Ukrainan konflikti/sota

Epäilemättä. Huomiotaherättävän poikkeuksellista se silti oli. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Olisin ehkä itse pohtinut kevennettyä edustusasua. Suorat housut ja kauluspaita ylänappi auki, kenties vielä hihat käärittynä "haluatko turpaan" -vaalimainoksen tapaan. Siitä olisi välittynyt kuva, että kabineteissakin hikoillaan. Nyt sorruttiin ehkä luomaan enemmän henkilöbrändiä kovana jätkänä, mikä puolustuksen silloinen tilanne huomioiden on toki ymmärrettävää.
Menet tässä nyt harhaan. Zelenskyi ei ole "sortunut luomaan brändiä", vaan on menestyksellä luonut ei-vain-henkilöbrändin, vaan syrjäyttänyt erään Guevaran tyttöjen ihastuksena ja samalla muuttanut koko sodan asetelman. Eikä tässä vielä kaikki, vaan näyttää siltä, että mies on paljolti omalla onnistuneella viestinnällään pysyvästi ankkuroinut maansa ja kansansa ns länteen (vaikkeivät ne monessa mielessä sinne kuuluisikaan, kertoo pieni ääni joka ei näinä aikoina kuulu). Viestintä on onnistunutta paljolti siksi, kun se on niin aitoa. Niinistö kertoi perjantaina, että aamulla puhelu keskeytyi "kun taitaa tulla hälytys". Siellä ei valita sopivaa paitaa, vaan jos on aikaa, niin Z hoitelee taas yhden satsin apua entisestä epävarmasta länsimaasta.

Mona Lisastakin kai puuttuu ne kulmakarvat. Se on totta, mutta niistä huomauttaja kertoo vain ettei ymmärrä mistä puhuu.
 
Ottivat vinkin sisään;)

”Ukraina on palautettu Venäjälle” – hyytävä kirjoitus Putinin sotamenestyksestä katosi pian julkaisun jälkeen venäläismediasta​

Useat venäläismediat julkaisivat lauantaina kirjoituksen, joka oli muotoiltu kuin menestyksekkään sodan loppulauseiksi. Siinä ylistettiin Vladimir Putinia, joka oli päättänyt ”ratkaista Ukrainan kysymyksen” ja tehnyt selvää siitä Ukrainasta, joka oli ”anti-Venäjä”.



Arja Paananen

12:22

UUTISTOIMISTO Ria Novosti julkaisi lauantaina pitkän analyysin, jonka kirjoittajaksi oli merkitty sotilasasiantuntija Pjotr Akopov. Sama kirjoitus julkaistiin myös useilla Sputnikin sivustoilla ja se kopioitiin useille muille sivustoille tai siitä tehtiin siteerauksia.

Kirjoitus oli omistettu Venäjän väitetysti onnistuneelle ”erikoisoperaatiolle” Ukrainassa, ja siinä kuvailtiin mahtipontisin sanankääntein tavoitteita, jotka oli saavutettu sotatoimien avulla.


Kirjoituksen ajoitus vahvisti mielikuvaa siitä, että Venäjä oli laskenut saavuttavansa tavoitteensa Ukrainassa vain muutamissa päivissä ja Akopovin essee oli tarkoitettu juhlistamaan tätä saavutusta.


Kirjoitus ehti herättää laajaa hämmennystä ennen kuin se poistettiin vähin äänin, mutta internetin arkistointisivut olivat ehtineet ottaa siitä jo sitä ennen useita kopioita.


Seuraavassa on muutamia keskeisiä kohtia, jotka Akopov nosti esille Venäjän tavoitteista Ukrainassa.


AKOPOVIN mukaan Venäjän sotilasoperaatio Ukrainassa on aloittanut kokonaan uuden aikakauden, jolloin Venäjä palaa historiallisille rajoilleen Euroopassa ja yhdistää Ukrainan sekä Valko-Venäjän takaisin slaavilaisten kansojen yhteyteen ja Venäjän huomaan.

Akopovin mukaan on valitettavaa, että kaiken piti tapahtua kalliilla hinnalla ja käytännössä sisällissodan kautta, mutta muuta mahdollisuutta ei hänen mukaansa ollut. Hänen mukaansa venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset ovat käytännössä samaa kansaa, ja nyt on tullut heidän yhdistymisensä aika.


– Ukrainaa ”anti-Venäjänä” ei ole enää olemassa. Venäjä palauttaa itselleen maansa historiallisen yhtenäisyyden keräten yhteen venäläisen maailman, koko venäläisen kansan, Akopov tulkitsee.


Ukraina on palannut Venäjän luo. Tämä ei tarkoita, että sen valtiollisuus likvidoidaan, vaan se tullaan ainoastaan muotoilemaan uudelleen ja maa palautetaan luonnolliseen olomuotoonsa osana venäläistä maailmaa.
AKOPOVIN mukaan erilleen pakotettu slaavilainen kansa olisi joutunut kärsimään kansallisesta nöyryytyksestä, ellei Vladimir Putin olisi yhdistänyt kaikkia jälleen.

– Venäläinen koti menetti ensin oman perustuksensa (Kiovan) ja sitten sen oli pakko tyytyä siihen, että kahdessa valtiossa oli kaksi kansaa eikä enää yksi, Akopov kuvailee tilannetta ennen Putinin aloittamaa sotaoperaatiota.


– Ukrainan palauttaminen, eli toisin sanoen sen kääntäminen takaisin kohti Venäjää, olisi ollut aina vain vaikeampaa vuosikymmenten saatossa. Jos Länsi olisi saanut täyden geopoliittisen ja sotilaallisen kontrollin Ukrainaan, sen paluu Venäjän yhteyteen olisi tullut lopulta täysin mahdottomaksi, sillä siitä olisi pitänyt taistella Atlantin blokkia vastaan, Akopov luonnehtii.

Ria Novostin julkaisema Pjotr Akopovin artikkeli löytyy yhä internetin välimuistista.

Ria Novostin julkaisema Pjotr Akopovin artikkeli löytyy yhä internetin välimuistista.
KIRJOITUKSEN mukaan presidentti Putin on nyt ratkaisemassa Ukrainan kysymyksen lopullisesti.

– Vladimir Putin on ottanut itselleen – ilman mitään liioittelun sanoja – historiallisen vastuun, kun hän on päättänyt, että hän ei jätä Ukrainan kysymyksen ratkaisua tuleville sukupolville.


– Jos me olisimme jättäneet tämän tekemättä ja olisimme sallineet väliaikaisen (kansojen) eron jäädä voimaan vuosisadaksi, niin emme olisi ainoastaan pettäneet esi-isiemme muistoa vaan meidän jälkeläisemme olisivat kironneet meidät siitä, että me olisimme antaneet Venäjänmaan hajota, Akopov kirjoittaa.


(Ria Novostin jutun katoamista pohti Twitterissä muun muassa Bellingcatin Christo Grozev)


AKOPOVIN mukaan Ukrainan valtiollinen tulevaisuus Venäjän yhteydessä ratkaistaan seuraavaksi, mutta maan loittoneminen länteen on nyt estetty.

– Nyt tätä ongelmaa ei ole, Ukraina on palannut Venäjän luo. Tämä ei tarkoita, että sen valtiollisuus likvidoidaan, vaan se tullaan ainoastaan muotoilemaan uudelleen ja maa palautetaan luonnolliseen olomuotoonsa osana venäläistä maailmaa.


Lue lisää: Vladimir Maidenkeräilijä – Putin rakentaa uutta Venäjän imperiumia valtavalla historiallisella propagandatarinalla


Akopovin mukaan mahdollisia tapoja on on monia. Ukraina voidaan esimerkiksi ottaa jäseneksi Venäjän johtamaan Kollektiiviseen puolustusjärjestön tai Euraasian unioniin, tai siitä voidaan tehdä kolmas valtio Venäjän ja Valko-Venäjän välillä jo olevaan valtioliittoon.


– Länsi tulee näkemään Venäjän paluun sen historiallisille rajoille Euroopassa. Se (länsi) tulee vastustamaan sitä äänekkäästi, vaikka syvällä sisimmässään sen täytyy tunnustaa, että mitenkään muuten ei voisi olla, Akopov kirjoittaa.


– Ei kai kukaan vanhoissa eurooppalaisissa pääkaupungeissa Pariisista Berliiniin erehtynyt vain luulemaan vakavissaan, että Moskova voisi jättää Kiovan? Että venäläiset olisivat aina hajotettu kansa?

Akopovin mukaan nyt meneillään oleva uuden aikakauden alku liittyy siihen, että Venäjä pysäyttää ”atlantistien geopoliittisen laajenemisen”.

– Tämä on Venäjän paluu omalle historialliselle alueelleen ja omalle paikalleen maailmassa.

 
Jotenkin herättää hämmästystä ja kummastusta omassa pienessä päässäni, että Sanna Marin puolueineen on samalla kannalla aseiden viemisestä kuin Ano Turtiainen ja VKK tai Paavo Väyrynen.
Vasemmistoliitto ei yllätä, kun on demokratiavastainen ollut aina.
 
arXWFHp.jpg

Uusi pitkäpöytä tilanne. Joka paikkaan mihin putleri menee, hirvittävä välimatka ihmisiin. Pelkääkö se jotakin?

Putinistahan liikkuu huhuja, että sillä olisi joku sairaus. Tuo etäisyyden pito viittaisi pöpöpelkoon ja sillä on taatusti joku syy, kuten sen vahanaamaisen pöhöttyneellä olemuksella. Ehkä se on saanut HIV:n vaikka ulkoministeriön tiedottaja Zaharovalta ja se on nyt edennyt AIDS-vaiheeseen.
 
On siinä ideaa. Ukraina tarvii juuri nyt kaiken materiaalin ja kaikki tuenosoitukset mitä irti lähtee, ja kyllä meillä se 100 stingeriä ja NLAWia on aina vara heittää, tai edes nippu kessejä. Riski on erittäin vähäinen, niin toimitaan rohkeasti ja näytetään että tuetaan taistelua roisto-Putinia vastaan kaikin keinoin.

Tämän konfliktin jälkeen tullaan ynnäämään että kuka lähetti mitäkin, ja siinä kohtaa Suomi seisoo kohdassa "thoughts and prayers" kun koko muu Eurooppa lähetti ohjuksia. Jo pelkästään Suomen ulkopoliittiselle maineelle valtava isku - joka voi jopa konkreettisesti vaikuttaa siihen miten Suomi joskus saa apua.
Suomen jähmeys lähettää pienistä määristä aseita muualle voi olla taktisesti oikein mutta samanaikaisesti strategisesti väärin. Suomi on aina ollut juhlapuheissa kokoaan suurempi toimija maailmalla. Ollaan sitä nytkin kun iso potkii pienempäänsä. Ei olla se kaveri joka katsoo vieressä ja kääntää katseensa muualle koska pelkää olevansa seuraava vaan mennään ja vedetään kiusaajaa nokkaan. Ehkä muutkin rohkaistuvat vielä enemmän.
 
Vois kuvitella tässä tilanteessa pystys tekeen diilin lahjotuksista että me lahjoitetaan ja ostetaan uutta tavaraa heti ja tavara tulis asap ostomaan armeijan varastosta meille?
Huomaa että vaikka sitä ostettaisiin heti niin se ei ole varastolla uudestaan kuin ensi vuonna, ehkä. Mutta katsotaan miten se tuotanto pyörähtää jos EU sijoittaa fyrkkaa. Luulen että meille tulee tilaus a-tarvikkeista ja muista, mutta sen tuotanto taas kestää.
 
On siinä ideaa. Ukraina tarvii juuri nyt kaiken materiaalin ja kaikki tuenosoitukset mitä irti lähtee, ja kyllä meillä se 100 stingeriä ja NLAWia on aina vara heittää, tai edes nippu kessejä. Riski on erittäin vähäinen, niin toimitaan rohkeasti ja näytetään että tuetaan taistelua roisto-Putinia vastaan kaikin keinoin.

Jo pelkästään ulkopoliittinen vaikutus on iso. Tämän konfliktin jälkeen tullaan ynnäämään että kuka lähetti mitäkin, ja siinä kohtaa Suomi seisoo kohdassa "thoughts and prayers" kun koko muu Eurooppa lähetti ohjuksia. Suomen ulkopoliittiselle maineelle valtava isku - joka voi jopa konkreettisesti vaikuttaa siihen miten Suomi joskus saa apua.

Todennäköisesti tosiaan saataisiin tehtyä diilejä että lahjoitettu kalusto korvataan Suomelle nopeasti muiden varastoista. Siis saataisiin jos vain tahtoa sen selvittämiseen olisi. Hallitus on kyllä kova harkitsemaan ja pohtimaan, mutta teot jääneet nollatasolle.

Sotilaallinen jätti Luxemburg pani matkaan pst-aseita. Joo, ihan eri maantiede kuin meillä, mutta silti.
 
Olet oikeassa. Kuitenkin, on tässä semmoinen näkökulmakin olemssa, että silti on eroa sillä, annammeko casus bellin vai joutuvatko he itse sepittämään sen.
No sanoisin, että siinä on se ero, että Venäjä (Putin) arvostaa voimaa (tässä keskusteluyhteydessä miinat ja rypäleet) ja kunnioittaa päättäväisyyttä. Valehtelu (casus bell) puolestaan. Jos se tehdään vastustajan kustannuksella niin Venäjällä se on hyve.

Koko Venäjä valehtelee ja eniten itselleen. Ei se ole mikään ongelma.
 
Pääesikunnan entisen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp Pekka Toveri totesi tänään aamulla ISTV:n suorassa lähetyksessä olevansa Haaviston kanssa samoilla linjoilla
– Puolustusvoimilla ei ole ylimääräisiä aseita. Jos niitä lähetetään pois, joku sodan ajan joukko on ilman aseita, Toveri totesi.

Toveri nosti esille myös Suomen aseman Venäjän naapurimaana ja muistutti, ettei Suomea ja Ruotsia sekä maiden aseapua voi täysin verrata toisiinsa.

– Moraalisista syistä ja tuen osoitukseksi olisi syytä antaa jotain. Pitää muistaa se, että Ruotsin on helppo lähettää aseistusta, koska Ruotsilla on turvatakuu: Suomi. Suomi on siinä välissä. He ovat paljon turvallisemmassa geostrategisessa asemassa kuin me, Toveri sanoi.
Toveria ei nyt ainakaan voi syyttää siitä, että se asemansa vuoksi hännystelisi poliitikkoja. Sen sijaan häntä voi historiansa perusteella pitää aika kylmänrauhallisena tyyppinä tällaisissakin olosuhteissa. Respect.
 
On siinä ideaa. Ukraina tarvii juuri nyt kaiken materiaalin ja kaikki tuenosoitukset mitä irti lähtee, ja kyllä meillä se 100 stingeriä ja NLAWia on aina vara heittää, tai edes nippu kessejä. Riski on erittäin vähäinen, niin toimitaan rohkeasti ja näytetään että tuetaan taistelua roisto-Putinia vastaan kaikin keinoin.

Tämän konfliktin jälkeen tullaan ynnäämään että kuka lähetti mitäkin, ja siinä kohtaa Suomi seisoo kohdassa "thoughts and prayers" kun koko muu Eurooppa lähetti ohjuksia. Jo pelkästään Suomen ulkopoliittiselle maineelle valtava isku - joka voi jopa konkreettisesti vaikuttaa siihen miten Suomi joskus saa apua.
100 NLAWia on ihan mahdollinen. 100 Stingeriä ei missään tapauksessa. Se voi olla jopa puolet koko varannostamme. Paitsi jos voidaan varmistaa että USA:sta lähtee kone tuomaan täydennystä suunnilleen saman päivän aikana. Siinä tapauksessahan voi tietysti viedä mitä vain.

Esimerkiksi MLRS-patteri ja sille muutama täyttö GMLRS-ER-raketteja olisi Ukrainassa kova setti.
 
Menet tässä nyt harhaan. Zelenskyi ei ole "sortunut luomaan brändiä", vaan on menestyksellä luonut ei-vain-henkilöbrändin, vaan syrjäyttänyt erään Guevaran tyttöjen ihastuksena ja samalla muuttanut koko sodan asetelman. Eikä tässä vielä kaikki, vaan näyttää siltä, että mies on paljolti omalla onnistuneella viestinnällään pysyvästi ankkuroinut maansa ja kansansa ns länteen (vaikkeivät ne monessa mielessä sinne kuuluisikaan, kertoo pieni ääni joka ei näinä aikoina kuulu). Viestintä on onnistunutta paljolti siksi, kun se on niin aitoa. Niinistö kertoi perjantaina, että aamulla puhelu keskeytyi "kun taitaa tulla hälytys". Siellä ei valita sopivaa paitaa, vaan jos on aikaa, niin Z hoitelee taas yhden satsin apua entisestä epävarmasta länsimaasta.

Mona Lisastakin kai puuttuu ne kulmakarvat. Se on totta, mutta niistä huomauttaja kertoo vain ettei ymmärrä mistä puhuu.

Just näin. Mikä vaikutus oli Chen tai Castron yksinkertaisilla sotilasasuilla vs. Etelä-Amerikan tinahattudiktaattorit. Zelensky pyrkii olemaan olemukseltaan samaistuttava keskiluokkainen asiantuntijaduunari - juristi, ekonomi, opettaja, insinööri tms., ei oligarkki yksinäisyydessään kuten Putin.
 
Viimeksi muokattu:

S-ryhmä poistaa venäläiset tuotteet markettiensa valikoimista Suomessa, Alko keskeyttää venäläisten juomien myynnin​

Tekijä
STT
-
28.2.2022 | 8:46

S-ryhmä poistaa venäläistä alkuperää olevat tuotteet markettiensa valikoimista Suomessa Ukrainan tilanteen vuoksi.
– Se, mitä Ukrainassa tällä hetkellä tapahtuu, on järkyttävää ja täysin tuomittavaa. Olemme seuranneet tiiviisti asiakkaidemme reaktiota tapahtuneeseen. Kaikki toivovat keinoja vaikuttaa tilanteeseen jollain tavalla, meille tämä valikoimalinjaus oli yksi sellainen, sanoo päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho tiedotteessa.

Valikoimasta poistuu noin 50 tuotetta. Joukossa on elintarvikkeita sekä yksittäisiä urheiluvälineitä, tekstiilejä ja muita käyttötavaroita.
S-ryhmän Virossa toimivat Prismat tekivät vastaavan päätöksen perjantaina. S-ryhmällä on Prismoja myös Pietarissa.
Perinteisiä venäläisiä vientituotteita ovat olleet vodka, huorat, aseet ja rikolliset. Mitään niistä ei ole tainnut saada Prismasta. Mitä tuotteita sitten poistavat? 🤔
 
Putinistahan liikkuu huhuja, että sillä olisi joku sairaus. Tuo etäisyyden pito viittaisi pöpöpelkoon ja sillä on taatusti joku syy, kuten sen vahanaamaisen pöhöttyneellä olemuksella. Ehkä se on saanut HIV:n vaikka ulkoministeriön tiedottaja Zaharovalta ja se on nyt edennyt AIDS-vaiheeseen.

On tiettävästi pelännyt koronaa jo viimeset pari vuotta.
 
Jotenkin herättää hämmästystä ja kummastusta omassa pienessä päässäni, että Sanna Marin puolueineen on samalla kannalla aseiden viemisestä kuin Ano Turtiainen ja VKK tai Paavo Väyrynen.
Vasemmistoliitto ei yllätä, kun on demokratiavastainen ollut aina.
Tuskin ne oletetut niljakkeet hallituksessa kovin tiukasti vastaan on jos tehtyjä päätöksiä katsoo.
 
Putinistahan liikkuu huhuja, että sillä olisi joku sairaus. Tuo etäisyyden pito viittaisi pöpöpelkoon ja sillä on taatusti joku syy, kuten sen vahanaamaisen pöhöttyneellä olemuksella. Ehkä se on saanut HIV:n vaikka ulkoministeriön tiedottaja Zaharovalta ja se on nyt edennyt AIDS-vaiheeseen.

Kyllä joo. Aika monet vakavat taudit ja esim. syöpähoidot saattavat aiheuttaa ongelmia immuunivasteeseen, ja silloin normaali flunssakin voi olla vaarallinen. Ei ole mitenkään poissuljettua että Putinilla olisi jotain vakavampaa johon joutuu saamaan hoitoa parhaillaan. Tosin sekään ei välttämättä tarkoita että Putin olisi kupsahtamassa kohta.
 
Back
Top