeri
Annalena Baerbock edustaa”, Posener kirjoittaa.