En tiedä teistä muista, mutta itsellä alkaa olla tässä vaiheessa hyvin ristiriitaiset ajatukset. Sitä odottaa koko ajan uutisvyöryä hyökkäyksestä. Samaan aikaan miettii, että miksi sitä odottaa niin kovasti? Se tulisi vaikuttamaan suurella todennäköisyydellä meihin kaikkiin. Huonolla tuurilla Venäjällä olisi tarjota myös meitä kohtaan provokaatioita samaan aikaan. Välillä ajatukset sanoo: "Antaa tulla mitä vaan, täällä ollaan valmiita". Mutta kuinka moni täällä on pahimmassa eskalaatiossa oikeasti valmis elämästään uhraamaan kaiken?
En tiedä. Outoja aikoja eletään, mutta eikai kaikki aina voi olla vaan valssia kesäyönä.
Tuskin tässä touhussa on iso sydämminen Äiti-Venäjä enää pakittelemassa. Se on ajan kysymys milloin harppaus otetaan Ukrainan rajalla ja suuliekit alkaa laulaa. Vaikka länsi tässä on aloitusta jo vedättänyt kohta toista viikkoa niin tuskin se enää kaukana voi olla.
Myös Niinistön liikkeitä ajatellessa toivoo, että isojen ovien takana on lyöty edes jonkinlaiseen lankettiin nimiä alle. Luulen (toivon) meidän sijaitsevan kuitenkin geopoliittisesti sellaisella sijainnilla, että Natolla olisi halukkuutta meitä pinteessä auttaa edes oman etunsa varjolla.
En myöskään usko, että meidän puskiessa Natoon, jäisi naapurikaan täysin toimettomaksi.
Tuskin tämä avautuminen tähän ketjuun kauheasti antaa, mutta menköön ajatukset ilmoille.