Ukrainan konflikti/sota

Mulla on kontekstina ainakin ryssä sanalla venäjän poliitikot ja armeijan väki. Ei tavallinen venäläinen ihminen.
Tämä. Tunnen muutaman venäläistaustaisen Suomessa asuvan. Ei tulisi mieleenikään kutsua heitä ryssiksi. Eräs heistä esim. avustaa aktiivisesti lähipiiriään (suomalaisia ja venäläistaustaisia), vaikkei olekaan mikään rikas kaveri.
 
Kalkuloin tossa rauhanneuvottelujen ehtoja kaalimaan kanssa:
- venäjä poistaa kaikki ydinaseet, joiden tuhoaminen tapahtuu kansainvälisen delegaation toimesta alkaen välittömästi
-venäjän Euroopan puoleinen osa demilitarisoidaan, poislukien kansainvälisten joukkojen läsnäolo
-venäjän sotilaslaivasto poistetaan pysyvästi käytöstä, mukaanlukien sukellusveneet kumiveneitä myöten
-Sama koskee kaikkia sotilaskäyttöön soveltuvia ilma- aluksia
-Venäjälle sallitaan 15000 miehen puolustusvoimat, sijoitettuna ural- vuorten itäpuolelle. Joukkojen aseistukseksi sallitaan kiväärikaliperiset aseet, ei kuitenkaan täysautomaattiset.
-sota- ja muihin rikoksiin syyllistynyt nykyjohto toimitetaan Haagiin oikeuden eteen, kuolemantuomioita tullaan jakamaan. Teloitukset tapahtuvat venäläisellä kaatopaikalla kuoppaan ampumalla, tai hirttämällä.
-valtion energiayhtiöt kansallistetaan osakeyhtiöiksi, saadut voitot käytetään ensisijaisesti itä- Euroopalle aiheutettujen miehitysaikaisten tuhojen korvaamiseksi, toissijaisesti venäjän infran korjaamiseen, koulutukseen, eläkkeisiin, köyhien elinoloihin ym
-oligarkkien varastama omaisuus siirretään samoin yllämainittuihin.

Tässä jotain😅
 
Pahoittelen, jos on jo ollut ketjussa, mutta Marco Rubio senaatin tiedustelukomitean jäsenenä tietää yhtä sun toista, ja hänen kauttaan ilmeisesti vuodetaan tiedustelutietoja, joita halutaan julkisuuteen, joten seurannan arvoinen twitter-tili. On näköjään mediakin huomannut, joten artikkelilinkki perään:

Seuraavaa twiittiä huomasin jo käsitellyn ketjussa, mutta onkohan mitään perää väitteissä (kts. koko 7 tweetin ketju), kun kustannuslaskelmat vaikuttaisivat olevan aika poskellaan - vaikka ko. upseeritaustaisella europarlamentikolla pitäisi olla alan osaamista. Vain muutama tabloidityyppinen media oli nämä noteerannut:

Edit: lisätääs video Girginiltä - mistähän lienee, ja liittyykö Belaruksen ohjuslaukaisuun?
 
Ryssittely on aivan perkeleen typerää. Tälläkin foorumilla saisivat hävetä. Useimmat venäläiset ovat Suomeen tulleet juuri kyllästyneenä nykyhallintoon. Käyvät töissä ja perustavat yrityksiä.
Voihan sitä ryssitellä valikoiden, ne jotka ovat kyllästyneitä nykyhallintoon ovat venäläisiä, ne jotka kannattavat nykyhallintoa ovat ryssiä.

Ryssiä on myös verbi, tarkoittaa mokata joku asia jota periaatteessa kukaan muu kuin ryssä pysty mokaamaan.
 
Ukrainalainen vallatussa ryssien huoltokuljetuksen lavalla joka väijytettiin - lastattu muonapakkauksilla, aseilla, ammuksilla yms: kyydissä ollut kuollut ryssä reunalla.
fd40b959e8c45529.jpg
 
Mihin tämä perustuu? Puolustusvoimien varastojen sisältö ei käsittääkseni ole julkista tietoa. Kypärät ja etenkin suojaliivi (jos meinasit taisteluliiviä) on ihan perustavaa tavaraa armeijalle.
Nyt mikki hiiri älä ala kiistelemään asioista joista sinulla ei ole mitään tietoa. Mikä vitun taisteluliivi? Ei PV:llä ole taisteluliivejä, viimeisin hankinta oli suojaliivi m17. Käytä asioista edes niiden oikeita nimiä.
 
Ryssittely on aivan perkeleen typerää. Tälläkin foorumilla saisivat hävetä. Useimmat venäläiset ovat Suomeen tulleet juuri kyllästyneenä nykyhallintoon. Käyvät töissä ja perustavat yrityksiä.
Kyllä, toimivat tilanteen tullen meitä itseämme vastaan sabotoijina/tiedustelun ym. tavalla. Ryssittelen jatkossakin.

Terveiset itärajalta.
 
Ollut noloa jo tovin. Suomi on kuitenkin itse ollut Ukrainan tilanteessa niin pitäisi ymmärtää. Pakostakin tulee mieleen, että Suomessa naapuri vetelee naruista enemmän kuin ymmärrämmekään. Ei tuohon oikein muuta selitystä voi keksiä.

Onhan tuo säälittävää touhua.

Nyt olisi juuri sopiva hetki löytää jostain ne pallit. Venäjää nuoleskelemalla ei tässä maassa voita kukaan enää yhtään mitään...ei ainakaan valtiotasolla. Suomen ja Venäjän suhteet eivät palaa entiselleen vuosikymmeniin, eikä mitenkään välttämättä ikinä. Mutta kai se nuoleskelu, hissuttelu ja hyssyttely menee vieläkin vanhasta muistista...minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja herran pelko on viisauden alku ja niin edelleen :ROFLMAO:
 
Kuinka moni on pidetty yllä edes ajokuntoisena 30 vuotta, kuinka moni on päivitetty ym... Lisäksi parhaathan on viety ulkomaille valuutan tienaamiseksi. Aivan varmasti Venäjän puolustusbudjetti on käytetty oikeisiin kohteisiin sillä SputnikNews toteaa että Venäjällä ei ole korruptiota.
Voi myös olla ettei ole ollut varaa harjoitella noilla kunnolla. Polttoaineet myyty mustaan pörssiin tai sitten ei vaan ole ollut.
Tokikaan edes pätevä vaunuryhmä voi paljoakaan vaikuttaa jos käsketään ajamaan jonossa maantiellä siirtoajoa....
 
TB2 iskee venäläiseen tykkikolonnaan Khersonissa. Tässä meni ilmeisesti 4 mista B ja noin 8 ammuskuormaautoa. Sorppa jos on aikaisemmin linkattu.

Joo, yritetään nyt vähän että ei tulisi näitä samoja uudestaan ja uudestaan - tämäkin ties kuinka monta kertaa laitettu. Ymmärrän että kun hyvin aktiivinen aihe, niin viestejä tulee nopeaan tahtiin, mutta pyritään käymään niitä aiempia sivuja läpi. Itsekin selaan vanhat sivut joita en nähnyt.:solthum:
 
Tämä sota ei välttämättä jatku ensi viikkoa pidemmälle. Venäjän valtio ei välttämättä pärjää ryöpsähtävän inflaation kanssa ja kansalaiset alkavat olla miltei konkurssissa, Putin toivottavasti pian likvidoitu omiensa toimesta. Hyökkäävät taisteluosastot päättävätkin sitten lähteä omin toimin kotiin päin. No, toivoa sopii.
Toivepuhetta minusta. Omien lähteiden mukaan Putinia tuetaan ainakin vielä ihan hyvin. Moni pitää sotaa oikeutettuna. Eipä nuo oikein merkkaa mitään, jos 10 miljoonan asukkaan kaupungissa pari tuhatta kapinoi. Kansalliskaarti ja miliisi hoitaa, ja kapinoijien työpaikat menee alta, perään sellaiset sakot, että kaalisoppaa syödään koko vuosi.
 
Back
Top